Wikipedia

Islamilainen taide

(Ohjattu sivulta Islamin taide)

Islamilainen taide on islamilaisen kulttuurialueen taidetta, joka on saanut vaikutteita muslimien historiallisesta kulttuuriyhteydestä ja islamin muovaamasta taidekäsityksestä.[1] Islamin kulttuuripiiriin kuuluvat Etu-Aasia, Pohjois-Afrikka, Somalia, Pakistan, Indonesia, osia Balkanista sekä entisen Neuvostoliiton alueet Keski-Aasiassa. Koska islamilaisen maailman taide on aina ollut voimakkaasti sidoksissa uskontoon, se on ilmaisultaan monin osin yhtenäistä koko islamilaisessa maailmassa.[2]

Islamin kuvataiteen erityispiirteitä muokkaa

 
Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa. Kuvakielto, edes Muhammedia koskeva, ei ole ollut islamissa ehdoton.

Islam suhtautuu periaatteessa kielteisesti elävien olentojen kuvaamiseen, joten esittävät kuvat puuttuvat islamilaisesta taiteesta lähes kokonaan.[3] Kuvakieltoa ei löydy Koraanista (kulttipatsaitten kieltoa lukuun ottamatta), mutta 800-luvulla kirjatuissa haditheissa asia tulee selväksi. Hadithien katsotaan kertovan, mitä profeetta Muhammed 200 vuotta aikaisemmin oli sanonut taiteesta. Siitä on esimerkkinä al-Bukharin hadith:

"Abu Talha kertoi Profeetan sanoneen: Enkelit eivät astu taloon, jossa on joko kuva tai koira." [4]

Keskiajalla koottu shafi'i -koulukunnan šariakäsikirja Umdat al-Salik toteaa, että kuvakielto on äärimmäisen ehdoton. Kuvantekijä joutuu helvettiin, jossa häntä kidutetaan jokaisesta tekemästään kuvasta.[5]

Kuvakieltoon suhtauduttiin vapaamielisemmin Persiassa sekä turkkilais-mongolilaisen islamin piirissä, kuten Osmanien valtakunnassa ja Intiassa, joissa tehtiin persialaisten esikuvien mukaista esittävää miniatyyritaidetta 1300-luvulta aina 1800-luvulle asti.[6] Myös Muhammedia kuvattiin, mutta usein niin, että hänen kasvonsa oli peitetty hunnulla.

Erityisesti arabimaailmassa kuvakielto on ehdoton ja kuvantekijä syyllistyy kuvainpalvontaan eli idolatriaan, mikä rikkoo Jumalalle kuuluvaa kunniaa.[7] Niinpä islamilaisessa taiteessa turvaudutaan muihin keinoihin taiteellisen ilmaisun välineenä. Pyhässä taiteessa koristeluntarve on löytänyt kaksi tietä: ornamentiikan ja kalligrafian. Ornamentiikassa koristeaiheista tärkeimpiä on arabeski, joka on tyylitellyistä kasvikuvioista ja geometrisista muodoista sommiteltu ornamentti.[8] Siihen lisätään usein vielä liljoja, ruusuja tai tyyliteltyjä ruusukkeita, granaattiomenoiden kuvia, pinjan käpyjä tai muita kasviaiheita. Toinen suosittu taiteen muoto on kalligrafia eli korutekstaus.[7]

Islamilaisen kuvataiteen suosima aihe on ympyrä, joka symboloi Jumalaa. Se on usein mukana kuvioiden abstraktina perustana. Ympyrä jaetaan kuuteen tai kahdeksaan osaan, ja niin saadaan tähtikuvio. Geometrisista peruskuvioista kolmiosta ja ympyrästä saadaan viivoja jatkamalla ja väriä lisäämällä toistuvia muotoja.[8] Islamilainen koristeaiheiden käyttö näkyy varsinkin uskonnollisessa arkkitehtuurissa, missä mosaiikit ovat yleinen koristelutekniikka.[2]

 
Nizami, persialainen, 1539–1943.

Islamilainen arkkitehtuuri muokkaa

Pääartikkeli: Islamilainen arkkitehtuuri
 
Taj Mahal.

