Auteuil
Auteuil ([otøj]) on entinen kunta Seinen departementissa Ranskassa, nykyisin Pariisin 16. arrondissementtiin kuuluva kaupunginosa Pariisin länsilaidalla lähellä Bois de Boulognea.
Nimen alkuperä muokkaa
Auteuilin nimen alkuperä on kiistanalainen.[1] Sen latinankielinen alkumuoto on ollut Autholium, joka on mahdollisesti yhdistetty latinan sanoista altus, joka merkitsee korkeaa, ja galliankielisestä sanasta ialo, joka merkitsee paikkaa, erityisesti aukeaa paikkaa metsän keskellä.[2]
Historia muokkaa
Nigeonin lähde (623–1108) muokkaa
Vuonna 623 Bertrand du Mans, piispaksi nimitetty Poitiers'n magnaatin poika, joka omisti Nigeonin talon nykyisen Place du Trocadéron paikalla, mainitsi testamentissaan Fontainette (Fontanium) -nimisen paikan, joka tarkoitti nykyistä Auteuiliä ja siellä sijainnutta lähdettä.[3]
28. helmikuuta 717, Kilperik II:n hallitsijakaudella Pariisin länsipuolella sijainnut laaja metsä, Forêt du Rouvray (Rubridum sylva), joka ulottui nykyisen Place de la Concorden paikkeilta Bois de Boulogneen saakka, jaettiin läänityksinä Saint-Denis'n basilikan ja Sainte Genevièven luostarin kesken.
Vuonna 1060 Henrik I jälleenrakennutti Saint-Martin des Champsin luostarin, jonka viikingit olivat hävittäneet, sekä Sainte Genevièven luostarin. Viimeksi mainittulle rakennettiin uusi kirkko luostarille kuuluneella alueella, joka tuolloin ulottui Auteilistä Montmartrelle saakka.[4] Sen jälkeen kun Vilhelm Valloittaja vuonna 1069 oli hävittänyt Le Mansin, jossa oli puhjennut kapina, nykyisen Auteuilin alue kuului uudelle Becin luostarille, joka Canterburyn arkkipiispa Anselmin ansiosta oli tullut yhdeksi Normandian huomattavimmista luostareista.
Auteuilin kartano vuodesta 1109 muokkaa
Vuonna 1109[5] Saint Genevièven luostarin tuomiokapitulin rikkaat ja mahtavat kaniikit luovuttivat ilmeisistä maantieteellisistä syistä Notre Dame du Becin luostarille Gamillyn ja muut alueet, joita heillä oli Normandiassa Vernonin seudulla.[6] Vastikkeeksi he saivat kaiken, minkä englantilaiset omistivat Pariisissa, kuten viinitarhat sekä Auteuilin alueen.[6].
Vaihtokauppa tehtiin hetkellä, jolloin Capet-sukuinen kuningas Filip I oli juuri syrjäytetty vallasta ja valtaistuimesta kilpailivat Blois-sukuinen Thibault IV Suuri, joka oli Vilhelm Valloittajan pojanpoika ja Englannin myöhemmän kuningas Tapanin vanhempi veli, sekä Ludvig VI, jonka valtaanpääsyä hänen velipuolensa Philippe de Montlhéry ei voinut hyväksyä. Kansleri Étienne de Garlande toimi tuolloin tosiallisena vallankäyttäjänä. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Sainte Genevièven luostarin tuomiokapitulin tuomiorovastiksi. Tässä toimessaan hän tuki myös Pierre Abélardia, joka perusti Pariisiin koulun, josta sai alkunsa Pariisin yliopisto. Sainte-Genevièven luostarin apotit tulivat Auteuilin lääninherroiksi, mutta sen tuottamat tulot luovutettiin prebendoina yhdelle luostarin tuomiokapitulin kaniikeista[6], mahdollisesti hänen palkitsemisekseen alueen hankinnasta, sillä tämä prebenda lakkautettiin pian silloisen saajansa kuoleman jälkeen vuonna 1162.[6].
Kartanotalous pysyi alueella voimassa Ranskan vallankumoukseen saakka. Alun perin Auteuilin kartanon maat käsittivät myös melkein koko nykyisen Boulogne-Billancourtin maat Île de Sèvres mukaan luettuna; sen rajana Saint-Cloud'ta vastaan oli nykyinen Rue de Billancourt. Lännessä kartanon maat käsittivät myös nykyisen Bois de Boulognen ja sen osan Neuilly-sur-Seineäkin, jossa Château de Madrid sijaitsee. Maallinen valta siellä samoin kuin Issyssä ja Vanvesissa uskottiin Passyn lääninherroille, jotka huolehtivat verojen kannosta Sainte-Genevièven luostarille. Tämä alue johon myös Auteuil kuului, oli allodi nimetään fief Beaudoin; nimi johtuu todennäköisesti normandialaisesta lääninherrasta, jolta Sainte-Genevièven apotit saivat oikeutensa alueeseen vuoden 1109 sopimuksella.
Kartanon maiden lohkominen ja vuokraaminen (1110-1191) muokkaa
Pariisin Sainte-Genevièven luostarin apotit rakensivat tuomiorovasti Étienne de Garlanden johdolla[7] rakensivat Fontainetteksi kutsutulle paikalle lähteen luo talon lepo- ja oleskelupaikaksi sairaille. Tämän rahoittamiseksi he vuokrasivat Saint Germain le Rondin luostarille uuden seurakunnan alueen eteläosan, Billancourtin ja Les Longs Prés'n.
Vuonna 1134 kuningatar Adélaíde Savoijilainen erotti Auteuilista Menuls'in tilan lähellä Saint-Cloud'ta luovuttaakseen sen uudelle Montmartren luostarille. Vuonna 1330 se yhdessä nykyisen Longchampin hippodromin paikalla sijainneen peltomaan kanssa muodostettiin Boulognen seurakunnaksi. Billancourtin tilan asukkaat nykyisen Rue du Vieux-Pont-de-Sèvresin eteläpuolella jäivät Auteuilin seurakuntaan. Auteuilin keskus jäi pian täysin erilleen uudesta naapuriseurakunnasta ja myös Billancourtista, sillä välissä olivat Rouvren metsät, josta seurakunnat kiistelivät kuninkaan kanssa. Metsän eteläreuna kulki nykyisten Rue du Chemin-Vertin ja Rue Denfert-Rocheraun kohdalla. Osa metsästä on myöhemmin muutettu rakennusmaaksi, mutta sen jäljellä oleva osa on nykyinen Bois de Boulogne.
Vuonna 1150 Chaillyn tilan omistaja Arnold ja hänen vaimonssa Aveline[8] lahjoittivat Billancourtin länsiosassa[9] lähes 100 hehtaarin alueen uudelle Saint Victor des Champsin luostarille.
Auteuilin seurakunnan alkuvaiheet muokkaa
Vuonna 1192 apulaispiispa Maurice de Sully myönsi Auteuilille itsenäisen seurakunnan alueen.[10] Sainte-Genevièven luostarin tuomiokapituli sai siellä 1200-luvulla vallan myös maallisissa kuten oikeus- ja poliisiasioissa.
Muiden Ranskan keskiaikaisten kuntien tavoin myös Auteuiliin perustettiin alueen hallintoa johtaneen määrin virka. Vuonna 1226 määri sai oikeuden periä asukkailta vuotuista veroa luontaistuotteina, kuusi setier't eli hieman alle 10 kilogrammaa ruista.[6] Annettiin useita säädöksiä, joiden tarkoituksena oli varmistaa luostarille vuokratulot osittain luonnossa, osittain rahana, ja vuonna 1243 ne olivat kaikkiaan suunnilleen 2000 livreä.[6]
Vuonna 1247 Ludvig IX Pyhän hallitsijakaudella seurakunnan alueella lakkautettiin maaorjuus[5], lähes sata vuotta myöhemmin kuin esimerkiksi läheisessä Saint-Denis'n seurakunnassa. Entiset maaorjat joutuivat kuitenkin suorittamaan maksun vapautumisestaan.[6]
Aatelittomat maanviljelijät joutuivat silti edelleen suorittamaan päivätöitä Boulognessa sijainneella 22 arpentin eli melkein 10 hehtaarin laajuisella viinitilalla[6], jonne Chemin des Plantes ("Kasvien tie") johti Auteuilistä nykyisen Bois de Boulognen halki.[11]
Satavuotisesta sodasta Ranskan vallankumoukseen muokkaa
Pitkittyneen satavuotisen sodan jälkeen Ranskan maatalous oli lamaantunut ja monet tilat autioina. Mustasta surmasta hengissä selvinneet pakenivat pikkukaupunkeihin. Vuonna 1413 puhjenneen cabochienien kapinan jälkeen hävitettiin myös Seinen kalasatamat ja Pariisin porvarien omistamat, kaupungin ulkopuolella sijainneet kalansuolaamot. Sainte-Genevièven luostari joutui luopumaan etuoikeuksistaan ja vuokratuloistaan, ja sen oli turvauduttava pitkäaikaisiin arentisopimuksiin saadakseen työvoimaa. Auteuilin voitiin todeta menettäneen 99,9975 % arvostaan, kun luostari luovutti siihen liittyneet oikeutensa 12 livren hinnasta.[6] Vuonna 1426 luostari vuokrasi Billancourtin Guillaume le Muet'lle.[9].
