Hakametsä

Tampereen kaupunginosa

Hakametsä on pienehkö Tampereen kaupunginosa[1], joka sijaitsee noin neljän kilometrin päässä keskustasta. Hakametsän naapurikaupunginosia ovat Huikas, Ristinarkku, Messukylä, Vuohenoja, Kalevanrinne, Kaleva, Kissanmaa sekä Uusikylä.[1]

Hakametsä
Rivitaloaluetta Riihipellonkadulla
Rivitaloaluetta Riihipellonkadulla
Kaupunki Tampere
Suuralue Keskustan suuralue
Suunnittelualue Kaleva
Koordinaatit 61°29′29″N, 023°50′03″E
Kaupunginosa nro 012
Postinumero(t) 33530
Lähialueet Huikas, Kaleva, Kalevanrinne, Kissanmaa, Messukylä, Ristinarkku, Uusikylä, Vuohenoja

Hakametsä oli aikoinaan Messukylän pappilan laidunmaata, ja sitä alettiin asuttaa 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäisinä asukkaina mainittiin "puutarhuri Juho Fritzkopf, kirvesmies August Heino, sekatyömies Nestor Rajala, lihakauppias Kalle Lindevall, puutarhuri Aksel Gauffin, leipuri Kustaa Eklund ja leipuri Lahtinen". Hakametsän ja Ristinarkun ensimmäiset asemakaavat vahvistettiin 1950-luvulla. Suomen ensimmäinen jäähalli valmistui Hakametsään vuoden 1965 jääkiekon maailmanmestaruuskisoja varten.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Leena Salminen, Janne Vainikainen, Kirsi Hämäläinen, Marko Nurminen: Tilastokatsaus Tampereelta 2007:2 (pdf) (sivu 20 ja 21) Joulukuu 2007. Tampereen kaupunki. Viitattu 23.7.2014.
  2. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 185. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Kukkula, Juhani: Synnyinseutuni : Hakametsä, Vuohenoja. Tampere: Juhani Kukkula, 2014. ISBN 978-952-93-3692-0.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.