Mieheke

vuoden 1936 elokuva

Mieheke (ruots. Så tuktas en kvinna) on vuonna 1936 valmistunut Valentin Vaalan ohjaama suomalainen romanttinen komedia. Sen pääosissa näyttelevät amerikansuomalainen tanssija Tuulikki Paananen ja Tauno Palo. Mieheke on Vaimoke-elokuvan epäsuora jatko-osa mutta myös rinnakkaisteos ja hyödyntää sen menestystä.[1] Vaala ohjasi elokuvasta myöhemmin uuden version nimellä Minä ja mieheni morsian (1955).

Mieheke
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Hilja Valtonen
Valentin Vaala
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Theodor Luts
Leikkaaja Valentin Vaala
Lavastaja Ossi Elstelä
Pääosat Tauno Palo
Tuulikki Paananen
Uuno Laakso
Hilja Jorma
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 20. joulukuuta 1936
Kesto 80 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Vaimoke
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Vaimokkeen käsikirjoitus perustui Hilja Valtosen kirjeromaaniin – tähän elokuvaan Valtonen palkattiin tekemään alkuperäiskäsikirjoitus Vaimokkeen menestyksen innoittamana. Joitakin vuorosanoja kuitenkin lisättiin vielä kuvausvaiheessa. Mieheke kuvattiin loppukesällä ja syksyllä 1936.[2]

Näyttelijät muokkaa

 Tuulikki Paananen  Irmeli Venes  
 Tauno Palo  Reino Lahtinen  
 Uuno Laakso  johtaja Heikki Markkula  
 Regina Linnanheimo  laulajatar Virva Suokuma  
 Hilja Jorma  Mimmi Markkula  
 Helmer Kaski  Ensio Markkula  

Kreditoimattomat näyttelijät

 Ellen Parviainen  1. paikanhakija  
 Verna Piponius  2. paikanhakija  
 Vilho Auvinen  ravintola Rexin portieeri  
 Kauko Kokkonen  mies ravintolan eteisessä  
 Otto Noro  vanhempi herra Lahtinen  
 Usko Kantola  kolmas herra Lahtinen  
 Arvo Kuusla  bensa-aseman hoitaja / mies puutarhajuhlissa  
 Eugen Malmstén  slaagerilaulaja  
 Siiri Angerkoski  rouva puhelinkioskilla  
 Aarne Kuokkanen  mies puhelinkioskilla  

 Eino Heino  nuori mies puhelinkioskilla  
 Mirjami Kuosmanen  nuori nainen ravintolapöydässä  
 Ensio Jouko  konstaapeli  
 Pirkko Raitio  Reino Lahtisen taloudenhoitaja  
 Josef Liebkind  Pierre  
 Elli Ylimaa  Virvan seuraneiti  
 Uno Pihlström  savuketta sytyttävä mies laivarannassa  
 Erwin Uimonen  hotellin portieeri  
 Sasu Haapanen  hotellin johtaja  
 Kalle Rouni  Alfred  
 Aino Lohikoski  Alfredin vaimo  
 Uuno Montonen  Eemeli  
 Rosi Rinne  Eemelin vaimo  
 Emil Lucenius  Virvan autonkuljettaja  
 Edvard Hytönen  vieras puutarhajuhlassa  
 Elsa Rantalainen  vieras puutarhajuhlassa  
 Ida Salmi  vieras puutarhajuhlassa  
 Hulda Keskinen  vieras puutarhajuhlassa  

Juoni muokkaa

Nuori sihteeri Irmeli Venes hakee tointa johtaja Markkulan konttorista. Hän törmää ovella Markkulan poikaan Ensioon, joka kuullessaan tytön asian kertoo, että paikan saadakseen hakijan on parasta olla naimisissa, sillä valinnan tekee hänen äitinsä – miehestään mustasukkainen rouva Markkula suhtautuu neiti-ihmisiin epäluuloisesti. Irmeli saa paikan keksittyään hätävalheen, että on hiljattain mennyt naimisiin erään Lahtisen, työttömän piirtäjän, kanssa. Kun rouva Markkula haluaa tavata aviomiehen, Irmelin on hädissään metsästettävä mies vastapäisestä ravintolasta. Reino Lahtinen on saapunut ravintolaan odottamaan ystäväänsä Ensiota. Vahtimestarin kutsuessa molemmat miehet nousevat; Irmeli valitsee Reinon, vetoaa miestä suostumaan leikkiin ja lupaa selittää kaiken jälkeenpäin.

