Lapsinero

poikkeuksellisen lahjakas lapsi
Hakusana ”ihmelapsi” ohjaa tänne. Ihmelapsi on myös Kauko Röyhkän albumi ja brittiläinen elokuva vuodelta 1985.

Lapsinero tai ihmelapsi on poikkeuksellisen lahjakas lapsi, joka kykenee jollain alueella aikuismaisiin, jopa ammattilaistasoisiin suorituksiin.[2] Jonkun lapsen nimeäminen neroksi on määritelmäkysymys, kuten nerous ylipäätään.[1]

Wolfgang Amadeus Mozart on tunnetuimpia esimerkkejä lapsinerosta.[1] Kuvassa Mozart 6-vuotiaana asussa, jonka hän sai esiinnyttyään keisarilliselle hoville Wienissä vuonna 1762.

Lapsineroja on eniten musiikissa, shakissa ja matematiikassa, koska ne ovat aloja, joissa on selvä ja johdonmukainen rakenne tai säännöt. Lapsineroja on vähemmän sellaisilla aloilla, jotka ovat vaikeammin mitattavia.[2]

Lapsinerot syntyvät usein tavallisiin perheisiin. Poikkeuslahjakkuuden kehittymisessä on kyse psykologisten, sosiologisten, biologisten ja historiallisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.[2] Lapsinerot katoavat yleensä julkisuudesta murrosiän jälkeen, ja heistä kasvaa tavallisia aikuisia. Joistakin harvoista lapsineroista kehittyy aikuisena oman alansa mestareita.[1][2]

Kuuluisia lapsineroja ja ihmelapsia

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Sinkkonen, Jari: Ihmelapsen huippulahjakkuus on sekä siunaus että kirous Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 2011. Viitattu 4.4.2022.
  2. a b c d Uusikylä, Kari: Yhdeksänvuotias ”lapsinero” kariuusikyla.com. 23.11. 2019. Viitattu 4.4.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa