Suomen eläkejärjestelmä

Suomen lakisääteinen eläkejärjestelmä on eläkejärjestelmä, joka koostuu ansiotyöstä ja yrittäjätoiminnasta kertyvästä työeläkkeestä ja vähimmäisturvan takaavasta kansaneläkkeestä sekä takuueläkkeestä. [1]

Lakisääteiset eläkkeet turvaavat toimeentulon vanhuuden, työkyvyttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman varalta. Eläke on haettava etuisuus ja eläkkeet ovat verotettavaa tuloa. [1]

Yleistä muokkaa

Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää:

Edellisten lisäksi eläkejärjestelmään kuuluu sotilasvamma-, liikennevakuutus ja tapaturmaeläkkeet (nk. SOLITA-eläkkeet). Suomessa lähes kaikki ansiotyö kuuluu eläketurvan piiriin. Työntekijä on vakuutettava työntekijän eläkelain mukaan, jos työntekijälle maksettava työansio on kalenterikuukauden ajalta vähintään 62,88 euroa (v. 2022). [2]

Työeläkejärjestelmä on hallinnoltaan hajautettu. Työeläketurvaa hoitaa yksityisellä sektorilla eläkelaitokset, joiden toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Työeläkejärjestelmän yhteiselin Eläketurvakeskus hoitaa hajautetun hallinnon vuoksi joitakin työeläkejärjestelmän toimintoja. Julkisen alan eläketurvaa hoitaa Keva. Kansaneläkejärjestelmää hallinnoi eduskunnan alainen Kansaneläkelaitos. [3]

Työeläketurva perustuu lakiin, mutta sen ehdoista sovitaan pitkälle työmarkkinajärjestöjen keskinäisin neuvotteluin. Työeläketurva muodostuu eri työsuhteista ja yrittäjätoiminnasta karttuneiden eläkkeiden kokonaisuudesta.

Työ- ja kansaneläke-etuuslajit ovat pitkälti samat. Järjestelmä turvaa toimeentulon vanhuuden, työkyvyttömyyden, perheenhuoltajan kuoleman varalta. Työeläkkeen voi nostaa myös osittaisesti aikaisintaan 61-vuotiaana. [4] Työeläketurvan rahoittavat työnantajat ja työntekijät yhdessä. Lisäksi valtio osallistuu yrittäjien ja merimiesten eläketurvan rahoitukseen. Kansaneläkkeet rahoitetaan pelkästään verovaroin.

Yksityisalojen työeläkejärjestelmässä on ollut jo järjestelmän alkuvaiheista 1960-luvulta lähtien käytössä osittain rahastoiva järjestelmä. Tämä tarkoittaa, osa eläkemaksuista rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten. [5]

Eläketurvan tavoitetasona on pidetty 60 % eläkkeen perusteena olevista ansioista. Eläkkeen määrään vaikuttavat vuosiansiot ja ikään sidottu eläkkeen karttumisprosentti. Alhaisilla tulotasoilla kansaneläke ja takuueläke täydentävät työeläkettä. Käytännössä eläketaso on usein muun muassa työurien katkosten vuoksi noin 50 %:n luokkaa. Eläkettä karttuu työssä oleville 17 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta 1,5 % työansioista. 53–62-vuotialle työntekijöille karttuu vuosina 2017–2025 eläkettä poikkeuksellisesti 1,7 % vuotuisista työansioista eläkeuudistuksen siirtymäajasta johtuen. Kertynyt vanhuuseläke tarkistetaan elinaikakertoimella (vain vuoden 1948 jälkeen syntyneet), johon vaikuttaa eläkkeensaajan syntymävuosi.

Työeläkejärjestelmää uudistettiin vuoden 2017 alussa. Eläkeuudistus 2017 aiheuttaa muutoksia vanhuuseläkeikään, eläkekertymiin ja eläke-etuuksiin. Eläkeuudistuksen tavoitteena on työurien pidentäminen ja julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen. Uudistuksella turvataan työmarkkinajärjestöjen mukaan työeläkejärjestelmän rahoitus, riittävä eläketurva ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. [6][7]

Historia muokkaa

1800-luku muokkaa

Ensimmäiset valtiopäiväesitykset suomalaisten eläketurvan kokonaisvaltaiseksi järjestämiseksi tehtiin 1860-luvulla. Suomen eläkejärjestelmän historian yksi juuri on sääty-yhteiskunnan aikaisissa virkamiesten eläkkeissä. Nämä eläkkeet perustuivat virkamiehen asemaan ja yksilöllisellä avuntarpeella tai sosiaalisilla syillä oli vähän merkitystä. Virkamiesten eläkeikä laskettiin 70 vuodesta ensin 65 vuoteen 1826 ja edelleen 63 vuoteen 1866, jollaisena se säilyi 1990-luvulle asti. Vuodesta 2005 alkaen se on ollut 63–68 vuotta. Täyteen eläkkeeseen vaadittiin 35 vuoden palvelus, mutta usein virkamiehet pysyivät tehtävässään kuolemaansa asti. ”Oikeus eläkkeeseen, kuten palkkaukseenkin, on elatuksenluonteinen korvaus virkamiehen koko työvoiman asettamisesta valtion käytettäväksi.”[8]

Vieläkin varhaisempi nykyisen eläketurvan alkujuuri on syytinki. Suomessa tiedetään tehdyn talollisille syytinkisopimuksia keskiajalla. Syytingissä talolliseksi ryhtyvä sukupolvi vastasi väistyvän isäntäpariskunnan vanhuuden asumisesta ja elatuksesta käräjillä vahvistetulla kiinnityksellä. Tällaisia syytinkisopimuksia tehdään maatilojen sukupolvenvaihdoksissa nykyään muutamia vuodessa, mutta niiden merkitys syytinkiläisten eläketurvassa on kokonaisuudessaan vähäinen. Nykyisin tarjottavat käänteiset asuntolainat muuten noudattavat syytingin periaatetta.

