Vaimoke
Vaimoke (ruots. Så tuktas en man) on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen romanttinen komedia vuodelta 1936. Elokuva perustuu Hilja Valtosen saman nimiseen romaaniin, ja se on ensimmäinen Valtosen romaanien filmatisointi.[1] Vaimoke on Ansa Ikosen ensimmäinen pääosaelokuva, ja se teki hänestä kaikkien tunteman filmitähden. Elokuva oli ensi-iltavuotensa suosituin.
| Vaimoke | |
|---|---|
 Vaimokkeen DVD-laitoksen kansikuva. |
|
| Ohjaaja | Valentin Vaala |
| Käsikirjoittaja |
Valentin Vaala Tauno Tattari |
| Perustuu |
Hilja Valtosen romaaniin Vaimoke Helsinki: Otava, 1933 |
| Tuottaja | Risto Orko |
| Säveltäjä | Harry Bergström |
| Kuvaaja | Theodor Luts |
| Leikkaaja | Valentin Vaala |
| Lavastaja | Armas Fredman |
| Pääosat |
Ansa Ikonen Tauno Palo |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi |
| Ensi-ilta | 12. huhtikuuta 1936 |
| Kesto | 89 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 817 974 mk |
| Seuraaja | Mieheke |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Vaimokkeen keskushenkilö on Ikosen näyttelemä voimakastahtoinen lukkarin tytär Kirsti, joka joutuu kiperiin tilanteisiin tuttaviensa tekemän vedonlyönnin seurauksena. Vastapuolena on vetoa lyönyt nuori agronomi Esko, joka aikoo kosia ensimmäistä vastaantulevaa naista. Vedosta tietoinen Kirsti suostuu avioliittoon antaakseen itserakkaalle miehelle opetuksen olemalla hankala puoliso. Petollinen neiti Pietarinen tuo omat mausteensa lemmensoppaan. Televisiossa Vaimoke esitettiin ensi kerran 14. lokakuuta 1967. Elokuva on mustavalkoinen.
NäyttelijätMuokkaa
|
Kreditoimattomat näyttelijät
|
JuoniMuokkaa
Lukkari Leivon nuorimmainen Kirsti käy Jokelan yhteiskoulun viidettä luokkaa vielä 20-vuotiaana. Nenäkkään käytöksen takia opettaja isä-Miettinen ajaa hänet ulos luokasta. Kotona Kirsti ilmoittaa jättävänsä koulunkäynnin kesken, mistä hänen Sofia-äitinsä kauhistuu, koska Kirsti ei ole saanut keskikoulun päättötodistusta. Kaikki muut viisi sisarta ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi alle 20-vuotiaina ja päässeet hyviin naimisiin. Kirsti letkauttaa sisarten koulutuksen menneen siinä tapauksessa hukkaan ja lähtee ulos ovet paukkuen.
Samaan aikaan miehet viettävät aikaansa klubilla ja pohtivat avioliittoa. Agronomi Esko Latva lyö toimittaja Torvelan kanssa vetoa, että hän menee naimisiin ensimmäisen vastaantulevan naisen kanssa – kunhan tämä on häntä itseään nuorempi. Paluumatkalla klubilta vastaan kävelee Kirsti, jonka vanhimman sisaren Eevan kanssa Esko on ollut kihloissa ja jonka muita sisaria Latva on ”ankarasti hakkaillut”. Esko tarjoaa Kirstille kyydin ja esittää autossa kosintansa, jolle Kirsti nauraa. Suudelman jälkeen tyttö jatkaa härnäämistä niin että Esko loukkaantuu.
Kotona isä lupaa tukea tyttärensä opintoja Musiikkiopistossa. Kirsti on hyvä pianisti ja haluaa tulla urkuriksi. Hän hakee erotodistuksensa koulusta. Tällä välin Esko on käynyt pyytämässä Kirstin kättä tämän äidiltä, joka innoissaan haluaa heti lähteä hankkimaan kapioita. Kirsti kuitenkin soittaa Eskolle ja antaa tälle ”jo toiset” rukkaset: äiti-Sofia järkyttyy niin pahanpäiväisesti, että joutuu vuoteenomaksi. Tanu paljastaa vedonlyönnin Kirstille, joka kertoo asiasta sisarilleen. Perheneuvottelun jälkeen Kirsti päättää suostua kosintaan; ryhtymällä ”vaimokkeeksi” hän pystyy samalla sekä tekemään mieliksi äidilleen että kostamaan Eskolle. Äiti-Sofia on mielissään, ettei hänen tyttärensä aivan muitta mutkitta suostunut kosintaan, vaan antoi Latvan odottaa vastausta.
