Wikipedia

Cherokeet

Pohjois-Amerikan asukasluvultaan suurin intiaanikansa

Cherokeet ovat Pohjois-Amerikan asukasluvultaan suurin intiaanikansa, joka 1500-luvulla, eurooppalaisten kontaktin aikaan asutti nykyisen Yhdysvaltojen itä- ja kaakkoisosia. Myöhemmin 1800-luvulla heidät pakkosiirrettiin Ozarkin ylätasangolle, Kansasiin ja Oklahomaan. Cherokeet olivat yksi niin kutsutuista viidestä sivistyneestä heimosta.

Cherokeet
Cherokee-kansan lippu
Cherokee-kansan lippu
Väkiluku 320 000
Merkittävät asuinalueet
Yhdysvallat (Oklahoma, Kansas)
Kielet englanti, cherokee
Uskonnot kristinusko

Cherokeet omaksuivat eurooppalaisten tapoja, ja alkoivat rakentaa myllyjä, sahoja ja kyliä. He perustivat oman lainsäädännönkin, joka ajettiin alas eurooppalaisten ottaessa cherokeiden maat haltuunsa.[1]

Cherokeet puhuvat cherokeen kieltä, jolle Sequoyah (n. 1767–1843) loi vuosien työn tuloksena kirjoitusjärjestelmän 1800-luvun alkupuolella.

Historia muokkaa

Varhaiset suhteet siirtolaisiin muokkaa

Espanjalainen tutkimusmatkailija ja valloittaja Hernando de Soto retkikuntineen matkusti vuonna 1540 ensimmäisenä eurooppalaisena Pohjois-Amerikan kaakkoisalueella ja oli hyvin vaikuttunut cherokeiden kehittyneestä kulttuurista.[2] Vuosikymmeniä myöhemmin cherokeiden kylissä vieraili satunnaisia ranskalaisia turkiskauppiaita, mutta ensimmäinen vakituisen kauppasuhteen eurooppalaisiin cherokeet loivat 1630-luvun alussa, jolloin nykyisten Virginian ja Pohjois-Carolinan brittiläisten siirtokuntien kauppiaat tutustuivat paikallisiin intiaanikyliin. Vuosien 1689–1763 välillä käydyissä ranskalais-intiaanisodissa cherokeet taistelivat pääasiassa brittien puolella. Samalla cherokeet joutuivat sotimaan Uutta Ranskaa tukevia heimoja vastaan, vaikka nämä eivät olleet heidän perinteisiä vihollisiaan.[3]

Nykyisen Montgomeryn liepeille Alabamaan rakennettu Uuden Ranskan linnake ja kauppa-asema Fort Toulouse veti cherokeita puoleensa 1720-luvun aikana. Ranskalaiset kohtelivat intiaaneja paremmin kuin britit ja voittivat nopeasti cherokeiden luottamuksen. Tämä sai englantilaiset valppaiksi ja estääkseen cherokeiden ja Uuden-Ranskan mahdollisen liiton he ryhtyivät tarvittaviin toimenpiteisiin. Sir Alexander Cuming houkutteli cherokeiden päälliköitä matkustamaan Englantiin tapaamaan kuningasta ja vannomaan uskollisuuttaan kruunulle.[4] Samalla kirjoitettiin sopimus, joka velvoitti cherokeet käymään kauppaa ainoastaan englantilaisten kanssa, vapauttamaan kaikki orjansa ja ajamaan mailtaan kaikki ei-englantilaiset. Palatessaan maahansa takaisin cherokeet saivat briteiltä suuren määrän tuli-aseita ja ammuksia.

Vuonna 1738 Charlestoniin saapunut orjalaiva toi mukanaan isorokon, joka kulkeutui kauppiaiden mukana cherokeiden kyliin. Heidän omat vastalääkkeensä eivät tehonneet eurooppalaisiin kulkutauteihin ja perimätiedon mukaan tuhansia cherokeista menehtyi. James Adair, englantilaiskauppias, joka oli asunut cherokeiden parissa vuosia, kuvasi raporteissaan monien cherokeesotureiden tehneen itsemurhan nähtyään miten isorokko turmeli heidän fysiikkansa ja ulkonäkönsä.[5] Isorokko tuhosi suurelta osalta myös cherokeiden uskonnolliset perinteet ja useat heidän kylänsä autioituivat Georgia jokien varsilla.[5]

 
Päällikkö Oconostota johti monia cherokeiden sotaretkiä englantilaisia vastaan. Vuonna 1762 Francis Parsons maalasi hänestä muotokuvan.