Säätyihin kuulumattomien (yli 80 % väestöstä) vanhusten hoito pyrittiin järjestämään mahdollisimman pienin yhteiskunnan kustannuksin. Vanhukset voitiin sijoittaa hoidettaviksi, mutta ruotu-ukot ja -akat joutuivat osallistumaan töihin ja siten ikään kuin maksamaan elatuksestaan. Vanhusten hoito myös kunnalliskodeissa perustui työvelvollisuuteen.

Kunnilla oli oikeus kieltäytyä ottamasta alueelleen yli 40-vuotiasta henkilöä, josta saattoi aiheutua hoitorasituksia. 1800-luvun suomalaisille eläkkeellä olo oli harvinaista. Pääosin vanhusten elatuksesta huolehtivat heidän lapsensa tai muut läheiset. Lasten hoitovelvollisuus vanhemmistaan oli periaatteena kirjattu lakiin vuoteen 1970 asti.

Tavoitteet ja pyrkimykset olivat korkealla 1800-luvulla: seurattiin eurooppalaisia suuntauksia, tehtiin sosiaalitutkimusta, asetettiin invaliditeettivakuutuskomitea ja laadittiin erilaisia ehdotuksia.

 
Suomalaisia työssä. Eläke oli harvinaisuus 1930-luvun Suomessa.

Kansaneläkkeen alkuvaiheet muokkaa

Yleisen 1930-luvun laman aikana Suomen sosiaaliturvajärjestelmän todellinen jälkeenjääneisyys huomattiin. Suomen eduskunnassa tehtiin vuonna 1910 eläkelakia koskeva anomus. Kansaneläkelaki hyväksyttiin 27 vuotta myöhemmin, vuonna 1937. Tämä perustui säästöperiaatteeseen. Suurilukuisempi maaseutuväestö katsoi kansaneläkkeen tarjoavan enemmän etuja kuin sairausvakuutuksen, mikä oli toinen päävaihtoehto. Tämä rajoitti eläkejärjestelmän kehittämistä ja yhteiskunnallista keskustelua. Kansaneläkevakuutus oli pakollinen 18–65-vuotiaille ja perustui henkilökohtaisiin eläkesäästötileihin. Perustettiin itsenäinen eduskunnan valvoma Kansaneläkelaitos. Vuoden 1937 kansaneläkelaki ei koskaan saavuttanut siihen asetettuja tavoitteita: 2 % maksu ei riittänyt kattamaan riittävää eläketurvaa, ja iäkkäimmät oli jätetty lain ulkopuolelle.

Eläkekassat luovat työeläketurvaa muokkaa

Vuoteen 1950 asti Suomi oli erilaisten ”eläkekokeilujen” maa. Suomi säilyi Pohjoismaista pisimpään maatalousvaltaisena, köyhänä maana, mikä oli osittain yhteiskunnallinen valinta. Jo vanhastaan työeläketurvaa oli hoidettu yksityisesti; muun muassa leski- ja orpokassat sekä työnantajien perustamat eläkekassat. Toisaalta yksityisten kassojen edeltäjinä olivat erilaisten hengellisten yhteisöjen ja eräiden ammattikuntien omat eläkekassat. Muun muassa vakuutusmatemaattisen tuntemuksen puute sekä toinen maailmansota ja sitä seurannut inflaatio johtivat tilanteeseen, että eläkejärjestelmän kehittäminen epäonnistui. Epäonnistumisista huolimatta yksityiset eläkekassat ja -säätiöt kasvoivat kuitenkin varsin merkittäväksi eläketoimijoiksi: niiden asiakkaina oli 220 000 henkilöä 1950-luvulla, ja lisäksi yksityisissä vakuutusyhtiöissä eläketurvaa kartutti 25 000 ihmistä.

Kylmän sodan aikana 1950-luvulla Suomi oli vieläkin riippuvaisempi ulkomaankaupasta kuin nykyään. Yhteys läntisille maailmanmarkkinoille tapahtui Itämeren kautta, ja keskeiseen rooliin nousivat merimiehet, jotka vertailivat palkkaansa muiden maiden vastaaviin. Avainryhmänä merimiehet saivat jo 1956 edelleen sovellettavan oman työeläkelakinsa, joka oli työeläkelakien edelläkävijä. Suomessa sovellettiin 1960-luvulle asti huoltoapulakia: työnantajalla oli velvollisuus huolehtia pitkäaikaisen työntekijänsä elatuksesta tämän menetettyä työkykynsä sairauden tai vanhuuden takia. Ehtona oli 20 vuoden työsuhde ja että työntekijä ei voi saada muualta elatusta, ei omista varoja ja tällä ei ole aviopuolisoa tai lapsia. Eläketurva ei enää 1950-luvulla vastannut yhteiskunnan todellisia tarpeita; yhteiskunnallista murrosta aiheuttivat muun muassa sodan kokemukset, siirtoväen asuttaminen sekä maatalousväestön väheneminen. Sodan jälkeen naiset jatkoivat työelämässä, joten kotihoitoon perustuva vanhuuden turva heikkeni. Sotaleskien, -orpojen ja -invalidien huoltoeläkkeet antoivat uutta mallia eläketurvalle: eläkeläisten määrä alkoi kasvaa 1950-luvulla. Samaan aikaan tuotanto alkoi kasvaa kaikissa länsimaissa, ja palkkatyöntekijät alkoivat vaatia osaansa tästä kasvusta. Eläkejärjestelmästä tuli keino jakaa talouskasvun tuloksia.

Työeläkerahastot muokkaa

Eläkejärjestelmän uudistamistarpeesta vallitsi yksimielisyys, mutta suunta oli epäselvä jopa puolueiden sisällä. Maaseutuväestön (maalaisliiton ja myös kansandemokraattien) edustajien ajama verovaroilla rahoitettava tasaeläkejärjestelmä hyväksyttiin yleislakon ja tiukkojen presidentinvaalien kärjistämissä tunnelmissa vuonna 1956. Pienimpien kansaneläkkeiden taso nousi jopa 2,5-kertaiseksi. Tämä oli selvästi tulonsiirto maanviljelijäväestölle, mikä herätti katkeruutta palkansaajien etujärjestöissä. Katkeruutta lisäsi, että osalla palkansaajista kuten virkamiehillä ja yksityisiin eläkesäätiöihin ja -kassoihin kuuluvilla oli jo eläke.

