Avaa päävalikko

Bulgaria oli yksi niistä maista, joka osallistui Ateenan vuoden 1896 olympialaisiin. Tuolloin maa lähetti kisoihin yhden urheilijan joukkueen, kun kisoihin lähti sveitsiläissyntyinen voimistelija Charles Champaud.[1] Bulgarialla ei tuohon aikaan ollut vielä olympiakomiteaa, maan kansallinen olympiakomitea perustettiin vuonna 1923, ja seuraavan kerran maa oli mukana olympialaissa vuoden 1924 Pariisin kesäolympialaisissa.[1][2] Talviolympialaisiin maa osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1936. Viimeksi Bulgaria on ollut poissa olympialaisista vuonna 1984, jolloin maa boikotoi Los Angelesin kesäkisoja.[3][2]

Bulgaria olympialaisissa
Bulgaria
Maakoodi BUL
Kotisivu www.bgolympic.org
Maan olympiamitalit
Mitalit
Sija: 26
Kultaa
52
Hopeaa
89
Pronssia
83
Yhteensä
224

Kesäolympialaiset
18961900190419081912192019241928193219361948195219561960196419681972197619801984198819921996200020042008201220162020

Talviolympialaiset
19241928193219361948195219561960196419681972197619801984198819921994199820022006201020142018

Olympialaisissa maan menestyksekkäimmät urheilumuodot ovat painonnosto ja paini, missä se on menestynyt sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa.[2][4]

Mitalit lajeittainMuokkaa

KesäolympialaisetMuokkaa

Laji Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä Sija
  Ammunta 4 6 6 16 18
  Jalkapallo 0 1 1 2 24
  Judo 0 1 2 3 39
  Koripallo 0 1 1 2 11
  Lentopallo 0 1 1 2 13
  Melonta 4 5 8 17 18
  Nyrkkeily 4 5 9 18 15
  Paini 16 32 21 69 9
  Painonnosto 12 17 8 37 4
  Ratsastus 0 1 0 1 26
  Soutu 3 4 7 14 19
  Tennis 0 0 1 1 29
  Uinti 1 1 1 3 36
  Voimistelu 2 4 8 14 22
  Yleisurheilu 5 8 6 19 31
Yhteensä 51 87 80 218 23

Lähteet:[5][6][7][8][9][10][11][12][13][14][15][16][17][18][19]

TalviolympialaisetMuokkaa

Laji Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä Sija
  Ampumahiihto 1 0 1 2 14
  Kaukalopikaluistelu 0 2 1 3 9
  Maastohiihto 0 0 1 1 21
Yhteensä 1 2 3 6 34

Lähteet:[20][21][22]

Mitalit olympialaisittainMuokkaa

KesäolympialaisetMuokkaa

Olympialaiset Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä Sija
  1896 Ateena 0 0 0 0 0
  1924 Pariisi 0 0 0 0 0
  1928 Amsterdam 0 0 0 0 0
  1936 Berliini 0 0 0 0 0
  1952 Helsinki 0 0 1 1 40
  1956 Melbourne 1 3 1 5 19
  1960 Rooma 1 3 3 7 15
  1964 Tokio 3 5 2 10 11
  1968 Mexico City 2 4 3 9 18
  1972 München 6 10 5 21 9
  1976 Montreal 6 9 7 22 7
  1980 Moskova 8 16 17 41 3
  1988 Soul 10 12 13 35 7
  1992 Barcelona 3 7 6 16 18
  1996 Atlanta 3 7 5 15 22
  2000 Sydney 5 6 2 13 16
  2004 Ateena 2 1 9 12 33
  2008 Peking 1 1 3 5 41
  2012 Lontoo 0 2 1 3 60
  2016 Rio de Janeiro 0 1 2 3 65
Yhteensä 51 87 80 218 23

Lähteet:[23][24][25][26][27][28][29][30][31][32][33][34][35][36][37][38][39][40][41][42]

