Wikipedia

Ludwig van Beethoven

saksalainen säveltäjä
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 21. lokakuuta 2007 kello 14.43 käyttäjän Mr. Showman (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Tämä artikkeli käsittelee säveltäjää. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu

Ludwig van Beethoven (16. joulukuuta 1770 – 26. maaliskuuta 1827) oli saksalainen säveltäjä klassismin ja romantiikan siirtymäkaudella. Hän oli aikansa merkittävin säveltäjä ja myös yksi koko musiikkihistorian vaikutusvaltaisimmista säveltäjämestareista.[1] Huolimatta asteittaisesta kuuroutumisestaan hän kykeni työskentelemään elämänsä loppuun asti, ja hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat esimerkiksi yhdeksän sinfoniaa, viisi pianokonserttoa ja yksi viulukonsertto, yksi ooppera ja kaksi messua, 32 pianosonaattia sekä 17 jousikvartettoa.[2]

Ludwig van Beethoven
[[Tiedosto:|250px|Joseph Karl Stieler, Ludwig van Beethoven, 1820.]]
Joseph Karl Stieler, Ludwig van Beethoven, 1820.
Henkilötiedot
Syntynyt16. joulukuuta 1770 Bonn, kaste 17. joulukuuta
Kuollut26. maaliskuuta 1827 Wien
Ammatti Klassismin ja romantiikan säveltäjä.
Muusikko
Aktiivisena 1782-1827
Tyylilajit Klassismi ja romantiikka
Soittimet piano ja viuluView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.beethoven-haus-bonn.de

Elämä

Bonn

Tiedosto:Beethovenin vanhemmat.jpg
Beethovenin vanhemmat Johann van Beethoven (1740–1792) ja Magdalena Keverich van Beethoven (1744–1787).
 
Beethovenhaus Bonnissa.
 
Paikka, jossa Beethovenin isoisä Lodewijk toimi kapellmeisterinä

Beethoven syntyi Bonnissa flaamilaista alkuperää olleeseen perheeseen, jonka seitsemästä lapsesta vain Ludwig ja kaksi hänen pikkuveljeään elivät aikuisikään asti. Syntymäaika on epävarma, sillä vain kastepäivä – 17. joulukuuta – tunnetaan varmasti, mutta tähän aikaan vastasyntyneet lapset oli tapana kastaa heti syntymistä seuraavana päivänä. Hänen isänsä, Johann van Beethoven, oli laulajana Kölnin vaaliruhtinaan hovissa ja sortui usein juopotteluun. Hän yritti tehdä pojastaan Mozartin kaltaisen kuuluisan lapsineron ja pakotti tämän jo nelivuotiaana soittamaan päivittäin tuntikausia. Ohikulkijat näkivät poikaparan pianon äärellä, toisinaan itkemässä väsymyksestä.[3]

Leikit jäivät vähiin, joskin Ludwig ja hänen veljensä Caspar leikkivät toisinaan paikkakunnan lasten kanssa. Hän nautti siitä, että häntä kannettiin reppuselässä ja ulvoi naurusta vauhdikkaassa kyydissä. Hän oli hyväntuulinen ja lempeä - kömpelö, tummaihoinen, ja päättäväinen. Tumman ihon vuoksi hänestä käytettiin nimitystä Der Spagnol, Espanjalainen. [3]

Beethovenilla oli koko elämänsä tapana puhjeta äänekkääseen nauruun, kun hän oli huvittunut, joskus sopimattomallakin hetkellä ja sopimattomassa tilanteessa, ja hänen huumorintajunsa säilyi koulupoikamaisena elämänsä loppuun asti.

Aloittaessaan koulunkäynnin Ludwig oli surkean näköinen ja nukkavieru. Hän ei ollut lukumiehiä eikä kunnianhimoinen koululainen. [3] Koulun päätyttyä isä pakotti pojan keskittymään entistä ahkerammin musiikkiopintoihin. [3]

Ensimmäiset sävellykset

 
13-vuotias Beethoven vuonna 1784.

Nuori Ludwig esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran jo seitsenvuotiaana. Tässä esityksessä isä väitti poikaansa kaksi vuotta nuoremmaksi, jotta Ludwigin lahjakkuus tekisi suuremman vaikutuksen. [3] Beethoven sai itse tietää asiasta vasta 40-vuotiaana. [3] Beethovenin lahjakkuus ei jäänyt huomaamatta muiltakaan: vuonna 1779 hänestä tuli Christian Gottlob Neefen suojatti, ja tämän ohjauksessa hänestä tuli ensin apulaisurkuri vuonna 1781 ja kolme vuotta myöhemmin hovin palkkatyöntekijä. Beethoven julkaisi jo 1782 ensimmäisen teoksensa nimeltä 9 muunnelmaa Dresslerin marssista ja seuraavana vuonna kolme pianosonaattia, niin sanotut Kurfürst-sonaatit. Myös vaaliruhtinas sai tietää nuoresta lahjakkuudesta ja suostui rahoittamaan tämän musiikkiopinnot.