Vuoden 1956 perustetulle työeläkekomitealle oli sosiaalinen tilaus. Palkansaajat olivat järjestäytyneet, ja oli tehty strategiset valinnat pitkäjännitteisestä edunvalvontatyöstä. Toistuvat devalvaatiot ja inflaatio olivat nakertaneet palkansaajien tilipusseja. Toisaalta vaikka devalvaatio toi yrityksille kilpailukykyä, pääomaköyhässä Suomessa tarvittiin rahaa tuotantoinvestointeihin. Oli useita työtaisteluita ja lakkoja. Komitea arvioi, että hajautettu järjestelmä oli halvempi työnantajille kuin keskitetty järjestelmä. Lisäksi sallittiin työnantajalle oikeus lainata kertyviä eläkevaroja tai kokonaan työnantajan maksettavat eläkemaksut. Toisaalta työntekijöille annettiin takuu eläketurvan säilymisestä, minkä takeeksi perustettiin Eläketurvakeskus (ETK). Eläkevarojen luottovakuutussijoitusten toimivuutta turvaamaan perustettiin luottovakuutus ja erillinen oikeusaste – eläkelautakunta – ensimmäiseksi valitusasteeksi.

Ruotsissa luotiin 1950-luvun lopussa ansioeläkejärjestelmä. Suomessakin työmarkkinajärjestöt pääsivät vuonna 1960 sopuun siitä, että työnantajat alkaisivat rahastoida palkkasuhteissa oleville eläkettä, joka olisi 60 % palkasta. Työnantajille jäisi oikeus hallinnoida varoja niin, että yritys voisi lainata rahastosta varoja investointeihinsa. Järjestelmää kuvataan hajautetuksi ansioeläkejärjestelmäksi, koska eläkevarat on sijoitettu yksityisiin säätiöihin ja työeläkeyhtiöihin. [9]

Yleinen yksityisalojen työeläkelaki TEL, säädettiin 8. heinäkuuta 1961, ja se tuli voimaan 1. heinäkuuta 1962, jolloin yksityisalojen työnantajat alkoivat huolehtia eläkemaksujen perinnästä. Lain syntymiselle oli ratkaisevaa, että keväällä 1961 siitä tehtiin poliittinen sopimus kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kesken. Lakitekstin kirjoittivat kansanedustaja Veikko Kokkola (sd.), vakuutusjohtaja Tauno Suontausta ja toimitusjohtaja Tauno Angervo.[9]Samaan aikaan säädettiin myös erillinen lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden eläkelaki LEL, joka oli kynnyskysymys työeläkelain läpimenolle. Sairausvakuutuslaki (lyhenne SVL[10]) säädettiin vuonna 1963. Työmarkkina-aloitteinen sosiaalipolitiikan kehittäminen alkoi. Eläke-etuja laajennettiin vuodesta 1961 alkaen liki 30 vuoden ajan. Laajentamista on auttanut se, että eläkeläisiä oli verraten vähän ja rahoituspohja oli otollinen uudistuksille. 1970-luvun puoliväliin asti kiisteltiin kuitenkin kokonaiseläkejärjestelmän kehittämissuunnasta (kansaneläke vai työeläke).

Kunnallisen alan eläketurva (KVTEL) luotiin yksityisalojen kaltaiseksi vuonna 1964. Sen jälkeen luotiin 1970 yrittäjien eläkelaki YEL ja maatalousyrittäjien eläkelaki MYEL sekä vuonna 1971 työttömyyseläke. Vuonna 1975 eläkkeisiin tuli tasokorotus: karttumaprosentti yhdestä prosentista 1,5:een ja tavoite-eläke 40 prosentista 60:een. Työeläkkeen ensisijaisuutta korostava työnjako kansaneläkkeen ja työeläkkeen välillä.

Järjestelmän tarkennuksia muokkaa

Energiakriisi ja sitä seurannut lama aiheuttivat kansaneläkekiistan, jota voi pitää keskeisenä tapahtumana eläketurvan muotoutumisessa. Keskustapuolue teki keväällä 1972 välikysymyksen kansaneläkkeiden tason nostamisesta. Asian eduskuntakäsittely muodostui kilpalaulannaksi ja eläkekustannukset näyttivät karkaavan käsistä. Tilanteen pelasti presidentti Kekkonen, joka ei vahvistanut eduskunnan säätämää lakia. Uudessa tilanteessa työmarkkinajärjestöt ottivat aloitteen käsiinsä ja kansaneläke pysyi kevyempänä järjestelmänä kuin työeläke. Eläkejärjestelmän kehittämissuunta oli ratkaistu. [9] Vuonna 1979 eläkepalkkaa alettiin laskea neljän viimeisen vuoden ansioista, joista paras ja huonoin pudotettiin pois. Tällä haluttiin loiventaa Suomen tulevia rakenteellisia uudistuksia. Työnantajien maksutaakan keventämiseksi palkansaajat alkoivat vastata suoraan osasta työeläkekustannuksia vuoden 1993 alusta, jolloin maksu jaettiin työnantajien ja työntekijöiden osuuksiin.

Työeläkejärjestelmää uudistettiin voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Eläkkeiden työsuhdekohtaisesta laskennasta luovuttiin ja toimialakohtaiset erot eläkkeiden karttumisessa poistettiin. Esiin eläkekeskustelussa ja -rahoituksessa nousi niin sanottu elinaikakerroin, jolla pyrittiin reagoimaan eliniän odotteen nousuun. Elinaikakerroin hillitsee eläkemenojen kasvua. Samaan aikaan rahastojen sijoitustoiminta kehittyi voimakkaasti, ja myöhemmin yksityisiä eläkesäätiöitä purettiin.[11]

Työeläketurvan keskeiset periaatteet muokkaa

Ansaintaperiaate

Rajat ylittävä ansiotyö on vakuutettava jossain eläkejärjestelmässä. Ansiotyö kartuttaa aina eläkettä. Eläkkeen saamiseksi ei ole asetettu työuran pituudesta riippuvia karenssiehtoja.