Samaan aikaan kun Boulognen kalansuolaamot hävitettiin, Auteuil välttyi hävitykseltä, vaikkei sillä ollut suojamuureja, ja sen maaseutumainen luonne säilyi ainakin vielä Troyesin rauhan aikana, kun Pariisin luostarien apotit karkotettiin Loiren toiselle puolelle Bourgesiin. Billancourtin tila sai uuden vuokraajan, ja sen paärakennusta ympäröivät riihi, kanala, kyyhkyshuone, vihannes- ja hedelmätarha ja muita puutarhoja sekä kaikkia näitä edfelleen laajat laidunmaat.[9] Sinne perustettiin myös suolaamo, jossa käsiteltiin sekä sianlihaa että kalaa. Tilaan kuuluneissa kahdessa saaressa (Île de Billancourt ja Île de Longueignon, jotka nykyisin yhdessä muodostavat Île Saint-Germainin) oli epäilemättä kalastajien veneitä.
Vuoteen 1550 mennessä Henrik II aitasi Bois de Boulognen, sulki lähiseudun asukkailta pääsyn sinne ja rakensi metsästysretkiään varten sen keskelle Château de la Muetten. Auteuilin lääninherrana oli valtionrahaston hoitaja Raoul Moreau, joka omisti myös Thoiryn ja Grosbois'n linnat.
Pärttylinyön verilöylyn tuloksena yli 1800 ruumista kulkeutui jokea myöten Auteuiliin saakka. Auteuil muodostui kuitenkin 1500-luvun lopulla hugenottien turvapaikaksi, ja yli 10 prosenttia sen asukkaista oli protestantteja, heidän joukossaan paikkakunnan määrikin, Macheco.
Auteuil oli vielä 1600-luvulla pieni kylä. Se tuli tunnetuksi monien kirjailijoiden kesänviettopaikkana[12]. Ensimmäisten joukossa sinne asettuivat Molière ja Nicolas Boileau.[12] He kuuluivat Parnasse d'Auteuil -nimiseen seuraan, joka kokoontui Auberge du Mouton noir -nimisessä majatalossa Rue d'Auteuilin varrella. Myöhemminkin siellä ovat asuneet kesäisin muun muassa Börne ja Thiers.[12]
Vuonna 1672 Auteuilin pohjoisosa Église Notre Dame de l'Annonciation erotettiin omaksi seurakunnakseen, joka sai nimen Passy.
Auteuilin kunta (1790–1859) muokkaa
Vuonna 1790 Ranskan perustuslakia säätävä kansalliskokous perusti Ranskaan kunnallishallinnon, ja myös Auteuilista tuli oma kuntansa.
Auteuilin kuntaan kuulunut Île de Sèvres (nyk. Île Seguin) oli myyty kansallisomaisuutena, Vuonna 1794 kemisti Armand Seguin perusti sinne nahkatehtaan, jossa tuottavuus oli rationaalisesti optimoitu. Sitä voidaan pitää ensimmäisenä nykyaikaisena tehtaana.