Vuonna 1787 Beethoven matkusti Wieniin tarkoituksenaan opiskella Mozartin johdolla. Tarinan mukaan Mozart oli hyvin vaikuttunut Beethovenin soittotaidoista ja improvisointikyvyistä. Ehti kulua vain kolme kuukautta, kun Beethoven sai kuitenkin kuulla äitinsä olevan vakavasti sairas ja matkusti takaisin Bonniin.[3] Äiti kuoli pian keuhkotautiin. Isän juoppous taas paheni entisestään, ja niinpä Beethoven joutui pitämään viisi vuotta huolta veljistään. Toimeentulonsa hän hankki hoviorkesterin viulistina, ja lisäksi hän sai oikeuden päätöksellä puolet isänsä palkasta käytettäväksi perheen elättämiseen.

Ura Wienissä

Mozart oli jo kuollut, kun Beethoven palasi Wieniin vuonna 1792 ruhtinaan avustuksella. Hän hakeutui Joseph Haydnin ohjaukseen ja opiskeli muun muassa pianonsoiton tekniikkaa sekä kontrapunktia. Beethovenin ailahtelevainen luonne ja äkilliset raivonpuuskat eivät kuitenkaan sopineet Haydnin täysin päinvastaiseen luonteeseen, ja niin Beethoven siirtyi muiden opettajien, kuten Johann Georg Albrechtsbergerin ja Antonio Salierin oppiin Haydnin lähdettyä Englantiin vuonna 1794. [4] Beethovenin päätettyä jäädä pysyvästi Wieniin ruhtinas lopetti apurahan, mutta sillä välin Beethoven oli jo ehtinyt saavuttaa suosiota yläluokan salongeissa siinä määrin, että sai riittävästi rahallista tukea rikkailta wieniläisiltä.

Vuonna 1795 Beethoven esiintyi ensimmäisen kerran Wienissä. Hänen intohimoisesti ja dynaamisesti esittämänsä toinen pianokonsertto nosti hänet kaupungin johtavaksi pianistiksi. 1790-luvun tuotantoon kuuluivat pianokonserton lisäksi muun muassa piano-, viulu- ja sellosonaatit. Beethoven oli Wienin menestynein vapaa säveltäjä, eikä hän Bonnin-vuosien jälkeen enää koskaan palvellut hovissa vaan omisti maksusta sävellyksiään varakkaille ylimysystävilleen ja kenties myös rakastajilleen.[3] Soluttautumisen seurapiireihin sujui osittain sen vuoksi helposti, vaikka Beethoven oli vaatimatonta syntyperää.

Kuurous

 
Johann Neidl: Beethoven, kaiverrus, 1801.

1790-luvun lopulla Beethoven huomasi kuulonsa heikkenevän ja alkoi pian pelätä lopullista kuuroutumista. Vuosisadan vaihteessa tilanne oli pahentunut edelleen, ja hän kuuli korvissaan häiritsevää (suhinaa) eikä pian enää kyennyt kunnolla hoitamaan pianistin uraansa. Myös orkesteria johtaessaan hän tarvitsi nyt apulaiskapellimestaria. Vuonna 1802 alkoi käydä selväksi, että Beethovenin pahin pelko oli hitaasti käymässä toteen. Hän käytti monenlaisia kuulokojeita ja sai lääkärin määräyksestä kylpyjä Tonavan vedessä, mahapillereitä sekä manteliöljyä korvakäytäviin, mikä kuitenkin vain pahensi tilannetta. [3] [4]

Eräässä talossa Heiligenstadtin kylässä Wienin laitamilla hän kirjoitti veljilleen Karlille ja Johanille kuuluisan kirjeen, joka nykyisin tunnetaan Heiligenstadtin testamenttina. Siinä Beethoven purkaa epätoivonsa ja kertoo, kuinka hänen ailahteleva käytöksensä on ymmärretty väärin pelkäksi pahanhenkisyydeksi, mutta todellisuudessa se johtui vain kuuroutumisen aiheuttamasta ahdistuksesta. Samalla hän toteaa, että on valmis hyväksymään kohtalonsa, ja päättää kaikesta huolimatta viimeistellä ne teokset, jotka hänen päässään yhä olivat ja jotka hän koki elämäntehtäväkseen.

»Voi te, jotka ajattelette tai sanotte, että olen pahantahtoinen, itsepäinen tai ihmisvihaaja, kuinka teettekään minulle vääryyttä. Ette tiedä salattua syytä, joka saa minut vaikuttamaan sellaiselta. – – Minun täytyy elää lähes yksin, kuin karkotettu; voin olla tekemisissä yhteiskunnan kanssa vain juuri sen verran kuin on tarpeellista. Aina kun lähestyn ihmisiä minut valtaa polttava kauhu, ja pelkään altistuvani sille vaaralle, että ihmiset huomaavat minun tilani. – – Sellaiset tapaukset ajoivat minut epätoivoon, ja vielä vähän enemmän niin olisin päättänyt elämäni – vain taide pidätteli minua. Tuntui mahdottomalta jättää maailmaa, ennen kuin olisin luonut kaiken minkä tunnen olevan sisälläni. – – Näkemiin, älkääkä unohtako minua kun olen kuollut; ansaitsen tämän teiltä, sillä elämäni aikana olen ajatellut teitä ja tapoja tehdä teidät onnellisiksi.[4]»

