Valdain ylänkö

ylänköalue Venäjällä

Valdain ylänkö eli Valdai (ven. Валда́йская возвы́шенность, Valdaiskaja vozvyšennost, Валда́й, Valdai) on Keski-Venäjän tasangon luoteisosassa sijaitseva ylänkö. Se sijaitsee Pietarin ja Moskovan puolivälissä Leningradin, Novgorodin, Pihkovan, Smolenskin ja Tverin alueilla. Tämä metsäinen alue on harvaan asuttua seutua, joka on luontomatkailijoiden keskuudessa kuuluisa lukuisista järvistään.[1][2][3][4]

Valdain ylänkö
Valdain ylänkömaalta.

MaantietoaMuokkaa

AsutusMuokkaa

Valdain ylängön tunnettuja kaupunkeja ovat esimerkiksi historiansa takia Ostaškov ja Valdai.lähde?

MuodostumatMuokkaa

Sen katsotaan olevan laajemman Keski-Venäjän ylängön pohjoinen muodostuma. Kun Keski-Venäjän ylänkö on pohjois-etelä-suuntainen, on Valdain ylänkö koillis-lounas-suuntainen. Se on noin 600 kilometriä pitkä ja se alkaa Ilmajärven alangon itäpuolelta ja jatkuu Äänisjärven ja Rybinskin tekojärven väliselle alueelle. Kallioperän kukkulat ja jääkauden aikana muodostuneet harjut ja päätemoreenit rytmittävät osaltaan maisemaa. Ylängön korkeudet vaihtelevat 150–250 metrin välillä (myös 180–300 metriä mpy. [4]). Korkein mäki, joka sijaitsee Vyšni Volotšokin lähellä, yltää 343 metrin korkeuteen (myös 346 metriä mpy.[4]). Valdain ylängön alueita ovat esimerkiksi Tihvinän selänne, Megorskin ylänkö (Мегорская гряда) ja Vepsän ylänkö.[1][3]

Keski-Venäjän ylänkö kaartaa pohjoisosissaan kohti koillista ja siinä on luoteen suunnassa varsin selvä ja jyrkähkö reuna. Ilmajärven, Laatokan ja Äänisen suunnilla ylänköalue on selvärajainen. Sen sijaan Keski-Venäjän suuntaan ei esiinny samanlaista reunaa, vaan ylänköalue madaltuu vaiheittain. Ylängöllä mäet seuraavat toisiaan ja niitä erottavat toisistaan jokilaaksot, joihin ei pääse kertymään vettä järviksi.[3][2]

LuontoMuokkaa

Valdain ylänkö sijaitsi viime jääkauden huippuvaiheessa Fennoskandian mannerjäätikön reuna-alueella. Alueen toiminnallinen tekijä oli jäätikön reuna, joka välillä ensin eteni ja sitten perääntyi sulaen. Jäätikön reunasta työntyi ylängön päälle ja etenkin sen laaksoihin jäätikkövirtoja, jotka jättivät jälkeensä pääte- ja reunamoreeneja. Maan pinnalle jäi toistuvista sulamisista savikoita ja moreenikerrostumia. Alue on karstimaata, jossa esiintyy luolia ja doliineja. Kallioperä muodostuu hiekkakivestä ja dolomiitista. Maakerrostumat ovat savea, moreenia ja vanhempia maakerroksia, jotka ovat kalkkiperäisen kallion rapautuma-ainesta. Mäkiseen ja kumpareiseen maastoon kertyi vettä järviksi, jotka toimivat soistumisen käynnistäjinä. Syntyneet suot ovat vedenjakaja-alueille tyypillisinä alkaneet kasvamaan ja alueella onkin laajoja suoalueita.[1][2][5][6][3]

Länsi-Venäjän sademäärät ylittävät 700 millimetriä, mutta Valdain korkeus kasvattaa sademääriä noin 100 millimetriä lisää. Valdailla sataa vuosittain noin 700–900 millimetriä. Ylänköalue sijaitsee boreaalisen ja hemiboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen vaihettumisalueella. Alueella esiintyy havupuumetsiä ja sekametsiä rinnakkain. Sekametsien valtapuut ovat koivu, haapa, tammi, mänty ja kuusi. Boreaalisten metsien valtapuita ovat koivu, mänty ja kuusi.[6]