Runsas vierasjoukko on läsnä kirkkohäissä, joiden jälkeen Esko morsiamen ja hääväen yllätykseksi suuntaa auton hääpaikan sijaan pohjoiseen Puumalan ja Varkauden kautta aina Kuopioon asti. Esko tarjoutuu hankkimaan hääpukuiselle Kirstille kaiken mitä hän tarvitsee. Aviopari käy seuraavana päivänä ostoksilla ja Kirsti hankkii kalliin uuden vaatekerran. Puijon näkötornissa Kirsti yllättäen telkeää Eskon oven taakse ja pakenee paikalta hiihtäen; alkaa takaa-ajo.
Esko tavoittaa autollaan junassa uinuvan Kirstin ja kuljettaa hänet kotiinsa. Kirsti komentaa talossa suursiivouksen ja kutsuu äitinsä apuun, sillä taloudenhoitaja neiti Pietarinen on ottanut lomaa hoitaakseen sairasta äitiään. Paikat siivotaan ja huonekalujen järjestys uusitaan. Uusi järjestys ei miellytä matkalta palaavaa neiti Pietarista eikä hän pidä Kirstistä, joka on tuonut taloon uuden komennon. Eskon sisar Signe tulee vierailulle eikä uusi käly miellytä häntäkään, mutta Kirsti vaientaa naiset tekemällä tiettäväksi asemansa talon uutena rouvana.
Tilanne kärjistyy eräänä iltana, kun Kirsti kutsuu Tanun ja muut ystävänsä juhlimaan. Neiti Pietarinen hälyttää klubi-iltaa viettävän Eskon takaisin kotiin. Esko astuu pimennettyyn saliin kesken sokkoleikin ja hänen onnistuu napata Kirsti syleilyynsä, mutta vaimoke ei ota miehensä rakkaudenvuodatuksia vakavasti. Hän aikoo lyödä asian leikiksi tai muutoin käyttäytyä siten, että Eskon on lopulta myönnyttävä avioeroon.
Joulun jälkeen Kirsti saa neiti Pietarisesta tarpeekseen ja erottaa tämän. Tanu saa tällä välin Kirstin nimissä lähetetyn viestin. Saavuttuaan Latvojen taloon hän tapaa Kirstin huvittelemassa yksinään. Kirsti paljastaa Tanulle tekaisseensa juhlat tehdäkseen Eskon mustasukkaiseksi. Kotiin palaava Esko kuulee lopun Kirstin ja Tanun keskustelusta. Hän ajaa Tanun tiehensä, ja Kirstin ilmaistessa vastalauseensa lähtee myös itse.
Aamulla neiti Pietarinen löytää Eskon Jokelan hotellista ja pyytää ajamaan hänet Viipuriin sillä verukkeella, että hänen äitinsä on taas sairastunut. Tapaus saa hotellin henkilökunnan juoruilemaan agronomi Latvan avio-ongelmista. Myös Tanu ja hänen toverinsa Hoffman saapuvat Viipuriin juhlimaan uuttavuotta. Tanu huomaa Eskon ja näyttää saamaansa kirjelappua, joka ei ole Kirstin käsialaa, ja vakuuttaa Kirstin rakastavan vain Eskoa.
Tanu soittaa Kirstille ja uudistaa edellisillan kutsunsa tulla Viipuriin vastaanottamaan uuttavuotta. Kirsti tapaa Tanun ja Hoffmanin samassa ravintolassa, jossa juonitteleva neiti Pietarinen odottaa Eskoa. Ravintolasali pimennetään uudenvuoden lyöntien ajaksi, ja valojen syttyessä Kirsti löytää yllätyksekseen itsensä Eskon sylistä. Puhelimesta palaava neiti Pietarinen näkee heidät yhdessä, ja Tanu vihjaa tietävänsä väärennetystä kirjelapusta. Neiti Pietarinen poistuu ravintolasta vähin äänin. Kirsti ja Esko tekevät sovinnon ja antautuvat loppusuudelmaan.
MusiikkiMuokkaa
Vaimokkeen tunnussävelmän on säveltänyt Harry Bergström. Sanoituksen teki Eine Laine. Elokuvassa kuullaan myös iskelmä ”Bulu bulu bulu”, jonka sävelsi niin ikään Bergström ja sanoitti R. R. Ryynänen. Arvi Tikkala levytti sekä ”Vaimokkeen” että ”Bulu bulu bulun” vuonna 1936. Ansa Ikonen lauloi ”Vaimokkeen” levylle vuonna 1974, jolloin se julkaistiin albumilla Ansa & Tauno. Pirkka-Pekka Petelius levytti ”Bulu bulu bulusta” oman tulkintansa vuonna 1984.[2]
Kuvausaika ja -paikatMuokkaa
Vaimokkeen kuvaukset aloitettiin 28. tammikuuta 1936 ja lopetettiin saman vuoden maaliskuussa. Ulkokuvia otettiin Kuopiossa hotelli Atlaksessa, Puijon näkötornissa ja rautatieasemalla sekä Viipurissa rautatieasemalla ja Rautatientorilla. Lisäksi kuvattiin Espoon vanhan kirkon ympäristössä. Studiona toimi Vironkadun studio Helsingissä.[3]
ArviotMuokkaa
Helsingin Sanomien aikalaiskriitikko kehui Vaimoketta: ”On heti alusta pitäen onniteltava Suomi-Filmiä siitä, että se on ottanut huvielokuva-aiheekseen tämän kevyen romaanin, joka ei aseta vakavia päämääriä ohjaajalle eikä näyttelijöille. On samalla myös lausuttava tunnustus siitä, että suomalainen yleisö saa mainion todistuksen Suomi-Filmin pystyväisyydestä myös hauskuudessa ja huumorissa kilpailemaan tasavertaisena ulkomaalaisten tekijöiden rinnalla.” Uuden Suomen arvostelija kirjoitti: ”Suomi-Filmi on Vaimoketta valmistaessaan tehnyt erittäin huolellista työtä ja saanutkin aikaan elokuvan, jota voidaan pitää ehkäpä parhaimpana tähänastisista kotimaisista äänielokuvista.” Karjalan Suunnassa arvostelun tehneen Ilmari Unhon mukaan ”käsikirjoitus on monin kohdin riemastuttavan herkullinen ja antaa se etenkin näyttelijöille verrattoman hyviä tilaisuuksia näyttää taitoaan sekä replikoinnissa että etenkin ilmeilyssä.” Vaimoke oli näyttelijävoitto Ikoselle. Aikalaiskriitikot vertasivat häntä Heidi Blåfieldiin ja ylistivät hänen charmiaan ja välittömän aitoa työskentelyään.[4]
Erään 2010-luvun kriitikon mukaan Vaalan ohjaustyö on innotonta, mutta ”farssi sisältää kiintoisan ironisen näkemyksen avioliitosta”.[5] Arto Pajukallio taas on todennut elokuvan sujuvaksi viihdekomediaksi.[1] KAVI:n tutkijan Kirsti Raitarannan mukaan ”tarinan käänteet ennakoivat romanssia, mutta dialogissa on ytyä. Elokuvassa vasta 22-vuotias Ansa Ikonen jättää Tauno Palon tyystin altavastaajaksi sanavalmiina ja kirpakkana puolisona.”[6]
HuomioitaMuokkaa
Vaimoke on varhaisin Hilja Valtosen teksteihin perustuva elokuva. Lisäksi se on ensimmäinen elokuva, johon Harry Bergström sävelsi musiikin. Valtoselta ilmestyi vuonna 1933 samanniminen kirjeromaani. Se koostuu 27 kirjeestä, jotka Kirsti Leivo lähettää sisarelleen Eevalle New Yorkiin vuosina 1932 ja 1933. Vaimokkeen kuvauskäsikirjoituksesta vastasi toimittaja Tauno Tattari, joka siirsi tapahtumat talviseen aikaan ja päätti uuden vuoden vastaanottoon viipurilaisessa ravintolassa. Ikoselle maksettiin Kirstin osasta vain 5 000 markkaa. Hänellä oli elokuvassa yksitoista roolipukua, mikä hänen mukaansa oli ”aivan tavatonta siihen aikaan”. Osa Puijon talvikuvista epäonnistui ja ne oli korvattava studio-otoksilla. Kohtauksessa, jossa Kirsti laskettelee alas Puijon rinnettä, turvauduttiin sijaisnäyttelijään. Vaimoke oli taloudellinen menestys, sen yleisösuosio oli vuoden 1936 paras Suomessa.[7]
Vaimoke oli pääosanäyttelijöidensä lopullinen läpimurto suomalaisen elokuvan suurimmaksi tähtipariksi. Tämän elokuvan myötä syntyi käsite Ansa & Tauno.
LähteetMuokkaa
- Suomen kansallisfilmografia 2, ISBN 951-37-1582-5
ViitteetMuokkaa
- ↑ a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 10.6.2011, sivu D 9
- ↑ Äänitearkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 2, sivu 50
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 2, sivut 52 ja 53
- ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma, 22/2011 sivu 29
- ↑ Esityssarjat Elonetissä I: Pääosassa moderni nainen Kino Regina. 23.3.2020. Viitattu 3.4.2021.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 2, sivu 53