TalviolympialaisetMuokkaa

Olympialaiset Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä Sija
  1936 Garmisch-Partenkirchen 0 0 0 0 0
  1948 St. Moritz 0 0 0 0 0
  1952 Oslo 0 0 0 0 0
  1956 Cortina d'Ampezzo 0 0 0 0 0
  1960 Squaw Valley 0 0 0 0 0
  1964 Innsbruck 0 0 0 0 0
  1968 Grenoble 0 0 0 0 0
  1972 Sapporo 0 0 0 0 0
  1976 Innsbruck 0 0 0 0 0
  1980 Lake Placid 0 0 1 1 16
  1984 Sarajevo 0 0 0 0 0
  1988 Calgary 0 0 0 0 0
  1992 Albertville 0 0 0 0 0
  1994 Lillehammer 0 0 0 0 0
  1998 Nagano 1 0 0 1 15
  2002 Salt Lake City 0 1 2 3 20
  2006 Torino 0 1 0 1 21
  2010 Vancouver 0 0 0 0 0
  2014 Sotši 0 0 0 0 0
  2018 Pyeongchang 0 0 0 0 0
Yhteensä 1 2 3 6 34

Lähteet:[43][44][45][46][47][48][49][50][51][52][53][54][55][56][57][58][59][60][61][62]

