Wikipedia

Maasait

itäafrikkalainen kansa
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. elokuuta 2007 kello 20.31 käyttäjän Nitraus (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.


Maasait eli masait ovat itäafrikkalainen paimentolaiskansa, joka elää pääosin Kenian ja Tansanian alueella. Huolimatta nykyaikaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittymisestä myös Afrikkaan ovat maasait pääosin säilyttäneet oman luonnonläheisen elintapansa ja kulttuurinsa. Maasait ovat yksi Afrikan tunnetuimmista etnisistä heimoista.

Maasait
[[Tiedosto:|250px|]]
Väkiluku noin 883 000
Asuinalueet Kenia
Tansania (pohjoinen)
Kielet maa
Uskonnot kristinusko, islam ja perinteinen monoteistinen uskonto

Maasait etnisenä ryhmänä

Tiedosto:Kenya Dialect map.jpg
Kenian kielikartta. Maasaiden alueet Tansanian rajalla on merkitty vaaleanpunaisella.

Maasait kuuluvat niloottisten heimojen ryhmään. Kaikista negroideista nilooteilla on tummin, lähes musta iho, ja ruumiinrakenteeltaan he ovat keskimäärin pitkiä ja solakoita.

Maasaiden lukumääräksi arvioidaan noin 883 000,[1] joista noin 453 000 asuu Keniassa ja 430 000 Tansanian pohjoisosassa. Väestönmäärittely on kuitenkin hankalaa, koska maasait liikkuvat kaiken aikaa vapaasti yli rajojen.

Maasait puhuvat maan kieltä,[2] joka kuuluu nilosaharalaisten kielten itäniloottiseen ryhmään.[3] Se on hyvin läheistä sukua Kenian keskiosissa elävien samburujen puhumalle samburun kielelle sekä Baringojärven eteläpuolella elävän camus-heimon camusin kielelle.

Vaikka muut Afrikan heimot ovat aikojen saatossa järjestäytyneet enemmän tai vähemmän järjestyneiksi yhteiskunniksi ja kuningaskunniksi, maasait ovat aina säilyttäneet paimentolaisen elämäntyylinsä. Maasaiden läheisyydessä elää useita alkuperäisheimoja, ns. doroboja. He käyvät vaihtokauppaa maasaiden kanssa ja elävät eräänlaisessa symbioosissa heidän kanssaan. Maasait ovat kuitenkin hyvin omavaraisia. Yhteisön ulkopuolelta hankitaan lähinnä korujen valmistusmateriaali ja teräsosat aseisiin.

Historia

Maasaiden arvellaan lähteneen jostakin Niilin laakson alueelta, josta he ovat vaeltaneet etelään nykyisille asuinsijoilleen parempien laidunmaiden toivossa.[4] Heidän oli kuitenkin sodittava nämä maat itselleen, sillä ne olivat jo asuttuja. Maasaiden nykyiset alueet olivat jo silloin karjankasvattajien käytössä.[5] 1830-luvulla maasait kävivät lyhyen sisällissodan, mutta pahimmat tappiot he kokivat kuitenkin 1800-luvun loppupuolella, kun Ison-Britannian kolonialismin myötä heiltä vietiin suuria osia maista. Vuonna 1870 Keniassa (ei Tansaniassa) kaikki klaanit yhdistyivät heimopäällikkö Laibonin, eli Orkoiyoin, poliittisen ja sotilaallisen johtajuuden alaisuuteen. 1880–1890-luvuilla maasaiden karjaa hävittivät taudit, jotka tuhosivat lähes 80 prosenttia karjasta. Ihmisiä taas kuoli koleraan ja nälänhätään, ja kaiken kaikkiaan maasaiden lukumäärä väheni noin 500 000:sta noin 40 000:een. Maasait eivät ole vieläkään täysin toipuneet onnettomuuksien aiheuttamasta itsetunnon romahduksesta[6].