Arabien julkiset rakennushankkeet 600-luvulla syntyneessä jättivaltakunnassa rajoittuivat pääasiassa pyhäkköjen tekoon. Arabit eivät rakentaneet kylpylöitä, teattereita, siltoja, vesijohtoja tai areenoita, kuten roomalaiset olivat tehneet. Jerusalemin Kalliomoskeija (691) ja Damaskoksen Umaijadimoskeija (706) olivat arabikalifaatin ensimmäiset kunnianhimoiset pyhäkkörakennukset. [9] Ne edustivat roomalaista arkkitehtuuria, vaikka Kalliomoskeijassa oli myös zarathustralaisen tulitemppelin piirteitä. Suomalaisesta nimestään huolimatta Kalliomoskeijaa ei rakennettu moskeijaksi. Siitä puuttuu sekä rukoustila että rukoussuuntaa osoittava qibla.[10] Minareetti ilmestyy arabipyhäkköihin 800-luvulla, jolloin myös arabipyhäkköjen identiteetti islamilaisina moskeijoina vakiintui.[11]

Mamelukkien ajan (1258–1517) moskeijat muuttuivat korostetun sirorakenteisiksi ja koristeellisiksi. Tältä ajalta on esimerkiksi sulttaani Hasanin mausoleumi Kairossa.[2] Vuodesta 1300 lähtien osmanien aikana Konstantinopolin valloituksen jälkeen vuonna 1453 alkoi kehittyä uusi kupolin hallitsema moskeijamuoto, jonka esikuvana oli Hagia Sofia -kirkko.[2]

Intiassa ja Afganistanissa paikallinen perinne muokkasi islamilaista taidetta. Molemmissa maissa rakennustaide oli hyvin loisteliasta ja kasviaiheisia ornamentteja käytettiin runsaasti rakennusten koristelemiseen.[12] Intiassa Delhissä ja Lahoressa loistelias ja kallisarvoisten materiaalien käyttö oli ominaista mogulityylisille rakennuksille kuten esimerkiksi Agran Taj Mahal.[12]

Islamilaisessa rakennustaiteessa vallitsee yleensä jokin tietty koristelutapa. Se voi olla mosaiikki, esimerkiksi Damaskoksen Umaijadimoskeijan mosaiikki tai stukko, kuten Kairon Ibn Tulun -moskeijassa. Stukkokuvioissa käytetään muun muassa kipsiä, kalkkia ja hiekkaa, josta kuviot muotoillaan. Myös puuhun ja kiveen voidaan kaivertaa stukkoreliefejä. Koristelutapa voi myös olla värillinen kivi ja kaakeli kuten Tunisian Kairouanin suuressa moskeijassa.[8]

Jonathan M. Bloom on korostanut Mekkaan suuntautuneen pyhiinvaelluksen merkitystä arkkitehtonisten ideoiden välittäjänä koko muslimimaailmaan silloin, kun se oli jo hajonnut useiksi erillisiksi valtakunniksi.[13]

 
Mosaiikkia.

Tekstiilit ja matot muokkaa

 
Maton kuviointia.

Koska moskeijoiden lattiat on peitetty rukousmatoilla, tuli matonkudonta tärkeäksi myös elinkeinona. Rukousmatoilla on moskeijoissa myös suuri uskonnollinen merkitys.[8]

Katso myös: Itämainen matto

Kirjamaalaus, miniatyyrit ja kalligrafia muokkaa

 
Sivu noin vuodelta 1425 peräisin olevasta Majma' al-tawarikhista.

Persia oli myös islamilaisen kirjamaalauksen kärkimaita. Tämä islamin taiteen muoto saavutti huippunsa 1300–1400-luvulla.[2]. Intiassa islamilainen miniatyyrimaalaus kukoisti hindulaisen miniatyyrimaalauksen ohella 1500–1700-luvuilla. Muotokuvilla oli huomattava osuus.[12]

Ornamentiikan muodoista arabialainen kalligrafia on islamilaisin. Tyypillisiä ovat myös kalligrammit, kuvan muotoon tehdyt kirjoitukset.[8]

Kuvasymbolit muokkaa

Joskus kuva-aihe on helppo tunnistaa. Se voi olla Fatiman käsi, profeetta Muhammedin tyttären pystyssä oleva käsi, joka suojaa pahalta, Kaaba, Islamin keskus, Medinan moskeija eli Muhammedin hautapaikka, myyttinen ratsu Buraq, jolla Muhammedin kerrotaan lentäneen taivaaseen, tai vaikkapa profeetan sandaali, jonka uskotaan parantavan. Viiniköynnös on myös hyvin yleinen kuvio, sekä palmu tai lehtikiehkura, jotka kaikki ovat elämän symboleja. Kruunu, jalokivi ja maljakko ovat vallan merkkejä. Turkoosi väri samoin kuin kukko suojaa pahalta, samoin silmä, käsi tai viisi pistettä.[8]

Kaakelit muokkaa

Turkin Anatoliassa kehitettiin tiilimosaiikkitekniikka 1200-luvulla, mistä se levisi muun muassa Iraniin. Lasitettu tiili on islamin taiteessa ollut käytössä rakennusten koristelussa abbasididynastian ajoista saakka (750–1258). Iranissa tiilikoristelu on kehittynyt hyvin hienoksi tekniikaksi.[8]

Islamilainen kirjallisuus muokkaa

Pääartikkeli: Islamilainen kirjallisuus
 
Maxfield Parrishin kuvitusta Ali Babaan, Cassim luolassa, 1909.

Esi-islamilainen runous muokkaa

Ghazal on lyyristä, lyhyttä arabirunoutta, jonka aiheena on tyypillisesti rakkaus. Kerrotaan, että lajityyppinä se kehittyi Arabian niemimaalla 600-luvun lopulla nasib -runoudesta.[14] Niin sanottu "esi-islamilainen arabialainen runous" käsittää kymmeniä tuhansia säkeitä, jotka julkaistiin antologioina. Niistä tunnetuin on Hammadin (k. 772) kokoamaksi kerrottu Mu'allaqat, joka sisältää seitsemän runoa. Antologian runoilijoista on kuitenkin eri mielipiteitä.[15][16]

1900-luvun alussa tämän "esi-islamilaisen runouden" alkuperä herätti runsaasti keskustelua. Vuonna 1925 D.S. Margoliouth katsoi, ettei koko laajan runoaineiston aitoudesta ollut riittävästi näyttöä.[17] Hän muun muassa kysyi, miten runot olisivat pystyneet säilymään oletetut 200 vuotta vain suullisena perintönä, ja oliko niin sanottuja rawi -oppipoikia lainkaan olemassa, joiden väitettiin opetelleen runot ulkoa. John Wansbroughn mukaan tietoja näiden runojen kokoamisesta on vasta 800- ja 900-luvuilta. Tekstejä myös käsiteltiin niin, että niiden muodolliset ja sisällölliset (monoteismi) piirteet sopisivat yhteen Koraanin kanssa.[18] Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, että esi-islamilaiselta ajalta ei ole säilynyt kirjoitettua kirjallisuutta.[19] Eräät tutkijat pitävät runojen varhaista ajoitusta aitona.[15]

Koraani muokkaa

Islamin kulttuurialueen tärkein kirja on Koraani, jonka tarkka syntyhistoria on pysynyt arvoituksena. 800-luvulta alkaen alkoi syntyä islamilaistan uskonnollista kirjallisuutta, mutta kaunokirjallisuuden osuus oli vähäistä.

Kun arabivaltakunta syntyi 600-luvun alussa, paimentolaisvalloitusten vanavedessä historiallisiin lähteisiin syntyi pitkä tauko, kun uutta kirjallisuutta ei enää ilmestynyt. Iranilainen oppinut A. Zarinkoob on puhunut kahdensadan vuoden hiljaisuudesta, johon iranilainen kirjallisuus ajautui. [20] Muslimit ovat selittäneet asiaa Koraanin kauneudella, joka oli niin mykistävää, että kirjailijat hylkäsivät työvälineensä ja herkesivät pitkäksi aikaa kirjoittamasta.[21]

Persian kirjallisuuden tunnetuimpia runoilijoita on Omar Khaijam (1048-1131), jonka islamilaisittain vapaamielisiä runoja on myös suomennettu.

Tuhat ja yksi yötä muokkaa

Tuhat ja yksi yötä on tunnettu fiktiivinen teos, joka on kokoelma kansanperinteitä. Alkuperäinen konsepti on peräisin islamia edeltäneestä persialaisesta prototyypistä, joka oli luultavasti saanut vaikutteita intialaisista elementeistä. Tekstejä ovat täydentäneet arabialaiset ja egyptiläiset vaikutteet suunnilleen 1300-luvulle saakka. Tunnettuja henkilöhahmoja ovat Aladdin, Sindbad ja Ali Baba. Kirjan persiasta arabiaksi käännetty versio 900-luvulta on nimeltään Hezär afsäneh, Tuhat kertomusta.