Reino omaksuu aviomiehen roolin täysin rinnoin ja Irmeli taipuu vaimon osaan rouva Markkulan edessä. Eräänä iltana Reino ja Irmeli pakenevat Ension tunkeilevaa seuraa tanssiravintolaan ja sieltä edelleen kahdenkeskiselle autoajelulle. Parinkymmenen kilometrin päässä Helsingistä Reino moottorivikaan vedoten houkuttelee Irmelin läheiseen taloon, jonne hän tunkeutuu rikkomalla ulko-oven ikkunan – kyseessä on kuitenkin hänen oma maaseutuasuntonsa. Roolileikki ja ilonpito huvilalla johtavat suudelmaan.

Aamulla Reino lukee sanomalehdestä, että Suomeen on palaamassa opintomatkalta laulajatar Virva Suokuma, hänen morsiamensa takavuosilta. Rouva Markkula taas näkee iltalehdessä valokuvan, joka on otettu Virvasta suutelemassa vastaan tullutta Reinoa laivasatamassa, ja kiirehtii hädissään Irmelin luo. Tämä kuitenkin saa rouvan rauhoitettua selittämällä, että Virva on Reinon sisar. Tällöin rouva Markkula saa ajatuksen kutsua Virva yhdistyksensä Sinirusettiseuran hyväntekeväisyysjuhlan vetonumeroksi. Irmeli taivuttaa idean taakse myös Reinon, joka järjestää tapaamisen, ja Virva suostuu ilomielin esiintymään juhlassa.

Rouva Markkula lähettää miehensä Suomi-Filmiin neuvottelemaan juhlan filmauksesta. Samaan aikaan Virva saapuu keskustelemaan elokuvasopimuksestaan ja erehtyy luulemaan Markkulaa Suomi-Filmin johtajaksi. Markkula ja Virva liehittelevät kilvan toisiaan ja juhlivat Virvan esiintymispaikassa myöhään yöhön.

Hyväntekeväisyysjuhlassa sekä Markkula että Reino tuntevat olonsa tukalaksi ja yrittävät turhaan liueta paikalta. Virva tekee näyttävän sisääntulon ja löytää yllätyksekseen Markkulan piiloutuneena vaatekaappiin. Irmeli puolestaan komentaa Ension suutelemaan itseään Reinon nähden, jolloin Reino tulee mustasukkaiseksi ja tunnustaa rakastavansa Irmeliä. Rouva Markkula taas yllättää miehensä ja Virvan intiimistä tilanteesta. Kun Virva välienselvittelyn kuluessa ymmärtää, ettei Markkula olekaan elokuvayhtiön johtaja, hän poistuu raivoissaan paikalta seurueineen. Myös vieraat tekevät lähtöä haistaessaan skandaalinkäryä ja vain Markkula jää lohduttamaan rouvaansa, joka päivittelee maineensa ja asemansa menetystä.

Reino ajaa Irmelin maaseutuasunnolleen, jonka oveen hän tällä kertaa käyttää avaintaan toivottaen: ”Rouva Lahtinen on hyvä!”. Suudelmaa säestävät Ension suosionosoitukset auton tavaratilasta. Markkulan huvilan puutarhaan on jäänyt pari juhlijaa, jotka kohottavat ”sisäisen kasvatuksen maljan” ja toteavat: ”Sinirusettiseura iloitsee”.