Epidemian jälkeen cherokeet eivät vahvistuneet ennalleen. Vuonna 1759 he riitaantuivat Virginian siirtolaisten kanssa ja tästä seurasi kaksivuotinen sotatila.[4] Englantilaiset hävittivät useita cherokeiden asuttamia kyliä kunnes intiaanit olivat valmiit solmimaan rauhan.[6]

Seuraavien vuosien aikana cherokeet luovuttivat briteille metsästysmainaan käyttämiään maa-alueita Kentuckystä. Myös yhä suurempia osia Tennesseestä siirtyi valkoisten haltuun. Skottilaiset ja englantilaiset uudisasukkaat naivat cherokeetyttöjä vain päästäkseen käsiksi näiden omistamiin maihin. Näin syntyneistä seka-avioliitoista oli seurauksena maiden hupenemisen ohella se, että cherokee-vereen sekoittui yhä enemmän eurooppalaista verta. Tosin erään tällaisen liiton seurauksena syntyi vuonna 1790 John Ross (Kooweskoowe), joka seuraavalla vuosisadalla nousi kansansa suureksi johtajaksi.[7]

Oman kulttuurin katoaminen muokkaa

1800-luvun alussa lähetysasemat alkoivat saada jalansijaa cherokeiden parissa. Intiaanien käännyttäminen johti siihen, että cherokeiden hallintomalli muuttui yhä enemmän valkoisten mukaiseksi. He omaksuivat monia eurooppalaisten mukana tulleen uuden kulttuurin ominaisuuksia. Maanviljely muuttui kehittyneemmäksi ja karjanhoito lisääntyi.

Vuonna 1819 cherokeet painostettiin sopimuksen avulla luopumaan suurista maa-alueistaan pohjois-Carolinassa ja Tennesseessä. Hieman myöhemmin Cherokeiden kansakunta sai oman perustuslain ja vuonna 1827 alkoi ilmestyä oma sanomalehti Cherokee Phoenix.[8] Osa kansasta ei hyväksynyt valkoisen miehen mukanaan tuomia muutoksia, vaan siirtyi Arkansasiin, jossa joutuivat taistelemaan metsästysmaista osagien kanssa.

 
John Ross.

Pääosa cherokeista jäi asumaan Mississippi-joen itäpuolelle Georgiaan. Osavaltio halusi kuitenkin hankkiutua intiaaneista eroon koska valkoinen väestö ei uskonut pysyvään rauhaan niin kauan kuin osavaltiosta löytyi intiaanien hallinnossa olevia alueita. Vuonna 1828 Georgian johtomiehet päättivät sallia uudisasutuksen cherokeiden maille. Seuraavana vuonna kumottiin aiemmin säädetyt lait cherokeiden oikeuksien turvaamiseksi. Nämä toimenpiteet rikkoivat kuitenkin Yhdysvaltain omaa perustuslakia. Ylimmän johtajansa John Rossin johdolla cherokeet vetosivat syntyneessä kiistassa Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, mutta ratkaisua puoleen tai toiseen ei tullut. Presidentti Andrew Jackson oli itse kannattamassa intiaanien siirtoa muualle. Vuonna 1830 hän allekirjoitti lain, jonka nojalla cherokeet ja muut idän intiaanit voitaisiin siirtää hallituksen määräämälle alueelle Mississipin länsipuolelle. Cherokeet lähettivät vetoomuksen presidentti Jacksonille maittensa puolesta, mutta eivät saaneet toivomaansa vastausta.[9]