Vuosina 1798 ja 1799 Napoléon Bonaparte kävi kolme kertaa vierailulla Auteuilissä asuneen madame Helvétiuksen luona, ja juuri heidän kulkiessaan yhdessä puutarhassa tämä leskirouva lausui Napoleonille sanat, joita tämä tuskin saattoi arvostaa: "Ettehän epäile, kenraali, kuinka paljon onnea voidaan löytää kolmesta auranalasta (ransk. arpent) maata."[13]
Auteuilin kuntaan kuuluneessa Billancourtissa alkoivat teollisen vallankumouksen vaikutukset jo tuolloin selvästi tuntua. Vuonna 1820 Seinen yli rakennettiin uusi kivinen silta, Pont de Sèvres, ja siitä 200 metriä itään sijainnut vanha puusilta purettiin lähes välittömästi uuden sillan valmistuttua.[14] Vuonna 1824 rakennettiin maailman ensimmäinen riippusilta jokivarresta Île Seguiniin. Vuonna 1825 paroni de Gourcuffin perustama yhtiö osti Billancourtin laajan maatilan perustaakseen sinne ylellisen asuntoalueen, jota se markkinoi nimellä "Hameau Fleury".[15] Tämä ennennäkemättömän väljästi rakennettu uusi kaupunki toimi esikuvana suurelle osalle nykyaikaista kaupunkisuunnittelua. Hameau Fleury on kokonaisuudessaan jalankulkualuetta. Yhden sen asunnoista osti kuitenkin Louis Renault, joka myöhemmin perusti sinne autotehtaansa.
Auteuil tunnettiin 1800-luvulla kivennäisvesitään ja kylpylöistään. Sen maalaismaista tenhovoimaa ja rauhaa ylistettiin. Hyväosaiset pariisilaiset rakensivat sinne useita maaseutuasuntoja, mitä kuvataan muun muassa Alexandre Dumas'n romaanissa Monte-Criston kreivi.
Pariisin ympärille rakennettiin 1840-luvulla uusi puolustusmuuri ja linnoitusvyöhyke, Enceinte de Thiers, muutaman kilometrin päähän Pariisin silloisten rajojen ulkopuolelle. Lännessä muuri kulki Auteuilin kautta ja jakoi kunnan alueen kahtia.
Vuonna 1793 Auteuilissa asui 1205 henkilöä. Vuoteen 1856 mennessä asukasluku oli kasvanut 6 270:een.
| 1793: 1 205 | 1800: 1 107 | 1806: 1 163 | 1821: 1 490 | 1831: 2 757 |
| 1836: 3 236 | 1841: 3 609 | 1846: 3 559 | 1851: 4 185 | 1856: 6 270 |
Auteuilissa ennen sen liittämistä Pariisiin asuneita tunnettuja henkilöitä ovat:
- Philippe Musard.
- Benjamin Thompson, Rumfordin kreivi
- Étienne Nicolas Louis Ternaux
- Victor-Constant Michel, syntynyt Auteuilissa 1850.
- Claude-Antoine Peccot, syntynyt Auteuilissa 1856.
Pariisin alueliitos 1860 muokkaa
Kesäkuussa 1859 annetulla lailla Pariisiin liitettiin kaikki Thiersin puolustusmuurin sisäpuoliset alueet. Tällöin myös Auteuilin kunta lakkautettiin. Muurin sisäpuolinen alue, joka käsitti hieman alle puolet kunnan entisestä alueesta, liitettiin Pariisin uuteen 16. arrondissementtiin. Muurin ulkopuolella sijainnut osa, joka oli harvemmin asuttu, sen sijaan liitettiin Boulognen kuntaan.[17]
Pariisin 16. arrondissementti käsittää Auteuilin ja Passyn kunnista Pariisiin vuonna 1860 liitetyt alueet sekä Pariisiin jo ennestään kuuluneen Chaillot'n kaupunginosan. Liitoksen yhteyessä se jaettiin neljään kaupunginosaan (quartier): Auteuil, Muette, Porte-Dauphine ja Chaillot.[18]
Nykyinen Auteuil muokkaa
Nykyinen Auteuilin kaupunginosa käsittää vain osan entisen Auteuilin kunnan alueesta. Se rajoittuu idässä Seineen, lännessä Bois de Boulogneen.
Auteuil on tullut tunnetuksi erityisesti varakkaiden asuntoalueena. Sen keskeinen aukio Place d'Auteuil ja sieltä alkava katu Rue d'Auteuil ovat säilyttäneet vanhan kylämäisen luonteensa, mutta muutoin Auteuil on tullut tunnetuksi modernista luksusarkkitehtuurista.[19]
Auteuilin nähtävyyksiin kuuluvat Le Corbusier'n 1920-luvulla suunnittelevat modernit rakennukset Villa La Roche ja Villa Jeanneret. Nykyisin niissä toimii säätiö Fondation Le Corbusier, joka järjestää luentoja Le Corbusier'n tuotannosta.[20]
Auteuilissä on myös Claude Monet'n taidetta esittelevä museo Musée Marmottan Monet.[20]
Auteuilin kautta kulkevat Pariisin metron linjat 9 ja 10 sekä RER-linja C.
