Karl Gustaf Konrad Nyman

Karl Gustaf Konrad ”Kalle” Nyman (tunnettu myös salanimillä Bernhard Back ja Eckstein; 12. marraskuuta 1882 Helsinki27. elokuuta 1937 Port Arthur, Ontario[1]) oli suomalainen sortokausien aktivisti, joka tunnetaan parhaiten Verikoirat-salaseuran johtohahmona. Lisäksi hän oli mukana työväenliikkeen toiminnassa ja Nymania on kutsuttu myös anarkistiksi. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli farmaseutti.[2]

Elämäkerta muokkaa

Varhaiset vuodet muokkaa

Helsingissä syntyneen Nymanin vanhemmat olivat kelloseppä Karl Oskar Nyman ja Hanna Elisabeth Löfholm. Hän kirjoitti ylioppilaaksi yksityisestä Läroverket för gossar och flickor -oppikoulusta vuonna 1900 ja aloitti opinnot Polyteknillisessä opistossa, mistä hänet kuitenkin erotettiin. Tämän jälkeen Nyman työskenteli kolmen vuoden ajan apteekissa ja opiskellen samalla farmasiaa Helsingin yliopistossa. Passiivista vastarintaa harjoittaneeseen kagaaliin kuulunut Nyman toimi vuoden 1902 kutsuntalakkojen aikana puhujana Mäntsälän seudulla. Toimintansa vuoksi hän joutui pakenemaan viranomaisia Tornion kautta Pohjois-Ruotsiin, josta Nyman jatkoi Tukholmaan vuonna 1903. Pääkaupungissa hän tutustui ruotsalaiseen anarkistiin Hinke Bergegreniin, joka vaikutti tuolloin myös sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa. Omaksuttuaan radikaaleja ajatuksia Bergegreniltä, Nyman palasi Malmön kautta Suomeen vuoden 1905 alussa. Hän lähti mukaan aktivistien sekä ruotsinkielisen Helsingfors Svenska Arbetarförening -työväenyhdistyksen toimintaan, työskennellen yhdistyksen julkaiseman Arbetaren-sanomalehden päätoimittajana vuodet 1905–1906.[1] Nyman oli myös sosialidemokraattisen puolueen jäsen.[3][2]

Verikoirat muokkaa

Pääartikkeli: Verikoirat

Aktivistien toimeksiannosta 22-vuotias Nyman otti kevättalvella 1905 komentoonsa teini-ikäisistä koulupojista koostuneen ryhmän, jolle hän antoi nimeksi Verikoirat. Terroristiryhmäksi luokiteltava Verikoirat syyllistyi saman vuoden aikana ainakin kolmeen, mahdollisesti jopa viiteen, poliittiseen murhaan eri puolilla Helsinkiä. Kohteiksi valikoitui sekä venäläisiä että suomalaisia poliiseja, mutta Nymanin johdolla ryhmä surmasi yhdessä työläisaktivistien kanssa myös 20-vuotiaan viilarin Arvo Virtasen, jota epäiltiin ilmiantajaksi. Verikoirien piti alun perin toteuttaa vain aktiivisen vastustuspuolueen sisäpiiriltä tehtäväkseen saamia iskuja. Lopulta olivat suunnittelemassa kuitenkin vain Nyman ja pari muuta innoikkainta poikaa, kun yhteydet eivät aktivistien salamyhkäisen ja hajautetun organisaation vuoksi toimineet. Lisäksi osa aktivistiliikkeen johtoa oli maanpaossa ulkomailla.[4]

Murhien ohella Verikoirat levitti aktivistien propagandalehtisiä sekä teki pommi-iskuja, joista tunnetuin on syyskuun alussa 1905 Eerikinkadun poliisiasemaa vastaan tehty attentaatti. Myöhemmin samana syksynä Nyman, hänen nuorempi veljensä K. E. Primus-Nyman, lukiopoika Arvi Nikolainen sekä runoilija Gunnar Björling matkustivat Karjalan kannakselle Koivistoon, jossa heidän tarkoituksensa oli murhata metsästysretkellä ollut keisari Nikolai II. Tämä oli kuitenkin jo palannut Pietariin, ennen kuin joukko pääsi perille.[4]