Afrikkaan saapuneet eurooppalaiset pitivät maasaiden maankäyttöä erittäin tuhlailevana ja tehottomana. 1900-luvun alussa maasait joutuivat pienen vastarinnan jälkeen luovuttamaan lähes kaksi kolmasosaa laidunmaastaan briteille. Myöhemmin Yhdistyneestä kuningaskunnasta irtautuneet itsenäiset Afrikan valtiot, kuten Tansania ja Kenia, ovat vieneet maasaiden maista vielä enemmän ja jättäneet maasaille kuivimmat, viljelykseen kelpaamattomat maat.[6] Maiden palautusta ovat luvanneet niin britit kuin itsenäisten valtioiden hallituksetkin, mutta harva lupauksista ja sopimuksista on toteutunut, ja maasaiden maiden riisto jatkuu yhä.[6]

Nykyisten länsimaalaismielisten hallitusten pyrkimyksiä rajoittaa maasaiden liikkumista ja maankäyttöä perustellaan usein eurooppalaisten vanhalla väitteellä maankäytön tehottomuudesta. Todellisuudessa maasaiden tapa sopii parhaiten juuri Afrikan olosuhteisiin, sillä kuiva maa ei kestä jatkuvaa laiduntamista, vaan aavikoituu, jos karjaa ei siirretä aika ajoin uuteen paikkaan.[7]

Kulttuuri

Vaikka maasait yleisesti tunnetaankin hurjina sotureina, heidän kulttuurinsa perustuu ennen kaikkea nautakarjaan. Maasaiden mahdollisuuksia harjoittaa perinteistä elinkeinoaan karjankasvatusta on kaventanut Masai Maran ja Serengetin luonnonpuistojen laajentaminen perinteisille laidunalueille.

Uskonto

»Älä ylistä huomista, sillä se ylistää itse itseään.»
(Maasaiden sananlasku[8])

 
Maasaiheimon mies

Maasait uskovat yhteen jumalaan, joka on sekä hyvä että paha, sekä mies että nainen. He uskovat, että jumala Ngai (vaihtoehtoisia kirjoitusmuotoja ovat myös Engai ja Enkai) on antanut kaiken karjan maasaille, ja muut nautoja kasvattavat ihmiset ovat varastaneet eläimensä maasailta. Uskomus on vuosisatojen aikana johtanut verisiin, ihmishenkiä vaatineisiin yhteenottoihin alueen muiden heimojen kanssa, kun maasait ovat suojelleet ”omaisuuttaan”.

Ngai näkyy kaikkialla luonnossa. Maasaiden symboliikassa väreillä on suuri merkitys. Tärkeimmät värit ovat musta ja punainen. Musta edustaa hyvyyttä, viisautta, hedelmällisyyttä ja turvallisuutta. Punainen taas kuolemaa, sotaa ja kuivuutta. Ngai on joko punainen tai musta sen mukaan, onko hän tyytyväinen vai tyytymätön alamaisiinsa.

Maallisena uskonnon johtajana toimii laibon. Tarinan mukaan hän polveutuu suoraan Ngaista. Laibon huolehtii uskonnosta, rituaaleista, tulevaisuuden ennustamisesta ja terveydenhuollosta. Hänellä ei ole varsinaista poliittista valtaa, mutta jos hän on pätevä, myös heimon vanhimmat kunnioittavat häntä.[9]

Niin kristinusko kuin islamkin ovat yrittäneet käännyttää maasaita, mutta ilman suurta menestystä. Parhaiten on onnistunut kristinusko: nykyisin maasaista noin neljännes on kristittyjä, loput perinteisen uskonnon kannattajia.

Rituaalit

Maasaiden kansanperinteeseen kuuluu myös useita hengellisiä rituaaleja ja seremonioita. Perinteinen rituaali on muun muassa elävän lehmän kaulavaltimosta nuolella tehdyn reiän kautta valutetun, lehmän maitoon sekoitetun, veren juominen. Juoman uskotaan antavan erikoisvoimia. Pieni haava lehmän kaulavaltimossa paranee nopeasti itsestään.

Ehkä tunnetuin seremonia on ”hyppytanssi”, jossa nuoret morani-soturit loikkivat ilmaan osoittaakseen voimaansa ja notkeuttaan. Vaimon saadakseen moranin täytyi ennen vanhaan tappaa leijona. Virallisesti perinteestä on nyttemmin luovuttu, vaikka se joillain alueilla vielä jatkuukin. Entisinä aikoina nuorten poikien piti myös rakentaa uusi kylä ja elää siellä tietty aika tullakseen mieheksi. Maa-alan puutteen vuoksi tästäkin tavasta on jouduttu luopumaan.