Lähteet muokkaa
- ↑ A. Houzé: Étude sur la signification des noms de lieux en France. Pariisi: V. Hénaux, 1864. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Ernest Nègre: Toponymie général de la France, s. 182. , 1990. ISBN 9782600028837. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Jean Lebeuf: Histoire de la banlieue ecclésiastique de Paris, s. 43. Pariisi: Prault, 1754.
- ↑ Jean Lebeuf: Histoire de la banlieue ecclésiastique de Paris, s. 46. Pariisi: Prault, 1754.
- ↑ a b Eve Margueritte, Lucie Paul Margueritte: Auteuil et Passy des origines à nos jours, s. 16. Pariisi: Société historique d'Auteuil et Passy, 1946.
- ↑ a b c d e f g h i Édouard Charton: Auteuil au treizième siècle. Le Magasin pittoresque, 1838, VI. vsk.
- ↑ Jean Lebeuf: Histoire de la banlieue ecclésiastique de Paris, s. 52. Pariisi: Prault, 1754.
- ↑ C. Pascal: Correspondance: la famille Macheco et Dorlin. Bulletin historique et littéraire, 1889, nro XXXVIII. Pariisi: Agence centrale de la Société de l'histoire du protestantisme français.
- ↑ a b c H. Demory: Le Village d'Auteuil et de Passy. SHAP, Huhtikuu 2004, nro 564. Pariisi:
- ↑ A. Doniol: Histoire du XVIe arrondissement de Paris, s. 6. Pariisi: Hachette, 1902.
- ↑ E. Couratier: ”Grand Sentier”, Les Rues de Boulogne-Billancourt. Société historique de Boulogne-Billancourt ja Boulogne-Billancourtin kunnalliset arkistot, 1962.
- ↑ a b c Tietosanakirja, 1. osa, s. 741. Tietosanakirja Oy, 1909. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Eve Margueritte, Lucie Paul Margueritte: Auteuil et Passy des origines à nos jours, s. 44. Pariisi: Société historique d'Auteuil et Passy, 1946.
- ↑ E. Couratioer: ”Rue du Fief”, Les rues de Boulogne-Billancourt. Boulogne-Billancourtin kunnalliset arkistot, 1962.
- ↑ A. La Bas: Etude de Boulogne-Billancourt : historique. , 1992. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Notice communale: Auteuil cassini.ehess.fr. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ ”No7072: Loi sur l'extension des Limites de Paris”, Bulletin des lois, 1859. Ranskan valtio, 1859. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
- ↑ Jules Le Berquier: ”Arréte du préfet de la Seine sur les circonscriptions des arrondissements et quarties de Paris, du 3 novembre 1859 (Seinen prefektin päätös Pariisin arrondissementtien ja kaupunginosien rajoista 3. marraskuuta 1859)”, Administration de la commune de Paris ed du département de la Seine ou…, s. 471. P. Dupont, 1866. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Alan Tillier: Kaupunkikirjat: Pariisi (kuudes, uudistettu painos), s. 257, 264-265. Alkuteos Travel Guides Paris, julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1993, Dorling Kindersley Ltd. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY, 2009.
- ↑ a b Alan Tillier: Kaupunkikirjat: Pariisi (kuudes, uudistettu painos), s. 254. Alkuteos Travel Guides Paris, julkaistu ensimmäisen kerran Lontoossa 1993, Dorling Kindersley Ltd. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY, 2009.
Kirjallisuutta muokkaa
- Eve Margueritte, Lucie Paul Margueritte: Auteuil et Passy des origines à nos jours. Pariisi: Société historique d'Auteuil et Passy, 1946.
- N. Weiss: Le Protestantisme à Auteuil, Passy et Billancourt, en octobre 1585",. Bulletin historique et littéraire, 1889, nro XXXVIII. Pariisi: Agence centrale de la Société de l'histoire du protestantisme français. .
