Avaa päävalikko

Vaimoke on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen romanttinen komedia vuodelta 1936. Elokuva perustuu Hilja Valtosen saman nimiseen romaaniin, ja se on ensimmäinen Valtosen romaanien filmatisointi.[1] Vaimoke on Ansa Ikosen ensimmäinen pääosaelokuva, ja se teki hänestä tähden. Ensi-iltavuonnaan se oli suosituimpia suomalaisia elokuvia.

Vaimoke
Vaimokkeen DVD-laitoksen kansikuva.
Vaimokkeen DVD-laitoksen kansikuva.
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Valentin Vaala
Tauno Tattari
Perustuu Hilja Valtosen romaaniin Vaimoke
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Theodor Luts
Leikkaaja Valentin Vaala
Lavastaja Armas Fredman
Pääosat Ansa Ikonen
Tauno Palo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 12. huhtikuuta 1936
Kesto 82 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 817 974 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Kirsti (Ikonen) ja Esko (Palo) kuhertelevat ja riitelevät Vaimokkeen keskiössä.

Vaimokkeen keskushenkilö on Ikosen näyttelemä voimakastahtoinen nuori nainen Kirsti, joka joutuu kiperiin tilanteisiin tuttaviensa tekemän vedonlyönnin seurauksena. Vastapuolena on vetoa lyönyt niin ikään voimakastahtoinen nuori mies Esko, joka huomaa joutuneensa Kirstin pyöritykseen. Petollinen neiti Pietarinen tuo omat mausteensa lemmensoppaan. Televisiossa Vaimoke esitettiin ensi kerran 14. lokakuuta 1967. Elokuva on mustavalkoinen.

NäyttelijätMuokkaa

 Ansa Ikonen  … Kirsti Leivo  
 Tauno Palo  … agronomi Esko Latva  
 Uuno Laakso  … Isä-Miettinen "Julle", opettaja  
 Kunto Karapää  … Tanu Miettinen  
 Väinö Sola  … lukkari Leivo, Kirstin isä  
 Aino Lohikoski  … Liisa, Kirstin sisar  
 Rakel Linnanheimo  … Maila, Kirstin sisar  
 Eino Jurkka  … toimittaja Torvela  
 Kirsti Suonio  … Sofia Leivo, Kirstin äiti  
 Sylvi Sakki  … Maija Pietarinen, agronomin taloudenhoitaja  
 Ruth Snellman  … Signe, Eskon sisar  
 Sirpa Tolonen  … Leena, Kirstin sisar  
 Sointu Kouvo  … Sirkka, Kirstin sisar  
 Kaija Suonio  … ruustinna  
 Erwin Uimonen  … Hoffman  
 Siiri Angerkoski  … Äiti-Miettinen  
 Arvo Kuusla  … mies klubilla  
 Erkki Salin  … Hotelli Atlaksen portieeri Kuopiossa  
 Otto Noro  … mies junassa  
 Vilho Auvinen  … mies junassa  
 Kyösti Käyhkö  … mies junassa  
 Kastehelmi Karjalainen  … piika joka tuo Tanulle kirjelapun  
 Liisa Nevalainen  … Kirstin vieras  
 Margareta Wasenius  … Kirstin vieras  
 Irja Kuusla  … palvelijatar Jokelan hotellissa  
 Rosi Rinne  … emännöitsijä Jokelan hotellissa  
 Elli Ylimaa  … ikäneito puhelimessa  
 Matti Aulos  … ravintolan portieeri Viipurissa  
 Pentti Saares  … mies ravintolan puhelinkopissa Viipurissa  
 Pirkko Raitio  … kauppiaan rouva  
 Ida Salmi  … diakonissa  
 Anni Saari  … piikatyttö agronomi Latvan kotona  

JuoniMuokkaa

 
Kirsti (Ikonen) laulaa elokuvan tunnussävelmää. Ikonen levytti Vaimokkeen 38 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen.

Vaimoke lähtee käyntiin Jokelan yhteiskoulusta. Elokuvan keskushahmo, vaaleakutrinen Kirsti Leivo on koulun viidennellä luokalla, vaikka hän on jo 20-vuotias. Kotonaan hän ilmoittaa lopettavansa koulunkäynnin, mistä hänen äitinsä suuttuu. Samaan aikaan joukko miehiä viettää aikaansa klubilla. Agronomi Esko Latva lyö vetoa, että hän menee naimisiin ensimmäisen vastaantulevan naisen kanssa – kunhan tämä on häntä itseään nuorempi. Paluumatkalla klubilta vastaan kävelee Kirsti, jonka vanhimman sisaren kanssa Latva on ollut kihloissa ja jonka muita sisaria Latva on "ankarasti hakkaillut". Latva esittää kosintansa, jolle Kirsti nauraa.