Etuusperusteisuus

Suomen työeläkejärjestelmä on etuusperusteinen. Se tarkoittaa sitä, että etuuden suuruus on sovittu etukäteen eli etuus perustuu ansaittuun palkkaan ja yrittäjillä työtuloon. Etuuden rahoittamiseksi tarvittavat maksut joustavat tarpeen mukaan.

Koskemattomuusperiaate

Karttunut eläkeoikeus säilyy työskentelyn päätyttyä tai työnantajan vaihduttua.

Turvaavuusperiaate

Eläkelaitoksen mahdollisesta konkurssista ei seuraa tappioita vakuutetuille: vakuutusmaksujen ja vastuuvelan laskemista koskevat perusteet on laadittava kiinnittäen huomiota erityisesti vakuutettujen etujen turvaamiseen eli sen varmistamiseen, että yhtiö kykenee selviytymään vastaisista eläkesuorituksistaan. Yksityisen sektorin eläkevakuutusyhtiöissä on konkurssiyhteisvastuu. [12]

Indeksilauseke

Työuran aikana karttuneet eläkkeet ja eläkkeelle siirtymisen jälkeen maksussa olevat eläkkeet tarkistetaan automaattisesti indeksillä, joka määräytyy ansiotasossa ja kuluttajahinnoissa tapahtuneiden muutosten perusteella.

Katottomuus

Eläkkeen määrälle ei ole asetettu euromääräistä ylärajaa. Ylärajaa ei ole myöskään eläkkeen laskemisessa huomioon otettaville työntekijöiden ansioille eikä maksuille. Yrittäjien eläkkeen perusteena olevalle työtulolle on yläraja, joka on kuitenkin sangen korkea: 187 625 euroa vuodessa (v. 2022 indeksitaso). [13]

Viimeisen laitoksen periaate

Eläkkeen maksaa se eläkelaitos, joka on vakuuttanut henkilön ansioita eniten kahden viimeisen kalenterivuoden aikana eläkettä hakiessa.

Työeläkejärjestelmän hallinto muokkaa

Suomalaisen työeläkejärjestelmän luonteeseen kuuluu, että yksityiset vakuutuslaitokset hoitavat lakisääteiseen sosiaalivakuutukseen kuuluvaa työeläkevakuutusta ja tapaturmavakuutusta. Yksityisten alojen työeläkelaitokset ovat Finanssivalvonnan (ent. Vakuutusvalvontavirasto) valvonnan alaisia. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa alan lainvalmistelusta.

Julkisen puolen työntekijän eläketurvasta vastaa Keva. Se hoitaa kuntien, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan palveluksessa olevien eläketurvaa. Keva on Suomen suurin eläkelaitos. Valtion Eläkerahasto (VER) huolehtii valtion eläkevarojen sijoittamisesta.

Yksityisen alan työnantaja voi valita missä työeläkevakuutusyhtiössä työntekijöiden työeläkevakuuttaminen järjestetään. Vakuutus voidaan järjestää myös yrityksen omassa eläkesäätiössä tai toimialakohtaisessa eläkekassassa. Työeläkelaitokset eivät voi harjoittaa muuta vakuutustoimintaa.

Suomessa toimii neljä työeläkevakuutusyhtiötä (suluissa vakuutettujen määrä 2020, Tyel+YEL)[14]:

Yhtiömuodoltaan työeläkevakuutusyhtiöt ovat keskinäisiä vakuutusyhtiöitä, poikkeuksena osakeyhtiömuotoinen Veritas.

Mikäli työnantaja järjestää eläketurvan eläkesäätiössä (tai eläkekassassa), vastaa yrityksen hallinnoima eläkesäätiö eläkelaitoksen tehtävistä. Lakisääteistä eläketurvaa hoitavan eläkesäätiön voi perustaa työnantaja tai työnantajien ryhmä, joilla on vähintään 300 työntekijää. Tällöin vaihtoehtoina ovat nk. B-eläkesäätiö tai nk. AB-eläkesäätiön B-osasto. Lisäeläketurvaa voidaan järjestää A-eläkesäätiössä tai AB-eläkesäätiön A-osastossa.

Eläkekassoissa voidaan säännöistä riippuen järjestää TyEL/YEL -eläketurvaa ja/tai lisäeläketurvaa. Yrityksen eläkesäätiön erityspiirteenä on, että työnantaja voi takaisinlainata vakuutta vastaan varoja, joita eläkesäätiö ei välittömästi tarvitse eläke- ja muiden etuuksien sekä hallintokulujen maksamiseen.[15]

Erityinen rooli eläkejärjestelmän ylläpidossa on Eläketurvakeskuksella (ETK), joka on työeläketurvan kehittämisen ja toimeenpanon lakisääteinen yhteistyöelin, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja. Sen tehtäviä ovat muun muassa työeläkejärjestelmän keskusrekisterien hoitaminen, tutkimus, tilastointi ja työeläkelaitosten vastuunjako. Lisäksi ETK tuottaa suunnittelu-, koulutus- ja viestintäpalveluja ja tukee säädösten valmistelua. Eläketurvakeskus neuvoo työeläkeasioissa ja valvoo, että työnantajat ovat ottaneet työntekijöilleen työeläkevakuutuksen. Eläketurvakeskus on kansainvälinen yhdyslaitos eli se välittää ulkomaille kaikki Suomessa asuvien hakemukset, joissa haetaan eläkettä ulkomailta. ETK:n hallinnossa ovat edustettuina sekä työntekijät, työnantajat ja yrittäjät että ammatillinen eläkeasiantuntemus. ETK:ta valvoo sosiaali- ja terveysministeriö. [16]

Eläkejärjestelmän rahoitus muokkaa

Eläkkeitä voidaan rahoittaa eri tavoilla:

  • puhdas jakojärjestelmä: eläketurva kustannetaan samana vuonna perittyjen maksujen avulla: tällä hetkellä työssä olevat rahoittavat (suurimmaksi osaksi) eläkkeellä olevien eläkemenon
  • täysin rahastoiva järjestelmä: eläketurvan kustantamiseksi perityt maksut rahastoidaan (sijoitetaan) eläkkeen ansaintahetkellä vastaisia eläkemenoja varten. Kukin sukupolvi kustantaa itse omat eläkkeensä.
  • edellisten sekoitukset (mm. Suomi)

Suomessa yksityisalojen palkansaajien eläkejärjestelmä rakentuu osittain jakojärjestelmään ja osittain rahastoivaan järjestelmään. Osa menee heti käyttöön eli nykyisten eläkkeensaajien eläkkeisiin ja osa työeläkemaksuista rahastoidaan. [17]

Kokonaan jakojärjestelmällä kustannettavia ovat yrittäjien ja maatalousyrittäjien karttuneet eläkkeet ja kansaneläkkeet.