OlympiamitalistitMuokkaa

KesäolympialaisetMuokkaa

Mitali Nimi Vuosi Laji Tapahtuma
3  Pronssia Boris Nikolov   1952 Helsinki   Nyrkkeily 75 kg
1  Kultaa Nikola Stanchev   1956 Melbourne   Paini Vapaapainin 79 kg
2  Hopeaa Dimitar Dobrev   1956 Melbourne   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 79 kg
2  Hopeaa Petko Sirakov   1956 Melbourne   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 87 kg
2  Hopeaa Husein Mehmedov   1956 Melbourne   Paini Vapaapainin yli 87 kg
3  Pronssia Jalkapallomaajoukkue   1956 Melbourne   Jalkapallo Miesten turnaus
1  Kultaa Dimitar Dobrev   1960 Rooma   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 79 kg
2  Hopeaa Krali Bimbalov   1960 Rooma   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 87 kg
2  Hopeaa Nezhdet Zalev   1960 Rooma   Paini Vapaapainin 57 kg
2  Hopeaa Stancho Ivanov   1960 Rooma   Paini Vapaapainin 62 kg
3  Pronssia Velik Kapsazov   1960 Rooma   Voimistelu Miesten renkaat
3  Pronssia Dinko Petrov   1960 Rooma   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 57 kg
3  Pronssia Enyu Valchev   1960 Rooma   Paini Vapaapainin 67 kg
1  Kultaa Boyan Radev   1964 Tokio   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 97 kg
1  Kultaa Enyu Valchev   1964 Tokio   Paini Vapaapainin 70 kg
1  Kultaa Prodan Gardzhev   1964 Tokio   Paini Vapaapainin 87 kg
2  Hopeaa Velichko Velichkov   1964 Tokio   Ammunta 50 metrin pienoiskiväärin moniasentokilpailu
2  Hopeaa Angel Kerezov   1964 Tokio   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 52 kg
2  Hopeaa Kiril Petkov   1964 Tokio   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 78 kg
2  Hopeaa Stancho Kolev   1964 Tokio   Paini Vapaapainin 63 kg
2  Hopeaa Lyutvi Ahmedov   1964 Tokio   Paini Vapaapainin yli 97 kg
3  Pronssia Alexander Nikolov   1964 Tokio   Nyrkkeily 81 kg
3  Pronssia Said Mustafov   1964 Tokio   Paini Vapaapainin 97 kg
1  Kultaa Petar Kirov   1968 Mexico City   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 52 kg
1  Kultaa Boyan Radev   1968 Mexico City   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 97 kg
2  Hopeaa Jalkapallomaajoukkue   1968 Mexico City   Jalkapallo Miesten turnaus
2  Hopeaa Enyu Todorov   1968 Mexico City   Paini Vapaapainin 63 kg
2  Hopeaa Enyu Valchev   1968 Mexico City   Paini Vapaapainin 70 kg
2  Hopeaa Osman Duraliev   1968 Mexico City   Paini Vapaapainin yli 97 kg
3  Pronssia Ivan Mihailov   1968 Mexico City   Nyrkkeily 57 kg
3  Pronssia Georgi Stankov   1968 Mexico City   Nyrkkeily 81 kg
3  Pronssia Prodan Gardzhev   1968 Mexico City   Paini Vapaapainin 87 kg
1  Kultaa Georgi Kostadinov   1972 München   Nyrkkeily 51 kg
1  Kultaa Norair Nurikyan   1972 München   Painonnosto 60 kg
1  Kultaa Yordan Bikov   1972 München   Painonnosto 75 kg
1  Kultaa Andon Nikolov   1972 München   Painonnosto 90 kg
1  Kultaa Petar Kirov   1972 München   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 52 kg
1  Kultaa Georgi Markov   1972 München   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 62 kg
2  Hopeaa Diana Yorgova   1972 München   Yleisurheilu Naisten pituushyppy
2  Hopeaa Yordanka Blagoeva   1972 München   Yleisurheilu Naisten korkeushyppy
2  Hopeaa Angel Angelov   1972 München   Nyrkkeily 63,5 kg
2  Hopeaa Mladen Kutchev   1972 München   Painonnosto 67,5 kg
2  Hopeaa Atanas Shopov   1972 München   Painonnosto 90 kg
2  Hopeaa Aleksandar Kraychev   1972 München   Painonnosto 110 kg
2  Hopeaa Ognyan Nikolov   1972 München   Paini Vapaapainin 48 kg
