Ekoteologia

Ekoteologia on teologian osa-alue, joka tutkii ja käsittelee kristinuskon suhdetta luontoon ja ympäristöön. Teologisessa kirjallisuudessa osa-aluetta pidetään yhtenä merkittävimmistä modernin teologian virtauksista. Ekoteologia tutkii esimerkiksi ihmisen suhdetta luomakuntaan ja Jumalan suhdetta luotuihin. Ekoteologian käytännön kysymyksiin kristittynä elämisestä kuuluvat esimerkiksi: Miten kristityn tulee toimia suhteessa ilmastonmuutokseen? Miten voin kristittynä toimia ympäristöystävällisemmin arjessa? Mitä Raamattu opettaa meille ympäristöstä ja sen huolenpidosta? Olisiko kristityn parempi olla kasvissyöjä? Ekoteologia ei ole siis ympäristöystävällisyyttä painottava kristillinen oppi, vaan kysymyksiä esittävä ja niihin vastauksia etsivä teologian osa-alue, joka tutkii kristinuskon luontosuhdetta ja kristillistä näkemystä luonnosta. Ekoteologia on merkittävä tutkimuskohde niin eksegetiikan, dogmatiikan, teologisen etiikan kuin uskonnonfilosofian alueella. Ekoteologia on luonteeltaan kontekstuaalista kontra historiallis-analyyttistä. Nykyiseen muotoonsa ekoteologia kehittyi 1960-luvulla.

Franciscus Assisilainen ja linnut

Monet ekoteologit määrittelevät sen käytäntöön suuntautuvaksi teologiaksi, jonka kohteena on moderni ympäristökriisi. Ekoteologian määritteleminen kriisiin liittyväksi kontekstuaaliseksi teologiaksi on kuitenkin ongelmallista. Vaikka ympäristökysymykset nousivat teologiassa erittäin keskeisiksi 1960-luvun ympäristökriisin myötä, on ihmisen luontosuhdetta pohdittu kristinuskon piirissä halki vuosisatojen.

Ekoteologia pohtii Raamatun valossa ja ottaa kantaa nykyisiin ympäristönmuutoksiin, kuten ilmastonmuutokseen, biodiversiteetin vähenemiseen, väestönkasvuun, kestävään kehitykseen, luonnonvarojen kulutukseen ja saastumiseen sekä niiden aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin. Ekoteologia voi pohtia esimerkiksi bioteknologian ja geenimuuntelun eettisyyttä tai sitä voidaanko ilmastonmuutoksen torjunnassa laittaa ympäristön etu paikallisten asukkaiden vaurastumisen edelle kehitysmaissa tai voidaanko tavalliselta ihmiseltä vaatia suuria tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Kristittyjen luontosuhde eri aikoina

Alkukristityille oli merkittävä kysymys esimerkiksi kasvissyönti. Johannes, Jaakob ja Pietari puolustivat kasvissyöntiä, kun taas Paavalin mielestä kysymys ei ollut tärkeä. Yksinkertainen ja luontoa kunnioittava elämäntapa nähtiin alkuseurakunnassa tärkeäksi. Juutalaisuudessa ylistettiin luontoa, esimerkiksi psalmeissa ja Raamatussa on paljon ohjeita esimerkiksi viljelyyn ja eläinten kohteluun liittyen. Kristinuskon perusta on juutalaisuudessa ja alkuseurakunnan juutalaiskristityt näkivät vanhat säädökset tärkeinä.

Varhaiset kirkkoisät olivat hyvin eri mieltä suhteesta luomakuntaan. Kirkkoisä Augustinuksen ajatteluun vaikutti paljon Aristoteleen mekanistinen maailmankuva. Augustinus ajatteli, että luonto on hierarkkinen kruununaan ihminen ja hän oli esimerkiksi sitä mieltä, että eläimet eivät pääse taivaaseen, mutta esimerkiksi Basileios uskoi, että taivaassa on eläimiä, ja että se muistuttaa kaunista puutarhaa. Pelastus koskee myös koko luomakuntaa. Raamattu tukee tätä, esimerkiksi Jesajan kirja Raamatussa kuvaa kuinka taivasten valtakunnassa on eläimiä ja mikään olento ei enää vahingoita toista. Jobin kirjassa ja psalmeissa kuvataan, miten Jumala rakastaa luomaansa luomakuntaa.