Julkisten alojen työeläkkeet rahoitetaan jakojärjestelmän periaattein, mutta lakikohtaisten puskurirahastojen tukemina.

Työnantajat ja vuodesta 1993 myös työntekijät ovat palkansaajien työeläketurvan päärahoittajia. Maksu määräytyy suhteessa vakuutetun palkkaan. Kaikkien työntekijöiden maksuosuus on sama. Eläkekustannuksissa on käytössä nk. tasausperiaate: kustannuksia tasataan eri työnantajien välillä. Nykyisin suurin osa eläkemaksuista jaetaan eri yhtiöiden kesken – vain osa rahastoidaan.

Keskimääräinen TyEL-maksu on kokonaisuudessaan noin 25 % luokkaa maksetuista palkoista (v. 2022), josta alle 53-vuotiaat ja yli 62-vuotiaat työntekijät maksavat 7,15 % ja 53–62-vuotiaat 8,65 %. Työnantaja maksaa loput eli keskimäärin noin 17,4 % (yksityisillä aloilla). [18] Vuoden 2022 maksuun sisältyy uonna 2020 käytössä olleen tilapäisen työnantajamaksun alennuksen ensimmäinen takaisinmaksuerä.[19]

Työeläkeyhtiössä vakuutuksen ottaneen työnantajan maksu riippuu työnantajan koosta. Tilapäinen työnantaja maksaa vakuutetuistaan kiinteän prosentin suuruista vakuutusmaksua. Pieni sopimustyönantaja maksaa kiinteän perustariffimaksun suuruista vakuutusmaksua. Suuren työnantajan maksu riippuu myös työnantajan omien työntekijöiden työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeiden määrästä. Sopimustyönantajien maksuun vaikuttaa asiakashyvitys, jonka suuruus riippuu eläkelaitoksen sijoitustoiminnan tuotoista sekä asiakassuhteen kestosta. Lisäksi vuosina 2006–2011 ja 2013 maksua pienensi tilapäinen alennus. [20]

Eläkkeiden rahastoituja osia varten eläkelaitos laskee vakuutusmatemaattisesti kunkin vakuutetun osalta erikseen vastuuvelan, johon vaikuttaa nk. rahastokorko [21]. Yksityisen sektorin eläkelaitosten sijoitusten tuottovaatimuksia koskee rahastoonsiirtovelvoite, joka sisältää rahastokoron ja täydennyskertoimen.[22] Täydennyskerroin lasketaan työeläkelaitosten vakavaraisuuksien perusteella. Finanssikriisin vaikutusten lieventämiseksi ja työeläkelaitosten vakavaraisuuksien tukemiseksi täydennyskertoimen määrä vuodelta 2008 asetettiin nollaksi.

Suomessa työeläkerahastojen määrä vuonna 2016 oli yli 90 % bruttokansantuotteesta.[23] Suurimmat eläkkeisiin sidotut varat ovat kuitenkin kokonaan rahastoivan järjestelmän maissa kuten Alankomaissa, jossa eläkevarat ovat suurempia kuin maan vuoden bruttokansantuote.[24]

Euroopassa suurimman osan bruttokansantuotteestaan eläkemenoihin käyttävät kuitenkin Italia (n. 16 %) ja Kreikka (n. 17 %), kun se Alankomaissa ja Kyproksella on EU:n pienimpiä. Suomen eläkemenot BKT:stä ovat noin 14 % luokkaa mikä on keskimääräistä enemmän.[25]

Suomen suurimmat lakisääteisen eläkelaitokset maksetun eläkemenon mukaan vuonna 2020 olivat Keva, Ilmarinen ja Varma [14].

Työeläkemaksun tuotto maksajalleen muokkaa

Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat työeläkemaksulleen 6,5 prosentin reaalituoton, naiset vajaat 8 % ja miehet vajaat 6 %. Tuotto laskee tasaisesti, kunnes 1970-luvulla ja myöhemmin syntyneet saavat reaalituottoa 2,3 %: naiset 2,8 % ja miehet 2 %.[26]

Myös nykyarvolla laskettuna suuret ikäluokat saavat nuorempia enemmän vastinetta maksuilleen. 1950-luvun alkuvuosiin mennessä syntyneiden eläkkeiden nykyarvo on suurempi kuin heidän maksamiensa eläkemaksujen, 1960-luvun jälkipuolella tai myöhemmin syntyneillä päinvastoin.[27]

Eron pääsyy on työeläkemaksujen nousu: 1960-luvulla ne olivat 5 %, vuonna 2016 jo noin 24 % palkkasummasta (tästä neljännes näkyy työntekijän palkkalaskelmassa). Jos nykyeläkeläisten eläkkeitä parannettaisiin, vuoden 1990 jälkeen syntyneiden eläkemaksuja pitäisi korottaa vielä yli 10 %-yksikköä enemmän kuin muuten.[27]

Rahoituksen haasteita muokkaa

Eläkerahastoissa oli vuoden 2021 lopussa varoja runsaat 255 miljardia euroa eli lähes nelinkertainen määrä valtion budjettiin verrattuna. Toisaalta eläkevastuiden arvo oli 714 miljardia euroa.[27] [28]

Kiinnostus eläkejärjestelmien rahoitusta kohtaan on lisääntynyt väestön ikääntyessä. [29] Eläkkeellä olevien ja työssäolevien suhde vaikuttaa eläkemaksujen suuruuteen. Myös työllisyystilanne ja eläkesijoitusten tuotot ja yleinen taloustilanne vaikuttavat eläkkeiden rahoitukseen. Osaltaan eläkejärjestelmän toimivuus voidaan päätellä suoraan demografiasta: mikä on väestön ikärakenne, paljonko on maksajia ja kuinka paljon maksun vastaanottajia?

