Filip I (Ranska)

Filip I (23. toukokuuta 1052 Champagne-et-Fontaine – 29. heinäkuuta 1108 Melunin linna, Ranskan kuningaskunta) oli Ranskan kuningas vuosina 1060–1108. Filip kuului Kapetingien sukuun.^[1]

Suku

Filipin vanhemmat olivat Ranskan kuningas Henrik I ja Kiovan prinsessa Anna Jaroslavna, joka oli Jaroslav I Viisaan ja Ingegerd Olofintyttären tytär. Hän oli vanhin lapsi, jolla oli kolme sisarusta, joista nuorin veli oli Hugues Suuri (1057–1102), Vermandois'n kreivi avioliittonsa kreivitär Adélaïde de Vermandois'n kanssa ansiosta. Filip voideltiin tavaksi tulleen käytännön mukaisesti kuninkaaksi isänsä vielä eläessä. Voitelu suoritettiin Reimsin katedraalissa 23. toukokuuta 1059, Filipin ollessa vasta 7-vuotias.^[1]

Kuningas

Filip I:n sinetti

Jo seuraavana vuonna Filipin isä kuoli, ja hänestä tuli kuningas. Hänen äitinsä Anna toimi sijaishallitsijana siihen asti että Filip täytti 14 vuotta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ranskan kuningatar toimi sijaishallitsijana poikansa alaikäisyyden aikana. Kuningatar Annan apuna sijaishallintoa hoitamassa olivat kuninkaan setä Flanderin kreivi Baudouin V ja Reimsin arkkipiispa-herttua Gervais. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun tuli täysi-ikäiseksi vuonna 1066, Filip sai Gâtinaisin kreivikunnan puolueettomuutensa hinnaksi sukutaistelussa Anjoun kreivikunnasta ja näin yhdisti Sensin kreivikunnan kuninkaallisen maaomaisuuden Pariisin, Melunin ja Orléansin ympärillä oleviin maihin.^[1]

Anna ei epäröinyt sekaantua myöhemminkään hallitustoimiin. Leskeksi jäätyään hän oli avioitunut uudelleen Vermandoisin kreivin kanssa. Hoviin hän palasi vuonna 1071 kun Filip avioitui Bertha Hollantilaisen kanssa. Mukanaan hoviin hän toi uuden aviopuolisonsa. Tämän kuoleman jälkeen Anna asettui vakituisesti hoviin poikansa sinne kutsumana.

Hallitsija

Filip I, Jean Du Tillet'n tekemä muotokuva 1500-luku

Hallitsijana Filip poikkesi edeltäjistään siinä, että hän ei pyrkinyt kaikin keinoin laajentamaan kuninkaallista aluettaan suurvasallien tai muidenkaan pienempien läänitysten hallitsijoiden kustannuksella. Tämä helpotti valtakunnan ylimysten asemaa ja he onnistuivat lähes täysin irrottautumaan kaikesta kuninkaan vallasta.

Kuninkaan alaisuudessa oikeastaan olivat vain hänen omat alivasallinsa nykyisen Ile-de-Francen alueella. Suurimman uhan Ranskan kuninkaan auktoriteetille ja vallalle aiheutti Normandia, sillä sen herttua Vilhelm Äpärästä oli vuonna 1066 tullut Vilhelm Valloittaja ja Englannin kuningas. Filipille tilanne oli vaikea, sillä hän oli joutunut tavallaan kahden tulen väliin; idässä oli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja lännessä Englanti, jonka hallitsijalla oli laajat alueet Ranskassa. Filip koettikin diplomatialla saada Normandian pienet vasallit aiheuttamaan mahdollisimman paljon vaikeuksia lääninherralleen herttualle ja siten vapauttamaan Filipin jatkuvasta naapurin tarkkailusta.

Avioliitto Hollannin Berthen kanssa oli poliittinen järkiavioliitto, sillä liiton kautta saatujen sukulaisten kanssa pyrittiin tiivistämään liittoa, joka olisi toiminut vastapainona jatkuvasti huolta aiheuttavalle Vilhelm Valloittajan politiikalle ja toimille. Filipin keskeisiä tukijoita olivat Anjoun ja Flanderin kreivit, jotka myös kokivat Vilhelm Valloittajan kasvaneen vallan uhkaavana.

