Avaa päävalikko
Valtion omistamalla Alkolla on yksinoikeus yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien vähittäismyyntiin Suomessa.

Suomen alkoholipolitiikan ohjenuorana on useimmiten pidetty alkoholin haittojen minimointia, mihin on pyritty rajoittamalla kohdistamalla interventio kaikkiin kansalaisiin vähentämällä kokonaiskulutusta hinnan ja saatavuuden sääntelyn kautta. Suomalaisessa alkoholipolitiikassa on keskitytty yhteiskunnalliseen lähestymistapaan, jossa alkoholin käyttöä tarkastellaan osana yhteiskuntaa ja sen toimintamekanismeja. Tällöin kyse on sosiaalisen ilmiön ja juomistapahtuman tarkastelusta. Tämä poikkeaa lääketieteellisestä yksilönäkökulmasta, jossa alkoholikysymys nähdään liittyvän yksilöihin jotka muodostavat osan kansasta.[1] Alkoholin kulutuksen tiedetään jakautuvan hyvin epätasaisesti ja eniten juova kymmenys kuluttaa puolet kaikesta alkoholista. Epätasaisesta jakautumisesta huolimatta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan suomalaisessa alkoholipolitiikassa ei pidä keskittyä suurkuluttajien ja ongelmakäyttäjien tunnistamiseen ja hoitamiseen.[2] Tämä johtuu siitä, että vain vähemmistö suomalaisista on puhtaita kohtuukuluttajia ja suurin osa alkoholihaitoista koituu muille kuin eniten kuluttavalle vähemmistölle. Lisäksi koko väestöön kohdentuvat toimet vaikuttavat myös suurkuluttajiin, koska juomiskulttuuri muodostaa kokonaisuuden, jossa yksittäiset juojat vaikuttavat toisiinsa juomistaan koskevassa päätöksenteossa. Suurkuluttajien osuus väestöstä kasvaa ja vähenee väestön kokonaiskulutuksen kasvaessa ja vähetessä.[3]

2008-2017 alkoholin kokonaiskulutuksen vähentyminen selittyy 70-prosenttisesti talouteen liittyvillä tekijöillä, yksistään 56-prosenttisesti alkoholiveron korotuksiin.[4]

Alkoholiperäiset tulot ja menotMuokkaa

Alkoholijuomien verotus tuo valtiolle noin 1,3 miljardia euroa vuodessa.[5] Alkoholin haittakustannuksiksi on THL:n mukaan arvioitu julkiselle sektorille arviolta 906–1 112 miljoonaa euroa vuonna 2012. Alkoholihaittakustannuksiin on eritytelty sosiaalihuollon kustannukset (25 %), yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitokustannukset (25 %), eläkkeiden ja sairauspäivärahojen haittakustannukset, oikeusjärjestelmän ja vankeinhoidon kustannukset, terveydenhoidon ja myös erikoissairaanhoidon alkoholihaittakustannukset.[6] Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mukaan terveydenhuollolle koituvat kustannuket alkoholihaitoista ovat Suomessa noin 250 miljoonaa euroa.[7] Vertailun vuoksi 64,1 miljoonan asukkaan Isossa-Britanniassa alkoholihaittojen kustannukset ovat terveydenhuollolle 3,5 miljardia euroa, joka on samassa suhteessa Risikon ilmoittaman luvun kanssa.[8]

Alkoholipolitiikan historiaaMuokkaa

Suomessa on jo hyvin varhain kiinnitetty huomiota liialliseen alkoholinkäyttöön. Sen todettiin aiheuttavan köyhtymistä ja kurjuutta sekä järjestyshäiriöitä, pahoinpitelyjä ja murhia.[9] Vuonna 1756 julistettu niin sanottu hattujen kieltolaki oli yksi ensimmäisiä laajempia yrityksiä hillitä juopottelua. Säätyjen suostumuksella hallitus julisti viinanpolttokiellon ja asetti korkeat tullit ulkomaalaiselle alkoholille. Silloisten olojen kuvaaja Juhana Fischerström havaitsi tappeluiden ja järjestyshäiriöiden vähentyneen lain vaikutuksesta.[10] 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomessa säädettiin useita lakeja, jotka rajoittivat alkoholijuomien valmistusta ja myyntiä. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa muun muassa raittiusliike, Suomen työväenpuolue ja tohtori Akseli Granfelt tavoittelivat valtakunnallista kieltolakia.[11][12]