Työurien pidentäminen on ollut keskeinen yhteiskuntapoliittinen tavoite viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Työuria pyritään pidentämään niin alusta, keskeltä kuin lopustakin. Jos työelämässä ollaan liian vähän aikaa, ei eläkemaksuja riitä eläkkeiden kattamiseksi. Vuonna 2011 toteutunut työura oli keskimäärin 32,5 vuotta kaikista eläkkeelle siirtyneistä laskettuna. [30] Työeläkemaksun nousupaine on aiheuttanut kiinnostuksen työeläkeyhtiöiden ja -säätiöiden työeläkesijoittamista kohtaan. Keskustelussa on ollut työeläkejärjestelmää kohti esitetyt tuottovaatimukset: työeläkevaroja halutaan sijoittaa aikaisempaa enemmän pääomamarkkinoille (esimerkiksi pörssiosakkeet, johdannaiset). Suuremmalla tuotolla tarkoitetaan tässä suuremman riskinottoa l. riskinkatokyvyn lisäämistä osakesijoituksista: osakesijoitukset ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä enemmän kuin laskuperustekorko.

Yksityisten alojen työntekijöiden eläkejärjestelmässä oli vuoden 2020 lopussa rahastoitu noin 87 miljardia euroa vanhuuseläkkeitä varten. [31] Yksi vanhuuseläkkeiden rahastoinnin määrään vaikuttava tekijä on eliniän pituus ja siihen liittyvä kuolevuus. Kuolevuutta seurataan eläkejärjestelmässä jatkuvasti ja vastuuvelkalaskelmien kuolevuusoletuksiin tehdään tarvittaessa muutoksia ja täydennetään vanhuuseläkerahastoja niitä vastaavasti.

Kansaneläke muokkaa

Kansaneläke turvaa yhdessä takuueläkkeen kanssa vähimmäistoimeentulon niissä tapauksissa, joissa hakijan työeläke on hyvin pieni tai hakija ei saa lainkaan työeläkettä. Kansaneläke rahoitetaan nykyisin yksinomaan verotuloilla.

Kansaneläkkeen täysi määrä vuonna 2022 on 606,65 euroa kumppanin kanssa asuvalle ja 679,50 euroa kuukaudessa yksin asuvalle.[32] Täyttä kansaneläkettä maksetaan kuitenkin ainoastaan niille, joiden muiden eläkkeiden kuukausittainen bruttoyhteismäärä on enintään 57,45 euroa. Jos hakijan muut eläkkeet ovat alle 1 256,88 e/kk (kumppanin kanssa asuvat) tai alle 1 402,63 e/kk (yksin asuvat), hakijalle maksetaan eläkevähenteistä kansaneläkettä.[33]

Kansaneläkettä korotetaan yleensä hitaammin kuin työeläkkeitä, koska kansaneläkeindeksi ei ota lainkaan huomioon yleistä ansiotulojen kehitystä, vaan on sidottu yksinomaan hintojen nousuun[34].

Kansaneläkkeeseen voi saada erilaisia lisiä: rintamalisä, lapsikorotus, hoitotukia, ruokavaliokorvaus, ja siihen vaikuttaa perhesuhteet ja kuntaryhmä (~kuntakalleusluokka). Jos eläkkeensaaja on julkisessa laitoshoidossa yhtäjaksoisesti yli 3 kuukautta, kansaneläke maksetaan pienennettynä ja hoitotukiin tulee rajoituksia.

Kansaneläkkeen historiaa muokkaa

Kansaneläkelaki säädettiin vuonna 1937 ja se tuli voimaan vuoden 1939 alussa. Laissa säädettiin Kansaneläkelaitoksen hoitama pakollinen vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus.[35]

Vuoden 1995 loppuun asti kansaneläke muodostui kaikille yhtä suuresta ja tuloista riippumattomasta pohjaosasta sekä muiden henkilölle maksettavien eläkkeiden suuruudesta riippuvasta lisäosasta. Vuoden 1997 alusta pohjaosa ja lisäosa yhdistettiin kansaneläkkeeksi, jota muut eläkkeet yleensä pienentävät: kansaneläke on muihin eläketuloihin nähden toissijainen. Täyttä kansaneläkettä sai vuoden 2019 lopussa 96 720 eläkeläistä, kun vastaava luku vuonna 2008 oli 91 400 (vähennystä 10 %). [36][37]

Työnantajat rahoittivat ennen osan kansaneläkkeestä, mutta työnantajien kansaneläkemaksu poistettiin vuonna 2010[38].

Edunvalvontajärjestöt muokkaa

Kaikki työeläkevakuuttajat ovat järjestäytyneet ja heidän etujärjestönään toimii Työeläkevakuuttajat TELA. Yksityisten työeläkevakuutusyhtiöiden edunvalvojana toimii Finanssiala ry. Eläkesäätiöt ja eläkekassat ovat järjestäytyneet ja niiden etujärjestönä toimii Eläkesäätiöyhdistys – ESY ry.

Eläkkeensaajien etujärjestöinä toimii useita erityyppisiä järjestöjä, jotka tekevät edunvalvontatyötä jäsentensä puolesta ja tarjoavat muun muassa virkistys- ja koulutuspalveluja. Niillä ei ole virallista neuvotteluasemaa eläkeasioissa.