2  Hopeaa Osman Duraliev   1972 München   Paini Vapaapainin yli 100 kg
2  Hopeaa Stoyan Apostolov   1972 München   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 68 kg
2  Hopeaa Aleksandar Tomov   1972 München   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin yli 100 kg
3  Pronssia Ivanka Khristova   1972 München   Yleisurheilu Naisten kuulantyöntö
3  Pronssia Vasilka Stoeva   1972 München   Yleisurheilu Naisten kiekonheitto
3  Pronssia Fedia Damianov
Ivan Burtchin
  1972 München   Melonta Miesten 1 000 metrin kanadalaiskaksikko
3  Pronssia Ivan Krastev   1972 München   Paini Vapaapainin 62 kg
3  Pronssia Stefan Angelov   1972 München   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 48 kg
1  Kultaa Ivanka Khristova   1976 Montreal   Yleisurheilu Naisten kuulantyöntö
1  Kultaa Svetla Otsetova
Zdravka Yordanova
  1976 Montreal   Soutu Naisten pariairokaksikko
1  Kultaa Siyka Kelbecheva
Stoyanka Kurbatova-Gruicheva
  1976 Montreal   Soutu Naisten perämiehetön kaksikko
1  Kultaa Norair Nurikyan   1976 Montreal   Painonnosto 56 kg
1  Kultaa Yordan Mitkov   1976 Montreal   Painonnosto 75 kg
1  Kultaa Hasan Isaev   1976 Montreal   Paini Vapaapainin 48 kg
2  Hopeaa Nikolina Shtereva   1976 Montreal   Yleisurheilu Naisten 800 m juoksu
2  Hopeaa Mariya Vergova   1976 Montreal   Yleisurheilu Naisten kiekonheitto
2  Hopeaa Ginka Gyurova
Lilyana Vaseva
Reni Yordanova
Mariyka Modeva
Kapka Georgieva
  1976 Montreal   Soutu Naisten perämiehellinen nelonen
2  Hopeaa Georgi Todorov   1976 Montreal   Painonnosto 60 kg
2  Hopeaa Trendafil Stoychev   1976 Montreal   Painonnosto 82,5 kg
2  Hopeaa Krastyu Semerdzhiev   1976 Montreal   Painonnosto 110 kg
2  Hopeaa Stoyan Ivanov   1976 Montreal   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 90 kg
2  Hopeaa Kamen Goranov   1976 Montreal   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 100 kg
2  Hopeaa Aleksandar Tomov   1976 Montreal   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin yli 100 kg
3  Pronssia Yordanka Blagoeva   1976 Montreal   Yleisurheilu Naisten korkeushyppy
3  Pronssia Koripallomaajoukkue   1976 Montreal   Koripallo Naisten turnaus
3  Pronssia Vladimir Kolev   1976 Montreal   Nyrkkeily 63,5 kg
3  Pronssia Atanas Shopov   1976 Montreal   Painonnosto 90 kg
3  Pronssia Dimo Kostov   1976 Montreal   Paini Vapaapainin 100 kg
3  Pronssia Stefan Angelov   1976 Montreal   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 48 kg
3  Pronssia Ivan Kolev   1976 Montreal   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 82 kg
1  Kultaa Petar Lesov   1980 Moskova   Nyrkkeily 51 kg
1  Kultaa Lyubomir Lyubenov   1980 Moskova   Melonta Miesten 1 000 metrin kanadalaisyksikkö
1  Kultaa Stoyan Deltchev   1980 Moskova   Voimistelu Miesten rekki
1  Kultaa Yanko Rusev   1980 Moskova   Painonnosto 67,5 kg
1  Kultaa Asen Zlatev   1980 Moskova   Painonnosto 75 kg
1  Kultaa Valentin Raychev   1980 Moskova   Paini Vapaapainin 74 kg
1  Kultaa Ismail Abilov   1980 Moskova   Paini Vapaapainin 82 kg
1  Kultaa Georgi Raykov   1980 Moskova   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 100 kg
2  Hopeaa Mariya Petkova   1980 Moskova   Yleisurheilu Naisten kiekonheitto
2  Hopeaa Koripallomaajoukkue   1980 Moskova   Koripallo Naisten turnaus
2  Hopeaa Lyubomir Lyubenov   1980 Moskova   Melonta Miesten 500 metrin kanadalaisyksikkö
2  Hopeaa Vanja Gesheva   1980 Moskova   Melonta Naisten 500 metrin kanadalaisyksikkö
2  Hopeaa Petar Mandazhiev
Svetoslav Ivanov
Georgi Gadjev
  1980 Moskova   Ratsastus Joukkuekilpailu
2  Hopeaa Dimitar Zapryanov   1980 Moskova   Judo Miesten yli 95 kg
2  Hopeaa Ginka Gyurova
Mariyka Modeva
Rita Todorova
Iskra Velinova
Nadiya Filipova
  1980 Moskova   Soutu Naisten perämiehellinen nelonen
2  Hopeaa Lentopallomaajoukkue   1980 Moskova   Lentopallo Miesten turnaus
2  Hopeaa Stefan Dimitrov   1980 Moskova   Painonnosto 60 kg
2  Hopeaa Blagoy Blagoev   1980 Moskova   Painonnosto 82,5 kg
2  Hopeaa Rumen Aleksandrov   1980 Moskova   Painonnosto 90 kg
2  Hopeaa Valentin Hristov   1980 Moskova   Painonnosto 110 kg
2  Hopeaa Miho Dukov   1980 Moskova   Paini Vapaapainin 62 kg
2  Hopeaa Ivan Yankov   1980 Moskova   Paini Vapaapainin 68 kg
2  Hopeaa Slavcho Chervenkov   1980 Moskova   Paini Vapaapainin 100 kg
2  Hopeaa Aleksandar Tomov   1980 Moskova   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin yli 100 kg
3  Pronssia Petar Petrov   1980 Moskova   Yleisurheilu Miesten 100 m juoksu
3  Pronssia Ivailo Marinov   1980 Moskova   Nyrkkeily 48 kg
3  Pronssia Borislav Ananiev
Nikolai Ilkov
  1980 Moskova   Melonta Miesten 500 metrin kanadalaiskaksikko
3  Pronssia Borislav Borisov
Bozhidar Milenkov
Lazar Khristov
Ivan Manev
  1980 Moskova   Melonta Miesten 1 000 metrin kajakkinelikko
3  Pronssia Stoyan Deltchev   1980 Moskova   Voimistelu Miesten moniottelu
3  Pronssia Ilian Nedkov   1980 Moskova   Judo Miesten 65 kg
3  Pronssia Mincho Nikolov
Lyubomir Petrov
Ivo Rusev
Bogdan Dobrev
  1980 Moskova   Soutu Miesten pariaironelonen
3  Pronssia Mariana Serbezova
Rumelyana Boncheva
Dolores Nakova
Anka Bakova
Anka Georgieva
  1980 Moskova   Soutu Naisten pariaironelonen
3  Pronssia Siyka Kelbecheva
Stoyanka Kurbatova-Gruicheva
  1980 Moskova   Soutu Naisten perämiehetön kaksikko
3  Pronssia Lyubcho Dyakov   1980 Moskova   Ammunta 50 metrin vapaapistooli
3  Pronssia Petar Zapryanov   1980 Moskova   Ammunta 50 metrin pienoiskiväärin makuuammunta
3  Pronssia Lentopallomaajoukkue   1980 Moskova   Lentopallo Naisten turnaus
3  Pronssia Mincho Pashov   1980 Moskova   Painonnosto 67,5 kg
3  Pronssia Nedelcho Kolev   1980 Moskova   Painonnosto 75 kg
3  Pronssia Nermedin Selimov   1980 Moskova   Paini Vapaapainin 52 kg
3  Pronssia Mladen Mladenov   1980 Moskova   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 52 kg
3  Pronssia Pavel Pavlov   1980 Moskova   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 82 kg
1  Kultaa Khristo Markov   1988 Soul   Yleisurheilu Miesten kolmiloikka
1  Kultaa Yordanka Donkova   1988 Soul   Yleisurheilu Naisten 100 m aitajuoksu
1  Kultaa Ivailo Marinov   1988 Soul   Nyrkkeily 48 kg
1  Kultaa Vanja Gesheva   1988 Soul   Melonta Naisten 500 metrin kajakkiyksikkö
1  Kultaa Lubomir Geraskov   1988 Soul   Voimistelu Miesten hevonen
1  Kultaa Tanyu Kiryakov   1988 Soul   Ammunta 10 metrin ilmapistooli
1  Kultaa Tanya Dangalakova   1988 Soul   Uinti Naisten 100 metrin rintauinti
1  Kultaa Sevdalin Marinov   1988 Soul   Painonnosto 52 kg
1  Kultaa Borislav Gidikov   1988 Soul   Painonnosto 75 kg
1  Kultaa Atanas Komchev   1988 Soul   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 90 kg
2  Hopeaa Stefka Kostadinova   1988 Soul   Yleisurheilu Naisten korkeushyppy
2  Hopeaa Aleksandar Khristov   1988 Soul   Nyrkkeily 54 kg
2  Hopeaa Vanja Gesheva
Diana Paliiska
  1988 Soul   Melonta 500 metrin kajakkikaksikko
2  Hopeaa Adriana Dunavska   1988 Soul   Voimistelu Naisten moniottelu