Suuri osa Filipin valtakaudesta kului valtaa hamuavien alamaisten kapinoiden tukahduttamiseen. Vuonna 1077 hän teki rauhan Vilhelm Valloittajan kanssa, kun tämä luopui Bretagnen valloittamisesta. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin 1079 Filip solmi liiton Vilhelmin pojan Robertin kanssa tämän noustua kapinaan isäänsä vastaan. Lisäksi hän muutenkin pyrki sekoittamaan Vilhelmin perheen sisäistä dynamiikkaa saaden Robertin vielä nousemaan veljeään Vilhelm II Punaista vastaan.

Filip I, Gillot Saint-Èvren kuvitteellinen maalaus 1837

Yleisesti historiantutkimuksessa pidetään Filip I:n vahvana ominaisuutena hänen älykkyyttään ja kykyä käyttää hyväkseen tuolloin käytössä ollutta feodaalista tapaoikeutta, jonka avulla hän koetti saada vasallit kunnioittamaan hallitsijan asemaa. Realistina Filip kuitenkin keskitti pääsääntöisesti huomionsa omien alueittensa hyvään hallintaan ja otti hovin palvelukseen etenkin ns. keskitason aateliston edustajia, joille hän luovutti monia palatsinsa virkoja. Hän pyrki rakentamaan kuninkaallista valtaa seuraajiensa käytettäväksi.

Kärsivällisesti hän myös pyrki laajentamaan kuninkaallista hallinta-aluetta. Anjoun kreivikunnan perimysongelmat mahdollistivat sen, että vuonna 1082 hän liitti valtakuntaansa Vexinin kreivikunnan ja vuonna 1100 oston kautta Bourgesin, joka tuli näyttelemään myöhemmissä historian vaiheissa merkittävää roolia Ranskan kuninkaan aseman pelastamisessa.

Avioliitot

Filipillä oli isänsä ja isoisänsä tavoin ongelmia avioliitoissaan. Tosin isoisänsä Robert II:n ongelmiin hän ei joutunut, vaikka molemmat joutuivat paavin pannaan.

1) Ensimmäisen avioliittonsa Filip solmi Flanderin kreivi Robert II:n sisarpuolen, Hollannin ja Itä-Friisian kreivi Flores I:n ja Saksin prinsessa Gertrud von Sachsenin tyttären Bertha Hollantilaisen^[1] (1055–1087) kanssa. Tästä poliittisesta järkiavioliitosta syntyi viisi lasta:

Constance (1078–n. 1125) avioitui (1) Champagnen kreivi Hugues I; (2) Antiokian ruhtinas Bohemond I, heidän toinen poikansa oli Bohemond II
Ludvig VI (1081–1137), Ranskan kuningas
Henri (1083) kuoli sylilapsena
Charles (1085) kuoli sylilapsena
Eudes (1087) kuoli sylilapsena

2) Avioliiton, josta syntyi tarpeellinen kruununperijä, sekoitti perusteellisesti Bertrade de Monfort, joka oli naimisissa Filipin vasallin Anjoun ja Toulousen kreivin Foulques (Fulk) IV:n kanssa,^[1] joskin avioliitto oli jo rakoilemassa. Filip rakastui tulisesti Bertradeen (1061–1117) ja ilmoitti avioliittonsa Hollannin Berthen kanssa olevan pätemätön, koska puolisot olivat liian läheistä sukua, toinen syy oli se että Berthe oli liian lihava. Filip nai Bertraden 15. toukokuuta 1092, vaikka tämä oli edelleen naimisissa Anjoun kreivin kanssa. Tämän jälkeen entinen puoliso Berthe siirtyi leskentiloilleen Montreuil-sur-Merin linnaan, jossa hän kuoli vuonna 1094.