Tuotanto muokkaa

Huhtikuussa 1936 ensi-iltaan tullut Valtos-elokuva Vaimoke oli niin erinomainen yleisömenestys, että kirjailijan nimelle päätettiin rakentaa jatkossakin. Suomi-Filmin ja Valtosen laatiman sopimuksen mukaisesti kirjailijalta tilattiin alkuperäiskäsikirjoitus, joka sai nimekseen Mieheke. Näkökulma Miehekkeessä on selvästi urbaanimpi kuin romaanipohjaisessa Vaimokkeessa. Kuvauspaikat olivat pääasiassa helsinkiläiskortteleita; Reinon asuintaloa esitti Tammitie 1:n huvila Huopalahdessa. Sisäkuvia varten käytössä oli Haagan työväentalo.[3]

Alun perin oli tarkoituksena, että myös tässä elokuvassa olisivat pääparina Ansa Ikonen ja Tauno Palo, jotka olivat nousseet lopulliseen kansansuosioon Vaimokkeen lemmenparina. Ikonen ei kuitenkaan halunnut peruuttaa aiemmin sopimaansa opintomatkaa Moskovaan. Suomi-Filmi ei suostunut lykkäämään kuvaustöiden alkua Ikosen takia ja antoi naispääosan Vaalan uusimmalle löydölle, Yhdysvalloista tulleelle Tuulikki Paanaselle. Suomi-Filmin henkilökuntaa esiintyy elokuvassa cameo-rooleissa.[2]

Miehekkeen yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesitysten mukaan laskien melko hyvä.[2]

Musiikki muokkaa

Miehekkeen musiikkiosiot ovat Harry Bergströmin sävellyksiä. Siinä kuullaan Eugen Malmsténin ja Tauno Palon tulkitsemana Eine Laineen sanoittama foksi ”Ah, ethän tiedä” sekä Turo Karton sanoittama nimikappale ”Mieheke”. Taustamusiikissa toistuu kappale ”Kun kuulen tuon”, joka on myös Laineen sanoitus. Palo levytti kaikki Miehekkeen musiikkikappaleet 1930-luvulla yhdessä Dallapé-orkesterin kanssa. Elokuvaan oli kaavailtu myös Karton sanoittamaa tangoa ”Marjatta”, mutta laulu jätettiin pois lopulliselta musiikkiraidalta.[2]

Arviot muokkaa

Aikalaisarvioissa elokuvan ohjaukseen suhtauduttiin suopeammin kuin Valtosen tarinaan, jota pidettiin mitäänsanomattomana ja ohuena. Uuden Suomen kriitikon mukaan juonen käänteet eivät olleet uusia tai yllättäviä ja vuoropuhelusta puuttui nasevuus. Ilta-Sanomat arvioi: ”Sisältö jää laihanlaiseksi, ja elokuvan koomilliset käänteet kulkevat melko totunnaisia katuja”. Vaalan panos ohjaajana sai sen sijaan tunnustusta: ”Siinä jälleen ilmenee hänen kykynsä ajatella kuvin. Vauhti on koko ajan reipas, toiminta notkeata ja huvittavien tilanteiden sarja katkeamaton”, kiitettiin Elokuva-Aitassa. Näyttelijöistä Tauno Paloa pidettiin entisestään kehittyneenä, mutta positiivisimman huomion sai ensikertalainen Tuulikki Paananen, jonka esiintymisessä nähtiin sulavuutta ja hallittua varmuutta.[4]

Televisioesityksen yhteydessä vuonna 2011 tehdyssä arviossa arveltiin, että koska Mieheke haluttiin teattereihin vielä samana vuonna Vaimokkeen kanssa, elokuvanteossa tuli kiire, mikä saattoi viedä siitä parhaan terän.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma, 36/2011 sivu 13
  2. a b c d Mieheke, Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 25.9.2013
  3. Suomen kansallisfilmografia 2 (1995)
  4. Mieheke, Lehdistöarviot, Elonet.fi Viitattu 30.11.2022