2  Hopeaa Radka Stoyanova
Lalka Berberova
  1988 Soul   Soutu Perämiehetön kaksikko
2  Hopeaa Vesela Letcheva   1988 Soul   Ammunta 50 metrin pienoiskiväärin moniasentokilpailu
2  Hopeaa Antoaneta Frenkeva   1988 Soul   Uinti 100 metrin rintauinti
2  Hopeaa Stefan Topurov   1988 Soul   Painonnosto 60 kg
2  Hopeaa Ivan Tsonov   1988 Soul   Paini Vapaapainin 48 kg
2  Hopeaa Stoyan Balov   1988 Soul   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 57 kg
2  Hopeaa Zhivko Vangelov   1988 Soul   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 62 kg
2  Hopeaa Rangel Gerovski   1988 Soul   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 130 kg
3  Pronssia Tsvetanka Khristova   1988 Soul   Yleisurheilu Naisten kiekonheitto
3  Pronssia Martin Marinov   1988 Soul   Melonta Miesten 500 metrin kanadalaisyksikkö
3  Pronssia Nikolay Bukhalov   1988 Soul   Melonta Miesten koskimelonnan kanadalaisyksikkö
3  Pronssia Vanja Gesheva
Diana Paliiska
Ogniana Petkova
Borislava Ivanova
  1988 Soul   Melonta Naisten 500 metrin kajakkinelikko
3  Pronssia Diana Doudeva   1988 Soul   Voimistelu Naisten permanto
3  Pronssia Magdalena Georgieva   1988 Soul   Soutu Naisten yksikkö
3  Pronssia Violeta Ninova
Stefka Madina
  1988 Soul   Soutu Naisten pariairokaksikko
3  Pronssia Antoaneta Frenkeva   1988 Soul   Uinti Naisten 200 metrin rintauinti
3  Pronssia Manuela Maleeva   1988 Soul   Tennis Naisten kaksinpeli
3  Pronssia Aleksandar Varbanov   1988 Soul   Painonnosto 75 kg
3  Pronssia Simeon Shterev   1988 Soul   Paini Vapaapainin 62 kg
3  Pronssia Rahmat Sofiadi   1988 Soul   Paini Vapaapainin 74 kg
3  Pronssia Bratan Tsenov   1988 Soul   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 48 kg
1  Kultaa Nikolay Bukhalov   1992 Barcelona   Melonta Miesten 500 metrin kanadalaisyksikkö
1  Kultaa Nikolay Bukhalov   1992 Barcelona   Melonta Miesten koskimelonnan kanadalaisyksikkö
1  Kultaa Ivan Ivanov   1992 Barcelona   Painonnosto 52 kg
2  Hopeaa Tsvetanka Khristova   1992 Barcelona   Yleisurheilu Naisten kiekonheitto
2  Hopeaa Daniel Petrov   1992 Barcelona   Nyrkkeily 48 kg
2  Hopeaa Vesela Letcheva   1992 Barcelona   Ammunta Naisten 10 metrin ilmapistooli
2  Hopeaa Nonka Matova   1992 Barcelona   Ammunta Naisten 50 metrin pienoiskiväärin moniasentokilpailu
2  Hopeaa Nikolay Peshalov   1992 Barcelona   Painonnosto 60 kg
2  Hopeaa Yoto Yotov   1992 Barcelona   Painonnosto 67,5 kg
2  Hopeaa Valentin Getsov   1992 Barcelona   Paini Vapaapainin 68 kg
3  Pronssia Yordanka Donkova   1992 Barcelona   Yleisurheilu Naisten 100 m aitajuoksu
3  Pronssia Svilen Rusinov   1992 Barcelona   Nyrkkeily Yli 91 kg
3  Pronssia Martin Marinov
Blagovest Stoyanov
  1992 Barcelona   Melonta Miesten 500 metrin kanadalaiskaksikko
3  Pronssia Mariya Grozdeva   1992 Barcelona   Ammunta Miesten 10 metrin ilmapistooli
3  Pronssia Stefan Botev   1992 Barcelona   Painonnosto 110 kg
3  Pronssia Valentin Yordanov   1992 Barcelona   Paini Vapaapainin 52 kg
1  Kultaa Stefka Kostadinova   1996 Atlanta   Yleisurheilu Naisten korkeushyppy
1  Kultaa Daniel Petrov   1996 Atlanta   Nyrkkeily 48 kg
1  Kultaa Valentin Yordanov   1996 Atlanta   Paini Vapaapainin 52 kg
2  Hopeaa Serafim Todorov   1996 Atlanta   Nyrkkeily 57 kg
2  Hopeaa Tontcho Tontchev   1996 Atlanta   Nyrkkeily 60 kg
2  Hopeaa Krasimir Dounev   1996 Atlanta   Voimistelu Miesten rekki
2  Hopeaa Ina Delcheva
Valentina Kevlian
Maria Koleva
Maya Tabakova
Ivelina Taleva
Vjara Vatachka
  1996 Atlanta   Voimistelu Rytmisen voimistelun joukkuekilpailu
2  Hopeaa Emil Milev   1996 Atlanta   Ammunta Miesten 25 metrin olympiapistooli
2  Hopeaa Diana Iorgova   1996 Atlanta   Ammunta Naisten 25 metrin urheilupistooli
2  Hopeaa Yoto Yotov   1996 Atlanta   Painonnosto 76 kg
3  Pronssia Andrian Dushev
Milko Kazanov
  1996 Atlanta   Melonta Miesten 1 000 metrin kajakkikaksikko
3  Pronssia Tanyu Kiryakov   1996 Atlanta   Ammunta Naisten 10 metrin ilmapistooli
3  Pronssia Mariya Grozdeva   1996 Atlanta   Ammunta Naisten 10 metrin ilmapistooli
3  Pronssia Sevdalin Minchev   1996 Atlanta   Painonnosto 54 kg
3  Pronssia Nikolay Peshalov   1996 Atlanta   Painonnosto 59 kg
1  Kultaa Tereza Marinova   2000 Sydney   Yleisurheilu Naisten kolmiloikka
1  Kultaa Tanju Kirjakov   2000 Sydney   Ammunta Naisten 50 metrin vapaapistooli
1  Kultaa Marija Grozdeva   2000 Sydney   Ammunta Naisten 25 metrin urheilupistooli
1  Kultaa Galabin Boevski   2000 Sydney   Painonnosto 69 kg
1  Kultaa Armen Nazarjan   2000 Sydney   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 58 kg
2  Hopeaa Petar Merkov   2000 Sydney   Melonta Miesten 500 metrin kajakkiyksikkö
2  Hopeaa Petar Merkov   2000 Sydney   Melonta Miesten 1 000 metrin kajakkiyksikkö
2  Hopeaa Rumjana Neikova   2000 Sydney   Soutu Naisten yksikkö
2  Hopeaa Georgi Markov   2000 Sydney   Painonnosto 69 kg
2  Hopeaa Alan Tsagaev   2000 Sydney   Painonnosto 105 kg
2  Hopeaa Serafim Barzakov   2000 Sydney   Paini Vapaapainin 63 kg
3  Pronssia Jordan Jovtšev   2000 Sydney   Voimistelu Miesten permanto
3  Pronssia Jordan Jovtšev   2000 Sydney   Voimistelu Miesten renkaat
1  Kultaa Marija Grozdeva   2004 Ateena   Ammunta Naisten 25 metrin urheilupistooli
1  Kultaa Milen Dobrev   2004 Ateena   Painonnosto 94 kg
2  Hopeaa Jordan Jovtšev   2004 Ateena   Voimistelu Miesten renkaat
3  Pronssia Boris Georgiev   2004 Ateena   Nyrkkeily 64 kg
3  Pronssia Jordan Jovtšev   2004 Ateena   Voimistelu Miesten permanto
3  Pronssia Žaneta Ilieva
Eleonora Kežova
Zornitsa Marinova
Hristina Ranguelova
Galina Tantševa
Vladislava Tantševa
  2004 Ateena   Voimistelu Rytmisen voimistelun joukkuekilpailu
3  Pronssia Georgi Georgiev   2004 Ateena   Judo Miesten 66 kg
3  Pronssia Ivo Janakiev   2004 Ateena   Soutu Miesten yksikkö
3  Pronssia Rumjana Neikova   2004 Ateena   Soutu Naisten yksikkö
3  Pronssia Marija Grozdeva   2004 Ateena   Ammunta Naisten 10 metrin ilmapistooli
3  Pronssia Velitško Tšolakov   2004 Ateena   Painonnosto Yli 105 kg
3  Pronssia Armen Nazarjan   2004 Ateena   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 60 kg
1  Kultaa Rumjana Neikova   2008 Peking   Soutu Naisten yksikkö
2  Hopeaa Stanka Zlateva   2008 Peking   Paini Naisten vapaapainin 72 kg
3  Pronssia Radoslav Jelikov   2008 Peking   Paini Vapaapainin 55 kg
3  Pronssia Kiril Terziev   2008 Peking   Paini Vapaapainin 74 kg
3  Pronssia Javor Janakijev   2008 Peking   Paini Kreikkalais-roomalaisen painin 74 kg
2  Hopeaa Milka Maneva   2012 Lontoo   Painonnosto Naisten 63 kg
2  Hopeaa Stanka Zlateva   2012 Lontoo   Paini Naisten vapaapainin 72 kg
3  Pronssia Tervel Pulev   2012 Lontoo   Nyrkkeily 91 kg
2  Hopeaa Mirela Demireva   2016 Rio de Janeiro   Yleisurheilu Naisten korkeushyppy
3  Pronssia Elitsa Jankova   2016 Rio de Janeiro   Paini Naisten vapaapainin 48 kg
3  Pronssia Ljubomira Kazanova
Reneta Kamberova
Mihaela Maevska
Hristiana Todorova
Tšvetelina Naidenova
  2016 Rio de Janeiro   Voimistelu Rytmisen voimistelun joukkuekilpailu

