Avaa päävalikko
Kastehelmi Karjalainen

Kastehelmi Karjalainen (10. toukokuuta 1911 Helsinki11. joulukuuta 1973 Turku) oli suomalainen lausuntataiteilija, erityisesti kansanrunouden tulkitsija. Karjalaisen vanhemmat olivat räätälimestari Otto Karjalainen ja Ida o.s. Kainulainen. Lapsuudenkoti sijaitsi Helsingin Punavuoressa (Pursimiehenkatu 12). Kesäisin Kastehelmi sai tutustua karjalaisiin sukujuuriinsa äitinsä lapsuudenkodissa Käkisalmessa ukko Juhani Kainulaisen ja Riitta-mummon (o.s. Janatuinen) hoivissa. Juhani oli muinaisrunojen ja loitsujen taitaja.

Karjalainen solmi avioliiton vuonna 1938 Heimo Riihimäen kanssa. Se oli kahden taiteilijan liitto, Heimo oli ammatiltaan arkkitehti, mutta sisimmältään kuvataiteilija. Kastehelmin rinnalla ja tuella hän loi omaa taiteilijauraansa.

Perheeseen syntyi neljä lasta: Marjatta, Sirkku, Juhana ja Terttu, joista tyttäret osallistuivat esiintymiskiertueille. Elämäntehtäväkseen Karjalainen koki runo- ja lauluperinteen välittämisen kaikelle kansalle.

Karjalainen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1931. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa vuosina 1931–1934 suomen kieltä, kirjallisuutta ja kansanrunoutta. Näytteleminen (ylioppilasteatteri) ja lausuntaharrastus vetivät puoleensa. Elettiin kansallisen identiteetin etsinnän aikaa, ja nuori ylioppilas lähti runonkeruumatkalle Raja-Karjalaan, muun muassa Kiihtelysvaaran maisemiin.

Kastehelmi tyttärineen Konservatorion lausuntaillassa ”Lapsi iloissaan ja suruissaan” vuonna 1953.
Kastehelmi ja lapsenlapset Virpi sekä Varpu Kalevalan päivänä 1971.

Talvisodan syttyessä Karjalainen oli juuri perustanut perheen ja saanut esikoisensa. Suomen kansaa ja Karjalan heimoa koettelivat raskaat vuodet. Kastehelmi teki lukuisia kiertueita rintamalle ja esiintyi Aunuksen radiossa. Asemasodan aikana koti oli Käkisalmessa, ja sieltä Kastehelmi lähti runonkeruumatkoille (mm. Aunus, Vienan-Karjala, Syväri, Vuokkiniemi).

Sisällysluettelo

Taiteellinen uraMuokkaa

Kipinänä lausujanuralle oli voitto akateemisissa lausuntamestaruuskilpailuissa vuonna 1932. Karjalainen uusi mestaruutensa seuraavana keväänä, ja vain vuotta myöhemmin hän piti lausuntaillan Helsingin Konservatorion salissa. Ohjelmistossa oli muun muassa Aino Kallaksen Reigin pappi, Kersti BengrothinAnu ja Mikko sekä Mika Waltarin Kissa kiihkeä. Jo ensimmäisessä koitoksessaan Kastehelmi saavutti arvostelu- ja yleisömenestyksen.

”Vaatimattoman luonnollisena hän vetosi yleisöön pelkästään esityksensä ’ominaispainolla’, sillä synnynnäisten lahjojen suuntaan kehitetyllä luonnollisella taidolla, jossa ei tuntunut minkäänlaista teknillistä rakentelua eikä tyylittelevää muotosommittelua, vaan joka tavoitti vaivattomasti oikean korostuksen, värityksen, luonteen, sävyn, sävelen ja vauhdin tulkittavalle.” (Uusi Suomi, H. Jalkanen.)

