Avaa päävalikko

Verikoirat (salaseura)

Verikoirat oli vuosina 19051906 Helsingissä toiminut salaseura ja terroristiryhmä, jonka jäsenet olivat aktivistien toiminnassa mukana olleita helsinkiläisiä lyseolaisia. Ryhmän jäsenet tekivät poliiseja ja venäläisiä santarmeja vastaan attentaatteja, jotka vaativat kolme kuolonuhria. He myös murhasivat ainakin yhden suomalaisen siviilihenkilön, jota aktivistit epäilivät poliisin ilmiantajaksi.

Ryhmän jäsenetMuokkaa

Verikoiria johti Kaartinkaupungissa asuneen räätälin poika Arvi Nikolainen ja seuran jäsenet olivat Normaalilyseon, Reaalilyseon ja Nya Svenska Läroverketin oppilaita. Jäsenet olivat keskimäärin 16–17-vuotiaita ja varsinaiseen aktiivisesti toimivaan sisäpiiriin kuului noin 12 jäsentä. Sisäpiiriin kuuluivat Nikolaisen lisäksi ainakin Helge Hyrkstedt, Karl Gustaf Konrad Nyman (Karl Emil Primus-Nymanin veli), Mauritz Kiljander (arkkitehti Elna Kiljanderin veli), Bertel Rosenbröjer (myöhemmin toimmittaja-kirjailija Gurli Sevón-Rosenbröijerin puoliso), Alfons Mesterton, Siiri Tyrni (myöhemmin Aarne Orjatsalon puoliso), Martti Eklund, Kustaa Seger ja Erik Edelfelt. Jäsenet pitivät esikuvanaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ampunutta Eugen Schaumania.

Varsinaisten aktivistien ja Verikoirien yhdyshenkilönä toimi farmaseutti Karl Gustaf Konrad Nyman. 12. marraskuuta 1882 syntynyt farmasian ylioppilas Nyman oli ollut mukana kagaalin toiminnassa ja paennut 1902 Ruotsiin. Täällä hän oli tutustunut väkivaltaista suoraa toimintaa kannattavien Ruotsin nuorsosialistien johtajaan Hinke Bergegreniin. Nyman palasi Suomeen alkuvuodesta 1905, liittyi mukaan aktivistien toimintaan ja toimi Helsingin ruotsinkielisen työväenyhdistyksen Arbetaren-lehden toimittajana 1905-1906.

AttentaatitMuokkaa

Ensimmäisen attentaattinsa Verikoirat tekivät aamuyöllä 8. huhtikuuta 1905, jolloin he ampuivat Pasilassa veturitallien takana 20-vuotiaan Siltasaaressa asuneen viilari Arvo Virtasen. Aktivistit pitivät Virtasta poliisin ilmiantajana ja aktivistien johto oli tuominnut hänet teloitettavaksi.

Seuraava attentaatti tehtiin elokuussa 1905 Kaivopuistossa, kun suomalainen konstaapeli Johan Forstén ammuttiin. Tekijät saattoivat erehtyä luulemaan häntä venäläiseksi. Pari viikkoa myöhemmin Kaivopuistossa surmattiin myös eräs nuori työmies, mutta tässä tapauksessa ei tiedetä varmasti kuuluivatko tekijä tai tekijät Verikoiriin.

Ukrainalaista santarmialiupseeria Mark Denisukia ammuttiin selkään Kansakoulukadulla 2. syyskuuta 1905. Denisuk haavoittui iskussa ja kuoli vammoihinsa seuraavana vuonna. Vähän myöhemmin 6. syyskuuta 1905 Arvi Nikolainen heitti omatekoisen pommin Eerikinkadun poliisiaseman edustalle. Pommiräjähdys särki ikkunoita, mutta henkilövahinkoja ei aiheutunut. Kolmannen kerran Verikoirat iskivät lokakuun alussa, kun kaksi seuran jäsentä ampui Ison Roobertinkadun ja Annankadun kulmassa venäläistä konstaapelia Nikolai Mitrofanovia. Mitrofanov haavoittui ja kuoli vammoihinsa seuraavana vuonna.

Tsaarin murhasuunnitelmaMuokkaa

Verikoirien kunnianhimoisin attentaattiyritys kohdistui Venäjän keisari Nikolai II:sta vastaan. Ryhmä seuran jäseniä, joiden joukossa olivat ainakin Arvi Nikolainen, Kalle Nyman, Primus Nyman sekä Gunnar Björling lähti Karjalan kannakselle Koivistolle, jonne Nikolai II oli saapunut metsästysretkelle. Ryhmän jäsenillä oli mukanaan revolverit sekä kiinnijoutumisen varalta myrkkykapselit. Attentaattiyritys oli kuitenkin huonosti valmisteltu ja keisari oli jo palannut Pietariin ryhmän saapuessa Kannakselle.

Ryhmän jäsenten myöhemmät vaiheetMuokkaa

Yksikään Verikoirien jäsenistä ei joutunut pidätetyksi ja kukaan seuran entisistä jäsenistä ei myöhemminkään kertonut heidän toiminnastaan. Ryhmän johtaja Nikolainen muutti Amerikkaan ja ryhtyi sanomalehtimieheksi. Ryhmän toimintaa ohjannut K. G. K. Nyman oli mukana ns. työläisaktivistien toiminnassa, avusti helmikuussa 1906 Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstäneitä latvialaisia pakenemaan ja joutui syksyllä 1906 pidätetyksi Ruotsissa. Nyman palautettiin Suomeen ja hän sai 3 vuoden 5 kuukauden kuritushuonerangaistuksen. Nyman muutti 1908 Kanadaan, jossa hän suoritti apteekkarintutkinnon ja sai oman apteekin 1922. Hän kuoli Port Arthurissa Kanadassa 27.8.1937.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Parmanen, Eino I.: Taistelujen kirja: kuvauksia itsenäisyystaistelumme vaiheista sortovuosina. neljä osaa vuosina 1936-1941. I osa, Routakauden puhkeaminen ja sen ensimmäiset vuodet,II osa, Sorron kiristyminen : aika Bobrikovin kuolemaan saakka, III osa, Taistelun ja jännityksen aikaa : rajuilma yltymässä myrskyksi, IV osa, Suurlakko ja sitä lähinnä seurannut aika. Helsinki: WSOY, 1936-1941.