Theodor von Liebieg

bööminsaksalainen liikemies ja autoilun pioneeri

Theodor von Liebieg (joissain yhteyksissä Liebig;[3] 15. kesäkuuta 1872 Reichenberg, Itävalta-Unkari24. toukokuuta 1939 Reichenberg, Saksa)[2][3] oli bööminsaksalainen vapaaherra, tekstiilitehtailija,[2] paroni ja autoilun uranuurtaja.[3][4]

Theodor von Liebieg
Theodor von Liebieg 1900.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 15. kesäkuuta 1872
Reichenberg
 Itävalta-Unkari
Kuollut 24. toukokuuta 1939
Reichenberg
Saksa Saksa
Kansalaisuus bööminsaksalainen
Arvonimi vapaaherra, paroni
Muut tiedot
Yritys Liebieg & Co.
Asema konsernijohtaja
Järjestöjäsenyydet
  • Reichenbergin kauppakamarin johtaja (1928–1939)
  • Saksan valtakunnan kauppakamarin johtokunta (1939)
Puoliso Marie Ida o.s. Blaschka (1881–1979)
Vanhemmat
  • Theodor von Liebieg (1840–1891)
  • Angelika o.s. Clemens (1847–1919)
Lapset
  • Theodora Angelika (1902–1970)
  • Johann Wolfgang (1904–1965)
  • Helene Gabriela (1906–?)
  • Maria Arabella (1908–1986)
  • Theodor Alfred (1911–?)[1][2]

Liebieg nousi nuorena perimänsä suuren tekstiiliteollisuusyrityksen johtoon. Vuonna 1893 hänestä tuli eräs ensimmäisistä Itävalta-Unkarin autonomistajista, kun hän osti Benzin, jolla teki maailman ensimmäisen pitkän automatkan.[3][4][5][6] Hän osallistui myöhemmin useisiin kilpa-ajoihin ja toimi innokkaasti autoilun edistäjänä.[3][4] Vuonna 1897 Liebieg auttoi vaunuvalmistaja NW:tä hankkimaan näytekappaleen Benziltä oman autoprojektin pohjaksi. NW valmisti Liebiegille myöhemmin oman kilpa-auton.[7] Kotikaupunkiinsa Reichenbergiin hän perusti RAF-nimisen autotehtaan[3][4] vuonna 1906.[8]

Liebiegin johtama tekstiiliteollisuusyritys laajeni ensimmäiseen maailmansotaan asti,[3] mutta Tšekkoslovakian itsenäistymisen jälkeinen aika oli taloudellisesti raskas.[4] Yritys pääsi uudelleen kasvu-uralle, joka jatkui 1930-luvun lamaan asti. Laajeneminen pääsi jälleen käyntiin tilanteen vakiintuessa 1930-luvulla.[3]

Liebiegin poliittinen ura alkoi jo keisarikunnan aikana. Tšekkoslovakiassa hän toimi paikallispolitiikassa ja elinkeinoelämän vaikuttajana. 1930-luvulla hän kuului Sudeettisaksalaisen puolueen tukijoihin.[3]

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Liebiegin vanhemmat olivat Theodor von Liebieg ja Angelika o.s. Clemens. Käytyään lukion Liebieg meni mukaan perheyrityksen toimintaan. Aluksi Liebieg ilmoittautui vapaaehtoiseksi töihin Antwerpeniin, Reimsiin ja Algeriin. Yrityksen vetovastuu oli luovutettu hänen isänsä kuoltua Liebiegin sedälle Heinrich von Liebiegille ja enolleen Leo Clemensille.[2] Vuonna 1890, vain 18-vuotiaana, Liebigistä tuli 14 yrityksestä koostuneen perheimperiumin johtaja.[3] Hän otti täyden vetovastuun vuonna 1897 Heinrichin jäätyä eläkkeelle.[2]

Autoilun uranuurtajanaMuokkaa

Vieraillessaan vuonna 1893 Mannheimissa Karl Benzin luona Liebieg osti sarjanumerolla 76[3][6] varustetun Benz Victoria -auton, jonka teho oli 3–4 hevosvoimaa[3] ja huippunopeus 20 km/h.[3][6] Se oli Itävalta-Unkarin kolmas auto;[3][4] esimerkiksi Prahaan ensimmäinen auto tuli vasta 1897.[3] Benzin luona ollessaan Liebieg suoritti hyväksytyn ajokokeen, minkä johdosta[6] hänelle myönnettiin ajokortti ensimmäisenä Itävalta-Unkarin kansalaisena.[3][4] Kerrotaan että auton oston yhteydessä Liebieg sanoi Karl Benzille tulevansa autollaan käymään seuraavana kesänä.[6] Benz suhtautui epäillen ajatukseen ja ilmoitti ettei tohdi antaa takuuta näin pitkälle matkalle.[5][5][6] Auton oston jälkeen uuden Benz Victorian tyytyväinen omistaja palasi autoineen junalla Reichenbergiin.[6]

 
Karl Benz perheineen ja Theodor von Liebieg matkalla Benz-autoilla Mannheimista Gernsheimiin vuonna 1894.