Beethovenin kuuroudelle on esitetty useita selityksiä. Ruumiinavauksessa selvisi, että hänen sisäkorvansa oli laajentunut, mistä oli ajan mittaan seurannut haavaumia. Lisäksi hänen hiustensa lyijypitoisuus todettiin myöhemmin erittäin korkeaksi. Lyijyä käytettiin Beethovenin aikana – tietämättä sen haittavaikutuksista – jopa lääkkeissä ja viinin makeuttamisessa. Beethovenin arvellaan saaneen lyijyä myös lääkärinsä antamien hoitojen vuoksi. [5] Lyijyn tiedetään elimistöön joutuessaan aiheuttavan ailahtelevaisuutta, äkillisiä raivokohtauksia ja jopa kuuroutta.[6]

Vuodesta 1818 Beethoven ei pystynyt kommunikoimaan ihmisten kanssa normaaliin tapaan kuuroutensa vuoksi, ja hän turvautui keskustelukirjoihin, joiden välityksellä hän viesti ihmisten kanssa. Keskustelukirjat ovat olleet korvaamattomia lähteitä Beethovenin elämän ja ajatusten selvittämisessä.[4]

Vuodet 1804-1815

Toinen luomiskausi

 
Beethovenin ystävä ruhtinas Franz Joseph Maximilian Von Lobkowizt
 
Joseph Mähler: Beethoven, maalaus, 1804
 
Linoello Balestrieri: Beethoven, maalaus, noin 1805

Jälkipolville Beethovenin kuurous oli myös siunaus. Testamentin kirjoittamisen jälkeen hän sai valtavan luomisvimman ja päätti omistaa loppuelämänsä säveltämiselle. Vaikka hän ei enää kuullut juuri soittimia tai lauluääntä, hän kuuli keksimänsä melodiat päässään. Myös hänen tyylinsä muuttui täysin, ja se oli nyt rohkeaa ja sankarillista heijastaen säveltäjän omaa päättäväisyyttä. Vuodet 1803–1812 olivat säveltäjän tuottoisimmat. Vuonna 1803 saivat ensiesityksensä toinen sinfonia ja kolmas pianokonsertto. Pian syntyi myös tunnettu pianosonaatti Waldstein, jonka Beethoven omisti ystävälleen. Vuonna 1804 valmistui uupumattoman työn seurauksena kolmas sinfonia, Eroica (Sankarillinen). Beethoven omisti sen aluksi ihailemalleen Napoleon Bonapartelle, mutta kiivastui kuultuaan tämän julistautuneen keisariksi ja repi sinfonian kansilehden irti kutsuen sitä enää vain sankarilliseksi sinfoniaksi. [4] Hänen silmissään Napoleon ei ollut enää sankari vaan ahne ja vallanhimoinen. Sinfonia merkitsi uuden aikakauden alkua sekä Beethovenin tuotannossa että koko musiikin historiassa, sillä sen hurjat alkutahdit olivat ajalleen poikkeukselliset ja enteilivät jo romantiikan syntyä.[4]

Raivokas säveltämistahti vaati pian veronsa. Toukokuussa 1804 hänen voimansa ehtyivät, ja Stephan von Breuning otti hänet hoiviinsa. Beethovenista oli tullut entistä ärtyneempi, koska hän ei voinut huonossa kunnossa purkaa turhautumistaan säveltämiseen, ja häntä saattoi hädin tuskin edes puhutella.[3] Muutaman viikon kuluttua – riidan vuoksi – Beethoven lähti maaseudulle pysytellen kuitenkin Wienin lähistöllä. Siellä hän rauhoittui jälleen ja palattuaan Wieniin tervehtyneenä pystyi taas säveltämään: pianosonaatti Appassionata oli uusi väylä säveltäjän tunteiden purkamiselle. Hän pahoitteli von Breuningille käytöstään. Beethovenin tuttavapiiri tiesi, kuinka hyväsydäminen sairauksien, konserttien ja säveltämistyön rasittama säveltäjä pohjimmiltaan oli, ja hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli.

Myöhemmin samana vuonna Beethoven ystävystyi ja lopulta rakastui Josephine von Brunswickiin, erääseen oppilaaseensa, joka oli jäänyt leskeksi. Napoleonin armeijan edetessä kohti Wieniä Josephine päätti paeta lapsineen maatilalle Unkariin, minkä Beethoven joutui onnettomana hyväksymään. [3] Josephinen sisar Therese pysyi säveltäjän tukena, ja lopulta heidän suhteensa syveni.

