Koripallo kesäolympialaisissa 1952

Koripallo esiintyi Helsingin olympialaisissa 1952 kolmannen kerran olympiatasolla. Kultaa voitti Yhdysvallat. Neuvostoliitto jäi hopealle ja Uruguay pronssille.

Koripallo kesäolympialaisissa 1952
Joukkueet 16
Isäntämaa  Suomi
Kaupungit Helsinki
Ajankohta 25. heinäkuuta
2. elokuuta 1952
Mitalistit
Kultaa  Yhdysvallat (USA)
Hopeaa  Neuvostoliitto (URS)
Pronssia  Uruguay (URU)

Turnaukseen ilmoittautui 23 joukkuetta, joista kymmenen pääsi suoraan varsinaiseen olympiaturnaukseen. Loput 13 joukkuetta pelasivat karsintaturnauksen, josta pääsi kuusi joukkuetta jatkoon. Suoraan kisoihin pääsivät Lontoon olympialaisten kuusi parasta (Yhdysvallat, Ranska, Brasilia, Meksiko, Uruguay ja Chile), 1950 maailmanmestari Argentiina, vuoden 1951 Euroopan-mestaruuskilpailujen kaksi parasta (Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia) sekä isäntämaa Suomi.[1]

Varsinainen kisaturnaus pelattiin 16 joukkueen kesken. Maat oli jaettu neljään neljän joukkueen lohkoon siten, että Lontoon olympialaisten kaksi parasta, hallitseva maailmanmestari ja Euroopan-mestari olivat eri lohkoissa. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkoivat välierävaiheeseen, joka pelattiin kahdessa neljän joukkueen lohkossa. Välierälohkojen kaksi parasta jatkoivat otteluiden sijoista 1–4, kun kaksi heikompaa jäivät taisteluun sijoista 5–8.[1]

Kilpailupaikat

muokkaa

Ensimmäisen kierroksen pelit pelattiin Tennispalatsissa. Pelipaikan yleisökapasiteetti oli 1 750, jota pidettiin liian pienenä.[2] Välierät ja loppuottelu pelattiin B-Messuhallissa.[3] Vuonna 1935 rakennettua Messuhallia laajennettiin kisojen takia pohjoiseen päin vuonna 1952.[4]

Kumpaakaan areenaa ei pidetty ihanteellisena koripallo-otteluille. Tennispalatsissa oli tarpeeksi peseytymistiloja ja harjoituskenttiä, mutta yleisötilat olivat liian pienet. B-Messuhallin ongelmana oli se, että katsomoiden kaiteet olivat liian lähellä pelikenttää, joka olisi voinut olla liian vaarallista pelaajille. Vaikka FIBA ei kieltänyt pelikentän käyttöä, päätettiin kaiteet silti pehmustaa.[1]

Kisajärjestelyt

muokkaa

Helsinki valittiin kisojen järjestäjäksi jo 21. kesäkuuta 1947.[5] Melkein välittömästi tämän jälkeen kaupungissa alettiin järjestellä tulevia kisoja. Suomen Koripalloliitto solmi Erik von Frenckellin johtaman ”XV Olympiad Helsinki ry:n” kanssa yhteydet jo saman vuoden syyskuussa. Yhdistyksen jäseniin kuuluivat muun muassa valtio, Helsingin kaupunki, Suomen Olympiakomitea sekä sen jäsenjärjestöt.[6]

Olympialaisten järjestelytoimikunta kehotti koripalloväkeä perustamaan myös oman toimikuntansa kisoihin. Niinpä toimikunta perustettiin ja sen puheenjohtajaksi valittiin Niilo Tammisalo. Muita Koripalloliiton nimissä olleita olivat Ville Dillemuth ja Eero Castrén. Työväen Urheiluliiton edustajia olivat Joonas Kykkänen, Keijo Viianen ja Aarno Lähteinen. Myöhemmin Viiasen ja Lähteisen tilalle vaihdettiin Pentti Salmi ja Vilho Hakola.[6] Ensimmäisen kerran toimikunta kokoontui yhteen syyskuussa 1950, jonka jälkeen kisajärjestelyt ottivat suuren harppauksen eteenpäin.[7]