16. heinäkuuta 1894 Liebieg sekä hänen seuranaan matkustanut[3] lääkäri[5][6] Franz Stranský lähtivät Reichenbergistä matkaan kohti Gondorfia Saksan länsiosaan Moselin laaksoon, jossa sijaitsi Liebiegin äidin suvun omistama kartano.[5] Heidän matkansa kulki aluksi reittiä Reichenberg – DresdenWeimarEisenachFuldaHanauFrankfurtDarmstadt – Mannheim. Mannheimiin he saapuivat 20. heinäkuuta.[3][6] Heidän saapuessaan Karl Benzin luo, tämä toivotti heidät tervetulleeksi sanoin "en uskaltanut edes toivoa". Saavutuksen kunniaksi hän lahjoitti tynnyrillisen olutta tehtaansa noin 50 työläiselle.[5]

Liebiegin auto auto tarkastettiin ja huollettiin Benzin tehtaalla, ja seuraavana päivänä matka jatkui Bingenin ja Koblenzin kautta Gondorfiin, mihin he saapuivat 22. heinäkuuta. Tähän mennessä matkaan oli kulunut seitsemän päivää, joiden aikana Liebieg oli ajanut 939 kilometriä 69 tunnin aikana. Keskinopeus oli ollut 13,6 km/h, polttoainetta oli kulunut yhteensä 140 kilogrammaa[3][6] ja jäähdytysvettä 1 500 litraa.[5] Auton polttoaineenkulutus oli 21 l /100 km, ja bensiiniä sai tuohon aikaan vain apteekeista.[3][6] Matkakustannukset olivat 185 markkaa.[3] Parhailla osuuksilla tiet oli kivetty,[6] mutta autossa olleet täyskumirenkaat[3] eivät tällöinkään taanneet mukavaa matkantekoa.[6] Kori oli avonainen, joten miehet olivat täysin sääolojen armoilla.[3] Matkallaan he kohtasivat pillastuneita hevosia ja pelästyneitä jalankulkijoita, eikä vioiltakaan vältytty;[5] ongelmia aiheuttivat tulviva kaasutin, löystyvät mutterit ja katkojan kärjet.[6] Matka oli historiallisesti merkityksellinen, sillä aikaisemmat, Benzin ja hänen vaimonsa itse tekemät pisimmät automatkat olivat olleet noin sadan kilometrin mittaisia. Liebiegin ja Stranskýn matkaa pidetään ensimmäisenä kansainvälisenä automatkana.[5]

Liebieg ja Stranský viipyivät Gondorfissa kuukauden. Sen aikana he tekivät useita lyhyempiä ajomatkoja, muun muassa[6] 300 kilometrin[3] taipaleen Ranskan Reimsin kautta. Takaisin Reichenbergiin he lähtivät 22. elokuuta ja saapuivat perille yhdeksän päivää myöhemmin. Kokonaisajomatkaksi oli tähän mennessä kertynyt 2 500 kilometriä.[3][6]

Kokemuksistaan innostuneina Liebieg ja Stranský päättivät toistaa matkan seuraavana kesänä. Ajomatka Gondorfiin sujui tällä kertaa neljässä päivässä.[3][6] He pysähtyivät Mannheimiin kolmeksi päiväksi, jona aikana Liebiegin auto kunnostettiin läpikotaisesti. Gondorfissa Liebieg sai viestin ystävänsä kuolemasta, jolloin hän päätti palata Reichenbergiin mahdollisimman nopeasti. Auto kulki paluumatkan junalla.[3] Toukokuussa 1898 Liebieg osallistui Benzin järjestämään autokilpailuun Berliinistä Leipzigiin.[3] Liebiegin Benz on entisöity ja esillä Tšekin kansallismuseossa Prahassa.[3]

Vuonna 1897 Liebieg auttoi Nesselsdorfer Wagenbaun pääjohtaja Hugo Fischer von Röslerstammia hankkimaan Benz Victoria -näytekappaleen oman autohankkeen pohjaksi. Projektin tuloksena syntyi NW Präsident, jota seurasi sarja edelleen kehitettyjä yksilöitä. Liebieg osallistui tällaisella autolla kilpailuihin Itävalta-Unkarissa ja ulkomailla ja voitti muutamia palkintoja. Kilpailuissa hän huomasi hevosvaunumaisen ajoneuvon rakenteelliset puutteet. Liebiegiltä saamansa palautteen perusteella NW:n nuori suunnittelija Hans Ledwinka valmisti hänelle lyhyessä ajassa kilpa-auto NW Rennzweierin, jonka voimanlähteenä oli 12-hevosvoimainen Benzin moottori. Myös tämä auto on näytteillä Tšekin kansallismuseossa.[7]

Vuonna 1905 Liebieg perusti Reichenbergissä Nordböhmischer Automobil Clubin, joka järjesti jäsenilleen useita moottoripyörä- ja autokilpailuja sekä erilaisia kulttuuri- ja matkailutapahtumia. Teollisuusmiehenä[3] Liebieg päätti perustaa itsekin oman autotehtaan, Reichenberger Automobil Fabrikin[3][4] vuonna 1906. Yritys valmisti henkilö-, kuorma- ja linja-autoja. Se myytiin Laurin & Klementille vuonna 1913.[8]

Liebieg oli elämänsä loppuun asti intohimoinen autoilun edistäjä.[3] Hänen historiallisen matkansa 110-vuotisjuhlavuonna 2004 saksalaiset ja tšekkiläiset vanhojen autojen harrastajat järjestivät automatkan joka kulki Liebiegin ja Stranskýn kulkemaa reittiä pitkin. Matka tehtiin noin kymmenellä vuonna 1914 tai aikaisemmin valmistetulla autolla, ja mukana oli myös Liebiegin 73-vuotias pojanpoika Paul Ernst von Liebieg.[5]

YritysjohtajanaMuokkaa

Vuosina 1897–1904 Liebieg rakennutti pinta-alaltaan 2 500 neliömetrin suuruisen tehtaan, jonka tyylissä oli vaikutteita romantiikasta ja varhaisesta jugendista.[3] Liebieg järjesti tehtaansa työläisille edullisia asuntoja ja palkkasi Nürnbergistä arkkitehti Jakob Schmeißerin suunnittelemaan kaavan alueelle, jolle tuli suuret puutarhatontit 150 työläiselle. Liebieg antoi maata ilmaiseksi ja myönsi edullisia lainoja talojen rakentamista varten. Vuodesta 1906 alueella toimi työntekijöiden lapsia varten tarkoitettu päiväkoti.[2]

Nuoren Liebiegin johdolla yritys kasvoi ja kehittyi. Vuonna 1907 hän rakennutti Swarowiin 39 000 kehräintä käsittäneen puuvillatehtaan, jossa valmistettiin valkoista ja värjättyä lankaa. Samana vuonna hän osti Falkenau an der Egerissä sijainneen Ignaz Schmiegerin kampalankakehräämön, johon kuului useita tekstiili- ja laitetehtaita Böömissä ja Unkarissa sekä Hagenaussa sijainnut mattotehdas. Reichenbergin tehdas sähköistettiin vuonna 1915 ja tätä varten rakennettiin erillinen höyryturbiinivoimalaitos ja sähkölinjat. Voimalaitosta laajennettiin myöhemmin lisäämällä sinne suuremmat turbiinit ja kattilat.[2]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika oli vaikea raja-alueella asuvalle Tšekkoslovakian puolelle jääneelle saksalaiselle liikemiehelle. Liebieg menetti aatelisarvonsa, ja yleinen taloudellinen tilanne huononi. Liebiegin yritys kärsi huomattavia tappioita.[4] Vuonna 1920 yritys myi tekstiiliteollisuuteen kuulumattomat toimialansa, kuten Guttensteinissa sijainneen kuparitehtaan sekä kuparisulaton Rochlitzsissa, peili- ja lasitehtaan Elisenthalissa, kartanon Smirschitzissä irtaimistoineen sekä omistuksensa galitsialaisessa panimossa ja sokeritehtaassa. Näin yritys sai pääomaa ydintoimialansa vahvistamiseen, ja vuonna 1923 Budapestiin perustettiin Liebieg Textilwerke AG, jonka tehtaassa oli 30 000 kehräintä. Vuonna 1925 yritys osti 50 prosentin osuuden friedlandilaisesta puuvillakangaspainosta ja värjäämöstä. Vuonna 1927 Liebeg osallistui Ala-Itävallan Wiener Neudorfissa sijainneen Textilindustri AG:n perustamiseen. Seuraavana vuonna hän perusti budapestiläisen Ignaz Deutsch -nimisen yrityksen kanssa villatehtaan Timișoaraan ja rakennutti sitä varten erään Romanian suurimmista villatehtaista.[2]