Nykyaika muokkaa

Romaanikirjallisuus alkoi arabiankielisissä maissa vasta 1900-luvulla.[22] Noin 1,8 miljardin ihmisen muslimimaailman[23] kirjailijoista on kirjallisuuden Nobelin saanut kaksi henkilöä. Toinen palkituista, turkkilainen Orhan Pamuk, ei kuitenkaan pitänyt itseään uskovaisena[24], ja toinen, egyptiläinen Naguib Mahfouz, yritettiin murhata profeetan pilkkaamisesta.[25]

Islamin taiteen vaikutus muokkaa

Islamin taide on vaikuttanut voimakkaasti varsinkin Espanjan rakennustaiteen koristeaiheisiin. Maurilaisen koristetyylin huippusaavutuksia ovat Córdoban ja Sevillan moskeijat sekä Granadan Alhambra.[12] Arkkitehtuurissa ne ovat saaneet mallinsa Espanjan roomalaisajan rakennuksista. [26]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Heikki Palva: Taiteet ja arkkitehtuuri. Teoksessa: Heikki Palva ja Irmeli Perho (toim.) Islamilainen kulttuuri, s. 415. Otava, 2016.
  2. ↑ a b c d e Otavan Iso Fokus, Osa 3, s. 1330
  3. ↑ Palva, 2016,446
  4. ↑ al-Bukhari: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips Sahih al-Bukhari. Book 59, Hadith 128. sunnah.com.
  5. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 893, 958. amana publications, 2017.
  6. ↑ Roger M.A. Allen, Annemarie Schimmel & J.T.P. de Bruijn: Islamic arts Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.3.2923.
  7. ↑ a b John L. Esposito: The future of Islam, s. 42. Oxford University Press, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.5.2018). (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g Minareetin kutsu Museovirasto. Arkistoitu 11.12.2017.
  9. ↑ Rafi Grafman & Myriam Rosen-Ayalon: The Two Great Syrian Umayyad Mosques: Jerusalem and Damascus Muqarnas Vol. 16, 1-15. 1999.
  10. ↑ Palva, 2016, 417
  11. ↑ Bloom, J. M.: The Minaret, Edinburgh Studies in İslamic Art. Mediterranean Journal of Humanities, 2013, 2. vsk, nro 2, s. 357–365. doi:10.13114. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.5.2020. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d Otavan Iso Fokus, Osa 3, s. 1336
  13. ↑ Jonathan M. Bloom: Architectural ‘Influence’ and the Hajj. Teoksessa: Hajj: Collected Essays (toim. Venetia Porter), s. 136-42. British Museum Research Papers, 2013.
  14. ↑ Kathleen Kuiper: Ghazal Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.10.2020.
  15. ↑ a b Jaakko Hämeen-Anttila: Klassinen arabialainen kirjallisuus. Teoksessa: Heikki Palva & Irmeli perh (toim.) Islamilainen kulttuuri, s. 361. Otava, 2016.
  16. ↑ Ibn Warraq, 2013, s. 27
  17. ↑ D.S. Margoliouth: The Origins of Arabic Poetry. Teoksessa: Ibn Warraq (toim), s. 173–201. Prometheus Books, 2013 (alkuperäinen artikkeli 1925).
  18. ↑ John Wansbrough: Quranic Studies, s. 97. Prometheus Books, 1977/2004.
  19. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Jeesus Allahin profeetta. Tutkimus islamilaisen Jeesus-kuvan muotoutumisesta, s. 13. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja, 1998.
  20. ↑ Zarinkoob, A.: Two Centuries of Silence, s. 86–89. Authorhouse, 2016.
  21. ↑ Markus Gross: New ways of Quranic research. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 369–555), s. 427. Prometheus, 2013.
  22. ↑ Onniselkä ym., 2020, s. 246
  23. ↑ Pew Research Center, 2017
  24. ↑ Orhan Pamuk and the Turkish Paradox Spiegel International. 21.10.2005.
  25. ↑ STT: Egyptiläinen kirjallisuuden nobelisti Naguib Mahfouz toipuu murha- yrityksestä Helsingin Sanomat. 5.12.1994.
  26. ↑ Fernandez-Morera, D: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 67-68. ISI Books, 2016.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Islamilainen_taide&oldid=21756409”