Vuonna 1835 lupautuivat cherokeet New Echotan sopimuksen mukaan luopumaan kaikista maistaan Mississipin itäpuolella. Osa noudattikin kuuliaisesti sopimusta jättäen maansa, mutta tuhannet Georgiaan jääneet cherokeet jatkoivat oikeuksiensa puolustamista yrittäen kumota viimeisimmän sopimuksen, jonka katsoivat epäpäteväksi.[9]

Kultalöydöt cherokeiden mailta vauhdittivat Georgian osavaltion toimia ottaa intiaanialueet haltuunsa väkipakolla. Uusi presidentti Martin Van Buren jatkoi edeltäjänsä tiukkaa intiaanipolitiikkaa ja ryhtyi pakkotoimiin. Vuoden 1838 aikana cherokeet aidattiin vankileireihin kenraali Winfield Scottin johtaessa toimenpidettä.[9]

Kyynelten polku muokkaa

Pääartikkeli: Kyynelten tie
 
Kyynelten polun reitit.

Keväällä 1838 alkanut cherokeiden muutto on saanut nimen kyynelten polku (engl. Trail of Tears). Se on noussut koko intiaanien pakkomuuton symboliksi. Arviolta 17 000 intiaania lähti matkaan lähes 2 000 kilometrin taipaleelle.[3] John Ross sai tehtäväkseen johtaa kansaansa traagiseksi osoittautuneen taipaleen aikana. Muutto suoritettiin kahdessa erässä ja useimmat matkaajat joutuivat suoriutumaan edessä olevasta koettelemuksesta kävellen. Voimakkaasti vaihtuvissa sääolosuhteissa juuriltaan revitty kansakunta kulki sotilaiden vartioimina kohti uutta määränpäätään Oklahomaa, jonne oli varattu alue heitä varten. Sateiden muuttuminen lumeksi ja veden jäätyminen pohjustivat cherokeiden kohtaloa, jonka viimeistelivät ravinnon puute, kulkutaudit ja rosvojoukkojen toistuvat hyökkäykset.[3]

Matkan varrelle jäi arviolta 4 000 cherokeeta.[3] Tuskallinen vaellus päättyi maaliskuussa vuonna 1839 kestettyään puoli vuotta. Läheskään kaikki cherokeet eivät olleet kuitenkaan lähteneet "Kyynelten polulle". Osa heistä oli paennut Great Smoky -vuorille onnistuen täten välttämään rasittavan matkan. Piileskeltyään vuosikaudet savuisten vuorten louhikoissa, he onnistuivat valkoisten ystäviensä myötävaikutuksella saamaan itselleen reservaatin Pohjois-Carolinan alueelta.[8]

 
Stand Watie.

Kun Yhdysvaltain sisällissota (1861–1865) alkoi, cherokeet äänestivät julkisesti Unionista eroamisen puolesta. Äänestys jakoi kansan kahtia ja iäkäs päällikkö Stand Watie johti cherokee-armeijansa konfederaation puolelle. Unionia kannattanut John Ross ei hyväksynyt Watien päätöstä, vaan johdatti suurimman osan cherokeita Kansasiin, jossa nämä liittyivät Unionin puolustajiin. Etelään jäänyt Watie ylennettiin prikaatinkenraaliksi ja hän valtasi muun muassa cherokeiden pääkaupungin ja poltti John Rossin talon.[10]

Sisällissodasta 2000-luvulle muokkaa

Sotavuosien aikana cherokeet menettivät kolmasosan väestöstään, eikä heidän vaurautensa palautunut enää sotaa edeltävien vuosien tasolle. Yhdysvaltain liittohallitus muisti cherokeiden eroamisen Unionista ja mitätöi tämän johdosta kaikki aiemmat cherokeita koskevat lait. Uudet sopimukset määräsivät suuren osan cherokeiden maista rautatiehankkeen alle. Vuonna 1889 kehitetty yleinen palstoituslaki kääntyi sekin intiaaneja vastaan ja 1890-luvulla cherokeet menettivät suuren lisämaansa (Cherokee outlet), joka myöhemmin avattiin uudisasukkaiden asuttavaksi.[11]