Keskiajalla hoidettiin luostareissa mehiläisiä, ruokittiin lintuja ja viljeltiin monia harvinaisia kasveja. Luostari Serbiassa

Keskiajalla ortodoksisen kirkon monet pyhät ja katolisessa kirkossa monet pyhimykset kuten eläinten suojeluspyhimyksenä tunnettu Franciscus Assisilainen elivät niukkaa elämää, usein paastoten, lihaa ja viiniä välttäen ja vähän kuluttaen. Monissa luostareissa viljeltiin ja vaalittiin harvinaisia kasveja, hoidettiin mehiläisiä ja ruokittiin lintuja. Keskiajalla kirkkojen suhtautuminen luontoon oli enimmäkseen kunnioittavaa ja vaalivaa. Ahneus, materialismi ja luonnon tuhoaminen nähtiin synteinä. Franciscus Assisilainen tunnettiin suurena luonnon ja eläinten puolestapuhujana. Hänen kerrotaan sanoneen: "Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, lintuja ja kukkia, sillä on toivoa." Tämä viittaa paitsi tuleviin sukupolviin myös luonnon kauneuteen ja ihmisyhteisöä kannattaviin ekosysteemipalveluihin. Etiopian ortodoksikirkossa kehotetaan kohtelemaan kaikkia eläviä olentoja myötätuntoisesti ja rakkaudella. Näin sanoo heidän pyhä kirjansa Kebra Negast.

Yksi suurimpia modernin ekoteologian varhaisia keskustelunaiheita oli niin kutsuttu Lynn Whiten -teesi, jonka mukaan kristinusko oli osaltaan aiheuttamassa ympäristöongelmia korostaessaan Jumalan antaneen ihmiselle oikeuden hallita luomakuntaa, mikä juontaa osin Augustinukseen, mutta erityisesti uuteen aikaan ja mekanistiseen maailmankuvaan. Uskonpuhdistus, pietismi ja puritanismi johtivat osin luonnonvastaisuuteen ja esimerkiksi luonnosta yrttejä kerääviä animistisia noitia vainottiin. Luonnonhenkiin, tonttuihin ym. uskominen kiellettiin. Lynn-Whiten -teesiin on vasta-argumenttina niin kutsuttu tilanhoitajaetiikka, jonka mukaan Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan Maata, ja että hallitsemiseen kuuluu vastuu luomakunnan suojelusta ja sen hyvinvoinnista. Monet kristilliset liikkeet ovat etenkin 1800-luvulta lähtien korostaneet ympäristöstä ja luomakunnasta huolehtimista. Esimerkiksi Adventtikirkko on tunnettu kasvissyönnistä, eläinten oikeuksien ajamisesta ja luomakunnan viljelyn ja varjelun korostamisesta.

Monet seurakunnat ovat tehneet paljon työtä ympäristön hyväksi. Suomen evankelis-luterilainen kirkko korostaa, että jokaisella kristityllä on vastuu ympäristöstä. Kirkko on myös esimerkiksi tehnyt oman ilmasto-ohjelman, osallistunut Earth Houriin, järjestänyt vihreitä ripareita ja luonut seurakuntia varten niin kutsutun Kirkon ympäristödiplomin. Martti Lutherin opetusten mukaan Jumala on läsnä kaikessa luodussa ja puhuu meille tätä kautta. Kokemuksellamme tästä läsnäolosta on suuri vaikutus asenteisiimme ja myös käytännön tekoihimme. Ortodoksinen kirkko määrittelee luonnon pyhäksi ja näkee tärkeäksi sen kunnioituksen. Luontoa pidetään Jumalan lahjana, josta pitää pitää huolta. Viime aikoina oikeistokonservatiivit, kuten Donald Trumpia kannattavat oikeistokristityt ovat vastustaneet luonnonsuojelua ja kiistäneet ilmastonmuutoksen vakavuuden tai koko sen olemassaolon.

Ekoteologiaan liittyy olennaisesti myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joka linkittyy ympäristöongelmiin, esimerkiksi ilmastonmuutos aiheuttaa maailman köyhimmissä maissa vakavia ympäristöongelmia, kuten kuivuutta, vesipulaa ja tulvia tuhoten satoja, mikä pahentaa alueen ihmisten köyhyyttä tai pahimmillaan johtaa nälänhätiin, sotiin, pakolaisuuteen ja muihin humanitaarisiin kriiseihin. Ekoteologiassa korostetaan, että vastuu luonnosta on myös vastuuta lähimmäisestä, koska ympäristöongelmat vaikuttavat meihin kaikkiin kaikkialla maailmassa.

