Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue

suomalainen vasemmistopuolue
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista puoluetta. Itä-Saksan puolueesta katso Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue.

Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue (SYP) oli suomalainen vasemmistopuolue, joka toimi Suomen Kansan Demokraattisen liiton (SKDL) sisällä vuosina 1946–1955. Puolueen perustajista monet olivat aiemmin toimineet Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa ja puolueeseen kuului monia tunnettuja vaikuttajia, mutta se jäi jäsenmäärältään pieneksi. SYP:n puoluetoimikuntaan kuulunut Mauno Pekkala toimi pääministerinä 1946–1948. Vuonna 1955 SYP erosi SKDL:stä ja toiminta lakkasi pian sen jälkeen.

Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue[1]
ruots. Socialistiska Enhetspartiet[1]
Perustettu 22.3.1946[2]
Lopetti 1950-luvun lopussa
Ideologia sosialismi
demokraattinen sosialismi[3]
Äänenkannattaja Vapaa Pohjola(1946–1949)
Yhteisrintama (1952)
Veckoposten (1955)

SYP:n perustajat olivat lähinnä entisiä sosiaalidemokraatteja kuten SDP:stä vuonna 1940 erotetut "kuutoset" tai sodan jälkeen irtaantunut Jaakko W. Kedon johtama ryhmä. Keto valittiin SYP:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Kaikki SKDL:ssä toimineet sosialistit eivät kuitenkaan liittyneet SYP:hen ja ulkopuolelle jäivät esimerkiksi K.H. Wiik,[4] Eino Kilpi[5] ja Johan Helo.[6] Esimerkiksi Kilpi oli kuitenkin SYP:n asettamana ehdokkaana vaaleissa.[7] SYP ajoi SKDL:n sisällä omaa sosialistista ohjelmaansa, mutta puolue ei erityisesti korostanut eroja SKDL:n politiikasta. Asema Suomen kommunistisen puolueen (SKP) dominoimassa SKDL:ssä oli hankala. Osa kommunisteista koki SYP:n kilpailijakseen. SKP alkoi kiristää otettaan SKDL:stä 1940-luvun lopussa.

SYP:n äänenkannattaja oli perustamisesta alkaen (jo aiemmin ilmestymisensä aloittanut) viikkolehti Vapaa Pohjola, jonka päätoimittaja oli Ensio Hiitonen. Vapaa Pohjola lopetettiin ja yhdistettiin SKDL:n Vapaaseen Sanaan joulukuussa 1949. Lehdet olivat tehneet läheistä yhteistyötä jo 1940-luvun alusta alkaen.[8] Vuonna 1952 SYP julkaisi 9 numeroa aikakauslehti Yhteisrintamaa. Kesällä 1955 SYP julkaisi Viikkoposti/Veckoposten-lehteä.

SYP:n puoluetoimisto sijaitsi perustamisesta lähtien osoitteessa Kasarmikatu 13 A. Lokakuussa 1954 Helsingin raastuvanoikeus määräsi puolueen häädettäväksi välittömästi pitkältä ajalta kertyneistä maksamattomista vuokrista johtuen.[9]

HistoriaMuokkaa

Perustaminen ja alkuvaiheetMuokkaa

SYP perustettiin 22. maaliskuuta 1946 Balderin salissa Helsingissä pidetyssä sosialidemokraattisen opposition edustajakokouksessa, johon otti osaa myös SDP:stä jo aiemmin irtautuneita (SKDL:ssä toimineita) sosialisteja. Puheenjohtajaksi valittiin sos.-dem. opposition keskustoimikuntaa aiemmin johtanut J. W. Keto.[10] Kokouksen antamassa julkilausumassa SYP:n tärkeimmiksi tavoitteiksi määriteltiin kansanvallan ja sosialismin nopea demokraattinen toteuttaminen, opetuslaitoksen demokratisoiminen, työtätekevien yhteisrintaman kehittäminen, vähävaraisten elinehtojen kohottaminen, reaalipalkkojen korottaminen ja hintojen alentaminen, pienituloisten verohelpotukset, tuotannon laajentaminen suunnitelmallisesti työntekijöiden valtaa lisäten, lisämaiden hankinta pienviljelijöille, asutustoiminnan edistäminen, YK:n jäsenyyteen pyrkiminen sekä hyvien suhteiden muodostaminen toisen maailmansodan voittajavaltioihin ja erityisesti Neuvostoliittoon.[11]

Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Atos Wirtanen loikkasivat SDP:n eduskuntaryhmästä kansandemokraatteihin syksyllä 1946 ja liittyivät myöhemmin SYP:n johtaviin elimiin.