 
Wilma Mankiller

Cherokeille 1900-luvun alku merkitsi juurtumista yhä syvemmälle uuteen kulttuuriin. Eräs kuuluisuuteen noussut cherokee oli Will Rogers, joka loi näkyvän uran näyttelijänä, radiopersoonana ja koomikkona 1920- ja 1930-luvuilla. Jälikimmäisellä vuosikymmenellä myös cherokeiden toimeentulo ja koulutus alkoivat kohentua hallituksen tuen ansiosta. Asiaa yritti pohjustaa jo Yhdysvaltain senaatissa 1907–1925 istunut cherokee Robert L. Owen, mutta vasta presidentti Herbert Hooverin seuraaja Franklin Delano Roosevelt sai aikaan intiaanien olojen muuttumisen paremmaksi. Vuosisadan puolivälissä lakimies Napoleon B. Johnson äänestettiin intiaanien valtakunnallisen järjestön National Congress of America Indiansin ensimmäiseksi presidentiksi.[8] Vuonna 1985 cherokeet saivat ylipäällikökseen Wilma Mankillerin, josta samalla tuli ensimmäinen nykyaikainen nainen suuren intiaanikansan johtajana. Hänet valittiin uudelleen vielä vuosina 1987 ja 1991. Terveysongelmiensa vuoksi Mankiller ei asettunut ehdolle enää vuonna 1995, vaan vetäytyi syrjään.[3]

Nykyään cherokeiden määrä ylittää yksinomaan Oklahomassa reilusti yli 300 000. Savuisten vuorten reservaatissa heitä lienee noin 10 000. Monet muut cherokee-yhteisöt ylläpitävät kansansa identiteettiä Etelä-Carolinassa, Tennesseessä, Alabamassa, Floridassa, Missourissa ja Oregonissa.[3] Valtaosa väestöstä omaa vain pienen osan cherokee-verta, sillä cherokeiden keskuudessa ei jäsenyyden vaatimuksena käytetä verimäärä-lakia. (Blood Quantum)[12]

Moni yhdysvaltalainen, etenkin moni viihdealan tähti, on kertonut esivanhemmissaan olleen cherokeita. Heihin lukeutuvat esimerkiksi Elvis Presley, Johnny Cash, Cher, Johnny Depp, Burt Reynolds, Ava Gardner, Quentin Tarantino, Val Kilmer, Chuck Norris, Tina Turner, Miley Cyrus ja Willie Nelson sekä poliitikot Bill Clinton ja Elizabeth Warren.[13][14] Monessa tapauksessa tieto on suvussa kulkenutta legendaa, jolle ei ole olemassa dokumentoituja todisteita. Näitä polveutumistarinoita keksittiin etelävaltioissa 1800-luvun puolivälissä todistamaan sitä, että suku oli asunut etelävaltioissa jo kauan, tai tukemaan konfederaation asukkaiden vastarintaa hävityn sisällissodan jälkeen.[14]

Kulttuuri muokkaa

Nimen alkuperä muokkaa

 
Cherokeet on yhdistetty muinaiseen Mississipin kulttuuriperinteeseen. Kuvan intiaanikylä esittää tätä varhaista aikakautta, jonka rikas kulttuuri köyhtyi tuntemattomasta syystä ennen 1500-lukua.

Cherokeiden varhaishistoria on tuntematon, mutta jotkut tutkijat uskovat heidän olleen Mississipin muinaisten kummunrakentajien kulttuuriperinteen jatkajia. Cherokeiden perinteiset asuinmaat levisivät Tennesseen, Pohjois-Carolinan ja Georgian alueilla. Varsinkin Appalakien vuoriston eteläiset osat olivat heidän käytössään.

Cherokeiden omakielinen nimi oli varhaisella aikakaudella Keetoowah, joka on käännetty "perusihmisiksi". On uskottu, että monet luolat toimivat muinaisina aikoina cherokeiden asumuksina. Siihen viittaa wyandotien heistä käyttämä nimi "luolaihmiset". Muut irokeesikansat kutsuivat heitä "luolamaan asukkaiksi" ja siouxkieliset catawbat nimittivät heitä "maan sisältä tuleviksi". Chickasawit ja choctawit tunsivat cherokeet nimellä Chilukki, joka tarkoitti "Koiraihmisiä". Creekit käyttivät heistä nimeä Chelokeet eli "Vierasta kieltä puhuvat". Tämä nimi muuntautui eurooppalaisten suussa cherokeeksi, josta tuli yleinen kutsumanimi.[4]

Kieli muokkaa

 
Sequoyah esittelemässä keksimäänsä tavukirjoitusta.

Cherokeet on luokiteltu irokeesien kieliryhmään, joka historiallisen ajan alussa levisi laajalle Pohjois-Amerikan koillis- ja itä-rannikolla. Cherokeen kieli sai oman kirjoitusasunsa 1800-luvun alkupuolella, jolloin Sequoyah (n. 1767–1843) loi vuosien työn tuloksena kansalleen oman kirjoitusjärjestelmän. Sequoyah sai idean eurooppalaisten kirjoituksesta, mutta ei osannut lukea sitä ja siten suoraan kopioida latinalaista aakkostoa. Hän päätyikin aakkoskirjoituksen sijaan tavukirjoitukseen nimeltä cherokeelainen kirjaimisto, jossa kukin merkki vastasi cherokeen kielen yhtä tavua. Kirjoituksessa käytetään monia suoraan latinalaisesta aakkostosta lainattuja kirjaimia, mutta täysin eri merkityksessä. Kirjoitusjärjestelmä saavutti cherokeiden keskuudessa suuren suosion ja sitä käytetään jonkin verran edelleen, se on muun muassa lisätty Unicode-merkistöön.[15]

Kylät ja klaanit muokkaa

Kun espanjalainen tutkimusmatkailija ja valloittaja Hernando de Soto kyläili vuonna 1540 cherokeiden mailla, tapasi hän kansan, jonka kulttuuri ja yhteiskunta oli kehittynyt sangen moninaiseksi. Pääkaupunki Echota (Itsati) sijaitsi nykyisen Madisonvillen lähettyvillä Tennesseessä. 1600-luvun aikana lähelle Calhounia rakennettiin uusi pääkaupunki Georgiassa. Vuonna 1729 tehdyssä laskennassa cherokeiden yhteisluvuksi saatiin 20 000 henkeä ja heitä asui 64 eri kylässä.[2]

Pääosin cherokeiden kylät käsittivät keskimäärin noin 50 asumusta.[16] Majojen rungot oli rakennettu puusta ja niiden seinät olivat savettua oksapunosta. Usein koko rakennelma oli puolittain maan sisässä. Majat ympäröivät kylän keskustassa olevaa riittitaloa, jossa seremonioiden pidon lisäksi kokoontui heimoneuvosto.

Cherokeiden kyläheimot muodostivat hyvin organisoidun liittokunnan. Koko kansalla oli yhteinen rauhanpäällikkö, joka johti valkoisia kyliä. "Punaisilla kylillä" oli vastaavasti yhteinen sotapäällikkö.[6] Saadakseen eri asiat toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla oli cherokeilla seitsemän eri klaania, joista kukin oli saanut hoitaakseen ennalta määrättyjä tärkeitä tehtäviä. Vaikutusvaltaisin oli Aniwayah, "Susien klaani", josta tulivat sotapäälliköt.[17] Rauhanpäälliköt edustivat Anigilohia, käännöksestä riippuen "Tuulen klaania" tai "Pitkien hiusten klaania". He olivat tyylitietoisia ja ylpeilivät huolitelluilla kampauksillaan.[18] Klaani Aniawi eli "Poroklaani", edusti metsästäjiä ja nopeita juoksijoita. Muut klaanit olivat Aniwodi "Väriklaani", Anigatogeioi "Villin perunan klaani", Anitsisqua "Lintujen klaani" sekä Anisahoni "Sininen klaani".[17]. [18]

Klaaneja ei valittu, vaan niihin synnyttiin. Lapset saivat aina äitinsä klaanin jäsenyyden, säilyttäen kuitenkin kosketuksen myös isien ja isoisiensä klaaneihin.