Vuonna 1805 Beethoven sai valmiiksi ainoan oopperansa Fidelion. Kantaesitystä viivyttivät sekaannukset ja säveltäjän tyytymättömyys esityksen suunnitteluun. Kun teos lopulta esitettiin marraskuussa, se ei saanut kovin suurta menestystä.[4] Seuraavana vuonna hän sai valmiiksi Razumovski-kvartetot, jotka oli tarkoitettu omaa jousikvartettiaan ylläpitävälle harrastelijamuusikko kreivi Razumovskille. Lisäksi valmistui neljäs sinfonia, joka oli eräänlainen seesteinen välivaihe ennen seuraavaa mullistusta. Viides sinfonia alkaa kuuluisilla ”kohtalon koputuksilla”, jotka olivat täysin ennenkuulumattomia ajan yleisölle. Sinfonian finaaliosa oli ensi kerran koko teoksen huipentuma, kun se tähän asti oli säveltäjien teoksissa ollut merkitykseltään vähäisempi.

 
Ludwig Schnorr von Carolsfeld: Beethoven, piirustus, 1808 tai 1809.

Vuonna 1806 Beethoven laati ainoan viulukonserttonsa, joka on nykyään yksi arvostetuimmista viulukonsertoista. Se ei kuitenkaan aluksi saanut suurta suosiota. Hämmästystä yleisössä herätti se, että pitkän avausosan ensimmäiset nuotit antoi patarumpu. Pianisti Muzio Clementi kuitenkin piti viulukonsertosta niin paljon, että pyysi Beethovenia sovittamaan teoksen pianokonsertoksi. Näin syntyneelle D-duuri-pianokonsertolle ei annettu numeroa.

Heiligenstadtissa vietetty vuoden 1808 kesä synnytti Pastoraalisinfonian (nro 6), jossa kuvastuu Beethovenin rakkaus maaseutua ja pitkiä luontoretkiä kohtaan. Saman vuoden joulukuussa viidennen ja kuudennen sinfonian sekä Kuorofantasian ensiesityksen harjoituksissa vallitsi sekasorto, kun orkesteri ei tullut toimeen Beethovenin kanssa. Konsertissa vihaiset soittajat tekivät virheitä helpoissakin kohdissa, kunnes Beethoven huusi kovaa: ”Aloittakaa alusta!”[4] Tämäkin oli ennenkuulumatonta, mutta yleisö oli tyytyväinen lopputulokseen.

Napoleonin veli Jérôme tarjosi vuonna 1809 Beethovenille kapellimestarin paikkaa Kasselissa. Säveltäjä oli suostumaisillaan virkaan, mutta huolestuneena parhaimman säveltäjänsä menettämisestä wieniläiset saivat käännetyksi hänen päänsä tarjoamalla hänelle elinikäistä vuosittain maksettavaa korkoa.[3] Samalla Napoleonin joukot piirittivät Wieniä, ja tykkitulen pelästyttämä säveltäjä vetäytyi kellariin, jossa tilanteesta huolimatta sävelsi Keisarikonserton nimellä tunnettua viidettä pianokonserttoaan. [4]

Beethovenilla oli pitkään tukenaan perheitä, joiden seurassa hän oleskeli paljon. Von Breuningien ja von Brunswickien jälkeen hän tutustui Malfattin perheeseen, jonka yhdeksäntoistavuotiasta tytärtä hän kosi huonoin tuloksin. Für Elise on kirjoitettu Therese Malfatille (kappaleen nimessä ”Elise” on seurausta Beethovenin käsialan väärintulkinnasta).

Beethoven muutti 64 kertaa niiden 34 vuoden aikana, jotka hän vietti Wienissä.[3] Hänet sanottiin aina irti, tai hän irtisanoutui itse. Syynä oli, että hän piti liian kovaa meteliä, roiskutti pesuvettä lattialle, asunto ei ollut hänen mielestään tarpeeksi aurinkoinen, lähistöllä norkoili ihmisiä, jotka halusivat tavata hänet. Hänellä oli usein vuokralla useita asuntoja yhtä aikaa, mutta hän asui vain yhdessä niistä. Suosittua säveltäjää ei siten ollut helppo tavoittaa. Hänen kodeissaan vallitsi usein sekasorto, eikä huonekaluja juuri ollut pianon, tuolin ja sängyn lisäksi.

Beethovenin tiedetään ihastuneen herkästi useisiin nuoriin naisiin, joiden kanssa hän ei kuitenkaan kyennyt kehittämään pysyvää ihmissuhdetta. Onnettomien rakkauksien jälkeen Beethoven päättikin omistautua yksinomaan musiikille, jota hän piti jalompana tavoitteena kuin oman perheen saamista. [3]

Carl Czerny

 
Beethovenin kaaottinen asunto

Eräs Beethovenin oppilaista oli pikkupoika nimeltään Carl Czerny, joka oli mennyt isänsä kanssa tapaamaan Beethovenia. Carl Czernyn mukaan "Beethovenin asunnossa oli hyvin sotkuista, ympäri huonetta hujan hajan papereita, vaatteitta ja edellisen illallisen tähteitä, siellä täällä laatikoita, seinät olivat paljaat, hutera tuoli pianon ääressä oli huoneen ainoa istuin, kaiken keskellä vesilätäköitä, sillä hän otti alituisesti suihkuja säveltäessään." Huoneessa oli useita ihmisiä, ja tämä lyhyt ja tanakka, epäsiisti mies taisi hermostuttaa pikkupoikaa, mutta Beethoven osasi olla hyvin ystävällinen.[3] Poika istui Beethovenin vieressä musteella tahritun pianon ääressä ja pisti merkille, että Beethovenin kädet olivat erittäin karvaiset ja sormensa leveät, varsinkin sormenpäät. Eniten poikaa kuitenkin kiehtoivat Beethovenin korvissa olevat pumpulit, "jotka oli kasteltu jossain keltaisessa nesteessä".[3] Beethoven oli tyytyväinen pojan soittoon ja otti hänet oppilaakseen.