Maasaiperinteeseen kuuluu myös ympärileikkaus, joka tehdään molemmille sukupuolille. Vanhat miehet leikkaavat nuoren pojan, joka ei saa seremonian aikana itkeä eikä päästää ääntä, kun taas vanhemmat naiset toteuttavat nuorten tyttöjen silpomisen, minkä aikana itkeminen on sallittua. Kenian viranomaiset eivät ole onnistuneet kitkemään perinnettä, sillä sitä puolustavat erityisesti maasainaiset. Tyttöjen ympärileikkaus on kiellettyä sekä Tansaniassa että Keniassa.[10][11] Nuorten tyttöjen silpomisperinnettä ylläpitää myös vanha maasaimiesten ajatus siitä, että tyttö, jota ei ole silvottu, ei ole naimisiinmenokelpoinen.[12] Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet tyttöjen silpomisen lopettamista.

Tärkeimmät rituaalit

Miehet

  • Einoto, syntymä.
  • Enkidunkoto e nkara, (puolen vuoden ikäisenä), hiusten leikkaus ja nimen anto.
  • Emurata, (murrosikä). Ympärileikkaus, siirtyminen lapsuudesta seuraavaan ikävaiheeseen.
  • Emurano, (18–23 vuoden iässä) Sotilaan ura alkaa.
  • Eunoto, (24–28 vuoden iässä) vanhempi sotilas ja perheen perustaminen.
  • Enkeeya, kuolema.

Naiset

  • Einoto, syntymä.
  • Enkidunkoto e nkara, (puolen vuoden iässä) hiusten leikkaus ja nimen anto.
  • Eentitoisho, (5–10 vuoden iässä) naisten tehtävien (kodinhoito) opettelu.
  • Emurata, (murrosikä), tyttöjen ympärileikkaus, siirtyminen lapsuudesta seuraavaan ikävaiheeseen.
  • Asai entito, (pian ympärileikkauksen jälkeen [11–16 vuotta]), kihloihin ja naimisiin meno.
  • Enkeeya, kuolema.

Terveydenhoito

Maasait liikkuvat hyvin paljon ja syövät terveellisesti. Sairauksien hoitoon on kahdenlaisia lääkkeitä, fyysisiä ja henkisiä. Laibon ei vain paranna potilaan fyysistä vaivaa, vaan myös kehittää potilaitaan henkisesti. Kaikki lääkkeet löytyvät luonnosta ja laibonilla on laaja perimätieto siitä, mikä kasvi auttaa mihinkin vaivaan. Lisäksi sotilaat käyttävät mietoa huumetta nimeltä olkiloriti, joka kiihottaa heitä. Tätä käytetään lähinnä tärkeissä seremonioissa ja rohkeutta vaativissa tehtävissä.[13]

Viime vuosina maasaiden lääkintätaito on levinnyt myös muualle Afrikkaan. Esimerkiksi Sambiassa lähes kaikki luontaislääkärit ja lääkitsijät ovat maasaita. Näillä lääkitsijöillä ei kuitenkaan usein ole virallista todistusta taidoistaan, mihin suurin syy on todistuksen korkea hinta, ja siksi asiakkaiden on vaikea erottaa huijareita oikeista.[14]

Vaatetus

Maasait pukeutuvat aina punaiseen vaatteeseen, jonka alla pidetään yksinkertaista sinistä vaatekappaletta. Tansaniassa maasait usein käyttävät yksinkertaisia sandaaleita, jotka on joskus päällystetty auton tai moottoripyörän pyörän kumilla. Sekä miehet että naiset käyttävät puisia rannerenkaita[5].

Miehet ja naiset

 
Lehmänlannasta ja risuista tehty maja.

Maasaiyhteisössä miehen arvo- ja vaikutusvalta perustuu hänen lastensa, vaimojensa ja omistamiensa eläinten määrään. Miestä, jolla on alle viisikymmentä nautaa, pidetään köyhänä.