Elinkeinot ja kaupankäynti muokkaa

Cherokeet viljelivät muun muassa auringonkukkaa, kurpitsaa ja tupakkaa. Heidän maissinsa käsitti kolme eri lajiketta: yksi paahdettavaksi, toinen keitettäväksi ja kolmas jauhettavaksi leipäjauhoiksi.[3] Jo 1600-luvun jälkipuoliskolla maanviljely joutui antamaan enemmän tilaa metsästykselle, koska turkikset olivat eurooppalaisten kanssa käydyn kaupan kaupan kannalta välttämättömiä. Etelä-Carolinan siirtokunta kannusti alueen intiaaneja toimittamaan heille sota-vankeja, joiden vaihtoarvo oli suuri. Näin kauppapaikat täyttyivät turkiksien lisäksi siepatuista intiaaneista, jotka myytiin orjatyövoimaksi. Cherokeet vastustivat aluksi orjakauppaa, mutta eivät saaneet vastakaikua. Varhain 1700-luvulla cherokeista itsekin tuli orjakauppiaita, sillä saadakseen riittävästi brittiläisiä kauppatarvikkeita kuten tuli-aseita heidän oli lisättävä kauppavalikoimiinsa orjat. [19] Muskettien avulla he pystyivät puolustamaan tehokkaammin kyliään shawneiden, irokeesien ja muiden pohjoisesta tulevien vihamielisten heimojen hyökkäyksiltä. Myöhemmin 1800-luvulla cherokeiden heimosodat keskittyivät eteläisille tasangoille, jossa heillä oli toistuvia yhteenottoja osagien ja wichitojen kanssa. Kaupankäynti muotoutui kaiken aikaa, sillä riistan vähenemisen myötä maanviljelytuotteiden osuus kaupassa lisääntyi.[20]

Vaatetus muokkaa

Cherokeiden vaatetus koki monia muutoksia vuosisatojen aikana. Alun perin he käyttivät pesukarhun nahoista tehtyjä turkislakkeja, joista useihin oli jätetty häntä. Davy Crockettin kerrotaan omineen tämän muoti-ilmiön cherokeilta tuoden sen yleisesti valkoisten metsästäjien käyttämäksi talvipäähineeksi.[21] Cherokeet itse sen sijaan luopuivat turkishatuistaan korvaamalla ne monivärisillä liinoilla ja huiveilla, joita eurooppalaiset kauppiaat myivät ja jotka oli helppo kietaista päähän turbaanin tavoin. Usein liinan ympärille asetettiin metallivanne, johon saatettiin koristeeksi työntää kotkan, haukan tai joutsenen sulkia. Myös vasemmalla olkapäällä pidettävät villahuovat, jotka kulkivat oikean kainalon alta, tulivat tutuiksi kaupankäynnin yhteydessä ja muokkasivat cherokeiden pukeutumistyyliä.

Juhlat muokkaa

 
Ilex vomitoria -kasvista cherokeet naapurikansojen tavoin valmistivat mustaa juomaa, jota on verrattu kahviin.

Cherokeiden, kuten muidenkin etelän intiaanikansojen tärkein riitti oli heinä-elokuussa vietettävä Uudenvuoden juhla eli vihreän maissin seremonia. Uuden sadon lisäksi tilaisuutta vietettiin maailman uudistumisen kunniaksi. Viestinviejät veivät virallisen tiedon tulevista juhlista jokaiseen cherokeekylään. Juhlan aikana sammutetut pyhät tulet sytytettiin uudelleen ja niistä vietiin loimuavin soihduin uusi tuli jokaisen asunnon tulisijaan. Vanhat taloustavarat ja jopa vaatteet hävitettiin.[22] Tanssien ja laulujen lomassa nautittiin Mustaa juomaa", jota oli valmistettu Yaupon Holly -kasvista (lat. Ilex Vomitoria) ja joka sisälsi kaikki tärkeimmät kofeiinin aineosat.[23] Juoma puhdisti kehon ja piristi mielialaa ja sitä käytettiin myös taisteluvalmiuden kohottamiseksi ennen edessä olevaa sotaretkeä.

Myös useimmat muut cherokeiden juhlat niin keväällä kuin syksylläkin liittyivät maissisatoon.