Kieltolaki oli voimassa vuosina 1919–1932. Alkoholin ostaminen oli jatkosodan lopulta 1970-luvun alkuun säännösteltyä, ja sitä valvottiin henkilökohtaisten viinakorttien avulla. Suuriin kertaostoksiin esimerkiksi juhlien tarjoilua varten oli anottava poikkeuslupa. Kieltolain loppumisen jälkeen myös alkoholin anniskelua ravintoloissa ohjattiin tiukoin säännöin. Raittiusliike oli perinteisesti pitänyt mietoja alkoholijuomia, etenkin olutta, erityisen vaarallisina, mutta 1950-luvun lopusta alkaen Alko ryhtyi uusien tutkimustulosten ja hyvin sujuneiden kokeilujen rohkaisemana kampanjoimaan mietojen juomien puolesta. Alko alkoi tiedottaa tuotteistaan asiakkaille myymälöissä, ja ravintoloiden sääntelyä helpotettiin asteittain. Kuitenkin vielä 1980-luvun alussa pidettiin epäsopivana esimerkiksi julkaista viiniarvosteluja lehdissä, ja vasta vuosikymmenen lopulla hyväksyttiin ajatus, ettei ravintoloiden toimintaa tarvitse ohjata enempää kuin on välttämätöntä väärinkäytösten estämiseksi.

Enintään 4,7 til-% alkoholia sisältävä olut elintarvikeliikkeisiin 1969Muokkaa

 
Mielenosoittajat vaativat keskiolutta R-Kioskeihin kansanliikkeen voimin Helsingissä vuonna 1980.

1. tammikuuta 1969 keskiolutlaki antoi oikeuden myydä III-veroluokan olutta elintarvikeliikkeissä. Tämä oli kieltolain jälkeen merkittävin muutos alkoholipolitiikassa. Kun vuonna 1968 koko Suomessa oli alle 600 ravintolaa, vuonna 1969 A-oikeuksin (niin sanotut täydet anniskeluoikeudet) varustettuja ravintoloita oli jo 795, ja lisäksi 2 716 keskiolutravintolaa, joita ei ennen keskiolutlakia ollut. Tuohon aikaan Alkon myyntiverkosto oli harva ja keskioluen vapautuminen helpotti merkittävästi alkoholin ostamista maaseudulla. Suomen Keskusta vaati vuonna 2013 keskiolutta Alkoon turvatakseen Alkon monopoliaseman[13]. Ehdotus ei kuitenkaan saanut kannatusta ja jätettiin pois hallitusohjelmasta.

Alkoholiveron alentaminen Viron EU-jäsenyyden yhteydessäMuokkaa

1. maaliskuuta 2004 Vanhasen hallitus laski alkoholiveroja. Muutosten perustana oli kasvava tuontipaine Suomen joutuessa luopumaan EU-jäsenyyden siirtymäajan rajoituksista 1.1.2004 ja erityisesti Viron liittyessä EU:n jäseneksi 1.5.2004.

Enintään 5,5 til-% alkoholia sisältävät oluet ja ei-käymisperäiset alkoholituotteet elintarvikeliikkeisiin 2018Muokkaa

1. tammikuuta 2018 alkoholilain uudistuksessa elintarvikeliikkeissä myytävän alkoholin sallittu prosenttiraja nostettiin 4,7 %:sta 5,5 %:n. Myös valmistustaparajoite, jossa alkoholin tuli olla valmistettu käymisteitse, poistui samalla. Alkoholijuomien anniskeluaikoja koskevat muutokset tulivat voimaan 1. maaliskuuta 2018.[14]

Alkon monopoliMuokkaa

Suomalaisista 61 % kannatti kesällä 2017 tehdyssä tutkimuksessa, että vahvat oluet tai vahvat juomasekoitukset tuotaisiin myyntiin ruokakauppohin.[15]

Helsingin Sanomien toukokuussa 2018 teettämässä mielipidemittauksessa 1024:stä vastaajasta 60 prosenttia sallisi yli 5,5-prosenttisten juomien vähittäismyynnin myös muualla kuin Alkossa. Kielteisesti suhtautui 34 prosenttia. Kysymyksessä ei eritelty, haluttaisiinko ruokakauppoihin vain viinit vai myös väkevät viinat.[16] Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tammikuussa 2018 teettämässä mielipidemittauksessa noin tuhannesta vastaajasta 50 prosenttia hyväksyisi viinien myynnin ruokakaupoissa ja 85 prosenttia vastaajista pitäisi väkevät alkoholijuomat Alkossa. 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä että Alkon monopoli on hyvä tapa rajoittaa alkoholihaittoja.[17]

Alkon myynnistä puolet muodostuu viinien myynnistä. Alko ei kilpaile hinnoilla, kuten päivittäistavarakaupat, joten viinien myynnin sallimminen elintarvikemyymälöissä tarkoittaisi, että suurin osa viinimyynnin volyymista siirtyisi päivittäistavarakauppoihin. Tästä seuraisi, että suurin osa Alkon myymälöistä jouduttaisiin lopettamaan kannattamattomina ja arvioiden mukaan nykyisen n. 350 myymälän sijaan jäljelle jäisi n. 50 myymälää. Koska Alko ei pystyisi ylläpitämään nykyisen kaltaista myymäläverkostoa, väkevien viinojen saatavuus heikkenisi niin paljon, että niidenkin myynti jouduttaisiin siirtämään päivittäistavarakauppoihin. Lisäksi jos viinit vapautettaisiin päivittäistavarakauppoihin, EU-komissio voisi kyseenalaistaa perustelut Alkon monopoliasemalle.[18][19][20][21]

Alkon monopolin purkamista on ehdotettu sekä Kokoomuksen poliitikkojen[22] että kahden tutkijan taholta[23].

Alkoholin kulutuksen kehitysMuokkaa

 
Alkoholin kulutus Suomessa asukasta kohden 1933–2013. Huomaa keskioluen vapautumisen vaikutukset vuonna 1969.

Suomalaisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt 1960-luvulta 2000-luvulle. Vuonna 1968 alkoholijuomien kokonaiskulutus oli 3,6 litraa asukasta kohti kun vuonna 2008 se oli noussut 10,4 litraan asukasta kohden.[24] Vuonna 2013 alkoholijuomien kokonaiskulutus oli 11,6 litraa 100-prosenttista alkoholia jokaista 15 vuotta täyttänyttä suomalaista kohden. Kulutuksesta tilastoimatonta oli 22 prosenttia, mikä oli 12 prosenttia edellisvuotta enemmän. Määrän kasvu johtui matkustajatuonnin lisääntymisestä.[25]

Vuonna 1960 noin 71 prosenttia kulutetusta alkoholista juotiin väkevänä alkoholina, mutta vuonna 1969 keskioluen tultua elintarvikeliikkeisiin, on oluen kulutus lisääntynyt ja väkevien viinojen suhteellinen osuus vähentynyt. 1960-luvulta lähtien viinien kulutus on tasaisesti lisääntynyt. Erityisen nopeaa kulutuksen kasvu on ollut 1980-luvun puolivälin jälkeen.lähde?

Vuonna 2003 Suomessa kulutetusta alkoholista noin puolet juotiin oluena ja neljännes väkevinä viinoina. Vuonna 2004 Viro liittyi Euroopan unioniin, matkustajatuontikiintiöt poistettiin ja alkoholiveroa alennettiin; tämän seurauksena kulutus kasvoi 8,3 prosenttia vuodesta 2003 vuoteen 2005. Matkustajatuonti lisääntyi lähes 70 prosentilla vuosina 2003–2004 sekä vielä 16 prosentilla vuosina 2004–2005. Erityisesti väkevien viinojen myynti ja maahantuonti lisääntyi.[26]

Suomen alkoholinkulutus jakaantuu erittäin epätasaisesti kansalaisten kesken. Miehistä eniten juova 10 prosentin osa kuluttaa noin 40 prosenttia kaikesta miesten kuluttamasta alkoholista, ja naisilla vastaava osuus on 50 prosenttia. Kun vuonna 1968 15–69 -vuotiaista naisista noin 40 prosenttia ilmoitti olevansa raittiita, vuosien 2004 ja 2005 huhtikuiden välisenä aikana noin 90 prosenttia naisista oli käyttänyt alkoholia. Myös naisten osuus kokonaiskulutuksesta on kasvanut; kun se vuonna 1968 oli hieman yli 10 prosenttia, oli se vuonna 2004 noin neljänneksen koko kulutuksesta.lähde?

Vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan kaksi kolmannesta suomalaisista pitää Suomen alkoholin kulutusta liian suurena. Sukupuolen mukaan jaettuna puolet miehistä ja kolme neljäsosaa naisista ajattelee näin. Selvä enemmistö suomalaisista pitää myös toivottavana, että asenteet juomista kohtaan tiukentuisivat. Mutta nykyään selvä enemmistö kannattaa jo viinien myynnin vapautumista ruokakauppoihin.[27] Rattijuopumusrajan alentaminen 0,2 promilleen on saanut kannatusta. Alkoholiveron nostamista kannattaa sen sijaan 45 prosenttia. 65 prosenttia kansalaisista katsoo hallituksen toimet riittämättömiksi alkoholiongelmien vähentämiseksi.[28]lähde tarkemmin?

Alkoholijuomien kulutus asukasta kohti 100 %:n alkoholina 1990-2010 [29]
Vuosi Tilastoitu kulutus Tilastoimaton kulutus Kokonaiskulutus
1990 7,6 1,3 8,9
1991 7,4 1,3 8,7
1992 7,1 1,4 8,5
1993 6,7 1,5 8,2
1994 6,6 1,4 8,0
1995 6,7 2,1 8,8
1996 6,8 1,8 8,6
1997 6,9 1,9 8,8
1998 7,0 1,8 8,8
1999 7,0 1,8 8,8
2000 7,0 1,8 8,8
2001 7,3 1,7 9,0
2002 7,6 1,7 9,3
2003 7,7 1,7 9,4
2004 8,2 2,1 10,3
2005 8,2 2,3 10,5
2006 8,4 1,9 10,3
2007 8,7 1,8 10,5
2008 8,5 1,9 10,4
2009 8,3 1,9 10,2
2010 8,1 1,9 10,0

Suomessa alkoholin kulutus on vähentynyt 9 prosenttia vuosina 2010–2016.[30] Pidemmällä tarkasteluvälillä vuosina 2007–2017 alkoholin kulutus on vähentynyt 15 prosenttia. Lisäksi humalajuominen on vähentynyt eniten 15–29-vuotiailla ja nuorista yhä suurempi osa on raittiita.[31][32] Ei ole aivan selvää mitkä tekijät ja miten suuresti ovat vaikuttaneet positiivisesti kehittyneisiin tilastoihin. Yksi mahdollisuus on Juomatapatutkimuksessa selville saadun perusteella, että aivan 2000-luvun alussa alkoholin kulutus vain nousi, koska yli 50-vuotiaat alkoivat juoda useammin ja naiset alkoivat kuluttaa enemmän.[33] THL:n erikoistutkijan Thomas Karlssonin mukaan kulutuksen lasku aikavälillä 2007–2017 selittyy tehdyillä alkoholiveron kiristyksillä ja talouden laskusuhdanteella. Lamavuosina alkoholin kulutus tyypillisesti laskee. Alkoholin kulutuksen ennustetaan kasvavan vuonna 2018 talouden noususuhdanteesta johtuen.[34][35]

