Täällä Pohjantähden alla II

Timo Koivusalon ohjaama elokuva vuodelta 2010

Täällä Pohjantähden alla II on suomalainen elokuva, jonka ohjasi Timo Koivusalo Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanisarjan pohjalta. Elokuvasarjan ensimmäinen osa sai ensi-iltansa vuonna 2009.

Täällä Pohjantähden alla II
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
Ohjaaja Timo Koivusalo
Käsikirjoittaja Timo Koivusalo, Väinö Linna
Tuottaja Timo Koivusalo
Säveltäjä Jaakko Kuusisto
Kuvaaja Pertti Mutanen
Leikkaaja Jyrki Luukko
Timo Koivusalo
Pääosat Ilkka Koivula
Vera Kiiskinen
Risto Tuorila
Hannu-Pekka Björkman
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Artista-Filmi
Ensi-ilta Suomi 24. syyskuuta 2010
Kesto 138 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 634 000 €
Katsojat 68 489
Edeltäjä Täällä Pohjantähden alla
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

TuotantoMuokkaa

Koivusalon ensimmäinen Täällä Pohjantähden alla -elokuva perustui Väinö Linnan romaanitrilogian kahteen ensimmäiseen osaan, toinen elokuva kävi läpi kolmannen osan tapahtumia. Kahta elokuvaa kuvattiin limittäin Villilän studioilla Nakkilassa helmikuun 2008 ja helmikuun 2009 välisenä aikana. Elokuvassa näytteli noin 150 ammattinäyttelijää ja yli tuhat avustajaa. Musiikin sävelsi Jaakko Kuusisto ja sen esittäjänä oli Sinfonia Lahti. Elokuvan tuotantokustannukset olivat 1,6 miljoonaa euroa, Suomen elokuvasäätiön tukia se sai 673 764 euroa. Elokuvan ensi-ilta oli 24. syyskuuta 2010, mutta se nähtiin ennen sitä Kino Ylläs -tapahtumassa Kolarissa 3. syyskuuta 2010. Elokuvalla oli elokuvateattereissa 68 489 katsojaa.[1]

PäärooleissaMuokkaa

 Ilkka Koivula  Akseli Koskela  
 Vera Kiiskinen  Elina Koskela  
 Risto Tuorila  Jussi Koskela  
 Ritva Jalonen  Alma Koskela  
 Sampo Sarkola  Vilho Koskela  
 Anna Lipponen  Kaarina Koskela  
 Hannu-Pekka Björkman  kirkkoherra Lauri Salpakari  
 Jonna Järnefelt  Ellen Salpakari  
 Esko Roine  Otto Kivivuori  
 Sara Paavolainen  Anna Kivivuori  
 Tapani Kalliomäki  Janne Kivivuori  
 Sulevi Peltola  Preeti Leppänen  
 Tuula Väänänen  Henna Leppänen  
 Miia Selin  Aune Leppänen  
 Ville Virtanen  Rautajärvi  
 Pekka Huotari  Lauri ”Late” Kivioja  
 Risto Salmi  Vihtori ”Vikki” Kivioja  
 Aku Hirviniemi  Aulis Kivioja  
 Janne Hyytiäinen  Arvo Töyry  
 Jari Salmi  Siukola  
 Pekka Valkeejärvi  Nimismies  
 Seela Sella  Emma Halme  
 Oiva Lohtander  Mellolan patruuna  

LähteetMuokkaa

  1. Täällä Pohjantähden alla II Elonet. Viitattu 28.10.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa