Lahjakkuus

synnynnäinen kyvykkyys

Lahjakkuus on synnynnäinen kyky tai taito, jota tietyssä kulttuurissa arvostetaan. Lahjakkuuden katsotaan olevan korkean osaamistason yksi tekijä harjoittelun ja aikaisen aloittamisen kanssa.[1]

Merkitys

muokkaa

Lahjakkuutta pidetään nerouden ja luovuuden edellytyksenä. Lahjakkuus on kuitenkin vain potentiaalia, eikä lahjakkaasta ihmisestä välttämättä koskaan kehity luovaa ihmistä tai neroa, joka tunnetaan saavutuksistaan. Lahjakkuuden kehittäminen taidoksi vaatii pitkäaikaista harjoittelua, ja lahjakkaan lapsen taitojen kehitys vaatii usein paljon uhrauksia lapsen vanhemmilta. Moni lahjakas lapsi kuitenkin pyrkii itsekin oma-aloitteisesti kehittämään taitojaan ja opiskelemaan.[1]

Perinnöllisyys

muokkaa

Lahjakkuuden arvellaan perustuvan perinnöllisiin neurologisiin ominaisuuksiin, joskaan näistä ei tiedetä tarkemmin kovin paljoa. Myös Howard Gardnerin moniälykkyysteorian mukaan ihmisen lahjakkuuden eri lajit ovat ehkä osittain perinnöllisiä.[1]

Esiintyminen

muokkaa

On tavallista, että lapsi osoittaa suurta lahjakkuutta vain yhdellä alueella mutta ei muilla. Jotkut lapset osoittavat lahjakkuutta keskenään samankaltaisilla rakenteeltaan symbolisilla alueilla, kuten shakissa, matematiikassa ja musiikissa. Erityisen lahjakkaita lapsia voidaan kutsua lapsineroiksi tai ihmelapsiksi.[1]

Älykkyysosamäärä lahjakkuuden mittarina

muokkaa

Lahjakkuutta kuvataan joskus älykkyysosamäärällä, jota pidetään kaiken älyllisen suorituskyvyn takana olevana metakykynä. Yhdysvalloissa lapsia luokitellaan ”lahjakkaisiin”, kun heidän älykkyysosamääränsä kuuluu korkeimpaan kolmeen tai viiteen prosenttiin. Tällaiset lapset menestyvät seurantatutkimusten mukaan keskimääräistä paremmin elämässään.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Csíkszentmihályi, Mihály (toim. Kazdin, Alan E.): ”Talent”, Encyclopedia of Psychology, s. osa 8, s. 4–6. Oxford University Press, 2000. ISBN 9781557981875

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa