Pekka ja Pätkä neekereinä
Pekka ja Pätkä neekereinä on Aarne Tarkaksen ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama elokuva vuodelta 1960. Kyseessä on alkuperäisen Pekka Puupää -sarjan 13. ja viimeinen elokuva. Elokuva kuuluu Suomen Filmiteollisuuden tuotantoon.[1] [2]
| Pekka ja Pätkä neekereinä | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Aarne Tarkas |
| Käsikirjoittaja | Reino Helismaa |
| Tuottaja | T. J. Särkkä |
| Säveltäjä | Toivo Kärki |
| Kuvaaja |
Osmo Harkimo Olavi Tuomi |
| Leikkaaja | Elmer Lahti |
| Pääosat |
Esa Pakarinen Masa Niemi Siiri Angerkoski Anja Hatakka |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
| Ensi-ilta | 11. maaliskuuta 1960 |
| Kesto | 77 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Edeltäjä | Pekka ja Pätkä mestarimaalareina |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Juoni
muokkaaPekka ja Pätkä livistävät tiskien äärestä mennäkseen kilpailijoiksi television tietokilpailuun. Kaksikko vastaa vahingossa oikein kaikkiin kysymyksiin, mutta Justiina näkee heidät televisiosta ja käy kiskomassa pois studiosta ennen kuin palkintorahoja ehditään antaa. Vihainen Justiina lähtee maalle sukuloimaan, mutta Pekka ja Pätkä eivät silti voi poistua asunnostaan kuin ikkunan kautta, koska kaksikon suututtama talonmies Pikkarainen on leiriytynyt heidän ulko-ovensa eteen.
Pekka ja Pätkä menevät hullun tiedemiehen luo luettuaan lehdestä, että tämän keksimä kone kertoo, mihin ammattiin ihminen parhaiten soveltuu. Sen mukaan Pekalla ja Pätkällä on edessään loistava tulevaisuus ”neekereinä”. Kaksikko mustaa itsensä kenkälankilla ja menee koe-esiintymään hienoon yökerhoon teeskennellen olevansa amerikkalaisia muusikoita puhumalla englantia muistuttavaa siansaksaa. Temppu on vähällä onnistua, kunnes lauenneen palohälyttimen ruiskuttama vesi huuhtoo lankit heidän naamoistaan, ja he joutuvat pakenemaan paikalta.
Tajuttuaan, että kone oikeasti tarkoitti ”lehtineekeriä” Pekka ja Pätkä menevät aikakauslehti Pupun toimitukseen. Päätoimittaja lupaa heille paikat, jos Pätkä hyppää lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Pätkä lunastaa lupauksensa hyppäämällä lentokentällä paikallaan seisovasta lentokoneesta. Työssään Pekka ja Pätkä sotkeutuvat rikollisjoukkioon ja vangitsevat sen vahingossa, mutta saavat lehdelleen myös skuupin. Puupäät ansaitsevat tapauksesta hyvät rahat, ja myös tietokilpailupalkinto toimitetaan heille. Elokuvan loppuhuipennuksessa talonmies Pikkarainen jahtaa Pätkää yli kattojen, ja Pätkä jää takistaan roikkumaan valtavan tornikellon viisariin, kunnes putoaa kadulle tuoduille patjoille.
Näyttelijät
muokkaa| Esa Pakarinen | … | Pekka Puupää |
| Masa Niemi | … | Pätkä |
| Siiri Angerkoski | … | Justiina |
| Armas Jokio | … | talonmies Pikkarainen |
| Anja Hatakka | … | Sirpa Lahtinen |
| Toivo Mäkelä | … | tohtori Pujoparta |
| Tommi Rinne | … | Ville Tinttinen |
| Pentti Irjala | … | päätoimittaja Körmy |
| Pentti Viljanen | … | ravintolanjohtaja Kolperi |
| Maija Karhi | … | tietokilpailija |
| Ossi Elstelä | … | Pullapitko Oy:n omistaja |
| Kaarlo Wilska | … | herra Mölperi / Pupun toimittaja |
| Uljas Kandolin | … | herra Mötiäinen |
| Varma Lahtinen | … | Mattsonska |
| Irja Kuusla | … | Lunkreenska |
| Annikki Linnoila | … | Linkreenska |
| Leo Jokela | … | Puli-Ville |
| Solmu Mäkelä | … | taikuri |
| Aarne Laine | … | isännöitsijä Hermann Kammonen |
| Anton Soini | … | ilmapallokauppias |
| Veikko Linna | … | Pätkän lyömä mies kadulla |
| Eila Pienimäki | … | iskelmäsolistit |
| Eila Pellinen | … | iskelmäsolistit |
| Vihtori Välimäki | … | Albert, assistentti |
| Vilho Ruuskanen | … | konstaapeli |
| Arttu Suuntala | … | Arska / Henkka |
| Leo Lastumäki | … | tupakan pummaaja |
| Issi Schaibel | … | pomo |
| Einari Ketola | … | rikollisliigan jäsen |
| Esko Salminen | … | Olli |
| Fiinu Autio | … | Matilda-täti |
| Kalevi Hartti | … | toimittaja Pekan ovella |
| Göran Schauman | … | valokuvaaja |
Tuotanto
muokkaaKahdennentoista Puupää-elokuvan jälkeen ohjaaja Armand Lohikoski ehdotti SF:n johtajalle T. J. Särkälle poliittista satiiria nimeltä Pekka ja Pätkä politiikan pyörteissä. Lohikoski oli laatinut käsikirjoitusluonnoksen, jossa Pekka ja Pätkä perustavat Puupäiden Puolueen ja pyrkivät eduskuntaan. Särkän mielestä moinen huumori oli sopimatonta ja yhteiskuntaa halventavaa, joten hän syrjäytti Lohikosken seuraavan Puupään tuotannosta. Tilalle tuli Aarne Tarkas.