Toisin kuin yleensä afrikkalaisten heimojen keskuudessa maasaikulttuurissa naisilla on vahva asema. Miesten tehtävä on kylän puolustaminen ja karjan paimentaminen. Naiset rakentavat majat, hoitavat lapset, lypsävät lehmät, keräävät polttopuut, noutavat veden ja tekevät ruuan.[15] Naiset eivät ole mukana ikäluokkajärjestelmässä vaan kuuluvat samaan ryhmään kuin miehensä. Myös sukulaisuus ja periytyminen riippuvat miehestä. Tehtäviensä takia naiset pysyvät tarkasti majansa läheisyydessä. Saavuttaessaan murrosiän naiset menevät naimisiin. Runsaiden myötäjäisten takia (useita lehmiä ja rahaa) avioerot ovat hyvin harvinaisia. Naisilla on valta lehmiin ja niiden tuotoksiin, mutta he eivät saa myydä karjaa. Uskonnollisissa rituaaleissa naisilla on yhtä tärkeä asema kuin miehillä.[16] Maasait asuvat perinteisesti perheen naisen rakentamissa, kuivatusta lehmän lannasta ja risuista rakennetuissa majoissa.

Kauneusihanteet

 
Maasaiden torikauppaa Tansaniassa.

Maasait tunnetaan erilaisista koristehelmistään (helmet eivät ole aitoja), jotka tuodaan maasaiden torikauppaan Intiasta. Niistä tehdään leveitä kaulakoruja. Korujen muoto kertoo, mihin heimoon nainen kuuluu. Naisilla on myös metallikoruja, joita pidetään kaulassa, nilkoissa, korvissa ja ranteissa. Kaikki maasait ajelevat päänsä kaljuiksi. Vain vastasyntyneillä, pienillä lapsilla sekä niillä naisilla, jotka eivät saa lapsia, on pitkät hiukset. Sekä miehillä että naisilla pieniä auringossa palaneita iholaikkuja pidetään kauniina.[17]

Naimisiin meno

 
Nuori maasaimies.

”Häissä” mies saapuu morsiamen luo miespuolisen ystävänsä kanssa, ja morsiamen isän siunattua parin pirskottamalla maitoa heidän päälleen mies vie upeasti koristellun vaimonsa uuteen kotiin. Perillä vaimo saa lahjoja niin kauan, että on tyytyväinen. Hän ei saa harrastaa seksiä miehensä kanssa ainakaan kahteen päivään tulostaan. Maasaimiehellä saa olla niin monta vaimoa kuin hän pystyy huolehtimaan.[18]

Maasaikulttuuriin kuuluu vanhempien (lähinnä isän) järjestämä pakkoavioliitto. Morsian näkee tulevan miehensä vasta häissä. Tytöt ovat 11–15-vuotiaita, ja heidät naitetaan 25 vuotta täyttäneiden miesten kanssa. Sulhasella ei ole yläikärajaa. Yksi esimerkki on 12-vuotiaana naitettu maasaityttö Sayiaton Ketuke. Hänen äitinsä ja hän itse vastustivat avioliittoa, mutta isä ei suostunut perumaan päätöstään. Niinpä hän tavan mukaisesti muutti uuteen taloon 30-vuotiaan miehensä kanssa. Avioliitto kuitenkin ajautui pian umpikujaan. Jo ensimmäisenä yönä mies makasi hänet humalassa. Ketuke odotti vielä yhden päivän, jonka jälkeen pakeni toisen kohtalotoverin kanssa kylästä. Yhteensä hänen avioliittonsa kesti vain kaksi päivää ja yhden yön. Turvapaikan hän sai eläkkeelle jääneen rehtorin ylläpitämästä lapsiavioliittojen uhrien koulusta.[19]

Maasaisoturit

Maasaisotureilla on pitkä perinne, ja he ovat tunnettuja myös muualla maailmassa. Soturin ammatti on koko maasaiyhteiskunnan tärkein ja arvostetuin ammatti. He ovat tunnettuja rohkeudestaan ja uskollisuudestaan. Kaikista miehistä tulee tietyksi ajaksi elämästään sotureita. Ennen aikaan heidän tehtävänsä oli puolustaa heimoa ulkoisia vihollisia vastaan ja ”ottaa takaisin” muiden karjat, jotka Ngai oli heille aikojen alussa suonut. Maasaisotureita pelättiin jo orjakaupan aikoihin niin paljon, että orjakauppiaat eivät yrittäneet saada heitä orjiksi. Kauppiaat myös välttelivät maasaiden alueita, sillä soturit perivät heiltä maksuja alueidensa läpi kulkemisesta.