Kisojen yleiset puutteet saatiin valmiiksi jo vuoden 1951 aikana, jonka jälkeen aloitettiin kisojen yksityiskohtien suunnitteleminen. Elokuussa 1950 aloitti toimintansa järjestelykunnan työvaliokunta, johon kuuluivat Hakola, Tammisalo ja Reino Weuro. Uuden työvaliokunnan töihin kuului muun muassa kisojen kokonaissuunnitelmien laatiminen sekä ihmisten valitseminen kisojen johtotehtäviin. Kisoja varten olympialaisten järjestelytoimikunta osti 60 uutta palloa, joiden lisäksi pallot valmistanut tehdas lahjoitti 25 palloa. Koritelineiden täytyi olla FIBAn sääntöjen mukaiset, jolloin jouduttiin hankkimaan uudet Ranskasta asti.[7]

Pelisysteemi

muokkaa

23 maata ilmoittautui kisoihin, joista kymmenen pääsi suoraan varsinaiseen olympiaturnaukseen. Loput 13 joukkuetta pelasivat karsintaturnauksen, josta pääsi kuusi parasta joukkuetta jatkoon. Suoraan kisoihin pääsivät Lontoon olympialaisten kuusi parasta (Yhdysvallat, Ranska, Brasilia, Meksiko, Uruguay ja Chile), 1950 maailmanmestari Argentiina, vuoden 1951 Euroopan-mestaruuskilpailujen kaksi parasta (Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia) sekä isäntämaa Suomi.[1][8]

Karsintaottelut

muokkaa

Ryhmä 1

14. heinäkuuta 1952   Unkari   Kreikka 75-38
15. heinäkuuta 1952   Filippiinit   Israel 57-47
16. heinäkuuta 1952   Kreikka   Israel 54-52
17. heinäkuuta 1952   Unkari   Filippiinit 35-48
18. heinäkuuta 1952   Kreikka   Unkari 44-47

Ryhmä 2

14. heinäkuuta 1952   Kanada   Egypti 63-57
14. heinäkuuta 1952   Kanada   Italia 68-57
15. heinäkuuta 1952   Egypti   Turkki 64-45
15. heinäkuuta 1952   Italia   Egypti 62-66
16. heinäkuuta 1952   Kanada   Romania 72-51
17. heinäkuuta 1952   Italia   Turkki 49-37
18. heinäkuuta 1952   Romania   Italia 39-53

Ryhmä 3

14. heinäkuuta 1952   Kuuba   Belgia 59-51
15. heinäkuuta 1952   Bulgaria   Sveitsi 69-58
16. heinäkuuta 1952   Belgia   Sveitsi 59-49
17. heinäkuuta 1952   Kuuba   Bulgaria 56-62
18. heinäkuuta 1952   Belgia   Kuuba 63-71

[9]

16 joukkuetta jaettiin neljään lohkoon siten, että jokaisessa lohkossa oli kaksi maata, jotka oli sijoitettu turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsivät välieriin, joissa oli kaksi neljän joukkueen lohkoa. Välierien kaksi parasta joukkuetta pääsivät pelaamaan sijoista 1–4, kun taas lohkojen kaksi viimeistä joutuivat pelaamaan sijoista 5–8.

Tulokset

muokkaa

1. kierros

muokkaa
25.27. heinäkuuta

Turnauksen ensimmäisen kierroksen suurin yllätys koettiin Lohkossa 2, jossa Bulgaria voitti Meksikon ja eteni välieräsarjaan. Lohkossa 1 Yhdysvallat ja Uruguay olivat ylivoimaisia ja Lohkossa 4 Ranska otti kaksi helppoa voittoa, mutta Chile oli tiukilla Kuuban kanssa. Lohko 3 oli alkusarjojen tasaisin. Lopulta lohkonsa viimeiseksi jäänyt Kanada hävisi vain pisteellä Argentiinalle ja kahdella pisteellä Brasilialle, jotka menivät lohkosta jatkoon.[1]

Lohkon 3 päättäneessä ottelussa, jossa kohtasivat Argentiina ja Brasilia, argentiinalaiset kantoivat surunauhoja. Maassa laajalti ihailtu presidentti Juan Perónin vaimo Eva Perón oli kuollut edellisenä päivänä.[10]

Lohko 1

muokkaa
# O V H TK PK PIST
1   Yhdysvallat 3 3 0 195 139 6
2   Uruguay 3 2 1 167 164 5
3   Tšekkoslovakia 3 1 2 161 164 4
4   Unkari 3 0 3 143 199 3
  Yhdysvallat 66–48 (37–23)   Unkari
  Uruguay 53–51 (32–32)   Tšekkoslovakia
  Uruguay 70–56 (36–33)   Unkari
  Yhdysvallat 72–47 (35–21)   Tšekkoslovakia
  Tšekkoslovakia 63–39 (34–23)   Unkari
  Yhdysvallat 57–44 (32–27)   Uruguay

Lohko 2

muokkaa
 
Suomen ja Meksikon välinen alkusarjaottelu.
# O V H TK PK PIST
1   Neuvostoliitto 3 3 0 192 143 6
2   Bulgaria 3 2 1 163 182 5
3   Meksiko 3 1 2 162 171 4
4   Suomi 3 0 3 147 178 3
  Neuvostoliitto 74–46 (38–21)   Bulgaria
  Meksiko 66–48 (36–21)   Suomi
  Bulgaria 52–44 (27–16)   Meksiko
  Neuvostoliitto 47–35 (23–14)   Suomi
  Bulgaria 65–64 (31–30)   Suomi
  Neuvostoliitto 71–62 (38–29)   Meksiko

Lohko 3

muokkaa
 
Filippiinit ja Argentiina Tennishallissa.
# O V H TK PK PIST
1   Argentiina 3 3 0 239 196 6
2   Brasilia 3 2 1 184 179 5
3   Filippiinit 3 1 2 192 221 4
4   Kanada 3 0 3 201 220 3
  Argentiina 85–59 (44–30)   Filippiinit
  Brasilia 57–55 (33–27)   Kanada
  Brasilia 71–52 (32–25)   Filippiinit
  Argentiina 82–81 (42–48)   Kanada
  Filippiinit 81–65 (40–35)   Kanada
  Argentiina 72–56 (31–21)   Brasilia

Lohko 4

muokkaa
# O V H TK PK PIST
1   Ranska 3 3 0 202 149 6
2   Chile 3 2 1 170 150 5
3   Egypti 3 1 2 176 221 4
4   Kuuba 3 0 3 149 177 3
  Ranska 92–64 (39–30)   Egypti
  Chile 53–52 (32–32)   Kuuba
  Chile 74–46 (47–18)   Egypti
  Ranska 58–42 (30–17)   Kuuba
  Ranska 52–43 (25–17)   Chile
  Egypti 66–55 (35–28)   Kuuba

Välierävaihe

muokkaa
28.30. heinäkuuta

Välierävaiheessa nähtiin Lohko A:ssa tasainen taistelu paikasta turnauksen neljän parhaan joukkoon. Uruguay nousi lohkovoittoon, vaikka se kärsi tappion ensimmäisessä ottelussa, joka on jäänyt historiaan ottelun päättäneestä tappelustaan. Ranska johti Uruguayta kahdella pisteellä ottelun loppuhetkillä ja uruguaylaiset hakivat tasoitusta, vaikka heillä oli kentällä enää kolme pelaajaa virhetilien täyttymisen takia. Minuutti ennen loppusummeria Uruguay sai korin, mutta yhdysvaltalainen päätuomari Vincent Farrell vihelsi pelin poikki. Tämän Uruguayn pelaajat ja Farrell kävivät kiivaan keskustelun tilanteesta. Noin viiden minuutin selvittelyn jälkeen Farrell ilmoitti, että kori hyväksytään, sillä rike tapahtui vasta korin jälkeen. Ranska sai aloituksesta pallon ja teki ratkeisevan korin. Uruguayn pelaajat kävivät ranskalaisten korin jälkeen Farrellin kimppuun lyöden ja potkien. Tuomari autettiin lopulta kentältä pois ja yleisön buuatessa uruguaylaisten pelaajat ja toimitsijat uhkasivat jo lähteä katsomoon.[11][8]

Toisessa välierälohkossa odotettiin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kohtaamista, joka osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Ottelu päättyi Yhdysvaltain helppoon 86–58-voittoon. Molemmat maat etenivät kuitenkin turnauksen neljän parhaan joukkoon.[12]

Lohko A

muokkaa
# O V H TK PK PIST
1   Uruguay 3 2 1 187 187 5
2   Argentiina 3 2 1 226 174 5
3   Bulgaria 3 1 2 177 220 4
4   Ranska 3 1 2 178 194 4
  Argentiina 100–56 (53–29)   Bulgaria
  Ranska 68–66 (38–30)   Uruguay
  Uruguay 62–54 (35–27)   Bulgaria
  Argentiina 61–52 (31–27)   Ranska
  Bulgaria 67–58 (39–23)   Ranska
  Uruguay 66–65 (39–31)   Argentiina

Lohko B

muokkaa
 
Chilen Cordero Fernández (6) yrittää ajaa korille.[13]
# O V H TK PK PIST
1   Yhdysvallat 3 3 0 246 166 6
2   Neuvostoliitto 3 2 1 190 195 5
3   Brasilia 3 1 2 138 136 4
4   Chile 3 0 3 140 217 3
  Brasilia 75–54 (36–25)   Chile
  Yhdysvallat 86–58 (36–22)   Neuvostoliitto
  Yhdysvallat 103–55 (27–16)   Chile
  Neuvostoliitto 54–49 (21–25)   Brasilia
  Yhdysvallat 57–53 (24–26)   Brasilia
  Neuvostoliitto 78–60 (41–29)   Chile

Sijat 5–8

muokkaa
31. heinäkuuta2. elokuuta

Sijoitusottelut päättyivät eri tavalla kuin alun perin oli odotettu. Ranskan ja Bulgarian välisessä pelissä Ranskan peli oli heikkoa ja Bulgaria voitti ottelun, vaikkakaan ei pelannut lähellä parasta peliään. Toisessa pelissä Chile voitti Bulgarian. Sijoituspelissä viidennestä sijasta Brasilia kohtasi Chilen, jonka se oli jo aikaisemmin voittanut turnauksessa luvuin 75–44. Tällä kertaa Chile oli kuitenkin parempi ja voitti ottelun neljällätoista pisteellä. Brasilian huonon pelin syyksi arveltiin väsymystä sekä mahdollinen pettymys huonosta sijoituksesta.[12]

  Välierät Sijoitusottelut
sijoista 5–8
             
   Chile 60 (37)  
   Bulgaria 53 (29)  
 
       Chile 58 (32)
     Brasilia 49 (24)
 
 
Sijat 7 ja 8
   Brasilia 59 (31)    Bulgaria  58 (22)
   Ranska 44 (26)      Ranska  44 (22)

Sijat 1–4

muokkaa
 
Uruguayn ja Argentiinan välinen peli jouduttiin keskeyttämään ja pyytämään poliisia paikalle.[14]
 
Loppuottelu Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä.

Yhdysvallat ja Argentiina pelasivat välieräottelussaan tasaisen ottelun, joka ratkesi Yhdysvaltojen hyväksi vasta loppuhetkillä. Neuvostoliitto sen sijaan pelasi varmasti ja voitti Uruguayn muutaman pisteen erolla.[12]

Pronssiottelusta tuli jälleen kuuma. Argentiinan Juan Uder oli vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua murtautunut heittopaikkaan. Uruguayn Tabaré Larre Borges kamppasi pahannäköisesti Uderin, joka kaatuessaan hieman huitasi Borgesia jalkaan. Tästä seurasi jälleen pieni tappelu, jonka pystyi paikalle valmiiksi hälytetyt poliisit lopettamaan. Uruguay joutui kuitenkin taistelemaan lopun vajaalla, tosin Argentiinankin pelaajien varoitustili täyttyi myöhemmin, minkä seurauksena Uruguay puolestaan oli ottelun lopun ylivoimaisena ja voittikin pronssia.[15]