Elokuvan kantava vitsi, joka voi jäädä nykykatsojalle käsittämättömäksi, perustuu siihen, että sen valmistumisaikana toimittajia kutsuttiin ”sanomalehtineekereiksi” (nimityksen juurista enemmän artikkelissa neekeri). Kone siis suosittelee Pekalle ja Pätkälle toimittajantyötä, mutta he käsittävät sen aluksi väärin. Neekeriteema on poikinut elokuvalle myöhemmin syytöksiä rasismista, mutta toisaalta se kuvastaa tapaa, jolla mustaihoisiin sotien jälkeisessä Suomessa suhtauduttiin. Yökerhon omistaja on haltioissaan ”englantia” puhuvista tummaihoisista muusikoista, koska he toisivat hänen ravintolalleen kansainvälistä leimaa. Kaksi ”surinasussua” puolestaan putoaa ihastuksesta polvilleen nähdessään kadulla ”oikeita neekereitä”. Elokuvassa on viittauksia myös muihin aikansa muoti-ilmiöihin: televisio ja tietokilpailut olivat uutta Suomessa, Pätkän lentokonehyppy puolestaan viittaa sensaatioreportteri Usko Santavuoreen, joka selosti radiossa oman laskuvarjohyppynsä.
Pekka ja Pätkä neekereinä oli yleisömenestykseltään sarjan huonoin. Se jäi viimeiseksi Puupää-elokuvaksi, sillä Pätkän esittäjä Masa Niemi teki itsemurhan pari kuukautta elokuvan valmistumisen jälkeen.[3]
Arviot
muokkaaAikalaisarviot tiivistää Leo Nordberg (Elokuva-Aitta): ”Se ei ole parempi eikä huonompi kuin tusina edeltäjäänsä – jättääpä vain taas katsojalle sellaisen tunteen kuin olisi tullut juoduksi tynnyrillinen tervaa.”[4]
Myöhemmässä arviossaan Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 1982) siirtää syyn elokuvan kehnoudesta ohjaajalle ja käsikirjoittajalle, jotka ovat hänen mielestään vastuussa siitä, että ”elokuva loukkaa Esa Pakarisen ja Masa Niemen ammattitaitoa”.[4]
Eräissä arvioissa elokuvaan on suhtauduttu lempeämmin. Taru Mäkelä (Katso 1982) näkee siinä ”hauskaa ja nykyisestä perspektiivistä myös nostalgista kuvaa television alkuvuosista”.[4] Vuonna 2012 kritiikissä todetaan, että elokuva testaa korrektiutta mutta nimi ei ollut aikanaan provosoiva sillä tavalla kuin se nykykatsojan silmissä on.[5] Arto Pajukallio toteaa arviossaan (Helsingin Sanomat), että itse elokuva kuitenkin henkii ajattelematonta rasismia. Kriitikko nostaa esiin elokuvan merkittävänä hetkenä kohtauksen, jossa Pätkä roikkuu kellotornin viisareissa, ja kiittää sen toteutusta.[6] Elokuvassa on katsojan iloksi runsain määrin Aku Ankka -lainoja.[5]
Vuonna 2016 elokuvan TV-esitys herätti arvostelua, ja esimerkiksi Hufvudstadsbladet ihmetteli Yleisradion esityspäätöstä ja piti elokuvaa ”kiistanalaisena”.[7] Ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet selitti elokuvan olevan osa suomalaista kulttuuriperintöä ja sen sisältämän huumorin olevan osittain tahatonta. Kun Yle päätti vuonna 2019 esittää jälleen koko Puupää-elokuvasarjan televisiossa, Pekka ja Pätkä neekereinä jätettiin sarjasta pois. Pentti Väliahdet kommentoi, että ”sarjan katsottavuus ei ole kiinni tästä yhdestä elokuvasta”.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomen kansallisfilmografia 6: 1957–1961. Helsinki: VAPK-kustannus, 1991. ISBN 951-37-0116-6
- ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 478. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
- ↑ Pekka ja Pätkä neekereinä Elonet. Taustaa. Viitattu 2.4.2012.
- ↑ a b c Pekka ja Pätkä neekereinä Elonet. Lehdistöarvio. Viitattu 30.6.2014.
- ↑ a b Päivän elokuvia. TV-maailma 13/2012, s. 17.
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 3.4.2012, s. D 7.
- ↑ Slotte, Malin: Yle sänder film med blackface. Hufvudstadsbladet, 14.9.2016, s. 26. (ruotsiksi)
- ↑ Timo Kalevi Forss: Reino Helismaa: Sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä, s. 132–133. Helsinki: Like Kustannus, 2021.