Ehkäisevän päihdetyön järjestöjen kantojaMuokkaa

Ehkäisevän päihdetyön järjestöt ovat toivoneet alkoholiveron tuottojen ohjaamista päihdehaittojen ehkäisyyn ja hoitoon sekä kunnille mahdollisuutta rajoittaa alkoholin nauttimista esimerkiksi leikkipuistoissa. Järjestöjen kanta on, että alkoholipolitiikka ei ole elinkeinopolitiikkaa vaan terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa. Kyselyn mukaan suomalaisten näkemys alkoholilainsäädännön uudistamisen lähtökohdista ovat toimet, jotka tähtäävät alkoholin kokonaiskulutuksen vähentämiseen sekä lasten ja nuorten suojelemiseen alkoholihaitoilta.[36]

Alkoholin nauttiminen julkisella paikallaMuokkaa

Järjestyslain mukaan päihdyttävien aineiden nauttiminen julkisella paikalla on kiellettyä, yleisellä paikalla taajamassa, rajavartiolaissa tarkoitetulla rajanylityspaikalla ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa. Tämä kuitenkaan ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta taikka yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa. Se ei liioin koske alkoholijuoman nauttimista puistossa tai muulla siihen verrattavalla yleisellä paikalla siten, että nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei estä tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.[37] Järjestyslaki korvaa aiemmat kuntien järjestyssäännöt.

Alkoholilaki kieltää nauttimisen alkoholijuomien vähittäismyyntipaikassa sekä muussa avoimessa kauppaliikkeessä, ravitsemisliikkeessä ja muussa paikassa, jossa yleisölle maksusta pidetään saatavana ruokaa tai virvokkeita, sekä huoneistossa tai muussa paikassa, johon on järjestetty julkinen tilaisuus.

Poliisi voi, milloin yleinen järjestyksen ylläpitäminen niin vaatii, kieltää alkoholijuomien nauttimisen julkisella paikalla.[38]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Österberg, Esa: Alkoholin kulutuksen kasvu vuonna 2004, Tommi 2005.