Kansanrunouden ohella kuului ohjelmistoon aikakauden lyyrikkojen tuotantoa (mm. Eino Leino, Edith Södergran, Aale Tynni, Lauri Viita), lapsinovelleja (mm. Ester Erhomaa, Teuvo Pakkala, Oiva Paloheimo) ja satuja (mm. Anni Swan, H. C. Andersen). Taiteilija tulkitsi myös syntyperältään karjalaisten kirjailijoiden (Viljo Kojo, Unto Seppänen, Kerstin Bergroth, Kyllikki Mäntylä) tuotantoa.

Kansanrunouden pohjalle rakentuvia lausuntailtoja olivat mm. ”Karjalainen nainen” (1943), ”Karjalaiset runonlaulajat” (1945) sekä ”Viimeiset runonlaulajat” (1949). Vuodesta 1953 lähtien äidin mukana esiintyivät tyttäret, ensin Marjatta ja Sirkku, myöhemmin myös perheen kuopus Terttu. Näistä lausuntailloista mainittakoon mm. ”Lapsi iloissaan ja suruissaan” (1953, 1954, 1955) sekä H. C. Andersenin 150-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty ilta ”Satukuningas, elämä ja tarinat” (1955). Vuonna 1964 Karjalainen teki pitkän, menestyksekkään esiintymismatkan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Kastehelmi Karjalainen aloitti lausuntakiertueet Helsingin Konservatoriosta ja jatkoi esiintymisiä kaikkialle Suomeen, niin suuriin kaupunkeihin kuin myös pienille paikkakunnille. Hän oli odotettu vieras esiintymään myös kouluissa, kansanopistoissa ja varuskunnissa. Kun Kastehelmi Karjalainen tyttärineen esiintyi, palkitsivat kuulijat heidät aina raikuvin suosionosoituksin. Myös kriitikot ymmärsivät Kastehelmin ainutkertaisen lahjakkuuden. Oheinen arvostelu oli tyyppiesimerkki:

”Kastehelmi Karjalainen tyttärineen valloitti jälleen eilen Konservatorion salin täyttäneen yleisön sillä sydämellisellä, elämänmyönteisellä taiteellaan, joka on niin äidillä kuin tyttärilläkin luontaisena kummilahjana.” (Suomen Sos.dem. 6.6.1954)

Karjalainen antoi lausuntatunteja koko taiteilijauransa ajan. Muutettuaan Turkuun hän alkoi kutsua lapsioppilaitaan Turun Annikeiksi – olihan Helsingillä omat Helkatyttönsä.

Viimeiset vuodetMuokkaa

Heimo ja Kastehelmi rakennuttivat kierrätyshirsistä komean talon Martinmäelle (Sirkantie 2). Talo valmistui 1952 ja jäi Kastehelmin viimeiseksi kodiksi. Hän ehti nähdä seitsemän lapsenlapsensa syntymän. Näistä ’vunukoistaan’ hän kertoo kirjassaan ”Maammo, oleks historiaa”. Lapsenlapset olivat mukana myös kahdessa TV-ohjelmassa (Kalevalan päivänä ”Pienten piirissä” 1966 ja Tauno Äijälän TV-sarjassa ”Ihania isoäitejä” 1966).

Kastehelmi Karjalainen sairastui vakavasti ollessaan vasta 62-vuotias. Hän kuoli joulukuussa 1973. Karjalainen on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle (V.5.4.7.155-156). Haudalla on heimokansan pystyttämä kuvanveistäjä Niina Sailon muotoilema muistokivi.

Kastehelmi Karjalaiselle myönnettiin vuonna 1973 Pro Finlandia -mitali tunnustuksena taiteellisesta työstä.

Kirjallinen tuotantoMuokkaa

Omaelämäkerralliset romaanit:

Toimitustyöt:

Artikkeleita, matkakuvauksia, novelleja ja pakinoita sanoma- ja aikakauslehdissä (mm. Suomen Kuvalehti, Kotiliesi).

LähteetMuokkaa

Kastehelmi Karjalaisen valokuva- ja dokumenttijäämistö, omaisten hallussa.

Aiheesta muuallaMuokkaa