Paini kesäolympialaisissa 2012
Painissa kilpailtiin vuoden 2012 kesäolympialaisissa 5. – 12. elokuuta ExCeL Exhibition Centressä. Lontoon olympialaisten painiohjelmaan kuuluivat kreikkalais-roomalainen paini, vapaapaini ja naispaini, joista kahdessa ensimmäisessä kilpailtiin seitsemässä ja naispainissa neljässä painoluokassa. Kilpailuohjelma pysyi siis samana edellisiin olympialaisiin verrattuna.
Karsinta
muokkaaLontoon painiturnaukseen osallistuneiden urheilijoiden tuli olympiavuonna olla vähintään 18-vuotiaita. Painijoiden hankkimat paikat olympiakisoihin olivat maa- ja sarjakohtaisia. Kukin kansallinen olympiakomitea kykeni nimeämään olympialaisten karsintaturnauksiin yhden kilpailijan painoluokkaa kohden. Olympiakisojen painiturnauksen miesten sarjoissa oli kussakin 19 ja naisten sarjoissa 18 painijaa.
Istanbulin vuoden 2011 MM-kilpailuissa 12. – 18. syyskuuta jaettiin ensimmäiset olympiapaikat jokaisen sarjan kuudelle parhaalle painijalle. Tämän jälkeen järjestettiin neljä maanosakohtaista olympiakarsintaturnausta, joista olympialaisiin pääsi jokaisen painoluokan kaksi parasta painijaa. Kolmannessa karsintavaiheessa järjestettiin kansainvälinen karsintaturnaus Kiinan Taiyuanissa 25. – 29. huhtikuuta. Tästä turnauksesta olympialaisiin etenivät miesten sarjojen kolme ja naisten sarjojen kaksi parasta painijaa. Neljännessä karsintavaiheessa järjestettiin toinen kansainvälinen karsintaturnaus Vantaalla, Suomessa 2. – 6. toukokuuta. Vantaan turnauksessa jaettiin kaksi olympiapaikkaa sarjaa kohden sekä miehissä että naisissa. Loput paikat täytettiin villeillä korteilla (6 kpl) ja isäntämaan painijoilla, joita valittiin enintään kolme, jollei maa saanut karsinnoista turnaukseen yhtään edustajaa. Edellisissä karsintavaiheissa kiintiöpaikan johonkin sarjaan saanut olympiakomitea ei voinut enää seuraavissa vaiheissa lähettää edustajaansa kyseisen sarjan olympiakarsintaturnauksiin.
Mitalistit
muokkaaKreikkalais-roomalainen paini
muokkaaTapahtuma | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
55 kg | Hamid Soryan Reihanpour | Rövşən Bayramov | Péter Módos Mingijan Semjonov |
60 kg | Omid Noroozi | Revaz Laškhi | Zaur Kuramagomedov Ryūtarō Matsumoto |
66 kg | Kim Hyeon-woo | Tamás Lőrincz | Manuhar Tshadaia Steeve Guenot |
74 kg | Roman Vlasov | Arsen Julfalakyan | Aleksandr Kazakevič Emin Əhmədov |
84 kg | Alan Hugajev | Karam Ibrahim | Danijal Gadžijev Damian Janikowski |
96 kg | Ghasem Rezaei | Rustam Totrov | Artur Aleksanjan Jimmy Lidberg |
120 kg | Mijaín López | Heiki Nabi | Rıza Kayaalp Johan Eurén |
Vapaapaini
muokkaaTapahtuma | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
55 kg | Džamal Otarsultanov | Vladimer Xintšegašvili | Yang Kyong-il Shinichi Yumoto |
60 kg | Toğrul Əsgərov | Besik Kuduhov | Coleman Scott Yogeshwar Dutt |
66 kg | Tatsuhiro Yonemitsu | Sushil Kumar | Aķžùrek Taņatarov Liván López |
74 kg | Jordan Burroughs | Sadegh Goudarzi | Gábor Hatos Denis Tsarguš |
84 kg | Şərif Şərifov | Jaime Espinal | Dato Marsagišvili Ehsan Lashgari |
96 kg | Jake Varner | Valeri Andrijtsev | Giorgi Gogšelidze Xetaq Qazyumov |
120 kg | Artur Taimazov | Davit Modzmanašvili | Komeil Ghasemi Biljal Mahov |
Naispaini
muokkaaTapahtuma | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
48 kg | Hitomi Obara | Mariya Stadnik | Clarissa Chun Carol Huynh |
55 kg | Saori Yoshida | Tonya Verbeek | Jackeline Rentería Julia Ratkevitš |
63 kg | Kaori Ichō | Jing Ruixue | Ljubov Volosova Soronzonboldyn Battsetseg |
72 kg | Natalja Vorobjova | Stanka Zlateva | Gužel Manjurjova Maider Unda |
Lähteet
muokkaa- Lontoo kutsuu, osa 14 - paini (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Olympiakomitea
- Painoluokat ja karsintajärjestelmä vuoden 2012 kesäolympialaisiin FILA:n sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Ammunta | Jalkapallo | Jousiammunta | Judo | Koripallo | Käsipallo | Lentopallo | Maahockey | Melonta | Miekkailu | Nykyaikainen viisiottelu | Nyrkkeily | Paini | Painonnosto | Purjehdus | Pyöräily | Pöytätennis | Ratsastus | Soutu | Sulkapallo | Taekwondo | Taitouinti | Tennis | Triathlon | Uimahypyt | Uinti | Vesipallo | Voimistelu | Yleisurheilu