Ennen soturiksi tulemista maasaimies joutuu todistamaan rohkeutensa, ensin tappamalla leijonan, mikä on nykyisin harvinaista, ja sen jälkeen hän joutuu olemaan yksin rakentamassaan majassa useita viikkoja osoittaakseen pystyvänsä selviytymään luonnossa. Tämän jälkeen soturit liikkuvat aina ryhmässä.[18][20]

Ikäluokkajärjestelmä takaa erittäin hyvän ja tehokkaan sotaväen, ja maasait hallitsivatkin aikoinaan suuria alueita niin Kenian kuin Tansanian alueista. Kun tärkein tehtävä oli aiemmin karjan suojeleminen varkailta, sotilaat asuivat erillisissä manyatta-leireissä. Näissä kussakin saattoi olla satoja sotilaita. Leireissä harjoiteltiin tiiviisti taistelutaitoja ja yhteistoimintaa, ja sotilailla oli mukana omaa karjaa ravinnon saamiseksi. Leirissä ollessaan he värjäsivät päänsä punaiseksi.[21] Nykyään manyatta-leirit ovat harvinaisia, lähinnä siksi, että entisenlaista puolustamisen tarvetta ei enää ole. Sotilaita tarvitaan enää hyvin harvoin sotatarkoituksiin. Sotilaan arvo onkin vähentynyt huomattavasti, kun heitä tarvitaan yhä harvemmin ja tilaisuudet osoittaa rohkeutta ja taitoja vähentyneet. Manyatta-leirien vähentyessä olpul-rituaalit ovat yleistyneet. Ne kestävät useita viikkoja, ja tarkoituksena on vahvistaa sotilaiden tarvitsemia ominaisuuksia. Leiri rakennetaan syrjäiseen paikkaan, ja sille osallistuu vain muutama kymmen sotilasta. Elämä on hyvin kurinalaista. Ravintona on poikkeuksellisesti vain lihaa. Jokainen soturi tuo mukanaan oman lehmän, ja leiri loppuu vasta, kun lehmät on syöty. Juomana on vain monista yrteistä tehtyä juomasekoitusta ja vettä sekä lehmän rasvaa. Juoman takia sotilaat joutuvat transsitilaan, jota pidetään hyvänä, sillä se todistaa sotilaan saavuttaneen tarvittavat taidot.[22] Soturit jaetaan vanhempiin ja nuorempiin, kumpikin ryhmä valitsee keskuudestaan johtajan. Ne toimivat erillisinä ryhminä. Punaisen lisäksi sotureilla on muita värejä, jotka kertovat heidän asemastaan ja vahvuuksistaan.[23]

Ikäluokkajärjestelmä

»Vanhimpien sanat ovat siunattuja.»
(Maasaiden sananlasku[24])

 
Maasainaisia ja -tyttöjä.

Koko maasaiheimo jakautuu ikäluokkiin. Ikäluokkia on kuudesta seitsemään, ja jokainen ikäluokka käsittää noin 15 vuotta. Iän myötä yksilön vastuu ja oikeudet kasvavat. Vanhuutta arvostetaan, ja kylän yhteisistä asioista päättää kylän vanhin tai vanhimmista koostuva heimoneuvosto. Jokainen pyrkiikin kaikin tavoin edesauttamaan pääsyään seuraavaan ikäluokkaan. Joissakin paikoissa seitsemän ikäluokkaa jaetaan lisäksi nuorempiin (vasen puoli) ja vanhempiin (oikea puoli). Uutta ikäluokkaa aletaan rekrytoida Laibonin julistaessa ympärileikkauskauden alkaneen. Poikia ympärileikataan niin kauan, että Laibon lopettaa kauden vastaavalla rituaalilla. Varsinaisen aloitteen kauden aloittamisesta tekevät kuitenkin nuoret miehet, joilla on hyvin vähän oikeuksia ennen ympärileikkausta. He lähettävät yhdessä neuvoteltuaan Laibonille ryhmän lehmiä, ja tarpeeksi lehmiä saatuaan ja oikean hetken koittaessa hän aloittaa ympärileikkaukset. Ympärileikkauksen jälkeen pojista tulee nuorempia sotureita, jotka asuvat kylän ulkopuolella manyatta-leireissä karjaa vartioimassa. Seuraavaksi miehistä tulee vanhempia sotureita, jotka asuvat kylässä ja saavat mennä naimisiin. Vanhempien sotureiden vastuulla on kylän suojeleminen. Noin 15 vuoden kuluttua miehistä tulee nuorimpia vanhimpia, ja lopulta heistä tulee heimon vanhin ikäluokka, joka tekee koko klaania koskevat päätökset.[25] Tarkkaan ottaen ikäluokat jakautuvat joissakin heimoissa vielä kolmeen ryhmään mahdollisten vasemman ja oikean puolisen lisäksi. Maasaiyhteisössä suositaan dualismia, ja jin ja jang -tyylin mukaisesti myös ikäluokkiin liitetään mielleyhtymiä. Oikea puoli on sotaisa ja äkkipikainen, kun taas vasen on lempeä ja sovitteleva.[26]

