Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo väestöryhmästä. Muista merkityksistä katso Lappalainen (sukunimi).
Muun muassa maanviljelyn ja kiinteän asutuksen jättämät merkit antavat kuvan suomalaisiin samaistetun väestön asuinseuduista keskiajan alussa noin vuonna 1150. Niiden ulkopuolella asui lappalaisiksi kutsuttua pyyntiväestöä, joita on arkeologian keinoin vaikeampi sijoittaa kartalle.

Lappalaiset-nimitystä käytettiin entisaikaan, ainakin keskiajalta lähtien, sisä-Suomen ja yleisemmin Fennoskandian maanviljelysalueiden ulkopuolella asuneesta, liikkuvaa pyyntikulttuuria harjoittaneesta väestöstä. Näitä lappalaisia on asunut jopa eteläisessä Suomessa ja Ruotsissa havumetsävyöhykkeen etelärajalla asti. Nimitys lappalaiset on perinteisesti yhdistetty saamelaisiin. Nykyisinkin saamelaisia kutsutaan joskus lappalaisiksi. Ei kuitenkaan ole varmaa, että kansanperinteen ja vanhojen kirjallisten lähteiden tuntemilla lappalaisilla olisi viitattu aina nimenomaan saamelaisten esi-isiin. Historiantutkija Jukka Korpelan mukaan keskiajan kirjallisissa lähteissä ”lappalaiset” oli yleisnimitys erämaaseutujen asukkaille, jotka eivät todellisuudessa olleet kielellisesti, kulttuurisesti tai elinkeinoiltaan yhdenmukaista joukkoa. Kysymys on kuitenkin mutkikas, sillä saamen kieleen palautuvaa paikannimistöä voidaan toisaalta osoittaa Etelä-Suomestakin. Myös saamen kielestä peräisin olevia lainasanoja on Ante Aikion tutkimusten mukaan Oulujoen eteläpuolella puhutuissa suomen murteissa suuri määrä todistamassa saamen kielen ja saamelaisten läsnäolosta Keski- ja Etelä-Suomessa. Lappi/lappalaiset on ainoa nimitys, joka on Suomessa riittävän laajalti tunnettu sopiakseen muinaisten saamelaisten nimitykseksi. Sanan merkityksen hämärtyminen liittyneekin vasta siihen aikatasoon, kun suomalaisheimot keskiajalla levisivät pohjoiseen päin assimiloiden itseensä näitä lappalaisia.

Sana Lappi saattoi alun perin tarkoittaa lähinnä syrjäisessä sisämaassa olevaa paikkaa. Samaan tapaan terän syrjää kutsuttiin lappeeksi. Syrjäinen Lappi oli keskeisen rintamaan vastakohta. Yhteisöt saattoivat kutsua erämaiksi niitä Lapin alueita, jotka olivat yhteisön vakiintunutta eränkäyntialuetta. Sanat lappi ja lappea eivät kuitenkaan ole minkäänlaisessa luonnollisessa johtosuhteessa toisiinsa – suomen kielessä ei ole johdinaineksia, joiden perusteella sanat voisivat liittyä toisiinsa. Siksi onkin perusteltu lappi-sanan ja nimityksen skandinaavista laina-alkuperää (< muinaisruotsin lappir, joka olisi puolestaan käännös saamelaisten harvinaisesta omakielisestä nimityksestä).[1]

Ruotsissa sanaa Lapp on puolestaan pidetty lainana suomesta, joten väittämä skandinaavisesta alkuperästä on kyseenalainen.[2]

Eri karjalaisryhmät ovat käyttäneet lappalaiset-nimitystä sekä itsestään että toisistaan. Esimerkiksi Itä-Karjalassa pohjoisempana asuvia ihmisryhmiä on nimitetty lappalaisiksi aivan viime aikoinakin, vaikka nämä eivät saamelaisia olekaan. Samoin Suomessa Etelä-Karjalan Lappeen kihlakunnan asukkaiden oma perinteinen nimitys on lappalaiset, jota myös naapurit ovat käyttäneet[3] Idässä esimerkiksi lyydiläiset kutsuvat pohjoispuolellaan asuvia eteläkarjalaisia lappalaisiksi.[4] Vienalaiset erottivat kaksi eri Lappia. Nykyisin Lappina tunnettua aluetta he kutsuivat nimellä Tulilappi, ja siellä asuvat saamelaiset tunnettiin ”tulilappalaisina”. Lapiksi he taas kutsuivat Vienassa ja jonkin verran Vienasta itään ja pohjoiseen sijaitsevia eränkäyntialueitaan.