Pankkiryöstöt muokkaa

Syksyn 1905 suurlakon aikana Nyman kuului Helsingin suurlakkokomiteaan ja oli myös organisoimassa rautatieläisten lakkoa Viipurin ja Valkeasaaren välisellä radalla. Samalla hän toimi SDP:n puoluehallinnon toimeksiannosta puolueen ja venäläisten vallankumouksellisten välisenä yhteyshenkilönä yhdessä August Rissasen kanssa. Luomiensa kontaktien johdosta Nyman auttoi helmikuussa 1906 Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstäneitä latvialaisia bolševikkeja pakenemaan Keravan kautta Tampereelle. Ryöstön ja pakomatkan yhteydessä joukkio surmasi viisi henkilöä.[1] Nyman pidätettiin itse Hangon satamasta maaliskuun alussa, kun hän yritti paeta maasta.[5] Nyman asetettiin syytteeseen Hämeenlinnassa tapahtuneesta dynamiittivarkaudesta[3] sekä hieman myöhemmin pankkiryöstäjien avustamisesta. Toisen oikeudenistunnon jälkeen hänet laskettiin vapaaksi,[5] eikä Nyman enää saapunut paikalle seuraavaan.[6] Oikeudenkäynneistä Arbetaren-lehteen kirjoittanut Anton Caselius tuomittiin myöhemmin raastuvanoikeuden loukkaamisesta kahden ja puolen kuukauden vankeusrangaistukseen.[7]

Syyskuussa 1906 Nyman teki yhdessä helsinkiläisten työläisaktivistien kanssa murron Yhdyspankin Hakaniemen konttoriin, mutta saalis jäi pieneksi. Mukana oli myös tuolloin Suomessa vaikuttanut ”Unkarin poikana” tunnettu vallankumouksellinen, jonka todellinen henkilöllisyys ei ole selvinnyt. Laivalla Tukholmaan paennut viiden miehen joukko pidätettiin muutaman viikon kuluttua samasta asunnosta, jossa majaili myös ruotsalaisia anarkisteja.[1] Pidätettyihin suomalaisiin kuului Nymanin lisäksi myös Helsingin punakaartin päällikkönä toiminut Kaarlo Luoto sekä yleisurheilijana tunnettu talonmies Mikko Ketelä.[8] Miesten hallusta löytyi aseita ja räjähdysaineita, joita oli tarkoitus käyttää jonkin ruotsalaisen pankin ryöstämiseen. Saaliilla puolestaan piti rahoittaa vallankumouksellista toimintaa.[1]

Nyman sai myöhemmin Suomessa kolmen vuoden ja viiden kuukauden kuritushuonetuomion muun muassa osallisuudestaan Helsingin pankkiryöstöön. Vankilasta vapautumisensa jälkeen hän ei enää jatkanut poliittista toimintaansa, vaan muutti vuonna 1908 Pohjois-Amerikkaan, jossa hän suoritti yliopistollisen apteekkaritutkinnon. Nyman sai oman apteekkinsa vuonna 1922 ja hän työskenteli apteekkarina Kanadan Ontariossa kuolemaansa saakka. Hän oli myös mukana Scandinavian Socialist Federation of Canada -järjestössä.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Hentilä, Seppo: Karl Gustaf Konrad Nyman Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 3.3.2016.
  2. a b c Kuolleita, Helsingin Sanomat, 29.08.1937, nro 231, s. 19, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b Domstolarna. Målet mot redaktören K. G. K. Nyman. Nya Pressen, 10.3.1906, nro 67, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2016.
  4. a b Keskisarja, Teemu: ”Terrorismin potentiaalinen pikkujättiläinen: Poliittisen väkivallan sarastuskausi 1904–1906”, Suomi, terrorismi, Supo: Koira joka ei haukkunut. Toimittanut Anssi Kullberg. WSOY, Helsinki, 2011. ISBN 978-951-03857-7-7.
  5. a b Oikeus- ja poliisiasioita. Wenäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstöjuttu ja toimittaja K. G. Nymanin juttu raastuvanoikeudessa. Turun Sanomat, 5.4.1906, nro 377, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2016.
  6. Juttu pankinryöstäjiä ja toimittaja Nymannia wastaan. Keski-Suomi, 28.4.1906, nro 49, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2016.
  7. Caselius’ dom förmildrad till 200 marks böter. Social-Demokraten, 24.3.1908, nro 15, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 23.3.2016.
  8. Den planerade bankplundringen i Stockholm. Nya Pressen, 25.9.1906, nro 260A, s. 3–4. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2016.