Uuno Epsanjassa

vuoden 1985 elokuva

Uuno Epsanjassa on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut, järjestyksessä kymmenes Uuno Turhapuro -elokuva. Elokuva oli vuoden 1985 katsotuin kotimainen elokuva; se ohitti Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan ja ylti kolmanneksi menestyneimmäksi Turhapuro-elokuvaksi.[1] Elokuvateattereissa sen kävi katsomassa 607 939 katsojaa.[2] Televisiossa elokuva on esitetty useita kertoja.

Uuno Epsanjassa
Elokuvan alkutunnus.
Elokuvan alkutunnus.
Ohjaaja Ere Kokkonen
Käsikirjoittaja Ere Kokkonen
Tuottaja Pertti Pasanen
Säveltäjä Jaakko Salo
Kuvaaja Mara Kakko
Leikkaaja Eva Jaakontalo
Lavastaja Kristine Elo
Pääosat Vesa-Matti Loiri
Marjatta Raita
Tapio Hämäläinen
Marita Nordberg
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Filmituotanto Spede Pasanen Oy
Ensi-ilta 27. syyskuuta 1985
Kesto 100 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
espanja
Katsojat 607 939
Edeltäjä Uuno Turhapuro armeijan leivissä
Seuraaja Uuno Turhapuro muuttaa maalle
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Sörsselssönin viimeinen poikamiesilta.
DVD:n kansikuva

TuotantoMuokkaa

Elokuva sai alkunsa, kun äänittäjä Pekka Lampela valitti talvella 1984–85 Hei kliffaa hei -elokuvan kuvauksissa ohjaaja Ere Kokkoselle, että aina elokuvien kuvauksissa saa palella. Ere lupasi, että seuraavassa elokuvassa et palele, ja keksi tehdä Turhapuro-elokuvan Espanjassa.[1]

Elokuvan golf-kohtausta tehtäessä samalla golfkentällä oli pelaamassa näyttelijä Sean Connery. Työryhmä ajatteli kutsua hänet mukaan elokuvaan pieneen cameorooliin, mutta loppujen lopuksi kukaan työryhmän jäsenistä ei iljennyt kutsua ”suurta legendaa” mukaan elokuvaan[3] (joskin Ere Kokkonen mainitsee myöhemmin muistelmissaan, että pyynnöstä huolimatta Connery olisi kieltäytynyt kohteliaasti cameoroolista). Uunon härkätaistelukohtauksissa kokeiltiin aluksi käyttää paikallista näyttelijää, mutta hän ei ollut tarpeeksi turhapuromainen, joten Loiri päätti kokeilla itse.[1] Elokuvassa nähdään myös Loirin Nasse-setä-hahmo[1] sekä porilaisten urheiluautoilijoiden keksintö ”kaksikeulainen auto”. Elokuvaa kuvattiin Hotel Del Golfissa Marbellassa.

JuoniMuokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa, kun huolestunut Elisabeth soittaa äidilleen aamuyöllä: Uuno ei ole tullut kotiin ja Elisabeth pelkää, että hänelle on sattunut jotakin. Uuno soittaa vaimolleen puhelinkioskista ja esittää olevansa naapuri Kotkala-Hammaslärvänen, joka pyytää Elisabethia pudottamaan viestin heidän postiluukkuunsa Kotkala-Hammaslärväsen vaimolle. Sillä välin Uuno hiipii Turhapurojen asuntoon ja nukahtaa sohvalle. Raivostunut Elisabeth tivaa Uunolta, missä tämä on luurannut koko yön. Uuno selittää olleensa etsimässä yövahdin työtä.

Uuno saakin lopulta työtä Halpamatkat-matkatoimiston oppaana käytyään ensiksi kirjekurssin. Uunon appiukko vuorineuvos Tuura ei ehdi saada tärkeään miljardikauppaan edellyttävään paperiinsa liikenneministerin allekirjoitusta. Ja lopulta kuullessaan liikenneministerin lähteneen lomalle Espanjaan Marbellaan, tämä päättää lähteä vaimonsa Reetan ja tyttärensä Elisabetin kanssa Marbellaan metsästämään allekirjoitusta, ja Tuura iloitsee saavansa olla kaksi ihanaa viikkoa tuhansien kilometrien päässä Uunosta. Tuuran onni haihtuu nopeasti, sillä Uuno onkin matkaoppaana juuri hänen lennollaan ja matkalla. Samassa lentokoneessa on myös Sörsselssön, joka on mennyt naimisiin samana päivänä, mutta oikeasta vaimosta ei ole varmuutta.

Espanjaan päästyään seurue matkustaa juuri ja juuri kasassa pysyvällä maasturilla lentokentältä hotellille, jossa Tuuralta meinaa pettää hermo, sillä heillä ei olekaan huoneita hotellissa vaan he joutuvat yöpymään hotellin pihassa olevassa teltassa. Sen sijaan Uuno ja Sörsselssön majoittuvat hotelliin esittäen avioparia.

Uima-altaalla Uuno huomaa Rosita-nimisen naisen (Satu Silvo), ja yrittää saada aikaan kuuman lomaromanssin. Uuno ei kuitenkaan ota Rositaa uudeksi vaimokseen, vaan palaa Elisabetin luokse, ja yksin häämatkalle vahingossa päätynyt Sörsselssön menee elokuvan lopussa naimisiin Rositan kanssa. Sörsselssön oli periaatteessa naimisissa Suomesta lähtiessään, mutta hänen tuore vaimonsa ei ehtinyt lennolle, ja otti lopulta avioeron.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

NäyttelijätMuokkaa

 Vesa-Matti Loiri  … Uuno Turhapuro / Nasse-setä  
 Marjatta Raita  … Elisabeth Turhapuro  
 Tapio Hämäläinen  … vuorineuvos Tuura  
 Marita Nordberg  … rouva Tuura  
 Spede Pasanen  … Härski-Hartikainen  
 Simo Salminen  … insinööri Sörsselssön  
 Satu Silvo  … Rosita de Carlos  
 Ville-Veikko Salminen  … José, hotellin portieeri  
 Yrjö Parjanne  … Reino, liikenneministeri  
 Elli Castrén  … Tuuran sihteeri  
 Hellevi Seiro  … Sörsselssönin kihlattu  
 Eila Pehkonen  … Kaarina Kirppo  
 Tiina Brännare  … nuori aviovaimo lentokoneessa  
 Tarja Siimes  … neiti Stendöör, liikenneministerin sihteeri  
 Seppo Laine  … poliisi  
 Jyrki Kovaleff  … poliisi  
 Juhani Kumpulainen  … pappi  
 Riitta Väisänen  … Sörsselssönin uusi vaimo  
 Anna-Maija Kokkonen  … liikenneministerin vaimo  
 Marja Österberg  … Sörsselssönin kihlatun seuralainen  
 Jenni Loiri  … Nasse-sedän hoidokki  
 Joonas Loiri  … humalaisen isän lapsi  
 Riitta Loiri  … Nasse-sedän häiritsemä nainen  
 Kiti Kokkonen  … tyttö uima-altaalla  
 Irma Aaltonen  … lentomatkustaja  
 Tauno Lahtinen  … lentomatkustaja  
 Jukka Hirvikangas  … mies hotellin altaalla  
 Ere Kokkonen  … humalainen isä  
 Saija Hakola  … katsoja härkätaistelussa  

TekijätMuokkaa

TV-esityksetMuokkaa

Lähde:[4]

Päivämäärä Kanava Katsojamäärä
1.5.1988 MTV1 1 318 000
10.5.1992 Kolmoskanava 878 000
1.5.2000 MTV3 718 000
27.1.2002 MTV3
19.6.2005 MTV3 665 000
29.4.2007 MTV3
30.12.2011 MTV3
23.11.2013 MTV3
30.8.2014 MTV3
11.1.2015 MTV3
22.7.2016 MTV3 536 000[5]
20.6.2018 Sub 124 000[6]
26.12.2018 Sub 178 000[7]
25.6.2019 Sub 121 000[8]
30.6.2019 Sub
10.1.2020 MTV3
1.7.2020 Sub 101 000[9]
3.7.2020 Sub

Lisäksi elokuva oli tarkoitus esittää MTV3:lla 1. tammikuuta 2005, mutta se jätettiin Intian valtameren maanjäristyksen jälkimainingeissa vietettynä kansallisena surupäivänä pois ja tilalla näytettiin Risto Jarvan Jäniksen vuosi.[10][11]

ArvioitaMuokkaa

Helsingin Sanomien kriitikon Helena Yläsen mielestä Uuno Epsanjassa oli ”miesmuistiin pitkäveteisin Uuno Turhapuro -elokuva”: ”[Se] ei sisällä yhtään ainoata hölmönhauskaa tuoretta oivallusta, joita sentään heikoimmissakin Turhapuroissa on tähän saakka ollut ainakin yksi, yksi hetki, jonka vuoksi kaikki vaiva ei ole mennyt hukkaan. Teksti on puolihauskaa hölinää. Uunon kekseliäisyys on korkeintaan puolessa niistä ajoista, jolloin hän oli tuore aviomies.” Uuden Suomen Aune Kämäräinen oli samoilla linjoilla: ”Jostakin syystä tämä Turhapuro-elokuva tuntuu tylsemmältä ja itseään toistavammalta kuin pari kolme edellistä. – – – Vitsit ovat vähissä eivätkä vedä vertoja edes Speden TV-shown sketseille. Ihmekojeet ja -laitteet, joista ainakin Turhapuro-elokuvien pääyleisö, 10-vuotiaat lapset, ovat pitäneet, rajoittuvat nyt yhteen kaksisuuntaiseen autoon. Juopon lapsenvahdin Nasse-sedän osuus tuntuu väkisin mukaan ympätyltä ja on sitä paitsi tosi mauton.” Lapin Kansan Kari Kellokumpukaan ei innostunut elokuvasta, mutta arveli, että ”ehkä sen suosio perustuu enemmänkin suomalaisen yhteiskunnan mentaliteettiin, tapaan arvostaa asioita. Luterilaisessa työhullussa Suomessa Uuno antaa meille vapauden olla laiskoja, saamattomia renttuja. Voi kun ei tarvitsisi huolehtia rahasta, voi kun ei tarvitsisi oikoa kravattia, ja mikä pahinta, naapurilla on uusi auto ja peräti sähköhammasharja.”[12]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Ilkka Jauhiainen sanoo ympäristönvaihdoksen tehneen hyvää Uunolle ja antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[13]

LähteetMuokkaa

  • Suomen kansallisfilmografia 9, Vuosien 1981–1985 suomalaiset kokoillan elokuvat. Helsinki: Oy Edita Ab, 2000. ISBN 951-37-2677-0.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Kansallisfilmografia 9 s. 476
  2. Kansallisfilmografia 9 s. 474
  3. Marjamäki, Tuomas (toim.): Uuno Turhapuro Juhlakirja, s. 46. Ere Kokkonen Oy, 1998. ISBN 952-91-0167-8.
  4. Uuno Epsanjassa (Osio "Esitystiedot") Elonet. Viitattu 9.1.2019.
  5. TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 29/2016 finnpanel.fi. Viitattu 26.7.2016.
  6. TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 25/2018 finnpanel.fi. Viitattu 25.6.2018.
  7. TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 52/2018 finnpanel.fi. Viitattu 12.1.2019.
  8. Finnpanel - TV-mittaritutkimus web.archive.org. 2.7.2019. Viitattu 18.6.2020.
  9. Finnpanel - TV-mittaritutkimus www.finnpanel.fi. Viitattu 6.7.2020.
  10. HS Verkkoliite - MTV3 ei lähetä lauantaina mainoksia web.archive.org. 30.12.2004. Viitattu 9.1.2019.
  11. MTV3:lla ei mainoksia 1.1.2005 Mtv3.fi. 31.12.2004. webarchive.org. Viitattu 9.1.2019.
  12. Suomen kansallisfilmografia, osa 9 (vuosien 1981–1985 elokuvat), s. 473–476. Helsinki:Suomen elokuva-arkisto, 2000. ISBN 951-37-2677-0.
  13. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.