Bertradelle ja Filipille syntyivät lapset:

Philippe, Mantes'n kreivi (n. 1093 – 1129 jälkeen), avioitui Élisabethin, Guy III de Montlhéry'n ainoan lapsen kanssa, ja sai sen ansiosta arvonimen de Montlhéry'n herra
Fleury (n. 1093/1095 – heinäkuu 1119/ n. 1147), Nangis, Seine-et-Marne herra
Cécile (n. 1097– 1145 jälkeen), avioitui (1) Galilean ruhtinas Tancrèd de Hautevillen kanssa, ja (2) Tripolin kreivi Pons de Tripolin kanssa
Eustachie (n. 1100), avioitui Étampes'n kreivi Jeanin kanssa

Vaikeudet eivät suinkaan päättyneet tähän, sillä paavi Urbanus II ei hyväksynyt kaksinnaimista eli avioliittoa ilman toisen osapuolen avioeroa, eikä siten myös ensimmäisen avioliiton purkua pelkällä kuninkaan itse tekemällä ilmoituksella. Seurauksena oli Filipin julistaminen ekskommunikaatioon vuonna 1094 ja 1095 sekä vuonna 1101.^[1] Ranskassa Filipin toimintaa vastusti erityisesti Chartresin piispa Yves.

Paavin julistamasta ekskommunikaatiosta ja avioliiton mitätöimisestä huolimatta Filip ja Bertrade jatkoivat eloaan kuin virallisena avioparina. Parin yhteiselämä tuomittiin ja kirkon yhteydestä erottaminen vahvistettiin useissa konsiileissa mm. Clermontissa, Nîmesissä ja Beaugencyssä. Bertrade ei voinut sietää poikapuoltaan Ludvigia ja yritti kaikin tavoin estää tämän lyömisen ritariksi Abbevillessä vuonna 1097, sillä tämä tarkoitti pojan tulemista täysi-ikäiseksi. Kolme vuotta myöhemmin, vastoin Bertraden pyrkimyksiä tämän yrittäessä saada kruununperilliseksi oman poikansa, Filip voitelutti Ludvigin kuninkaaksi jo perinteeksi muodostunutta tapaa noudattaen.

Ristiretki

Filipin hallinnon aikana paavi Urbanus II saarnasi vuonna 1095 voimakkaasti Pyhälle maalle tehtävän ristiretken puolesta. Filip ei kuitenkaan voinut osallistua ensimmäiselle ristiretkelle, koska hänet oli julistettu ekskommunikaatioon ja tämä oli useasti konsiileissa vahvistettu. Tosin tätä pidetään yleisesti vain paavin kehittelemänä tekosyynä ja todellisuudessa Filipin useat hyökkäykset kirkon maaomistuksia ja läänityksiä vastaan olisivat olleet paavin mukaantulokiellon todellinen vaikutin.^[1]

Vuoteen 1107 mennessä, kun Ranskan monarkian taistelu paavinvaltaa vastaan vihdoin päättyi, Ludvig VI, Filipin vanhin poika hänen laillisen vaimonsa Berthan kanssa, oli ottanut valtakunnan hallinnon. Filipin äärimmäinen ylipaino oli tehnyt hänestä toimintakyvyttömän.^[1]

Perintö

Filip I:n hautamuistomerkki Saint-Benoît-sur-Loire'n luostarin kirkossa

Vielä kuolemassaankin Filip korosti eriseuraisuuttaan, sillä kun hän kuoli Melunin linnassa 29. heinäkuuta 1108, häntä ei haudattu frankkien ja Ranskan hallitsijoiden perinteiseen hautapaikkaan Saint-Denis'n basilikan kuninkaalliseen nekropoliin, vaan hänet haudattiin Saint-Benoît-sur-Loiren luostariin. Filipin seuraaja oli hänen poikansa Ludvig VI, jonka valtaanastuminen oli kuitenkin monen taistelun takana.

Kirjallisuutta

Leblanc-Ginet, Henri: Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997
Les Rois de France. Judocus, Pariisi 1989
Kirchhoff, Elisabeth: Rois et Reines de France. Mémoires de Commines,1996.
Wenzler, Claude: Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France, 1994.

Edeltäjä:
Henrik I

Ranskan kuningas

Seuraaja:
Ludvig VI Paksu

Viitteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h Philip I | Capetian Dynasty, Holy Roman Emperor, 1060-1108 | Britannica www.britannica.com. Viitattu 26.11.2024. (englanniksi)

[:0-1] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h Philip I | Capetian Dynasty, Holy Roman Emperor, 1060-1108 | Britannica www.britannica.com. Viitattu 26.11.2024. (englanniksi)

[1]