Teplitz

 
Carl Röhling:Beethoven ja Goethe Teplitzissä 1812, litografia, 1887.

Therese Malfatin jälkeen Beethoven tutustui Bettina Brentanoon, älykkääseen nuoreen naiseen, joka oli myös Beethovenin suuresti ihaileman Goethen ystävätär. Bettina järjesti kahden suuren taiteilijan tapaamisen. Beethoven ja Goethe tapasivat Teplitz-kylpylässä Böömissä heinäkuussa 1812. Bettina oli järjestänyt näiden kahden suuren taiteilijan tapaamisen, ja Goethe määräsi paikan ja ajan. Beethoven ja Goethe olivat luonteeltaan niin erilaisia, ettei heistä tullut todellisia ystäviä. Goethe sanoi Beethovenista:

»Vaikkei hän olekaan aivan väärässä siinä, että maailma on inhottava, ei hänen asenteensa tee siitä miellyttävämpää hänelle itselleen eikä muille. Hänelle tulee osoittaa sääliä kuuroutensa takia, joka vaikuttaa hänen seurustelutaitoonsa ehkä vielä enemmän kuin musiikkiinsa.[4]»

Beethoven julisti: "Goethe pitää liian paljon hovi-ilmastosta - enemmän kuin runoilijalle on sopivaa." Kumpikaan ei enää koskaan ehdottanut uutta tapaamista.

Samoihin aikoihin Beethoven lähti Linziin, jossa hän päätti 7. sinfoniansa ja aloitti 8. sinfoniansa. Linzissä apteekkarina hyvin menestyvä Beethovenin veli Johann eli onnellisena taloudenhoitajansa kanssa. Beethoven näytti unohtaneen, ettei ollut ollut enää aikoihin vastuussa veljestään, ja käski parin erota. Beethoven sanoi sen niin törkeästi, että Johann uhmissaan nai taloudenhoitajansa.[4] [3]

Beethovenin nuorempi veli Caspar kuoli 15. marraskuuta 1815 äitinsä tavoin tuberkuloosiin. Testamentissaan veli oli määrännyt Beethovenin huoltajaksi pojalleen Karlille. Testamentinlisäys, jonka Beethoven uskoi kälynsä tehneen Casparin tietämättä, määritteli että holhousta hoitaisivat yhdessä setä ja lapsen äiti. Beethoven pyrki pitämään täysin itse huolta pojasta ja kulutti runsaasti aikaa ja rahaa tämän eteen. Hän laati anomuksen holhouksen siirtämiseksi yksin hänelle. Oikeudenkäynti muodostui pitkäksi ja vasta vuonna 1820 Beethoven voitti todistettuaan tuomareille, ettei leski ollut kykenevä hoitamaan velvollisuuttaan, koska hän oli ollut uskoton miehelleen.[4] Karlista tuli varsin hankala luonne ja taakka Beethovenille, joka yrityksistään huolimatta ei kyennyt olemaan kunnollinen huoltaja. Hän ei kuitenkaan halunnut luopua pojasta. Vuonna 1819 Beethovenista oli jo tullut lähes täysin kuuro, eikä hän enää kuullut puhetta eikä musiikkia. [3]

Viimeiset vuodet

Ei tiedostoa
 
Joseph Mähler: Beethoven, maalaus, 1815
 
Johann Stephan Decker, Beethoven, 1824

Vuodet 1813–1819 eivät olleet Beethovenille kovin tuotteliaita. Häntä vaivasivat taloudelliset ja henkilökohtaiset huolet. Wellingtonin voiton tekijänoikeuksista aiheutui neljän vuoden mittainen oikeustaistelu, koska teos sävellettiin alun perin vastakeksitylle panharmonikonille, jonka kehittäjä Mälzel oli riidan toinen osapuoli. Vihdoin vuonna 1817 he pääsivät sopimukseen tuhlattuaan paljon rahaa ja voimia.

