Lappi (Tampere)

Tampereen kaupunginosa

Lappi on kaupunginosa Tampereella lähellä Näsijärveä ja Kaupin puistoaluetta. Siellä asuu noin 700 henkilöä. Lapista puhuttaessa viitataan yleensä Lapinniemeen. Kaupunginosassa sijaitsee muun muassa Koukkuniemen vanhainkoti, joka on Euroopan suurimpia vanhainkoteja. Alueella toimii lisäksi pursiseuroja (mm. Tampereen Pursiseura) ja vuoden 1990 asuntomessuille valmistui kylpylä ja asuntoja vanhaan tehdasrakennukseen.

Omakotitaloja Lapin kaupunginosassa.

Lapin kaupunginosa on saanut nimensä Näsijärveen pistävästä Lapinniemestä. Nimi saattaa viitata varhaiseen lappalaisasutukseen. Osasta Lapin kaupunginosaa käytetään nimeä Käpylä, joka viittaa alueen ensimmäiseen asukkaaseen, vuonna 1915 sinne muuttaneeseen työmies August Käpyseen. Lapin asemakaava vahvistettiin vuonna 1933.[1] Naistenlahden alue, joka muodostaa virallisesti Tampereen 9. kaupunginosan yhdessä Tampellan vanhan tehdasalueen kanssa, siirtyi Tampereen kaupungin omistukseen vuonna 1877, samaan aikaan, jolloin kaupunki osti Kyttälän alueen Hatanpään kartanolta. Naistenlahden nimen taustalla on tarina, jonka mukaan Teiskosta Messukylän kirkkoon matkalla olleet naiset nousivat täällä maihin jatkaakseen loppumatkan jalan.[2]

Museovirasto on luokitellut Lapin pientaloalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 99. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
  2. Louhivaara 1999, s. 76.
  3. Lapin pientaloalue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 26.6.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.