ViitteetMuokkaa

  1. Anna-Mari Österlund: Purkautuvat normit : suomalainen alkoholikulttuuri ja alkoholipolitiikka 2010-luvulla, s. 18. Sosiaalipolitiikan Pro-gradu. Tampereen yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.6.2018).
  2. Anna-Mari Österlund: Purkautuvat normit : suomalainen alkoholikulttuuri ja alkoholipolitiikka 2010-luvulla, s. 16–17. Sosiaalipolitiikan Pro-gradu. Tampereen yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.6.2018).
  3. Pia Mäkelä, Heli Mustonen: Juomisen riskit eivät koske vain pientä vähemmistöä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 6.6.2018.
  4. Uusi alkoholilaki ei lisännytkään kulutusta – Syy oli vahvan oluen ja lonkeron hinta Yle 28.5.2019.
  5. Viinan ja huumeiden haitat nielevät jo lähes kaksi miljardia Helsingin Sanomat 24.2.2014.
  6. 4.4 Alkoholitalous ja päihdehaittakustannukset Päihdetilastollinen vuosikirja 2014: Alkoholi ja huumeet. 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu s. 36.
  7. Raeste, Juha-Pekka: Räsänen: Vihreiden viiniehdotus vastoin hallitusohjelmaa Helsingin Sanomat. 26.5.2013.
  8. Sipilä Annamari: Britit haluavat terveysvaroitukset alkoholijuomiin Helsingin Sanomat. 7.1.2014.
  9. Suomen raittiusliikkeen historia, s. 360–367, 405.
  10. Suomen raittiusliikkeen historia, s. 68–69, 71.
  11. Raittiuden Ystävät, s. 372, 375, 384.
  12. Akseli August Granfelt Elämä ja toiminta, s. 266–267.
  13. Suomen Keskusta: Kippis Kohtuudelle! Keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle Helmikuu 2013. Suomen Keskusta r.p..
  14. STM: Nelosoluet tulevat ruokakauppaan jo 1. tammikuuta Iltalehti 19.12.2017.
  15. Uutissuomalaisen kysely: Enemmistö kannattaa ruokakauppoihin vahvempaa alkoholia Yle Uutiset. Viitattu 24.7.2017.
  16. Marjukka Liiten: Enemmistö sallisi nykyistä vahvempien alkoholijuomien myynnin muuallakin kuin Alkossa. Helsingin Sanomat, 25.5.2018. Sanoma Media Finland. Artikkelin verkkoversio.
  17. Thomas Karlsson: Alkoholipoliittiset mielipiteet 2018 THL - Tilastoraportti 7/2018. 12.3.2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 5.6.2018.
  18. Jarmo Hämäläinen: Viininmyynti ruokakaupoissa sulkisi Alkoja Kouvolan Sanomat. 26.2.2016. Viitattu 28.10.2018.
  19. Tytti Sulander: Alkon toimitusjohtaja pelkää monopolin murtuvan – EU ei hyväksyisi poliitikkojen uudistuksia Yle Uutiset. 7.3.2016. Viitattu 28.10.2018.
  20. Laura Kukkonen: Uhkakuva: Viinien tuominen ruokakauppoihin tappaisi 300 Alkon myymälää Talouselämä. 18.3.2016. Viitattu 28.10.2018.
  21. Juha Mikkonen: Mitä alkoholilain jälkeen? 15.03.2018. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry. Viitattu 28.10.2018.
  22. Tuomo Väliaho: Kokoomuksen puoluehallitus esittää Alkon monopolin purkamista. Helsingin Sanomat, 5.5.2018. Sanoma Media Finland. Artikkelin verkkoversio.
  23. Hanna Gråsten: Tutkijoiden tyrmäys: Alkon monopolille ei ole uskottavia perusteita - ”Miksi suomalaiset olisivat niin erilaisia kuin muut? ”. Iltalehti, 27.5.2018. Alma Media Suomi Oy. Artikkelin verkkoversio.
  24. Karlsson, Thomas & Österberg, Esa: Mitä tilastot kertovat suomalaisten alkoholinkäytöstä?. Suomi juo, 2010, s. 14–15. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Artikkelin verkkoversio.
  25. Alkoholijuomien kulutus 2013 THL. Viitattu 18.7.2014.
  26. Stakes: Alkoholitilanne 2005[vanhentunut linkki]
  27. Olli Pohjanpalo: Vuonna 2014 selvä enemmistö kansasta hyväksyisi viinit ruokakauppoihin Helsingin Sanomat. 30.7.2014.
  28. Helsingin Sanomat, verkkoliite 13.9.2006, Terveyden edistmisen keskuksen tutkimus
  29. Findikaattori: Alkoholijuomien kulutus 1990-2010
  30. Alkoholin kulutus on laskenut Pohjoismaissa eniten Suomessa – ei kuitenkaan syytä juhlaan Talouselämä 25.12.2016.
  31. THL: Suomalaisten juominen vähentynyt 15 prosenttia kymmenessä vuodessa Yle 25.10.2017.
  32. Nuorten juomatavat Suomessa Nuortenlinkki 3.10.2016.
  33. Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt – keiden ja millainen kulutus? Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5
  34. Alkoholin kulutus sen kertoo: Suomella menee paremmin, sillä ravintoloissa myydyn alkoholin määrä kääntyi nousuun Yle 28.3.2018.
  35. Suomalaisten alkoholin kulutus väheni – nousukausi näkyy ravintoloiden juomamyynnissä, Viron viinaralli hiipui Helsingin Sanomat 28.3.2018.
  36. Järjestöt tukevat Huovista alkoholilain kokonaisuudistuksessa. Asennetta, 3/2013, s. 38. Artikkelin verkkoversio.
  37. Järjestyslaki 27.6.2003/612 finlex.fi
  38. Alkoholilaki 85§ Kielto nauttia alkoholijuomia finlex.fi


Aiheesta muuallaMuokkaa