Perustavassa kokouksessa valitulle puoluetoimikunnalle annettiin valtuudet järjestellä puolueen johtoelimiä ja kutsua tarvittaessa kokoon jatkokokous vahvistamaan päätökset. Noin 50 osanottajaa kerännyt jatkokous pidettiin 19. lokakuuta 1947 SKDL:n ryhmähuoneessa Eduskuntatalolla. Kokous laajensi puoluetoimikuntaa kolmella (SYP:hen 1947 liittyneitä ruotsinkielisiä yhdistyksiä edustaneella) varsinaisella jäsenellä sekä valitsi henkilöt syyskuussa kuolleen Ampujan ja paikkansa jättäneen Sventon tilalle. Kokouksen päätöslauselmassa SYP asetti tavoitteekseen työväenliikkeen kaikkien eri ryhmien kokoamisen ”yhtenäisyyttä rakentavalle linjalle tarkoituksena kansanvaltaisen sosialistisen järjestelmän voimaansaattaminen”. SKDL:ään SYP kertoi liittyneensä, koska siten voitiin harjoittaa järjestelmällistä yhteistyötä toisen ”samaa päämäärää tavoittelevan” puolueen kanssa. Yhteistyö oli ”osoittautunut kitkattomaksi täysin vastaten sille asetettuja toiveita.” SYP:n jäsenrekrytoinnin ilmoitettiin kohdistuvan erityisesti SDP:n oppositioaineksiin ja järjestötoiminnan ulkopuolella olleisiin.[3] Puheenjohtajaksi valittu Keto kuoli 21. lokakuuta.

Varapuheenjohtaja Hiitosen mukaan SYP:n jäsenet erosivat SDP:stä, koska oikeistosiiven johtama puolue lähentyi jatkuvasti porvareita eikä noudattanut ohjelmaansa. SYP sen sijaan halusi vaihtaa kapitalismin sosialismiin ja, että ”työväenliikkeessä jälleen vallitsisi reipas luokkataisteluhenki, joka pitää realisia saavutuksia työntekijöiden ja muiden pieneläjien hyväksi tärkeämpänä kuin hyviä suhteita porvaristoon”.[12]

Puoluekokoukset 1948 ja 1951Muokkaa

SYP piti ylimääräisen puoluekokouksen 20. maaliskuuta 1948. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Atos Wirtanen, kun Kusti Kulo kieltäytyi tehtävästä tultuaan valituksi SKDL:n puheenjohtajaksi.[13]

SYP:n toinen varsinainen puoluekokous pidettiin 28.–29. huhtikuuta 1951 Helsingissä. Kokouksen julkilausuman mukaan rauhan puolustamisesta oli tullut työtätekevien kansojen päätehtävä kylmän sodan kiristyttyä. ”Pysyvän rauhan tae” oli SYP:n mukaan sosialistinen yhteiskuntatalous. Puolue piti ”sosialismin rauhallista toteuttamista tärkeänä” ja ”mahdollisena niin pian kuin työtätekevän kansan enemmistö todellisten etujensa mukaisesti omaksuu sosialistiset aatteet.” Tällöin voitiin toteuttaa sosialismia ”poliittisten vapauksien rajoittamisen olematta edes väliaikaisesti tarpeen.”[14]

Hiitosen ryhmän siirtyminen SDP:henMuokkaa

SYP:n varapuheenjohtaja Hiitonen erosi puolueesta ja liittyi SDP:hen syksyllä 1953 yhdessä neljän muun (kuten Kössi Leino) kanssa. Ryhmä julkaisi eronsa perusteet Suomen Sosialidemokraatissa otsikolla Irti Suomen Kommunistisen Puolueen holhouksesta. Hiitonen tovereineen syytti kommunisteja muun muassa SKDL:ssä toimivien määräilystä, SYP:n soluttamisesta, voimien tuhlaamisesta työväenliikkeen sisäisiin taisteluihin ja epäluulojen kylvämisestä naapurikansojen välille. SYP:n jäsenet olivat eronneiden mukaan olleet "pelkkinä kyltteinä, joiden avulla kommunistit pyrkivät kaunistamaan toimintaansa". Ryhmä kehotti muitakin yhtenäisyyspuoluelaisia liittymään SDP:hen, jonka nähtiin tiukentaneen asennettaan kapitalismiin ja, jossa avoin mielipiteiden vaihto koettiin mahdolliseksi.[15] SYP:n puoluetoimikunnan vastineessa todettiin, ettei ”Hiitosen hajoitusyritys ole herättänyt minkäänlaista vastakaikua puolueen keskuudessa”, joten eroilla ei nähty olevan vaikutusta toimintaan.[6] Puoluetoimikuntaa ei täydennetty eron myötä. SYP:n puoluevaltuuston sihteeri Sulo Winterin mukaan kolme julistuksen allekirjoittajista oli ilmoittanut, etteivät he olleet oikeasti sitä allekirjoittaneet. Winter tulkitsi SYP:n hajoamista koskeneen lehdistökirjoittelun olleen ”selvästi läpinäkyvää vaalihämäystä”.[16]

