Radanrakentajien hautausmaa (Lahti)

hautausmaa Suomessa
Tämä artikkeli käsittelee hautausmaata Lahdessa. Myös Hyvinkäällä sijaitsee Rautatienrakentajien hautausmaa.

Radanrakentajien hautausmaa on Lahdessa Järvenpään kaupunginosassa sijaitseva hautausmaa, jolle on haudattu menehtyneitä Riihimäki–Pietari-radan rakentajia.[1] Hautausmaa sijaitsee Lahti-Nastola maantien eli seututien 312 varrella Valtatie 12 risteyksen lähellä.[2] Hautausmaalle on viitoitus seututieltä.

Hautausmaan aita on tehty ratakiskoista, portinpylväinä on kiskoista tehdyt latinalaiset ristit. Hautausmaalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1953.

Pietarin radan rakentaminen alkoi vuonna 1868 ja Lahden seudulle saapui ihmisiä ulkopaikkakunnilta ratatöiden houkuttelemina. Työnetsijöiden ja kerjäläisten mukana Lahden ja Hollolan seudulle levisi tauteja, joista kohtalokkaimpana lavantauti. Myös paikallista väestöä vaivasi suuri kuolleisuus, ja tällöin päätettiin perustaa erillinen hautausmaa ulkopaikkakuntalaisille radanrakentajille. Ratatyöläisille tehtiin radanvarteen tilapäisiä hautausmaita, ja näistä yksi on Lahden radanrakentajien hautausmaa.[3] On arvioitu, että Lahden radanrakentajien hautausmaalla on haudattuna noin 300 vainajaa. Radanrakentajien hautausmaat sijaitsevat myös Hausjärvellä, Hollolassa, Nastolassa ja Kärkölässä.[1][4]

Hautausmaata ympäröivä aita on rakennettu rautatiekiskoista ja sisäänkäynnin yhteydessä on vuonna 1953 Lahden seurakunnan pystyttämä muistopatsas. Patsaassa on teksti ”Vuosien 1867–1868 suurina nälkävuosina haudattiin tähän paikkaan nälkään ja kulkutauteihin kuolleita Hollolan pitäjän Lahden ja Järvenpään kylistä sekä muualta kotoisin olleita Riihimäen – Pietarin radan rakentajia.”[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Radanrakentajien hautausmaa - Lahtea tonkimassa osa 3 13.10.2011. Lahen Lehti. Viitattu 14.4.2013.
  2. a b Lahden radanrakentajien hautausmaa Lahden srky. Viitattu 14.4.2013.
  3. Riihimäki-Pietari rautatie Kuka, mitä, Lahti. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 14.4.2013.
  4. Katovuosi 1867 ja sen seuraukset Lahden seudulla" Arno Forsius. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 14.4.2013.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.