Vuonna 1921 Liebieg oli perustanut Wieniin rahoitusyhtiö Joh. Liebieg & Co.:n valvomaan ulkomaan sijoituksiaan. Yritys otti haltuunsa vuonna 1920 posliinitehtaan Wienin Augartenissa ja vuonna 1924 kivitavarayrityksen Ylä-Itävallan Welsissä, mutta yritys asetettiin selvitystilaan vuonna 1930. 1930-luvun laman aikana yritys joutui joksikin aikaa vaikeuksiin, mutta Liebieg onnistui pankkien avulla myymään ulkomaanomistuksensa ja pelastamaan yrityksen ydintoimialan. 1930-luvun lopulla yrityksen tila vakiintui ja se pystyi jatkamaan laajenemistaan.[2] Vuoteen 1918 asti Liebieg & Co. oli 5 000 työntekijällään Itävalta-Unkarin suurin yritys ja sen jälkeen vuoteen 1938 asti Tšekkoslovakian suurin yritys.[2] Toukokuussa 1945 Liebiegin poika, Johann Wolfgang internoitiin, ja hän joutui luovuttamaan tehtaan Tšekkoslovakian valtiolle.[2]

Toiminta elinkeinoelämässä ja politiikassaMuokkaa

Vuosina 1908–1918 Liebieg istui Itävallan keisarillisen parlamentin ylähuoneessa. Vuonna 1915 hänet nimitettiin sotaministeriöön valvomaan tekstiiliteollisuutta.[2]

Vuosina 1928–1939 Liebieg johti Reichenbergin kauppakamaria. Hän oli Reichenbergin messujen perustajajäsen ja johtaja ja johti myös Tšekkoslovakian saksalaisen teollisuuden liittoa. Vuonna 1939 hänestä tuli Saksan valtakunnan kauppakamarin johtokunnan jäsen. Liebieg kuului pitkän aikaa Reichenbergin kaupunginvaltuustoon ja istui usean teollisuusyrityksen johtokunnassa.[2]

Liebieg tuki Konrad Henleinin johtamaa Sudeettisaksalaista puoluetta. Vuonna 1936 hän julkaisi kiistanalaisen kirjoituksen Denkschrift über die Wirtschaftslage Nordböhmen (muistio Pohjois-Böömin taloudellisesta tilanteesta). Liebieg kuoli pian sen jälkeen, kun Saksa oli miehittänyt Tšekkoslovakian Sudeettialueet.[3]

 
Marie o.s. Blaschka sekä Theodor von Liebieg.

PerheMuokkaa

Liebieg meni naimisiin vuonna 1901 Marie Ida o.s. Blaschkan kanssa, joka oli böömiläisen teollisuusmies Konrad Blaschkan sekä Maria o.s. von Schmittin tytär. Heille syntyi kolme tytärtä ja kaksi poikaa: Theodora Angelika (1902), Johann Wolfgang (1904), Helene Gabriela (1906) Maria Arabella (1908) ja Theodor Alfred (1911).[1][2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Rodokmen barona Jana Ignáce Liebiga smirice.eu. Viitattu 1.9..2011. (tšekiksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n Marschner, Erhard: Liebieg von, Theodor Freiherr 1985. Deutsche Biographie. Viitattu 30.7.2011. (saksaksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah Smiřice – Liebiegova rodina – Theodor von Liebieg smirice.eu. Viitattu 30.8.2011. (tšekiksi)
  4. a b c d e f g h i Novák, Jan A.: Johann Liebig: kalhoty od barona 15.8.2008. Hospodářské Noviny. Viitattu 31.8.2011. (tšekiksi)
  5. a b c d e f g h i j Enger, Jörg: Baron von Liebieg Gedächtnisfahrt 18.12.2003. Automuseum Stuttgart. Viitattu 1.9.2011. (saksaksi)
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q jwp: Erste Fernfahrt im Automobil – 939 Kilometer mit 4 PS 17.1.2011. reflektion.info. Viitattu 2.9.2011. (saksaksi)
  7. a b Bedeutende Klosterneuburger – Hans Ledwinka – Pionier des Automobilbaus Verein für Heimatforschung in Klosterneuburg. Viitattu 31.8.2011. (saksaksi)
  8. a b Coxhead, Peter (toim.) & Neubauer, Hans-Otto (kirj.): ”R.A.F.”, Maailman moottoriajoneuvot, s. 122. 3. osa: Henkilöautomerkit N–Å. Suomentanut Pesonen, Kalle. Turku: Tekninen Kustannusliike Oy, 1988. ISBN 951-9364-33-1.