Maanviljelyn yleistyessä nykyisen saamelaisalueen eteläpuolella asuvat lappalaiset sulautuivat vähitellen muuhun väestöön. Muutamat Etelä-Suomen paikannimet (esimerkiksi Lappi, Lapinniemi ja Lapinjärvi) viittaavat eteläisiin lappalaisiin. Saamelaisperäisiä paikannimiä tavataan lähes koko Suomessa, mutta ne lisääntyvät pohjoisemmaksi mentäessä.[5]

Suomen lappalaisväestön on kartoittanut viimeksi Lapin komitea 1940-luvun lopussa, ja kukin yksilö sijoitettiin komiteanmietinnön liitteenä olevaan karttaan. Tiedot kerättiin yleensä seurakunnittain, joissa kirkkoherra laati luettelon seurakuntansa lappalaisista. Saamelaisalueella lappalaiset-nimitystä pidettiin halveksivana, ja sen tilalle tuli nimitys saamelaiset, jolla tarkoitettiin samaa väestöä kuin komiteatyössä kartoitettua. Vuoden 1952 mietinnössään Lapin komitea käyttää kuitenkin jo nimitystä saamelaiset. Suomen saamelaisväestö selvitettiin sitten monipuolisesti 1960-luvun alussa, ja tämän selvityksen pohjalta on syntynyt nykyisten saamelaiskäräjävaalien äänestysluettelo. Kun nimitys lappalaiset jäi ikään kuin vapaaksi, monet Inarin ja Enontekiön suomalaissukujen jäsenet alkoivat kutsua itseään lappalaisiksi.lähde?