Vuonna 1818 Beethoven sävelsi Hammerklavier-pianosonaatin. Seuraavana vuonna hän alkoi säveltää myöhäisiä mestariteoksiaan Missa Solemnista, kolmea viimeistä pianosonaattia (nro 30–32) ja yhdeksättä sinfoniaa. Missa Solemnis valmistui vasta vuonna 1820 [4], paljon sen jälkeen, kun arkkiherttua Rudolf oli vihitty arkkipiispaksi, mihin tapahtumaan teos oli alun perin tarkoitettu. Valmistumisen myöhästyminen johtui Beethovenin veljenpojan huoltajuudesta käydystä oikeudenkäynnistä. [4] Yhdeksännen sinfonian valmistuessa wieniläiset olivat ihastuneita Rossinin musiikkiin, ja Beethoven uhkasi, että sinfonia kantaesitettäisiin Berliinissä. [4] [3] Tällöin wieniläiset saivat kootuksi vetoomuksen kotikaupunkinsa puolesta, ja sinfonia ensiesitettiin siellä toukokuussa 1824. Beethovenin kerrotaan yrittäneen tarmokkaasti johtaa orkesteria varsinaisen kapellimestarin (Ignaz Umlauf) rinnalla kuulematta mitään soitosta. Toisen osan patarumpuosuus jouduttiin keskeyttämään hetkeksi yleisön suosionosoitusten takia. Esityksen jälkeen yleisö juhli myrskyisästi suosionsa huipulla ollutta sankariaan, mutta Beethoven itse havaitsi tämän vasta, kun alttosolisti, nuori Caroline Unger, tarttui häntä kädestä ja käänsi hänet yleisöön päin. Taiteellisesta menestyksestä huolimatta konsertti, jossa esitettiin lisäksi alkusoitto Die Weihe des Houses (Talon vihkiäiset) ja osia Missa Solemniksesta, oli taloudellinen katastrofi.[4]

 
Beethovenin hauta Wienissä.
 
Franz Stober, Beethovenin hautajaiset, 1827.

Kuolema ja hautajaiset

Vuonna 1826 setänsä jatkuvan holhoamisen ja kirjeiden vuoksi 19-vuotias Karl yritti itsemurhaa ampumalla mutta jäi henkiin, minkä jälkeen hän vietti Beethovenin kanssa toipilasajan Johannin luona Wienin liepeillä. Poliisille tekonsa syyksi Karl ilmoitti, että hänen setänsä rääkkäsi häntä liikaa. [3] Samoihin aikoihin, 1825–1826, Beethoven sävelsi myöhäisiä jousikvartettojaan, jotka jäivät myös hänen viimeisiksi teoksikseen. Ne olivat käänteentekeviä teoksia, joiden uskalias ja ainutlaatuinen tyyli oli viety pitemmälle, kuin mitä monet pystyivät ymmärtämään. Sävellystyön keskeytti useaan otteeseen säveltäjän alati huonontuva terveys. Beethoven palasi Johannin luota 2. joulukuuta 1826 pelkissä avovaunuissa, ja kylmästä säästä ja kylmän veden juomisesta seurasi, että hän vilustui ja sairastui keuhkokuumeeseen, josta parani vain väliaikaisesti.[4] Hänellä diagnosoitiin pian vesipöhö ja keltatauti, ja hän kärsi kovista kivuista. Viimeisinä kuukausinaan hänen epäillään kärsineen myös pahasta maksakirroosista. Beethovenin maksa oli vaurioitunut jo aikaisemmin lyijyisen alkoholin juomisesta. [5] Sairasvuoteellaan Beethoven tutustui yhä Händelin teoksiin, nautti eräistä nuoren sopraanon laulamista Schubertin lauluista, luki yhdeksännen sinfonian oikovedoksia ja puhui kymmenennen sinfoniansa säveltämisestä.

24. maaliskuuta 1827 Beethoven vaipui koomaan ja kuoli kaksi päivää myöhemmin. Kerrotaan, että ulkona riehuneen lumimyrskyn keskellä välähti yhtäkkiä salama ja kuului voimakasta jyrinää. Tällöin Beethoven avasi silmänsä, kohotti nyrkkiin puristetun oikean kätensä, laski sen jälleen vuoteelle ja menehtyi pian sen jälkeen. Tällaiset romanttiset tarinat säveltäjän kuolemasta olivat tyypillisiä 1800-luvulla, jolloin luovien ihmisten koko elämän ja vielä kuolemankin nähtiin heijastelevan epätavallisuutta ja neroutta.

Beethovenin hautajaiset pidettiin Wienissä 29. maaliskuuta. Hänen hautajaisiinsa osallistui noin 20 000 ihmistä, ja mukana hautajaissaattueessa oli paljon kuuluisuuksia, kuten Franz Schubert.[4] Beethoven on haudattu Wienin Zentralfriedhofiin, jossa hänen ympärillään ovat viimeisen leposijan saaneet myöhemmin monet muutkin säveltäjät.

Beethovenin muotokuvia

Musiikki

Tiedosto:Beethoven sinfonia5.jpg
Kohtalonsinfonian (nro 5) kuuluisat alkutahdit alkuperäisessä käsikirjoituksessa.

Beethoven jäi historiaan merkittävänä säveltäjänä, jonka maine kasvoi pian legendaariseksi. Hänen vaikutuksensa ulottui lähes kaikkiin häntä seuranneisiin säveltäjiin, erityisesti Schubertiin, Wagneriin, Lisztiin ja myöhäisromantiikankin suuriin säveltäjiin. On keskusteltu runsaasti siitä, edustiko Beethoven klassismia vai romantiikkaa. [3] Säveltäjän elinaikana kyseisiä termejä ei ollut edes olemassa, vaan ne keksittiin jälkeenpäin määrittelemään erilaisia vanhan musiikin tyylejä.

