Korkinmäki
Tampereen kaupunginosa
Korkinmäki on Tampereen kaupunginosa[1], joka sijaitsee noin neljän ja puolen kilometrin päässä keskustasta. Korkinmäki rajautuu lännessä Veisuun, idässä Turtolaan, etelässä Hallilaan ja pohjoisessa Muotialaan.[1] Vuonna 2014 Korkinmäessä oli 1 105 asukasta.[1] Korkinmäessä oli Tampereen kaupunginosista Kämmenniemen jälkeen eniten kouluikäisiä vuonna 2014.[1]
Kaupunginosa on nimetty siellä sijainneen Korkinmäen torpan mukaan. Torpan perusti Kork-niminen sotamies ja sen rakennukset purettiin vuonna 1926. Paikasta on ollut käytössä myös rinnakkaisnimi Jakinmäki. Alue liitettiin Messukylän kunnan osana Tampereen kaupunkiin vuonna 1947 ja sen ensimmäinen osa-asemakaava vahvistettiin vuonna 1952.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Leena Salminen: Tampereen Väestö 31.12.2014 (pdf) (sivut 9, 14, 17, 19, 21, 23, 29 ja 31) Tampereen kaupunki. Viitattu 10.9.2016.
- ↑ Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 139. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
Tampereen suuralueet, suunnittelualueet, tilastoalueet ja kaupunginosat