Klaanit

 
Ilmakuva maasaikylästä.

Maasaikylät ovat pyöreitä. Kylän keskellä on suuri karja-aitaus, sen ympärillä kehällä sijaitsevat asumukset, ja asumusten ulkopuolella on vielä toinen aita suojaamassa pedoilta ja tunkeutujilta. Perheellä on oma majakokonaisuus, joka jakautuu oikean- ja vasemmanpuoleiseen ryhmään. Samalla puolella asuvat ovat keskenään läheisempiä. Koska miehellä voi olla useita vaimoja, majat on jaettu niin, että nuorimmat ovat lähimpänä sisäänkäyntiä. Myös koko yhteisö jakautuu useaan klaaniin, jotka jakautuvat vielä kahteen klaaniryhmään, oikeaan ja vasempaan. Tämä oikea ja vasen -ajatus on peräisin vanhasta tarusta, jossa ihmiset asuivat oikealla ja vasemmalla. Nykyiset ihmiset siis periytyvät heistä ja ovat myös oikealla tai vasemmalla puolella. Myös oikealla ja vasemmalla klaanilla on omat värit. Oikea on musta ja vasen punainen. Saman alaklaanin jäsenet eivät saa avioitua keskenään, ja samassa perheessä onkin monen eri alaklaanin jäseniä, mikä lisää koko yhteisön yhteenkuuluvuutta.[27]

Ruokakulttuuri

Vaikka maasait ovat paimentolaiskansaa, he syövät harvoin naudan tai villieläinten lihaa. Sen sijaan he kasvattavat ravinnoksi vuohia ja lampaita. Normaaliin ruokavalioon kuuluvat lehmänmaidosta ja verestä tehty ravitseva juoma ja juhlapäivinä liha. Maasait juovat myös eläimen rasvan ja veden sekoitusta sekä eräänlaista teetä. Karjan mukana vaeltamisen vaikeuduttua sen rinnalle on nykyisin tullut myös pienimuotoista maanviljelyä.[15] Tyypillisiä viljelyskasveja ovat viljat, lähinnä maissi,[28] mutta jotkut viljelevät myös hedelmiä tai ostavat ruokansa marketeista.[29] Koska maasait suhtautuvat myönteisesti villieläimiin, myös petoeläimiin, heitä on siirretty yhä enemmän villieläinpuistoihin matkailijoiden keskelle. Myönteisen suhtautumisen syynä on petoeläinten ja muiden villieläinten myönteinen vaikutus laitumiin. Metsästystä ei juuri harrasteta, sillä metsästetyn ravinnon ja karjan syöminen koetaan samaksi kuin länsimaissa lemmikkieläimen syöminen. Villieläimiä ja lehmiä tapetaan vain äärimmäisen nälänhädän uhatessa.[5] Perheet kasvattavat syötäväksi lähinnä lampaita tai vuohia. Jos nauta joskus teurastetaan, se hyödynnetään kaikilta osin moniin eri tarkoituksiin.