Huolimatta neroudestaan Beethoven ei koskaan ollut samanlainen musiikin ihmelapsi kuin Mozart (vaikka heistä edelleen puhutaan verraten, kumpi todellisuudessa on maailman suurin säveltäjä), ja myös säveltäminen tuotti hänelle enemmän ongelmia. Hän korjasi sävellyksiään jatkuvasti [4] ja turvautui uuden luomisessa usein vanhoihin ideoihin, joita hän oli saattanut kuljettaa ja kehittää mielessään vuosikausia. Hänellä oli tapana säveltää useita teoksia yhtä aikaa, usein hyvin vaihtelevassa ja sekavassa työympäristössä. Osin kuuroudesta johtuen hän kehitti teokset mielessään niin valmiiksi, että lopulta hänen tarvitsi vain kirjoittaa ne paperille (tämä kyky oli myös Mozartilla, jonka muistiinpanot tosin paljastavat ettei hän ilmeisesti ollut tehnyt yhtä raivoisasti korjauksia töihinsä). Beethovenin työtahti oli usein hurja, eikä hän usein piitannut tauoista saati omasta hyvinvoinnistaan.[4]

Tyyli

Beethovenin tyyli perustuu kontrasteihin, harmonisiin keksintöihin ja yllättäviin käännöksiin, Sturm und Drang -henkiseen dramatiikkaan tai kirkkaaseen klassisuuteen ja hienostuneeseen motiivitekniikkaan. Hän loi teoksilleen klassismin ihanteiden mukaisesti laajoja arkkitehtonisia rakenteita. Hänen sävellystensä hitaissa osissa melodiat saattavat olla lyyrisiä, kauniita ja mieleenpainuvia.

Beethoven oli erityisen mieltynyt orkesteri- ja pianomusiikkiin, jolle hän omisti suuren osan urastaan, mutta loi myös merkittäviä vokaaliteoksia, kuten oopperan Fidelio ja yhdeksännen sinfonian. Niissä hän käsittelee ihmisääntä ikään kuin mitä tahansa instrumenttina, piittaamatta äänialan rajoituksista. [3]

Uudistukset

 
Beethovenin työhuone hänen viimeisenä elinvuotenaan. Piirros on tehty kolme päivää ennen Beethovenin kuolemaa.
 
Maalaus Beethovenin kädestä. Maalaus on tehty päivä säveltäjän kuoleman jälkeen.
 
Beethovenin muistopatsas Bonnissa.

Beethovenin teokset olivat monella tapaa suurempia kuin edeltäjänsä. Ne olivat pidempiä ja monimutkaisempia ja vaativat usein suuren orkesterin. Yhdeksännen sinfonian viimeinen osa kestää lähes 25 minuuttia,[3] mikä yksin vastaa pituudeltaan tavanomaista Mozartin tai Haydnin sinfoniaa. Myös osien esittely ja erityisesti niiden päättävä kooda olivat aiempaa pidempiä. Suuremman orkesterin ja säveltäjän tyylin yhdistymisen seurauksena Beethovenin musiikki kuulostaa hyvin voimakkaalta verrattuna klassismin aiempiin teoksiin.

Beethovenin teoksissa rytmillä saattaa olla keskeinen motiivinen merkitys. Rytmikuviot ovat usein voimakkaita ja selväpiirteisiä, ja esimerkiksi kolmannen, viidennen ja yhdeksännen sinfonian ensimmäisen osan sekä erityisesti kolmannen ja seitsemännen sinfonian päätösosan pääteema on enemmän rytminen kuin melodinen. Rytmien avulla säveltäjä pystyi usein viemään eteenpäin teeman kehityksen uusien sointujen ja harmonioiden esittelyn läpi ilman, että teoksen yhtenäisyys kärsi. Sen avulla hän pystyi yhdistelemään aiempaa laajemmin teemojensa erilaisia yksityiskohtia toisiinsa.

Beethovenin edelleen kehittämä sonaattimuoto toimi vertailukohtana tuleville säveltäjäpolville. Beethovenin sonaattimuodossa johdannolla oli aiempaa suurempi merkitys. Hän käsitteli teoksiaan aiempaa enemmän yhtenäisinä kokonaisuuksina, ja hän valmisteli ensin kokonaisuuden päässään, jonka jälkeen hioi yksityiskohdat sitä mukaileviksi.[3] Hän käytti teoksissaan keksimäänsä alkumotiivia, josta ikään kuin huomaamatta luodaan motiiveja ja teemoja koko teoksen aikana. Siten kaikki teoksen teemojen alkuperä voidaan johtaa takaisin alkumotiiviin. Esimerkiksi kahdeksannen sinfonian ensimmäiset säkeet luovat temaattisen aineiston koko sinfonialle. Viidennen sinfonian ensimmäisen osan kuuluisa neljän sävelen motiivi toistuu muunnelmina koko osan halki. Beethoven saattoi joskus yhdistää alkumotiivilla myös useita teoksia toisiinsa.

