Lahden seurakuntayhtymä

evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä Lahdessa

Lahden seurakuntayhtymä eli Lahden seurakunnat on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntayhtymä, joka toimii Lahden kaupungin alueella. Seurakuntayhtymään kuuluu viisi seurakuntaa. Seurakuntayhtymän jäsenmäärä oli vuoden 2023 päätteeksi 73 136 henkilöä, ja lahtelaisista kirkkoon kuului 60,6 prosenttia.[1]

Lahden seurakuntayhtymän sijainti.

Toiminta

muokkaa

Kirkko toimii Lahdessa laajasti. Lahden seurakuntien toiminnassa kastetaan lapsia, järjestetään rippikouluja, vihitään avioliittoon ja siunataan hautaan. Kirkollisen elämän keskipiste on messu, jonka aikana pääsee viettämään ehtoollista. Lahden seurakunnat järjestää myös tapahtumia, konsertteja, harrastetoimintaa ja mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön. Diakoniatyössä ja sairaalasielunhoidossa tarjotaan apua ja tukea elämän kriiseissä.

Valtakunnallisesti tunnettu Lahden Gospelkuoro on osa Lahden seurakuntien toimintaa. Lahden Gospelkuoro eli Lahti Gospel Choir on virallisesti Salpausselän seurakunnan musiikkitoimintaa, mutta se tunnetaan koko Lahden seurakuntien "soivana lippulaivana". Kuorolla on tukenaan myös kannatusyhdistys. Lahden Gospelkuoro ylsi Talent Suomen finaaliin vuonna 2016 ja se esiintyy usein Yleisradion musiikkihartausohjelmissa. GospelChristmas-konsertit Lahden Ristinkirkossa ovat suosittuja. Aukusti-kulttuuripalkinnon yleisöäänestyksen kuoro voitti vuonna 2022.[2] Kuoroa johtaa Marjaana Turunen. Lahden Gospelkuoron vahvuus on noin 60 laulajaa ja siihen haetaan koelaulutilaisuuksissa.

Tietoa Lahden seurakuntien toiminnasta löytyy esimerkiksi kotisivuilta (lahdenseurakunnat.fi), Kirkonseutu-lehdestä (kirkonseutu.fi) sekä alueen muista painetuista lehdistä. Lahden seurakunnat toimii aktiivisesti myös verkossa: YouTube-kanavalla on konsertteja, hartauksia ja suoria messulähetyksiä. Muista sosiaalisista kanavista vilkkaimpia ovat Facebook- ja Instagram-tilit.

Ympäristövastuu

muokkaa

Lahden seurakuntien ympäristövastuu nousee kristillisen uskon ytimestä. Kristillinen toivo ulottuu koko luomakuntaan, jota Jumala asetti ihmisen myös varjelemaan.

Vuonna 2021 Lahden seurakunnat vähensi yli 90 prosenttia kiinteistöjensä kaukolämmön ja sähkön hiilidioksidipäästöjä. Päästöt vähenivät 706 tonnista noin 30 tonniin verrattuna vuoteen 2020. Vuoden 2021 alusta alkaen lämmitykseen käytetään Lahti Energian sertifioimaa päästötöntä kaukolämpöä. Lisäksi kiinteistöjen vuosittaisesta sähkönkulutuksesta noin 3 200 megawattituntia katetaan uusiutuvalla energialla, mikä vastaa noin 90 prosenttia keskimääräisestä vuosikulutuksesta.

Lisäksi kompensoidaan jätehuollon päästöjä.

Lahden seurakunnat on laatinut yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa rippikouluille opetuspaketin ympäristötunteiden käsittelystä ja välineistä luonnon tarjoaman hyvinvoinnin kokemiseen.

Lahden seurakuntayhtymälle myönnetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristödiplomi on voimassa vuosina 2019–2023. Ensimmäinen diplomi on vuodelta 2001, jolloin järjestelmä otettiin käyttöön.[3]

Historia

muokkaa

Lahden kappeliseurakunta muodostui vuonna 1894, kun Hollolan kappalaisen, Hugo Winterin asuinpaikaksi tuli Hollolan Lahden kylä. Samana vuonna Lahden kappeliseurakunta sai Radiomäelle oman ja Lahden ensimmäisen hautausmaan.

Keski-Lahden kirkko, joka palveli vuoteen 1977 saakka, oli rakennettu jo vuonna 1890. Lahden kauppalasta tuli marraskuussa 1905 Hollolan kunnasta itsenäinen kaupunki, mutta Lahden kappeliseurakunta jatkoi Hollolan seurakunnan osana vuoteen 1916, jolloin myös se itsenäistyi.[4]

Lahden seurakunnasta itsenäistyi Launeen seurakunta vuonna 1955 ja Joutjärven seurakunta vuonna 1960 sekä Salpausselän seurakunta vuonna 1961. Koska kaikki kolme Lahden seurakunnasta itsenäistynyttä seurakuntaa sijaitsevat Lahden kaupungin alueella, alettiin Lahden seurakuntaa kutsua Keski-Lahden seurakunnaksi.

Vuoden 2016 alusta Nastolan seurakunta liittyi Lahden seurakuntayhtymään viidenneksi seurakunnaksi. Samaan aikaan Nastola liittyi Lahden kaupunkiin.

Paikallisseurakunnat

muokkaa

Keski-Lahden seurakunta

muokkaa
 
Mukkulan kirkko

Keski-Lahden vuonna 1916 perustettu seurakunta toimii Ristinkirkossa, Mukkulan kirkossa ja Metsäpellon seurakuntakodissa. Alueellisesti se käsittää Lahden kaupungin keskusta-alueet sekä pohjoisia alueita.[4]

Launeen seurakunta

muokkaa

Launeen vuonna 1955 perustettu seurakunta toimii Launeen kirkossa, Liipolan seurakuntakeskuksessa ja Renkomäen seurakuntakodissa. Alueellisesti seurakunta käsittää Lahden kaupungin eteläiset alueet.[4]

Joutjärven seurakunta

muokkaa

Joutjärven vuonna 1960 perustettu seurakunta toimii Joutjärven kirkossa ja Ahtialan seurakuntakeskuksessa. Alueellisesti se käsittää Tonttilan, Möysän, Ahtialan ja Kariston alueet.[4]

Salpausselän seurakunta

muokkaa

Salpausselän vuonna 1961 perustettu seurakunta toimii Salpausselän kirkossa, Läntisessä kappelissa ja Jalkarannan seurakuntakodissa. Alueellisesti seurakunta käsittää Lahden kaupungin läntiset alueet.[4]

Nastolan seurakunta

muokkaa

Nastolan seurakunnasta tuli osa Lahden seurakuntayhtymään, kun Nastolan kunta liittyi Lahteen vuonna 2016. Seurakunnalla on Nastolan kirkko.

Lahden alueen hautausmaat

muokkaa

Lahden alueella on yhteensä kahdeksan hautausmaata:

Lähteet

muokkaa
  1. Lahden yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 0,3 miljoonaa ylijäämäisen tilinpäätöksen 30.3.2022. Lahden seurakuntayhtymä.
  2. Millamari Uotila: Aukusti-palkinto | Lahden Gospelkuoro nousi yleisön suosikiksi selvin luvuin Etelä-Suomen Sanomat. 5.1.2022. Viitattu 30.6.2022.
  3. Ympäristövastuu Lahden seurakunnat. Viitattu 28.6.2022.
  4. a b c d e Lahden seurakuntayhtymä

Aiheesta muualla

muokkaa