Kielitoimiston sanakirja määrittelee termiä lappalaiset käytetyn saamelaisista, Lapin asukkaista ja keskiajalla pyyntikulttuuria harjoittaneesta väestöstä.[6] Lappalainen-sanan monitulkintaisuus liittyy poliittiseen saamelaisuuden määrittelyä koskevaan kamppailuun. ”Lappalainen”-sanalla on varmuudella tarkoitettu ainakin kahta eri asiaa: Ruotsin viranomaismerkinnöissä sillä on tarkoitettu lappalaiselinkeinojen harjoittajaa [7] ja toisaalta lappalaisella on tarkoitettu myös kansankielellä etnistä saamelaista. Vuonna 1996 astui voimaan laki saamelaiskäräjistä [8], jonka 3 §:ssä määritellään laissa tarkoitettu saamelainen. Määritelmään tuli yhtenä objektiivisena kriteerinä se, että saamelaisen tulee olla sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa. Jälkeenpäin tämä on todettu ongelmalliseksi ja vuoden 2018 saamelaiskäräjälain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä [9] todettiin vanhoista viranomaismerkinnöistä sivulla 27: ”Näissä asiakirjoissa on merkintöjä muistakin saamelaisten nykyisellä kotiseutualueella menneisyydessä asuneista ihmisistä kuin saamelaisista, eikä asiakirjamerkintä sellaisenaan siten välttämättä osoita henkilön polveutuvan saamelaisesta suvusta.” Taustana tälle on se, että lukuisat tutkimukset osoittavat, että viranomaismerkintöjen monet lappalaiset olivat suomalaisia etnisyydeltään [10], [11], [12], [13], [14]. Hallituksen esityksen mukaan saamelaiskäräjälain nykyiseen määritelmään ”saamelainen”, näin otsikoituna, on saatettu liittää maankäyttöä ja -omistusta sekä elinkeinojen harjoittamista koskevia odotuksia.[9] Korkein hallinto-oikeus (KHO), joka on ylin hallintotuomioistuin, jolle voi valittaa saamelaiskäräjien päätösten lainmukaisuudesta, on käyttänyt osin lappalaisperustetta hyväksyessään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vuonna 2011 ja 2015 [15], [16]. KHO otti käyttöön ns. kokonaisharkinnan, jossa saamelaismääritelmän täyttymisen perusteeksi riitti hyvin kaukainen lappalaismerkintä historiassa. Tapauksissa, joissa kielikriteerin ei yksinään voida katsoa täyttyvän, ja valittaja on olennaisesti vuotta 1875 vanhemmassa rekisterissä lappalaisten joukkoon merkityn henkilön jälkeläinen, KHO tarkastelee tapauksia kokonaisuutena arvioiden henkilön saamelaisuutta itseidentifikaation ja muiden saamelaisuutta puoltavien seikkojen valossa. Vuonna 2011 KHO hyväksyi neljä henkilöä vaaliluetteloon ja vuonna 2015 93 henkilöä lisää vastoin saamelaiskäräjien näkemystä siitä, ettei se tunnista kyseisiä henkilöitä kansansa jäsenikseen [15] (sivu 123). Näistä 97 henkilöstä suurin osa KHO hyväksyi vaaliluetteloon kokonaisharkinnan perusteella. Vuonna 2019 saamelaiskäräjien hallitus vaati kolmen korkeimman hallinto-oikeuden antaman saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamista koskevan lainvoimaisen päätöksen purkamista sillä perusteella, että tulkinta päätöksissä ei olisi "perustunut kohtuullisiin ja objektiivisiin perusteisiin erityisesti siltä osin kuin päätöksissä oli turvauduttu objektiivisten kriteerien sijaan kokonaisarviointiin". Korkein hallinto-oikeus katsoi, "että se ei ollut kokonaisarviointia tehdessään syrjäyttänyt laissa mainittuja objektiivisia kriteerejä". KHO piti esitettyä käsitystä myös "varsin yksioikoisena".[17]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Häkkinen, Jaakko 2008: Keitä olivat lappalaiset? http://www.elisanet.fi/alkupera/Lappalaiset.html
  2. Hellquist, E. 1922. Svensk Etymologisk Ordbok: http://runeberg.org/svetym/0485.html
  3. ; Kantonen Marja 1993, Lappeen murretta. Suomen kielen näytteitä 36. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki, sivu 37:5
  4. http://www.tie.to/lyydit/lintukoto.html
  5. Heikkola, Leena: Lapin historia. s. 13. Lapin lääninhallitus - Lapin Maakuntaliitto, 1982. ISBN 951-99371-8-8.
  6. Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 9.8.2019.
  7. Arell, Nils: Kolonisation i lappmarken, Några näringsgeografiska aspekter, s. 37 - 40. Lund: Scandinavian University Books, Esselte Studium, 1977.
  8. Laki saamelaiskäräjistä finlex.fi.
  9. a b Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi saamelaiskäräjistä annetun lain muuttamisesta lausuntopalvelu.fi.
  10. Nahkiaisoja, Tarja: Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella 1700-luvun puolivälistä vuoteen 1925, Lapinmaan maaoikeudet, Julkaisu 2006:7, s. 24. Helsinki: Oikeusministeriö, Edita Prima, 2006.
  11. Korpijaakko-Labba, Kaisa: Saamelaiskäräjien maaoikeustyöryhmän selvityksiä osat A - C. Saamelaiskäräjät.
  12. Pääkkönen, Erkki: Saamelainen etnisyys ja pohjoinen paikallisuus, Saamelaisten etninen mobilisaatio ja paikallisperustainen vastaliike, s. 188-194. Acta Universitatis Lapponiensis 153, Lapin yliopisto, 2007.
  13. Enbuske, Matti: Asutuksen ja maankäytön historia keskisessä Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun, Lapinmaan maaoikeudet, Julkaisu 2006:6, s. 17. Helsinki: Oikeusministeriö, Edita Prima, 2006.
  14. Hiltunen, Mauno: Maailma maailmojen välissä, Enontekiön asukkaat, elinkeinot ja maankäyttö 1550 – 1808, Lapinmaan maaoikeudet, Julkaisu 2006:5, s. 138. Helsinki: Oikeusministeriö, Edita Prima, 2006.
  15. a b Heinämäki et al, Leena: Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus, s. 107-147. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, 2017.
  16. Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus tietokayttoon.fi.
  17. KHO:2019:90 - Korkein hallinto-oikeus www.kho.fi. Viitattu 1.10.2019.