Latva esittää kosintansa myös äiti Leivolle, joka on jokaisen tyttärensä kohdalla toivonut agronomista vävyä. Äiti-Sofia lupaa ilomielin tyttärensä Latvalle. Kirsti ei kuitenkaan suostu, etenkään kun vedonlyönti paljastuu hänelle. Sofia järkyttyy pahanpäiväisesti. Kirsti keskustelee Latvasta sisartensa kanssa, ja yhdessä he toivovat Latvalle mahdollisimman huonoa avioliittoa – vaimoa, joka tekee miehensä elämän mahdottomaksi, koska ei tunne rakkautta häntä kohtaan. Kirsti huomaa, että suostumalla kosintaan hän pystyy samalla sekä tekemään mieliksi äidilleen että kostamaan Latvalle. Näin lukkarin Kirsti suostuu agronomi Latvalle – ei oikeaksi vaimoksi, vaan vaimokkeeksi. Sofia on mielissään, ettei hänen tyttärensä aivan muitta mutkitta suostunut kosintaan, vaan antoi Latvan odottaa vastausta.

Kirstin ja Eskon häämatka viekin suoraan kirkosta hääpaikan sijaan aina Kuopioon asti. Esko tarjoutuu hankkimaan hääpukuiselle Kirstille kaiken mitä hän tarvitsee: uusia vaatteita jne. Ostosten jälkeen tuore morsian yllättäen lukitsee miehensä Puijon näkötorniin ja suksii pois paikalta. Alkaa takaa-ajo.

Esko tavoittaa autollaan junassa uinuvan Kirstin ja kuljettaa hänet kotiinsa. Kirsti huomaa heti talon epäjärjestyksen ja sotkuisuuden, taloudenhoitaja neiti Pietarinen on ottanut lomaa mennäkseen Viipuriin. Paikat siivotaan ja huonekalujen järjestys uusitaan. Eskon taloudenhoitaja neiti Pietarinen palaa äitiään sairaalan toimittamasta, eikä pidä Kirstistä, joka on tuonut taloon uuden komennon. Myös Eskon sisar Signe saa vierailullaan huomata, että talossa on uusi ja tarkka emäntä.

Tilanne kärjistyy eräänä iltana, kun Kirsti kutsuu vanhan koulukaverinsa Tanun ja muut ystävänsä juhliin. Neiti Pietarinen soittaa klubi-iltaa viettävälle Eskolle ja pyytää tätä tulemaan kotiin. Esko astuu saliin kesken sokkoleikin. Hänen onnistuu napata Kirsti syleilyynsä, mutta vaimoke ei ota miehensä rakkaudenvuodatuksia vakavasti. Hän sanoo aikovansa käyttäytyä siten, että Eskon on lopulta myönnyttävä avioeroon.

Joulun jälkeen Kirsti saa neiti Pietarisesta tarpeekseen ja antaa tälle potkut. Tanu saa tällä välin Kirstin nimissä lähetetyn kutsun saapua juhlimaan. Saavuttuaan Latvojen taloon hän tapaa Kirstin juhlimassa yksinään. Kirsti paljastaa Tanulle, että hän tekaisi kutsun, jotta voisi tehdä Eskon mustasukkaiseksi. Tosiasiassa kutsun takana on neiti Pietarinen. Esko on juuri saapunut kotiin, ja kuulee lopun Kirstin ja Tanun keskustelusta. Seuraa pieni kolmiodraama. Esko uhkaa ajaa Tanun tiehensä, Kirsti suuttuu, Esko häipyy talosta hotelliin ja Tanukin lähtee kotiinsa.

Aamulla neiti Pietarinen menee tapaamaan Eskoa hotelliin ja pyytää ajamaan hänet Viipuriin valehtelemalla, että hänen äitinsä on sairastunut. Viipuriin saapuvat myös Tanu ja hänen toverinsa Hoffman - uutta vuotta vastaanottamaan. Esko kohtaa Tanun, joka vakuuttaa Kirstin rakastavan vain ja ainoastaan Eskoa ja samalla esittää saamansa kutsun, jonka sisältämästä käsialasta Latva toteaa: "Tämä ei ole Kirstin käsialaa." Tanu houkuttelee myös Kirstin Viipuriin uudenvuodenyöksi. Kirsti tapaa Tanun ja Hoffmanin samassa ravintolassa, jossa juonitteleva neiti Pietarinen odottaa Eskoa. Valot sammutetaan juuri ennen vuodenvaihdetta ... kiihkeät huulet löytävät toisensa pimennetyssä ravintolasalissa, ja yllätyksekseen Kirsti löytää itsensä Eskon sylistä. Pietarinen poistuu ravintolasta vähin äänin. Kirsti ja Esko tekevät sovinnon ja antautuvat loppusuudelmaan.

MusiikkiMuokkaa

Vaimokkeen tunnussävelmän on säveltänyt Harry Bergström. Sanoituksen teki Eine Laine. Elokuvassa kuullaan myös iskelmä Bulu bulu bulu, jonka sävelsi niin ikään Bergström ja sanoitti R. R. Ryynänen. Arvi Tikkala levytti sekä Vaimokkeen että Bulu bulu bulun vuonna 1936. Ansa Ikonen lauloi Vaimokkeen levylle vuonna 1974, jolloin se julkaistiin albumilla Ansa & Tauno. Pirkka-Pekka Petelius levytti Bulu bulu bulusta oman tulkintansa vuonna 1984.[2]

Kuvausaika ja -paikatMuokkaa

 
Valentin Vaala ohjaa Ansa Ikosta. Kameran takana Theodor Luts ja Sulo Tammilehto.

Vaimokkeen kuvaukset aloitettiin 28. tammikuuta 1936 ja lopetettiin saman vuoden maaliskuussa. Ulkokuvia otettiin Kuopiossa (Hotelli Atlas, Puijon näkötorni ja rautatieasema) ja Viipurissa (rautatieasema, Rautatientori). Lisäksi kuvattiin Espoon vanhan kirkon ympäristössä. Studiona toimi Vironkadun studio Helsingissä.[3]

ArviotMuokkaa

Helsingin Sanomien aikalaiskriitikko kehui Vaimoketta: "On heti alusta pitäen onniteltava Suomi-Filmiä siitä, että se on ottanut huvielokuva-aiheekseen tämän kevyen romaanin, joka ei aseta vakavia päämääriä ohjaajalle eikä näyttelijöille. On samalla myös lausuttava tunnustus siitä, että suomalainen yleisö saa mainion todistuksen Suomi-Filmin pystyväisyydestä myös hauskuudessa ja huumorissa kilpailemaan tasavertaisena ulkomaalaisten tekijöiden rinnalla." Uuden Suomen kriitikko kirjoitti "Suomi-Filmi on Vaimoketta valmistaessaan tehnyt erittäin huolellista työtä ja saanutkin aikaan elokuvan, jota voidaan pitää ehkäpä parhaimpana tähänastisista kotimaisista äänielokuvista." Karjalan Suunnan kriitikko kirjoitti: "Käsikirjoitus on monin kohdin riemastuttavan herkullinen ja antaa se etenkin näyttelijöille verrattoman hyviä tilaisuuksia näyttää taitoaan sekä replikoinnissa että etenkin ilmeilyssä." Vaimoke oli näyttelijävoitto Ikoselle. Aikalaiskriitikot vertasivat häntä Heidi Blåfieldiin ja ylistivät hänen charmiaan ja välittömän aitoa työskentelyään.[4]

Erään 2010-luvun kriitikon mukaan Vaalan ohjaustyö on innotonta, mutta "farssi sisältää kiintoisan ironisen näkemyksen avioliitosta".[5] Toinen taas toteaa elokuvan sujuvaksi viihdekomediaksi.[1]

HuomioitaMuokkaa

Vaimoke on varhaisin Valtosen tuotantoon perustuva elokuva. Lisäksi se on ensimmäinen elokuva, johon Bergström sävelsi musiikin. Valtoselta ilmestyi vuonna 1933 saman niminen kirjeromaani. Se koostuu 27 kirjeestä, jotka Kirsti Leivo lähettää sisarelleen Eevalle New Yorkiin vuosina 1932 ja 1933. Vaimokkeen kuvauskäsikirjoituksesta vastasi toimittaja Tauno Tattari, joka siirsi tapahtumat talveen. Ikoselle maksettiin Kirstin osasta vain 5 000 markkaa. Hänellä oli elokuvassa yksitoista roolipukua. Kuopion ulkokuvista osa epäonnistui, ja ne oli korvattava studio-otoksilla. Kohtauksessa, jossa Kirsti laskettelee alas Puijon rinnettä, turvauduttiin sijaisnäyttelijään. Vaimoke oli taloudellinen menestys, sen yleisösuosio oli vuoden 1936 paras Suomessa.[6]

Vaalan ohjaama tarina oli päähenkilöidensä lopullinen läpimurto suomalaisen elokuvan suurimmaksi tähtipariksi. Muodostui käsite Ansa & Tauno.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 10.6.2011, sivu D 9
  2. Äänitearkisto
  3. Suomen kansallisfilmografia 2, sivu 50
  4. Suomen kansallisfilmografia 2, sivut 52 ja 53
  5. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 22/2011 sivu 29
  6. Suomen kansallisfilmografia 2, sivu 53

Aiheesta muuallaMuokkaa