Tulevaisuus

Maasaikulttuuri on viime aikoina yhä enemmän joutunut muiden kulttuurien, lähinnä läntisen markkinatalouden, syrjäyttämäksi. Maasait pyrkivät kuitenkin säilyttämään vanhat elintapansa, vaikka yhä useampi on siirtynyt paimentolaisuudesta maanviljelyyn tai käy päivätöissä ja ostaa ruokansa marketeista. Osa on myös perustanut uudenlaisia matkailukyliä. Maasait tunnetaan laajasti ympäri maailmaa. Heitä ovat tuoneet julkisuuteen lukuisat valokuvaajat, muun muassa saksalainen valokuvaaja ja elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl. Julkisuuden myötä myös länsimaissa on herännyt auttamishalu ja maasaijohtajia on yritetty auttaa ”ulkopuolelta” muun muassa edistämään perinteiden säilyttämisen ja kaikkien kouluttamisen välistä tasapainoa.[30]

Kuuluisia maasaiheimolaisia

Vaikka maasaiheimo ei olekaan yhtä tunnettu huippujuoksijoistaan kuin kalenjin-heimo, myös maasait ovat menestyneet kansainvälisillä juoksuradoilla, erityisesti 800 metrin juoksussa.

Tunnettuja maasaijuoksijoita

Lähteet

  1. ↑ Ethnologue.com Lähde: 1994 I. Larsen BTL. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  2. ↑ maasaisivusto, kieli Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  3. ↑ Maasait Iowan yliopisto. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  4. ↑ maasaisivusto, historia Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Arvi Hurskainen ja Ari Siiriäinen: Afrikan kulttuurien juuret. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995.
  6. ↑ a b c The Maasai - East Africa’s Most Celebrated Indigenous Peoples My Africa Travel Plan. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  7. ↑ Arvi Hurskainen & Ari Siiriäinen: Afrikan kulttuurien juuret, s. 170–179. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995.
  8. ↑ maasaisivusto, sananlaskut Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  9. ↑ maasaisivusto, uskonto Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  10. ↑ Afrol News afrol.com. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  11. ↑ Infoplease.com infoplease.com. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  12. ↑ UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs: Razor's Edge - The Controversy of Female Genital Mutilation IRIN Humanitarian News and Analysis. Maaliskuu 2005. Viitattu Toukokuun 14. 2007. (englanniksi)
  13. ↑ maasaisivusto, lääkintä Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  14. ↑ Benedict Tembo: Maasai-lääkärit valloittavat Sambiaa. Zambia Daily Mail, 2006, nro 10/2006. Julkaistu myös norjalaisessa Bistandsaktuelt-lehdessä. Viitattu 29.07.2007. (norjaksi)
  15. ↑ a b Maasai Association maasai-association.org. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  16. ↑ Tansanian etniset ryhmät Taksvärkki ry. Viitattu 19.8.2007.
  17. ↑ maasaisivusto, kauneus Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  18. ↑ a b Tepilit Ole Saitoti: The World of a Maasai Warrior, an Autobiography. New York: Random House, 1986. ISBN 0233979735. (englanniksi)
  19. ↑ Tanja Vasama: Kaksi päivää avioliittoa 12-vuotiaana. Helsingin Sanomat, 21.3.2004 Sunnuntai. SanomaWSOY.
  20. ↑ Heikki Saure ja Wilson Kirwa: Wilson Kirwa, juoksijasoturin ihmeellinen elämä. Otava, 2006.
  21. ↑ maasaisivusto, soturit Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  22. ↑ Arvi Hurskainen ja Ari Siiriäinen: Afrikan kulttuurien juuret, s. 182–184. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995.
  23. ↑ maasaisivusto, soturit Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  24. ↑ maasaisivusto, sananlaskut Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  25. ↑ Maasai oral histories maasaioralhistories.org. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  26. ↑ Arvi Hurskainen ja Ari Siiriäinen: Afrikan kulttuurien juuret, s. 177-185. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995.
  27. ↑ Arvi Hurskainen ja Ari Siiriäinen: Afrikan kulttuurien juuret, s. 174–176. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995.
  28. ↑ Reilu matkailu ry: Turismi Maasai Marassa (pdf-tiedosto) reilumatkailu.fi. Viitattu 19.8.2007. (suomeksi)
  29. ↑ maasaisivusto, ruokakultuuri (html) Laleyio. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)
  30. ↑ Kansainvälinen työjärjestö ILO (pdf) ilo.org. Viitattu 19.8.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maasait&oldid=3398399”