Suurimmat eläkeläisjärjestöt perustivat vuonna 2006 yhteistyöjärjestökseen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n. Sen jäsenjärjestöjä ovat[39]:

Rekisteröidyt lisäeläkkeet muokkaa

Rekisteröidyllä lisäeläkevakuutuksella tarkoitetaan 1960-luvulta vuoteen 2001 voimassa ollut järjestelyä, jolla voitiin lisätä ja parantaa työntekijöiden saamaa eläkkeen määrää tai alentaa eläkeikää. [46]

Rekisteröidyt lisäeläkejärjestelmät suljettiin vuoden 2001 alusta lähtien, eikä uusia lisäeläkevakuutuksia ole tämän jälkeen voinut enää rekisteröidä. Vanhan ennen 2001 alkaneen lisäeläketurvan vakuuttaminen päätetään 2017 mennessä, mutta kertynyt lisäeläketurva säilyy. Muutos ei vaikuta maksussa oleviin lisäeläkkeisiin.[46]

Lisäeläketurvalla oli huomattava merkitys työeläketurvan täydentäjänä järjestelmän alkuvuosina, kun työeläkekertymät olivat pieniä ja työeläkkeen tavoitetaso 40 prosenttia eläkepalkasta. Kun vuonna 1975 työeläkkeiden tavoitetaso korotettiin 60 prosenttiin, TEL-lisäturvan tarve väheni. Lisäeläketurvan menot olisi pitänyt kattaa täysimääräisesti rahastoimalla, mutta niitä on tarvinnut käyttää myös lakisääteisiä työeläkevaroja.

Rekisteröityä TEL-lisäeläkettä sai vuonna 2011 n. 90 000 suomalaista ja rekisteröidyt lisäeläkkeet (TEL-L) ovat noin kaksi prosenttia kaikista yksityisen sektorin työsuhteen työeläkkeistä. Historiasta johtuen lisäeläkkeistä koituu noin 100 miljoonan euron vuosikustannus nykyisille työssäkäyville ja työnantajille; 2000-luvulla lisäeläkkeiden tasausjärjestelmään on tilitetty 1,2 miljardia euroa.[47]

Tilastotietoa muokkaa

Vuonna 2021 suurin osa Suomen 1 621 000 eläkkeensaajasta on vanhuuseläkkeellä, heitä on noin 1 407 000 (87 %). Muut suuret eläkkeensaajaryhmät ovat työkyvyttömyyseläkkeet (188 000) ja leskeneläkkeet (217 000).[48] Huomattavaa on, että henkilö voi saada useaa eri eläkelajin etuutta.

Suomalaisten keskimääräinen kokonaiseläke oli vuoden 2021 lopussa 1 784 euroa kuukaudessa. Miesten eläke oli keskimäärin 2 006 euroa ja naisten 1 601 euroa kuukaudessa. Eläkkeiden määrässä on suuria eroja. [49] Sadan huippueläkkeen keskiarvo oli vuonna 2012 noin 18 600 euroa. [50]

Eläkkeitä maksettiin Suomessa vuonna 2021 kokonaisuudessaan 33,9 miljardia euroa, josta 30,3 miljardia oli työeläkkeitä. Suomen eläkemenot vuonna 2006 olivat 18,5 miljardia euroa, ja ne ovat tasaisesti nousseet vuosi vuodelta jo vuosikymmenten ajan. [51]

Vuonna 2021 eläkkeellesiirtymisiän odote työeläkejärjestelmässä oli 62,4 vuotta. Eroa miesten ja naisten välillä ei juurikaan ole. Eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt poikkeuksellisen paljon kahden koronavuoden aikana.[52]

Eläkkeiden taso muokkaa

Suomessa eläkkeiden taso on korkea ja eläkeläisköyhyys vähäistä, mutta sen hintana eläkemaksut ovat korkeita, yli 24 prosenttia palkasta, kun OECD-maiden keskiarvo on 18 prosenttia. OECD-maissa nettoeläkkeet ovat keskimäärin 59 prosenttia viimeisestä nettopalkasta, Suomessa nykyeläkeläisillä 68 prosenttia ja tuleville 64 prosenttia. Eläkeläisten suhteellinen köyhyyskin on Suomessa melko vähäistä, vaikka yli 65-vuotiaiden keskitulo onkin vain 83 prosenttia koko väestön tuloista.[53]

Yrittäjien eläkkeet ovat matalia, koska yrittäjät voivat pudottaa eläkemaksunsa minimiin. OECD ehdotti, maksut määrättäisiin verotuksessa ilmoitettavien tulojen mukaan eikä yrittäjän kirjaaman yrittäjätulon.[53]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Rissanen, Jaana [et al.]: Työeläke. Helsinki: Finanssi- ja vakuutuskustannus, 2017. ISBN 978-952-5684-90-2.
  • Hannikainen, Matti [et al.]: Ansioiden mukaan : yksityisalojen työeläkkeiden historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-321-0.
  • Tenhunen, Sanna (toim.) [et al.]: Eläketalous. Helsinki: Finanssi- ja vakuutuskustannus Finva, 2016. ISBN 978-952-5684-86-5 (nid.).
  • Kujanpää, Johanna; Hietaniemi, Marjukka; Kantanen, Hannele: Työeläkkeen laskentaopas. Eläketurvakeskuksen käsikirjoja 1:2012. Helsinki: Eläketurvakeskus, 2012. ISBN 978-951-691-158-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Lassila, J., Määttänen, N. ja Valkonen, T.: Työeläkeuudistus 2017: vaikutukset työuriin, tulonjakoon ja julkisen talouden kestävyyteen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja, 2015, nro 1. ISBN 978-952-287-150-3. Artikkelin verkkoversio.

