Avaa päävalikko
Julius-kravlenisse.jpg

Tonttu on pieni ihmisen kaltainen olento pohjoismaisessa kansanperinteessä. Suomen kielen sana tonttu tulee ruotsin tomte-sanasta. Tonttu on monissa tapauksissa vain toinen nimitys haltijoille.[1]

Tonttuja on kansanperinteessä monenlaisia metsätonttujen lisäksi. Maalaistalojen monille rakennuksille oli omat suojelijatonttunsa eli haltijansa, saunatontut, myllytontut, riihitontut, aittatontut, navettatontut ja tallitontut. Sitten oli kotitonttuja. Palkaksi nämä tontut vaativat vähän ruokaa, asumisoikeuden tai viimeiset löylyt saunasta.lähde?

JoulutontutMuokkaa

Nykyisin länsimaiseen jouluperinteeseen kuuluvat joulutontut, jotka ovat useimmiten hiippalakkipäisiä pikkuihmisiä. Joulutontut jakoivat ennen lahjoja jouluna omatoimisesti, mutta nykyään ne mielletään joulupukin apulaisiksi, jotka tekevät lahjoja lapsille. Joulutonttujen kerrotaan tarkkailevan piilopaikoistaan lapsia selvittääkseen, ovatko nämä kilttejä. Tontut tai joulupukki tuovat sitten jouluaattona lahjoja niille, jotka olivat kilttejä.lähde? Kiltteysvaatimuksesta ollaan montaa mieltä, koska se voi aiheuttaa ahdistusta ja viedä lapsilta ilon joulusta.[2]

Joulutonttu ilmestyi suomalaisiin uskomuksiin takaisin 1800-luvun lopulla. Jouluna haltiatonttua muistettiin kupillisella ohrapuuroa.[3][4] Myös joulusaunaan viimeinen kylpijä jätti ylimääräisen vastan.

Katso myösMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tonttu.

LähteetMuokkaa

  1. Tontut ja haltijat auraijas.com. Viitattu 25.12.2016.
  2. "Pystyn olemaan kiltti viisi tai kymmenen tuntia". Ylen uutiset. 24.12.2018
  3. Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä. WSOY, 1994.
  4. Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Otava: Helsinki, 1982, 8. painos.