Turnauksen finaalista muodostui melko tylsä ottelu. Neuvostoliittolaiset tajusivat ennen ottelua, että he voivat voittaa yhdysvaltalaiset vain, jos pystyvät jäädyttämään pelin. Yhdysvallalla oli selvä etu otteluun, sillä heillä oli muun muassa 213-senttinen Bob Kurland ja 209-senttinen Clyde Lovellette, kun Neuvostoliiton pisin pelaaja oli 193 senttimetriä pitkä. Neuvostoliiton taktiikka onnistui, sillä pelissä tehtiin huomattavan vähän koreja. Yhdysvallat oli silti parempi pistein 36–25.[16][8]

  Välierät Loppuottelu
             
31. heinäkuuta
   Neuvostoliitto 61 (31)  
   Uruguay 57 (28)  
 
2. elokuuta
       Yhdysvallat 36 (17)
     Neuvostoliitto 25 (15)
 
 
Pronssiottelu
31. heinäkuuta 1. elokuuta
   Yhdysvallat 85 (43)    Uruguay  68 (31)
   Argentiina 76 (39)      Argentiina  59 (24)

Mitalistit

muokkaa
Kultaa Hopeaa Pronssia
  Yhdysvallat[17][8]
Ron Bontemps
Marcus Freiberger
Wayne Glasgow
Charlie Hoag
Bill Hougland
John Keller
Dean Kelley
Bob Kenney
Bob Kurland
Bill Lienhard
Clyde Lovellette
Frank McCabe
Dan Pippin
Howie Williams
Päävalmentaja: Warren Womble
  Neuvostoliitto[18][8]
Stepas Butautas
Nodar Džordžikia
Anatoli Konev
Otar Korkia
Heino Kruus
Ilmar Kullam
Justinas Lagunavičius
Joann Lõssov
Aleksandr Moisejev
Juri Ozerov
Kazys Petkevičius
Stasys Stonkus
Maigonis Valdmanis
Viktor Vlasov
Päävalmentaja: Stepan Spandarjan
  Uruguay[19][8]
Martín Acosta y Lara
Enrique Baliño
Victorio Cieslinskas
Héctor Costa
Nelson Demarco
Héctor García
Tabaré Larre Borges
Adesio Lombardo
Roberto Lovera
Sergio Matto
Wilfredo Peláez
Carlos Roselló
Päävalmentaja: Olguiz Rodríguez

Lähteet

muokkaa
  • Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad. Porvoo: WSOY, 1955. Official Olympic Reports (pdf). (englanniksi)
  • Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952. Helsinki: Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6108-2
  • Wickström, Mika: Helsinki 1952. Helsinki: Suomen Urheilumuseosäätiö, 2002. ISBN 951-97773-8-5
  • Vasara, Erkki: Koritalkoot. Helsinki: Suomen Koripalloliitto, 1990. ISBN 951-95976-1-1
  • Reino Hirviseppä, Pekka Tiilikainen, Taavi Patoharju, Toivo Määttä: Helsingin olympiakisat 1952, s. 80-81. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kivi, 1952.

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 672
  2. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 57
  3. Vasara, Erkki: Koritalkoot, s. 161
  4. Töölön kisahalli Helsingin kaupungin liikuntavirasto. Arkistoitu 9.5.2012. Viitattu 13. lokakuuta 2009.
  5. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 20
  6. a b Vasara, Erkki: Koritalkoot, s. 157
  7. a b Vasara, Erkki: Koritalkoot, s. 158
  8. a b c d e f Hirviseppä, Tiilikainen, Patoharju, Määttä: Helsingin olympiakisat 1952, s.80-81
  9. http://www.the-sports.org/basketball-men-s-olympic-games-preliminary-rounds-1952-results-s6-c0-b0-g64-t2653-u111-m37917.html
  10. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 179
  11. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 179-180
  12. a b c Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 673
  13. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 685
  14. Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 687
  15. Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 126
  16. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 180
  17. Team Members United States of America olympic.org. IOC. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  18. Team Members USSR olympic.org. IOC. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  19. Team Members Uruguay olympic.org. IOC. Viitattu 23. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  • Kaikki tilastot: Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 676-688