Ekoteologian suuria kysymyksiä - suhdenäkökulma, Lynn Whiten teesi ja tilanhoitajaetiikka

Perinteisesti kristinuskossa on nähty Jumalan ja ihmisen ja ihmisen ja luomakunnan suhteet liittoina. Jumala on tehnyt liiton ihmisen ja koko luomakunnan kanssa. Tämä liitto edellyttää vastuuta toinen toisista, liitto nähdään vastavuoroisena suhteena. Perinteisesti kristinusko on nähnyt Jumalan rakastavan luomaansa luomakuntaa, kasveja ja eläimiä. Tämä ylistys näkyy Raamatussa esimerkiksi psalmeissa. Kun ihmisen ja luonnon suhde tai ihmisen ja Jumalan suhde on rikki, syntyy ekologisia ja sosiaalisia ongelmia, kuten ilmastonmuutos tai köyhyys. Vaikka moderni ekoteologia syntyi 1960-luvulla, niin kristinuskolla on pitkät perinteet ekoteologiassa ja luonnon arvostamisessa ja kunnioittamisessa. Jo alkuseurakunnassa esiintyi luontomystiikkaa ja korostettiin aineellisen maailman ja sen olentojen tärkeyttä.

Lynn White esitti 1967, että kristinuskon hierarkiat, ihmisen korostaminen luomakunnan kruununa, ja patriarkaalinen ajattelu johtivat ympäristöongelmiin ja luonnon tuhoamiseen. Luonto nähtiin ihmiselle annettuna raaka-ainevarastona ja kesyttämisen tarpeessa olevana vihollisena. Patriarkaatissa nähtiin sekä luonto että naiset slempina ja kesytettävinä. Tähän hierarkiseen ja luonnosta piittaamattomasn ajatteluun vaikuttivat erityisesti Augustinus ja Aristoteleen sekä uudella ajalla Descartesin esittämä mekanistinen maailmankuva, jossa luonto ja eläimet nähtiin koneina. White esitti, että monoteismi korvasi luonnonuskon ja animismin . Myös ihmisten sielujen pelastukseen keskittyvät Gerhard Von Rad vaikutti 1900-luvulla ajatteluun niin, ettei luomista ja luomakuntaa nähty tärkeinä. Modernissa fundamentalismissa, varsinkin USA:ssa kalvinismissa, usein nähdään luomakunta ihmistä alempana. Nykyään perinteisessä teologiassa luonto kuitenkin nähdään pääsääntöisesti arvokkaana.

1960-luvulla ympäristöongelmat nousivat yleiseen tietoisuuteen ja ympäristöajattelu otti paikkansa myös teologiassa. Philip Joranson perusti USA:ssa 1963 Faith-Man-Nature Groupin. 1970-luvulta lähtien Charles Birch toi esiin kehitysmaiden ihmisten hädän ja ympäristön tuhoamisen yhteyttä. Hän puhui nykyisen kulutusyhteiskunnan kestämättömyydestä. Hän kritisoi liiallista teknologiaa ja sen käyttöä luonnonvarojen valjastamiseen ihmisen käyttöön. Teknokraattinen luontokäsitys tulisi hänen mielestään korvata sakraalilla eli pyhällä. Jo aiemmin esimerkiksi keskiajalla kirkot puhuivat luonnon mystiikasta ja pyhyydestä. 2000-luvulla esimerkiksi Norman Habel ym. ovat korostaneet luomakunnan itseisarvoa, vastavuoroista suhdetta ihmisen ja luonnon välillä ja kaiken elollisen yhteyttä ja symbioosia toisiinsa. Maailmankaikkeudella nähdään Habelin ja muiden ajattelussa olevan tarkoitus ja Jumalalla hyvä suunnitelma luomakunnalle. Habel näkee Maan olevan subjekti.

Whiten teesille vastakkaisena nähdään tilanhoitajaetiikka, jossa Jumala nähdään ikäänkuin luomakunnan kuninkaana ja ihminen vasallina, jolle on annettu maa hoidettavakseen. Ihmisen on oltava kuin viisas puutarhuri. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumala antaa ihmiselle tehtäväksi Maa-planeetan ja kasvien ja eläinten viljeleminen ja varjeleminen, uudessa raamatunkäännöksessä "huolen pitämisen". Alussa ollut Eden, paratiisi, nähdään ihanteellisena ja joskus Jumala tulee enallistamaan tämän paratiisin. Villi luonto nähdään Edenin kaltaisena ja korostetaan, miten Jumala loi kaiken hyväksi.

Katso myös

• Andrew Linzey