Ero SKDL:stäMuokkaa

Alkuvuonna 1955 SYP:n johto päätti Wirtasen aloitteesta kutsua kokoon puoluekokouksen, jolle esitettiin SKDL:stä eroamista. Hankkeesta ei puhuttu julkisuudessa eikä siitä kerrottu esimerkiksi SKP:lle. Suunnitelmaan sisältyi antikommunistiseen julkaisutoimintaan ryhtyminen. Neuvostoliittolaiset saivat aikeet tietoonsa puoluejohdossa olleen tiedottajan kautta ja yrittivät taivutella johtoa – sille tietämystään paljastamatta – suurlähetystössä 28. helmikuuta pidetyssä tapaamisessa, johon ottivat osaa suurlähettiläs Viktor Lebedev, KGB:n Mihail Kotov ja Juri Bakei sekä SYP:n Wirtanen, Kulo, Meltti ja Ruutu. Wirtanen ei kuitenkaan ollut ohjailtavissa.[17] SYP:n neljäs puoluekokous kokoontui Helsingissä 13. maaliskuuta 1955[18] ja päätti erota SKDL:stä äänin 8–2.[19] Puheenjohtajan ilmoituksessa erosta todettiin, etteivät ”yritykset työväenliikkeen laajan yhteistoiminnan aikaansaamiseksi SKDL:n puitteissa” olleet johtaneet toivottuihin tuloksiin ja, että ”rauhallinen ja kaikinpuolinen yhteiskunnallinen kehitys voidaan turvata vain kansan syvien rivien sellaisella yhteistyöllä, jonka periaatteet nojautuvat maamme itsenäisyyden, kansamme vapauden ja työväenliikkeen parhaille perinteille”.[18]

Kokouksen koollekutsumisessa väitettiin olleen epäselvyyksiä.[19] Wirtasen mukaan kokouksen pidosta oli ilmoitettu sääntöjen mukaisesti lehdessä ja ajankohdan muutoksesta kirjeitse yhdistyksille. Päätösvaltaisuus todettiin kokouksessa yksimielisesti.[7] Eron merkitys jäi vähäiseksi, sillä suurin osa puolueen jäsenistä jäi SKDL:ään.[17] Puoluetoimikunnan jäsenistä Kilpi, Kulo, Meltti, Peuranen ja Rautio ilmoittivat välittömästi eroavansa SYP:stä.[5] SYP:n Lahden osasto, Keljon työväenyhdistys ja Helsingin eteläinen työväenyhdistys erosivat puolueesta ja liittyivät SKDL:n perusjärjestöiksi.[20]

Kusti Kulon mukaan SYP:n toiminta osoitti 1950-luvun puolivälissä lamautumisen merkkejä ja puoluetoimikunnassa pohdittiin itsenäisen toiminnan lopettamista. Kulon mielestä syitä puolueena oloon ei ollut, koska SKDL:n ohjelmissa ja menettelytavoissa jo ilmeni ”niin kiistaton työläisten etujen huomioiminen, ettei SYP:n puoluetoimikunta, vakavista ponnistuksistaan huolimatta, voinut luoda mitään sellaista ohjelmaa, joka ei olisi ollut toisinto SKDL:n jo aikaisemmin hyväksymästä.” Kulo myönsi, ettei SYP:n ja SKDL:n yhteistyö aina ollut ”aivan kitkatonta”, mutta erimielisyydet eivät hänen mielestään olleet ”periaatteellisia eivätkä ohjelmallisia, vaan henkilökohtaisia”.[21] Wirtanen kertoi Kulolle osoittamassaan vastineessa, että erimielisyydet olivat koskeneet myös SKDL:n ”käytännöllisiä menettelyjä” ja periaatelinjojen johdonmukaisuutta erityisesti kysymyksessä ”maan asemasta ja poliittisesta vapaudesta”.[22] SYP jäi Wirtasen kannattajien käsiin ja kuihtui pian eron jälkeen.[19]

Kannatus ja jäsenistöMuokkaa

SKDL:n 19-henkisessä liittotoimikunnassa oli kesällä 1947 kahdeksan SYP:n jäsentä.[2] Ennen vuoden 1948 eduskuntavaaleja SYP:hen kuului yhdeksän SKDL:n eduskuntaryhmän kansanedustajaa.[12] SYP:n erotessa SKDL:stä eduskunnassa oli SYP:n Sylvi-Kyllikki Kilpi.

Vuoden 1953 kunnallisvaaleissa valtuustoihin valittiin SDP:n Suomen Sosialidemokraatin mukaan 2–8 SYP:n edustajaa.[23]

Atos Wirtanen arvioi muistelmissaan SYP:n jäsenmäärän olleen 1940-luvun lopulla noin 2 000.[4] Maaliskuussa 1955 Vapaa Sana arvio jäsenluvuksi 400–500[5] ja Kusti Kulo ”satakunta”. Kulon mukaan määrä ei parhaimmillaankaan noussut yli viidensadan. Pienuus johtui muun muassa siitä, että monet SDP:stä kansandemokraatteihin siirtyneet liittyivät suoraan SKDL:n perusjärjestöihin ilman SYP:n välitystä. SKDL-eron myötä Kulo arvioi SYP:n menettäneen jäsenkunnastaan ”ehkä puolet”.[21]

JohtoMuokkaa

Järjestöä johti puoluetoimikunta. Puoluevaltuuskuntaan kuului puoluetoimikunta ja 15 puoluekokouksen valitsemaa muuta jäsentä.[14]

Puoluetoimikunnan varajäseniä olivat muun muassa Yrjö Ruutu, Yrjö Räisänen ja Hugo Ahokanta.[2][3][14]

PuheenjohtajatMuokkaa

VarapuheenjohtajatMuokkaa

Puoluetoimikunnan varsinaiset jäsenetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Yhdistysrekisteri: Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue - Socialistiska Enhetspartiet Patentti- ja rekisterihallitus 2020, luettu 12.4.2020
  2. a b c d e f g h i j k E. Hiitonen: Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue lisää vasemmiston toimintamahdollisuuksia. Vapaa Sana, 8.7.1947.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue jatkanut perustavaa kokoustaan. Vapaa Sana, 21.10.1947.
  4. a b Atos Wirtanen: Poliittiset muistelmat (Otava 1972), s. 67–68.
  5. a b c SYP hajoamistilassa. Vapaa Sana, 14.3.1955.
  6. a b Tri Hiitosen hajoitusyritys meni myttyyn, toteaa SYP:n johto. Työkansan Sanomat, 5.9.1953.
  7. a b Atos Wirtanen: Oikaisua ja selvitystä. Suomen Sosialidemokraatti, 15.3.1955.
  8. Vapaa Pohjola yhtyy Vapaaseen Sanaan. Vapaa Sana, 23.12.1949.
  9. Kuollutkin kummittelee. Suomen Sosialidemokraatti, 13.10.1954.
  10. a b Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue perustettiin eilen. Suomen Sosialidemokraatti, 23.3.1946.
  11. Sos. dem. oppositio järjestäytyy. Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue perustettu. Työkansan Sanomat, 23.3.1946.
  12. a b Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue vaatii luokkataistelua tehostettavaksi. Vapaa Sana, 22.3.1948.
  13. a b c d e Taistelumieltä ja voitonuskoa SYP:n liittokokouksessa. Vapaa Sana, 22.3.1948.
  14. a b c d e f g h i j k l Sosialistisen yhteisrintaman merkeissä eduskuntavaaleihin ja maamme tulevaisuutta rakentamaan. SYP:n puoluekokous päättyi eilen. Vapaa Sana, 30.4.1951.
  15. Irti Suomen Kommunistisen puolueen holhouksesta. SKDL:stä eroavien sosialistien julkilausuma. Suomen Sosialidemokraatti, 2.9.1953.
  16. SYP:n toiminta osoittaa tehostumista entisestä. Vapaa Sana, 26.9.1953.
  17. a b Kimmo Rentola: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947–1958, s. 362–363. Otava, 1997. ISBN 951-1-14497-9.
  18. a b SKDL:n satu lopussa. Suomen Sosialidemokraatti, 14.3.1955.
  19. a b c Kalevi Haikara: Isänmaan vasen laita (Otava 1975), s. 119–124.
  20. SYP:n paikallisosastot jäävät SKDL:oon. Vapaa Sana, 20.4.1955.
  21. a b K. L. Kulo: Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen haaksirikko. Vapaa Sana, 26.3.1955.
  22. Atos Wirtanen: ”Miksi SYP erosi SKDL:stä?” Hieman oikaisua K. L. Kulon artikkelin johdosta. Suomen Sosialidemokraatti, 30.3.1955.
  23. SYP:n laiha saalis. Suomen Sosialidemokraatti, 14.10.1953.
  24. K. L. Kulo täyttää huomenna 60 vuotta. Työkansan Sanomat, 17.11.1947.