Naiset muokkaa

 
Nanyehi alias Nancy Ward oli tunnetuin cherokeiden "Sotanaisista"

Vaikka cherokeiden sotiminen muodostuikin suurimmaksi osaksi kylien puolustuksesta, tekivät he myös sotaretkiä. Niille lähdettäessä valittiin yleensä mukaan myös nainen, jolla oli useita tehtäviä kenttämuonan valmistamisen lisäksi. Hän saattoi toimia päällikön neuvonantajana päättäen myös ketkä sotavangeista jätettäisiin henkiin.[6] Näitä naisia kutsuttiin nimellä Ghigau (sotanainen), joka oli korkein ja tavoitelluin arvo cherokee-naisten keskuudessa. Tunnetuin sotanainen oli 1700-luvulla vaikuttanut Nancy Ward.[24]. Myös muilla naisilla oli paljon valtaa. Useimmat klaanien sosiaalisista päätöksistä tulivatkin naisten neuvostoilta.

Myös avioelämässä naisen valta säilyi. Jos avioliitto ei miellyttänyt vaimoa, oli hänellä oikeus osoittaa mielipiteensä ajamalla puolisonsa pois asunnostaan. Varsinaista avioeroa ei ollut. Cherokeetytöillä oli oikeus valita puolisokseen yhtä lailla valkoinen kauppias tai sotilas kuin oman heimonsa mies.

Varhaiset eurooppalaiset hämmästelivät cherokeemiesten kykenemättömyyttä nopeisiin päätöksiin kaupanteon yhteydessä. Myöhemmin kauppiaat saivat selville, että cherokeet menivät kotiinsa pyytämään vaimojensa hyväksymistä kaupankäyntiin. Tämä seikka sai aikaan sen, että kauppiaiden jälkeenjääneistä merkinnöistä löytyi mainintoja cherokeiden "akkavallasta".[25] Monet vanhat uskomukset pitivät yllä valheellista tietoa siitä, että cherokeenaiset "löivät miehiään kepeillä" jos nämä olivat tottelemattomia. Vaikka havaintoja tämäntyyppisestä perheväkivallasta olikin kirjattu ylös, niin tapausten on arveltu olleen yksittäisiä ilman yleistä hyväksymistä tai käytäntöä.[25]

Terveydenhoito muokkaa

Cherokeiden lääkemiehiä pidettiin erityisen taitavina kansanparantajina. Heidän käsityksensä mukaan monet sairaudet olivat lähtöisin eläimistä, jotka loihtivat tauteja ihmisiin kostaakseen näiltä saamansa huonon kohtelun. Myös kääpiöt ja noidat levittivät sairauksia.[26]

Sequoyahin keksimää tavukirjoitusta käyttäen cherokeiden lääkemiehet kirjasivat jo 1800-luvulla muistiin omia loitsujaan ja lääkkeiden reseptejä. Heidän tuntemiensa lääkeyrttien määrä oli varsin kattava. Jälkipolvet ovat todenneetkin cherokeiden lääketieteen olleen hyvin kehittynyt ja tehokkuudessaan täysin verrattavissa eurooppalaisten vastaavaan vuosisata sitten. Hoitotavat itsessään olivat erilaisia. Parantavia yrttejä, kun ne oli keitetty vedessä, hierottiin potilaan ihoon ja toisinaan myös haavoihin. Varmasti useimpien intiaanikansojen sairaanhoito perustui pitkälle samaan kaavaan, mutta cherokeiden lääketieteestä tiedetään enemmän kuin minkään muun heimon, juuri Sequoyahin keksimän tavukirjoituksen ansiosta.