Tuotanto

Beethovenin laajahkoon tuotantoon kuuluu noin 220 teosta. 138 teoksella on oma opusnumeronsa, jonka lisäksi ilman opusnumeroa on 80 teosta, joita merkitään tunnuksella WoO (Werke ohne Opuszahl). Tuotanto voidaan jakaa karkeasti kolmeen kauteen [7]: varhaiselle kaudelle on ominaista selvästi havaittava Mozartin ja Haydnin vaikutus; keskimmäisellä, kypsällä kaudella kiteytyi hänen oma ”herooiseksi” kutsuttu tyylinsä. Myöhäiskaudella hänen teoksensa olivat äärimmilleen kehittyneitä ja yksilöllisiä, ja usein niitä kuvaillaan yleviksi ja yliaistillisiksi.

Beethovenin merkittävimpiä teoksia ovat yhdeksän sinfoniaa (lisäksi kymmenes keskeneräinen), viisi pianokonserttoa, viulukonsertto, jousikvartetot (erityisesti kuusi viimeistä), pianosonaatit, pianoteos Diabelli-muunnelmat, ooppera Fidelio sekä messu Missa Solemnis. Sinfonioista tunnetuimpia ovat kolmas (Herooinen), viides (Kohtalonsinfonia), kuudes (Pastoraalisinfonia), seitsemäs ja yhdeksäs (Koraalisinfonia).[4] Pianosonaateista tunnetuimpia ovat nro 8 (Pateettinen), nro 14 (Kuutamosonaatti), nro 21 (Waldstein), nro 23 (Appassionata) sekä nro 29 (Hammerklavier).

Beethovenin teoksiin sisältyy joukko melodioita, jotka ovat lähes kaikkien tuntemia. Näihin kuuluvat ainakin pianokappaleet Für Elise (bagatelli a-mollissa) ja Abschied vom Klavier (”jäähyväiset pianolle”), viidennen sinfonian ensimmäisen osan alku ja tuon sinfonian viimeisen osan teema sekä yhdeksännen sinfonian lopputeema (An die Freude). Pianosonaattien teemoista erityisesti sonaattien nro 8 ja nro 14 hitaat osat ovat niin ikään erittäin tunnettuja melodioita.

Sävellyksiä

Näyttämöteoksia

Baletteja
Oopperoita
Näytelmämusiikkia

Sinfonioita

  • nro 1 C-duuri, op. 21
  • nro 2 D-duuri, op. 36
  • nro 3 Es-duuri, "Eroica-sinfonia", op. 55
  • nro 4 B-duuri, op. 60
  • nro 5 c-molli, "Kohtalonsinfonia", op. 67
  • nro 6 F-duuri, "Pastoraalisinfonia", op. 68
  • nro 7 A-duuri, op. 92
  • nro 8 F-duuri, op. 93
  • nro 9 d-molli, op. 125 (joskus käytetty nimi Ode an die Freude, Oodi ilolle)

Konserttoja

Alkusoittoja

Jousikvartettoja

  • nro:t 7-9, "Razumovski-kvartetot", op. 59
  • nro 10 Es-duuri, "Harppukvartetto", op. 74
  • nro 13 B-duuri, op. 130
  • nro 14 cis-molli, op. 131
  • Grosse Fuge (suuri fuuga) B-duuri, op. 133 (alun perin finaalina kvartetossa nro 13)

Muuta kamarimusiikkia

Pianosonaatteja

  • Kolme sonaattia WoO. 47
  • nro 8 c-molli, "Pateettinen sonaatti", op. 13
  • nro 14 cis-molli, "Kuutamosonaatti", op. 27 nro. 2
  • nro 15 D-duuri, "Pastoraalisonaatti", op. 28
  • nro 17 d-molli, "Myrsky-sonaatti", op. 31 nro. 2
  • nro 21 C-duuri, "Waldstein-sonaatti", op. 53
  • nro 23 f-molli, "Appassionata-sonaatti", op. 57
  • nro 26 Es-duuri, "Jäähyväissonaatti", op. 81a
  • nro 29 B-duuri, "Hammerklavier-sonaatti", op. 106
  • nro 32 c-molli, op. 111

Muuta pianomusiikkia

Kuoroteoksia

Lähteet

  1. ↑ Ludvig van Beethoven tkukoulu.fi.
  2. ↑ Ludwig van Beethoven kunta.riihimaki.fi. .
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Pam Brown: Ludwig van Beethoven. Suomentanut Sirkka Salonen. WSOY, 1996 (alkuteos 1993). ISBN 951-0-21223-7 (sid.).
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Marianne Basile: Beethoven. Suomentanut Kristian Björg. Ruutu, 1984 (alkuteos 1982). ISBN 951-9218-25-4 (sid.). Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”multiple2” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  5. ↑ a b Beethoven sai lyijymyrkytyksen lääkäriltään
  6. ↑ Robin May: Beethoven. Suomentanut Riitta Kallas. Tammi, 1991 (alkuteos 1990). ISBN 951-30-9768-4 (sid.).
  7. ↑ Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed., s. 571-573. W.W. Norton & Company, Inc., 2005. ISBN 0-393-97991-1.

Musiikkinäytteitä

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ludwig van Beethoven.
 

Ongelmia äänitiedostojen kuuntelussa? Katso Wikipedia:Ääni.

Aiheesta muualla

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ludwig_van_Beethoven&oldid=3669922”