Viitteet muokkaa

  1. a b Eläketurva 28.4.2021. Eläketurvakeskus. Viitattu 28.4.2021.
  2. Työntekijän eläkelaki on kattavuudeltaan laajin työeläkelaki 28.12.2017. Eläketurvakeskus. Viitattu 13.3.2019.
  3. Eläkejärjestelmän toimijat 22.11.2017. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2017.
  4. Osittainen vanhuuseläke tuo joustoa 31.3.2017. Eläketurvakeskus. Viitattu 18.1.2018.
  5. https://www.tela.fi/tyoelakkeiden_rahoitus Tela. Viitattu 18.1.2018.
  6. Eläkeuudistuksen sisältöehdotus valmistunut 26.9.2014. Elo. Viitattu 28.4.2021.
  7. Sopimus vuoden 2017 eläkeuudistukseksi - Eläkeuudistus.fi (pdf) 26.9.2014. Eläketurvakeskus. Arkistoitu 26.2.2015. Viitattu 3.3.2015.
  8. Eläketurvan historia(Arkistoitu – Internet Archive)
  9. a b c Blom, Anders: Veljeskunta: Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä, s. 72–74. Gummerus, 2018. ISBN 978-951-240749-1.
  10. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 2.4.2023.
  11. Riusku, Ismo. Lakisääteisten eläkkeiden rahoitus ja taso pitkällä aikavälillä. Talous ja yhteiskunta 4/2007. s. 48–53. [ISBN 1236-7208].
  12. Työntekijän eläkelaki (19.5.2006/395) 181 § Vastuu eläkelaitoksen joutuessa konkurssiin 7.6.2013. Finlex. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 21.1.2014.
  13. YEL-yrittäjät Etk.fi. 10.5.2022. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  14. a b Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2021 (pdf) 7.6.2021. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  15. Eläkesäätiöyhdistys
  16. Selvittää, tietää ja palvella – siinä tehtävämme 28.1.2016. Eläketurvakeskus. Viitattu 26.4.2016.
  17. Työeläkkeiden rahoitus Työeläkevakuuttajat Tela. Viitattu 10.5.2017.
  18. TyEL- ja MEL-vakuutusmaksuprosentit -aikasarja (Työeläkelakipalvelu) Eläketurvakeskus. Arkistoitu 12.1.2018. Viitattu 28.4.2019.
  19. Työeläkemaksut vuonna 2022 Etk.fi. 5.10.2021. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  20. TyEL- ja MEL-vakuutusmaksu eläkelaitostyypeittäin Eläketurvakeskus. Arkistoitu 17.4.2016. Viitattu 26.4.2016.
  21. Rahastokorko on tekninen korko, jota käytetään rahaston ja maksun laskentaan liittyvissä pääoma-arvoissa.
  22. Eläketurvakeskus. Rahastoonsiirtovelvoitteeseen ja perustekorkoon liittyvät laskentakaavat. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. Tela: Kansainvälistä vertailutietoa eläkevaroista. http://www.tela.fi/kansainvalista_vertailua (Arkistoitu – Internet Archive)
  24. Pensions market in focus 2013 OECD. Viitattu 16.1.2014.
  25. Eläkemenot ja eläkemenoennusteet Eläketurvakeskus. Viitattu 26.4.2016.
  26. Yksityisalojen palkansaajien työeläkkeet syntymävuoden ja sukupuolen mukaan Julkari. 2015. Eläketurvakeskus. Viitattu 28.4.2021. [vanhentunut linkki]
  27. a b c Suuret ikäluokat ovat voittajia – suomalaisten luottamus eläke­järjestelmään on heikentynyt Helsingin Sanomat. 3.4.2016. Viitattu 28.4.2021.
  28. Työeläkevarojen määrä 221 miljardia euroa vuoden 2020 lopussa Tela.fi. Työeläkevakuuttajat TELA. Viitattu 28.4.2021.
  29. Valkonen, Tarmo:: Työeläkejärjestelmän rahoitus ja muuttuva taloudellinen ympäristö 9.3.2004. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2017.
  30. Työurien pituuden kehitys 2000-luvulla (pdf) 14.2.2013. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2017.
  31. TyEL- ja MEL-rahavirta, milj. euroa Eläketurvakeskuksen tilastotietokanta. 28.4.2021. Eläketurvakeskus. Viitattu 28.4.2021.
  32. Kansaneläkkeen määrä ja maksaminen kela.fi. Viitattu 13.9.2020.
  33. Kelan etuudet numeroina 2018 (pdf) Kela. Arkistoitu 12.1.2018. Viitattu 18.1.2018.
  34. Laki kansaneläkeindeksistä 1.6.2001/456. http://www.edilex.fi/kela/fi/lainsaadanto/20010456 (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. Railo, Jaakko: ”Kansaneläkevakuutus”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 226. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  36. [2] (Arkistoitu – Internet Archive), Kela: Tilastokatsaus: Kelan eläke-etuuksien saajien määrä vähenee, luettu 26.4.2016
  37. Ritola, Suvi Tuominen, Samuli: Kokonaiseläke 2021 : Katsaus työeläkkeen, kansaneläkkeen ja verotuksen määräytymiseen Julkari. 29.01.2021. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  38. http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/1.htx?id=2753 (Arkistoitu – Internet Archive)
  39. EETU-PIO - EETU-PIO eetury.fi. Viitattu 15.7.2019.
  40. Eläkeliitto
  41. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry www.elakkeensaajat.fi. Viitattu 15.7.2019.
  42. Järjestö Eläkeläiset Ry - Pensionärerna Rf. Viitattu 15.7.2019.
  43. Etusivu www.senioriliitto.fi. Viitattu 15.7.2019.
  44. Svenska pensionärsförbundet
  45. Kristillinen Eläkeliitto ry - Krell.fi www.krell.fi. Viitattu 15.7.2019.
  46. a b Työnantajien järjestämä lisäeläketurva 14.02.2018. Eläketurvakeskus. Arkistoitu 7.5.2018. Viitattu 7.5.2018.
  47. Pietiläinen, Tuomo. Helsingin Sanomat 16.1.2012
  48. Työ- ja kansaneläkkeensaajat eläkelajeittain Eläketurvakeskuksen tilastotietokanta. 6.5.2022. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  49. Tilasto Suomen eläkkeensaajista (SVT) Etk.fi. 10.5.2022. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  50. http://www.etk.fi/fi/service/kolumnit/1570/10_1_2013_jukka_rantala (Arkistoitu – Internet Archive)
  51. Kokonaiseläkemenot, milj. euroa Eläketurvakeskuksen tilastotietokanta. 10.5.2022. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  52. Eläkkeellesiirtymisikä vahvassa nousussa jo toista vuotta www.etk.fi. 9.2.2022. Eläketurvakeskus. Viitattu 10.5.2022.
  53. a b OECD arvioi: Näin suomalaisten eläkkeet vertautuvat muihin maihin Helsingin Sanomat. 3.2.2020.

Aiheesta muualla muokkaa

Julkaisuja muokkaa

Lakitekstit muokkaa