Värit muokkaa

Värit liittyivät cherokeiden kulttuurissa moniin eri asioihin. Punainen yhdistettiin itään, menestykseen, voimaan ja voittoihin. Sininen merkitsi pohjoista, mutta myös pettymystä ja häviötä.[27] Valkoinen oli etelän väri kertoen myös rauhasta ja onnellisuudesta. Musta merkitsi länttä ja oli myös kuoleman symboli.[21] Kirkkaanpunainen väri oli varhaisina aikoina suosittu artikkeli kaupankäynnissä. Sotiin lähtevät miehet maalasivat niin kasvonsa kuin vartalonsakin monin eri kuvioin, joiden sisältöön liittyi maaginen voima. Varhainen kulttuuri suosi punaisen ja valkoisen yhdistelmiä, mutta myöhemmin eri värien käyttö yleistyi. Lisäksi heillä oli käytössään kolme hieman epämääräisempää suuntaa, keltainen joka tarkoitti ylhäällä, ruskea, joka tarkoitti alhaalla ja vihreä, joka tarkoitti keskellä ja se kuvasti nykyhetkeä.[27]

Lähteet muokkaa

  • Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
  • La Vere, David: Texas Indians. Texas Univ Press, 2003. ISBN 978-1585443017. (englanniksi)
  • Sokolow, Jayme: The Great Encounter: Native Peoples and European Settlers in the Americas, 1492-1800. Routledge, 2002. ISBN 978-0765609823.
  • Taylor C F & Sturtevant W C: Suuri intiaanikirja. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7.
  • Thornton, Russell: The Cherokees: A Population History (Indians of the Southeast). Univ of Nebraska Press, 1992. ISBN 978-0803294103. (englanniksi)
  • Virrankoski, Pentti: Pohjois-Amerikan intiaanit - intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukon-joelle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994. ISBN 951-717-7887.
  • Waldman, Carl: Encyclopedia of Indian Tribes. Checkmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744. (englanniksi)
  • Yenne, Bill: The Encylopedia of North American Indian Tribes. Bison Books Ltd, 1985. ISBN 0861242718. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Kohi, Antti; Palo, Hannele: Forum - Kansainväliset suhteet. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20532-6.
  2. ↑ a b Yenne 1985, s. 35.
  3. ↑ a b c d e f g Waldman 2006, s. 52.
  4. ↑ a b c Cherokee History Part One tolatsga.org. Arkistoitu 7.7.2006. Viitattu 31.7. 2017. (englanniksi)
  5. ↑ a b Thornton 1992, s. 29"
  6. ↑ a b c Virrankoski 1994, s. 64.
  7. ↑ John Ross Britannica.com. Viitattu 31.7. 2017. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Virrankoski 1994, s. 66–67.
  9. ↑ a b c Henriksson 1985, s. 75.
  10. ↑ Henriksson 1985, s. 95.
  11. ↑ Cherokee History Part Two Tolatsga.org. Arkistoitu 17.7.2017. Viitattu 2.08. 2017. (englanniksi)
  12. ↑ Blood Quantum cherokeeregistry.com. Viitattu 01.8. 2017. (englanniksi)
  13. ↑ Juha Hiltunen: Viihteen kuuluisuudet ja intiaaniveri Kaleva. 7.1.2003. Viitattu 9.9.2019.
  14. ↑ a b Meagan Day: No, you are not part Cherokee. Timeline.com. 5.7.2016. Viitattu 9.9.2019.
  15. ↑ Unicode Entity Codes for Cherokee personal.psu.edu. Arkistoitu 13.4.2021. Viitattu 01.08. 2017. (englanniksi)
  16. ↑ Cherokee Indians Smoky Mountains
  17. ↑ a b Seven Clans. Cherokee-nc.com. (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ a b Seven Cherokee Clans. Web Archive 2009.
  19. ↑ Sokolow 2002, s. 23.
  20. ↑ La Vere 2003, s. 155.
  21. ↑ a b Cherokee Customs (Arkistoitu – Internet Archive). Manataka American Indian Council.
  22. ↑ Virrankoski 1994, s. 36.
  23. ↑ Black Drink (Arkistoitu – Internet Archive). Florida Indians. Timucua.
  24. ↑ Nancy Ward Fact biography.yourdictionary.com. Viitattu 4.08. 2017.. (englanniksi)
  25. ↑ a b Cherokee Marriage Customs. Native American Arts.
  26. ↑ Taylor C F & Sturtevant W C 1995, s. 32,
  27. ↑ a b Cherokeet, yleistä. Päivi Hintsanen.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Cherokeet&oldid=22048312”