Lähteet:[2][4]

TalviolympialaisetMuokkaa

Mitali Nimi Vuosi Laji Tapahtuma
3  Pronssia Ivan Lebanov   1980 Lake Placid   Maastohiihto Miesten 30 km
1  Kultaa Ekaterina Dafovska   1998 Nagano   Ampumahiihto Naisten yksilökilpailu
2  Hopeaa Evgenija Radanova   2002 Salt Lake City   Kaukalopikaluistelu Naisten 500 m
3  Pronssia Irina Nikulchina   2002 Salt Lake City   Ampumahiihto Naisten takaa-ajo
3  Pronssia Evgenija Radanova   2002 Salt Lake City   Kaukalopikaluistelu Naisten 1 500 m
2  Hopeaa Evgenija Radanova   2006 Torino   Kaukalopikaluistelu Naisten 500 m

Lähteet:[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Bulgaria at the Olympics topendsports.com. Viitattu 23.2.2018. (englanniksi)
  2. a b c d New Zealand Sports Reference. Viitattu 23.2.2018. (englanniksi)
  3. Bulgaria at the Winter Olympics topendsports.com. Viitattu 23.2.2018. (englanniksi)
  4. a b c List of Bulgarian Medalists in the Olympic Games olympiandatabase.com. Viitattu 23.2.2018. (englanniksi)
  5. Medal Standing Olympic Events by NOC 1896-2016 International Shooting Sport Federation. Viitattu 15.12.2016. (englanniksi)
  6. Football Sports Reference. Viitattu 15.12.2016. (englanniksi)
  7. Judo Sports Reference. Viitattu 8.2.2017. (englanniksi)
  8. Basketball Official website of the Olympic Movement. Viitattu 10.2.2017. (englanniksi)
  9. Volleyball Official website of the Olympic Movement. Viitattu 11.2.2017. (englanniksi)
  10. Canoeing Sports Reference. Viitattu 15.12.2016. (englanniksi)
  11. Boxing Sports Reference. Viitattu 15.12.2016. (englanniksi)
  12. Wrestling Sports Reference. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  13. Weightlifting Sports Reference. Viitattu 15.12.2016. (englanniksi)
  14. Equestrianism Sports Reference. Viitattu 15.12.2016. (englanniksi)
  15. Rowing Sports Reference. Viitattu 12.3.2017. (englanniksi)
  16. Tennis Sports Reference. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  17. Swimming Sports Reference. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  18. Gymnastics The International Olympic Committee. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  19. Athletics Sports Reference. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  20. Biathlon Sports Reference. Viitattu 22.12.2016. (englanniksi)
  21. Short Track Speed Skating Sports Reference. Viitattu 2.1.2017. (englanniksi)
  22. Cross Country Skiing Sports Reference. Viitattu 5.1.2017. (englanniksi)
  23. Athens 1896 olympic.it. Viitattu 16.1.2016. (englanniksi)
  24. Paris 1924 olympic.it. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)
  25. Amsterdam 1928 olympic.it. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)
  26. Berlin 1936 olympic.it. Viitattu 6.3.2016. (englanniksi)
  27. Helsinki 1952 olympic.it. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)
  28. Melbourne 1956 olympic.it. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)
  29. Rome 1960 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  30. Tokyo 1964 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  31. Mexico City 1968 olympic.it. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)
  32. Munich 1972 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  33. Montreal 1976 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  34. Moscow 1980 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  35. Soul 1988 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  36. Barcelona 1992 olympic.it. Viitattu 23.1.2016. (englanniksi)
  37. Atlanta 1996 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  38. Sydney 2000 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  39. Athens 2004 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  40. Beijing 2008 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  41. London 2012 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  42. Olympic Medal Count Rio 2016. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  43. Garmisch-Partenkirchen 1936 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  44. St. Moritz 1948 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  45. Oslo 1952 olympic.it. Viitattu 19.1.2016. (englanniksi)
  46. Cortina d'Ampezzo 1956 olympic.it. Viitattu 22.1.2016. (englanniksi)
  47. Squaw Valley 1960 olympic.it. Viitattu 22.1.2016. (englanniksi)
  48. Innsbruck 1964 olympic.it. Viitattu 22.1.2016. (englanniksi)
  49. Grenoble 1968 olympic.it. Viitattu 22.1.2016. (englanniksi)
  50. Sapporo 1972 olympic.it. Viitattu 22.1.2016. (englanniksi)
  51. Innsbruck 1976 olympic.it. Viitattu 22.1.2016. (englanniksi)
  52. Lake Placid 1980 olympic.it. Viitattu 23.1.2016. (englanniksi)
  53. Sarajevo 1984 olympic.it. Viitattu 23.1.2016. (englanniksi)
  54. Calgary 1988 olympic.it. Viitattu 23.1.2016. (englanniksi)
  55. Albertville 1992 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  56. Lillehammer 1994 olympic.it. Viitattu 23.1.2016. (englanniksi)
  57. Nagano 1998 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  58. Salt Lake City 2002 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  59. Turin 2006 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  60. Vancouver 2010 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  61. Sochi 2014 olympic.it. Viitattu 24.1.2016. (englanniksi)
  62. Medal Standings pyeongchang2018.com. Viitattu 26.2.2018. (englanniksi)