Suomen maakuntamuseot
Suomen maakuntamuseot olivat alueellisia keskusmuseoita, jotka olivat saaneet opetusministeriöltä maakuntamuseon statuksen. Niiden tehtävänä oli edistää, ohjata ja kehittää oman alueensa museotoimintaa sekä paikallisen kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön hoitoa.[1] Lisäksi maakuntamuseot harjoittivat omaa tutkimus-, näyttely- ja tallennustoimintaa ja saivat tehtäviensä hoitoon korotettua valtionosuutta. Jokaisessa museossa työskenteli alueellisesta toiminnasta vastaava maakuntamuseotutkija tai -amanuenssi. Maakuntamuseojärjestelmä korvattiin uudella vastuumuseojärjestelmällä vuonna 2020.[2]
Yhteensä Suomessa oli 21 kulttuurihistoriallista maakuntamuseota sekä yksi luonnontieteellinen maakuntamuseo, joiden verkosto kattoi Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko maan. Maakuntamuseoiden toimialueena oli yleensä koko maakunta, poikkeuksen muodostivat Lapin ja Uudenmaan alueiden museot. Järjestelmä luotiin opetusministeriön päätöksellä vuonna 1980, jolloin 20 maakunnallista museota nimitettiin maakuntamuseoiksi. Niistä Hämeen museo suljettiin 1998 ja sen toimintaa Pirkanmaan vastuumuseona jatkaa Tampereella sijaitseva Museokeskus Vapriikki. Alkuperäisten maakuntamuseoiden lisäksi nimitys on annettu Kuopion kulttuurihistoriallisesta museosta omaksi yksikökseen vuonna 1985 erotetulle Kuopion luonnontieteelliselle museolle sekä viimeisimpänä 2008 Kokkolassa toimivalle K. H. Renlundin museolle. Vuonna 1980 Opetusministeriö nimesi maakuntamuseoiden lisäksi ensimmäiset aluetaidemuseot.
Kuvia
muokkaa-
Helsingin kaupunginmuseon päärakennus.
-
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
-
Kymenlaakson maakuntamuseo sijaitsee Merikeskus Vellamossa Kotkassa.
-
Museokeskus Vapriikki Tampereella.
-
Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo.
-
Satakunnan museo.
-
Kainuun Museo
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Arkistoitu kopio Museovirasto, nba.fi. Arkistoitu 2.7.2016. Viitattu 22.7.2016 (muokkaus viitteeksi).
- ↑ Alueelliset vastuumuseot Museovirasto. Arkistoitu 8.6.2020. Viitattu 8.6.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa- Museot.fi (Arkistoitu – Internet Archive)