Alueella sijaitsee vuonna 1990 perustettu Valdain kansallispuisto, jolla turvataan metsäisen järvialueen säilyminen luontomatkailijoiden käytössä.[7]

VesistötMuokkaa

Valdain ylänköalueen rinteitä virtaavat alas joet, jotka osallistuvat sivujokina kaukaisten valtavirtojen valuma-alueiden muodostumiseen. Pohjoiseen virtaa pieniä jokia, jotka kuuluvat kaikki Ääniseen ja Laatokkaan laskevina Nevan vesistöalueeseen. Näitä jokia ovat esimerkiksi Olhavanjoki ja sen valuma-alueella sijaitsevan Ilmajärveen laskevat joet Lovat, Pola ja Msta sekä Säsjoki ja Syväri. Neva laskee Suomenlahdella Itämereen. Idässä virtaavalla Volgalla on yläjuoksulla (Ylä-Volga) Valdailta vetensä saavia sivujokia esimerkiksi Tvertsa, Medveditsa, Mologa, Suda ja Šeksna. Volga laskee Kaspianmereen, mutta Dnepr laskee puolestaan Mustaanmereen. Dnper, jonka pääuoma alkaa Valdailta, sijaitsee ylänköalueen eteläpuolella. Ylängön kaakkoissuuntaan virtaavat esimerkiksi Meža (Межа), Toropa (Торопа) ja Velesa (Велеса), jotka yhtyvät Itämereen laskevaksi Väinäjoeksi. Ylä-Volgaan liittyviä järviä ovat Peno (Пено), Vselug (Вселуг), Volgo (Волго) ja Seliger (Селигер).[2][1][3][4]

HistoriaaMuokkaa

Monien kielentutkijoiden mukaan nimitys Valdai perustuu itämerensuomalaiseen sanaan valta.[8] Valdain ylängöllä Okovin metsä oli varhaisella keskiajalla koko Kiovan Venäjän maantieteellinen keskipiste. Vielä keskiajalla Valdain alueen poikki kuljettiin hyvien kauppayhteyksien takia. Ylängöllä oli hyviä vetotaipaleita, joita pitkin veneitä siirrettiin vetämällä. Vyšni Volotšokiin rakennettiin vuonna 1708 kanava, joka oli Venäjän ensimmäinen.[3]

Seudulla on asunut Käkisalmen läänistä 1600-luvulla Venäjälle siirtynyt karjalaisryhmä Valdain karjalaiset, joka venäläistyi 1900-luvun aikana.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Valdaiskaja vozvyšennost, Валдайская возвышенность Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 5.2.2022. (venäjäksi)
  2. a b c d Bolšaja sovetskaja entsilopedija, tom 4, s. 253. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1971. (venäjäksi)
  3. a b c d e f Valdai Hills Encyclopædia Britannica. Viitattu 5.2.2022. (englanniksi)
  4. a b c d Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Valdain ylänkö”, Suuri maailmantieto, s. 682. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
  5. Kalm, Volli: Ice-flow pattern and extent of the last Scandinavian Ice Sheet southeastof the Baltic Sea. Quaternary Science Reviews, 2012, nro 44, s. 51–59. Amsterdam, Alankomaat: Elsevier Ltd.. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 5.2.2022. (englanniksi)
  6. a b Smirnova, Olga V.: ”Chapter 1 – Natural Conditions and General Descriptions of Forest Vegetation and Forest Soils”, European Russian Forests: Their Current State and Features of Their History, s. 1–33. , 2017. ISBN 9789402411720. ResearchGate (PDF) (viitattu 5.2.2022). doi:10.1007/978-94-024-1172-0_1. (englanniksi)
  7. Валдайский Биосферный резерват Особо охраняемые природные территории России (ООПТ России). Viitattu 5.2.2022. (venäjäksi)
  8. Smolitskaja, G. P.: Toponimitšeski slovar Tsentralnoi Rossii, s. 46. Moskva: Armada-press, 2002. ISBN 5-309-00257-X. (venäjäksi)