Avaa päävalikko

Nyrkkeily järjestettiin Helsingin olympialaisissa 1952 yhdeksättä kertaa.

Nyrkkeilyyn osallistui 240 kilpailijaa 44 maasta. Ennätysmäärä osallistujia johtui ainakin osittain siitä, että nyrkkeilyssä kilpailtiin useammassa painoluokassa kuin aiemmin. Alun perin nyrkkeilijöille ei jaettu ollenkaan pronssimitaleita. Välierien häviäjät saivat diplomit.[1] Kolmanneksi sijoittuneille urheilijoille päätettiin jakaa pronssimitalit jälkikäteen vuonna 1971[2]. Nyrkkeilyottelut käytiin Messuhallissa (nykyinen Töölön kisahalli) 28. heinäkuuta2. elokuuta. Ensimmäisen neljän päivän aikana kilpailtiin kahdessa kehässä sekä aamu- että iltapäivällä. Viidentenä päivänä enää yhdessä kehässä ja lauantaina päätöspäivänä ohjelmassa oli enää iltapäivän finaalit.[1]

KilpailutapahtumatMuokkaa

Kärpässarjassa mestaruuden voitti vasta 18-vuotias Nate Brooks. Tämän kovin kamppailu oli 3. kierroksen ottelu romanialaista Mircea Dobrescua vastaan. Brooks voitti tämän ottelun tuomariäänin 2–1. Välierässä eteläafrikkalainen William Toweel ja finaalissa saksalainen Edgar Basel eivät pystyneet kunnolla haastamaan Brooksia. Kääpiösarjassa kohtasivat finaalissa suomalainen Pentti Hämäläinen ja irlantilainen John McNally. Hämäläinen oli voittanut helposti välierässä neuvostoliittolaisen Gennadi Garbuzovin ja McNally oli ehtinyt voittaa muun muassa italialaisen Euroopan-mestarin Vincenzo Dall'osson.[3] Aiemmat ottelunsa suoraan 3–0 voittanut Hämäläinen joutui irlantilaisen kanssa nyt huomattavasti tiukemmille. Tasainen kamppailu päättyi Hämäläisen voittoon äänin 2–1.[4]

Höyhensarjassa tuomariäänet hajaantuivat useimmin, sillä 29 ottelusta 10 päättyi 2–1. Sarjan kultamitalin voitti Tšekkoslovakian Ján Zachara, joka voitti kolme viimeistä otteluaan äänin 2–1. Finaalissa kaatui Italian Sergio Caprari. Kevyen sarjan voitto meni Italiaan, kun Aureliano Bolognesi voitti loppuottelussa Puolan Aleksy Antkiewiczin.[5] Välierissä Bolognesille hävinnyt suomalainen Erkki Pakkanen oli ehtinyt voittaa aiemmin kolumbialaisen Vicente Matute, joka tappiosta hermostuneena oli rikkonut Messuhallin neljä suihkua ja suihkutilan kaakelit. Hän sai Helsingin kaupungilta 50 000 markan laskun.[6]

Varamiehenä Helsinkiin tullut Yhdysvaltain Charles Adkins voitti ensimmäistä kertaa jaetun kevyen välisarjan olympiakullan. Välierässään Adkins kaatoi Euroopan-mestarin italialaisen Bruno Visintinin ja finaalissa neuvostoliittolaisen Viktor Mednovin.[5] Mednov oli päässyt luovutusvoitolla finaaliin, kun Suomen Erkki Mallenius oli joutunut luovuttamaan lääkärin suosituksesta. Hän oli murtanut ensimmäisessä ottelussaan peukalon, mutta voittanut vielä toisen ottelunsa käsi puudutettuna.[6] Välisarjassa puolalainen Zygmunt Chychła voitti kultaa kaataen loppuottelussa neuvostoliittolaisen Sergei Štšerbakovin tuomariäänin 2–1. Chychła oli voittanut kolmannella kierroksella Lontoon olympialaisten hallitsevan mestarin Július Torman.[7]

Ensimmäistä kertaa ohjelmassa olleessa kevyessä keskisarjassa Unkarin László Papp otti uransa toisen olympiakullan. Hän oli sarjassaan ylivoimainen ja finaalissa kaatui helposti eteläafrikkalainen Theunis van Schalkwyk, joka oli ollut musertava välierässään neuvostoliittolaista Boris Tišiniä vastaan. Vielä Pappia musertavampikin voittaja oli keskisarjan Floyd Patterson. Vain hänen ensimmäinen vastustajansa Ranskan Omar Tebbaka kesti täydet kolme erää. Loppuottelussa hän tyrmäsi romanialaisen Vasile Tițăn 42 sekunnissa tehden olympiaennätyksen.[7]

Raskaan keskisarjan voittaja Norvel Lee oli Yhdysvaltain varamies raskaassa sarjassa. Kun raskaan keskisarjan Yhdysvaltain-edustaja sairastui Helsingissä, Lee laihdutti kuusi kilogrammaa ja osallistui raskaaseen keskisarjaan. Hän esiintyi kehässä todella taitavasti, eikä yksikään hänen vastustajista ollut lähelläkään voittoa. Finaalissa Lee kaatoi argentiinalaisen Antonio Pacenzan.[7] Leelle myönnettiin Val Barker -palkinto kisojen teknisimpänä nyrkkeilijänä[6].

Raskaassa sarjassa nähtiin skandaalimainen finaali. Yhdysvaltalainen Edward Sanders oli voittanut kaikki ottelunsa siihen mennessä tyrmäyksellä. Loppuotteluvastustaja, 19-vuotias ruotsalainen Ingemar Johansson tiesi Sandersin vaarallisuuden ja valitsi taktiikakseen passiivisen ja välttelevän.[7] Sanderskaan ei pystynyt täten käyttämään vastaiskutaktiikkaansa. Ensimmäisessä erässä ranskalainen kehätuomari René Vaisberg ehti varoittaa kumpaakin osapuolta passiivisuudesta. Toisessa erässä ottelu jatkui samanlaisena, kun Johansson väisteli ja Sanders seurasi perässä. Tuomari varoitti taas Johanssonia, mutta ei Sandersia. Messuhallin yleisö vihelsi ja huusi raivoisasti Johanssonin pakoilulle. Toisella erätauolla kehätuomari Vaisberg neuvotteli muiden tuomarien kanssa ja Johansson diskattiin.[8] Johanssonille ei myönnetty edes hopeamitalia, vaan se jäi jakamatta. Hän sai mitalinsa vasta 30 vuotta myöhemmin vuonna 1982.[6]

MitalistitMuokkaa

MitalitaulukkoMuokkaa

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1   Yhdysvallat 5 0 0 5
2   Italia 1 1 1 3
3   Puola 1 1 0 2
4   Suomi 1 0 4 5
5   Tšekkoslovakia 1 0 0 1
  Unkari 1 0 0 1
7   Neuvostoliitto 0 2 4 6
8   Etelä-Afrikka 0 1 3 4
9   Argentiina 0 1 1 2
  Saksa 0 1 1 2
  Romania  0 1 1 2
  Ruotsi 0 1 1 2
13   Irlanti 0 1 0 1
14   Bulgaria 0 0 1 1
  Etelä-Korea 0 0 1 1
  Ranska 0 0 1 1
  Tanska 0 0 1 1

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 396
  2. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s.129
  3. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 397
  4. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 160
  5. a b Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 398
  6. a b c d Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 161
  7. a b c d Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 399
  8. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 168
  9. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 175-176