Avaa päävalikko

Reinhold Svento

suomalainen poliitikko
Reinhold Svento vuonna 1948.

Reinhold Konstantin Svento (vuoteen 1938 Sventorzetski; 24. heinäkuuta 1881 Pietari, Venäjän keisarikunta30. maaliskuuta 1973 Lappeenranta) oli suomalainen poliitikko, joka toimi 1922–1945 Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) ja 1945–1948 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana, 1944–1948 toisena ulkoasiainministerinä kolmessa hallituksessa sekä 1948–1951 Suomen lähettiläänä Bernissä. Svento kuului myös Helsingin kaupunginvaltuustoon ja toimi viidesti presidentin valitsijamiehenä.[1]

ElämäkertaMuokkaa

Sventorzetski suoritti tuomarintutkinnon Pietarin yliopistossa vuonna 1907, ja valmistuttuaan hän työskenteli muun muassa kenraalikuvernöörin kansliassa mutta joutui eroamaan virastaan vuonna 1914 kenraalikuvernööri Franz Seynin vaatimuksesta. Sisällissodan jälkeen sosiaalidemokraatti Sventorzetski toimi useiden SDP:n lehtien toimittajana. Vaaleissa 1922 hänet valittiin eduskuntaan Mikkelin läänin vaalipiiristä. SDP:n pää-äänenkannattajaan Suomen Sosialidemokraattiin Sventorzetski kirjoitti vuosina 1918–1920 ja 1924–1944.[1]

Sventorzetski kuului 1920-luvulla SDP:n vasemmistoon ja niin sanottuun huplilaiseen oppositioon. Hänet valittiin SDP:n puoluetoimikuntaan vuoden 1926 puoluekokouksessa. Samana vuonna Sventorzetski vastusti puolueensa menoa hallitukseen. Maltillista oppositiota 1930-luvullakin edustanut Sventorzetski oli yksi SDP:n johtavista ulkopolitiikan asiantuntijoista.[2] Hän kirjoitti muun muassa kirjan Politiikan taito (1928), jossa hän pohtii kansalaisuutta ja politiikkaa sekä tulevaisuuden kysymyksiä.

Svento kannatti jo 1920-luvulta alkaen niin sanottua punamultayhteistyötä. Vuonna 1937 hän julkaisi kirjan Työmies ja talonpoika, jossa hän piti SDP:n ja Maalaisliiton hallitusta välttämättömänä demokraattisen yhteiskunnan säilyttämiseksi fasismin ja kommunismin paineessa.[3] Seuraavana vuonna ilmestyi Suomen ulkopolitiikka, jossa Svento varoitti Suomen hankalasta asemasta mahdollisen sodan syttyessä. Hän ei uskonut ideologisten seikkojen merkitykseen ulkopolitiikassa, ja kannatti neutraalia tasapainoilua suurvaltojen välillä. Syksyllä 1939 käydyissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa Svento vaati Suomelta ehdotonta puolueettomuutta.[4] Talvisodan jälkeen hän piti konfliktin pääsyynä suurvaltojen imperialismia.[5] Jatkosodan aikana Svento oli mukana rauhanopposition toiminnassa.[6]

Jatkosodan jälkeen Svento siirtyi SKDL:n riveihin monien muiden SDP:n puoluejohdon kanssa riitautuneiden tavoin. Ulkoministerinä ollessaan huhtikuussa 1948 Svento oli jäsenenä YYA-sopimusneuvotteluvaltuuskunnassa. Syyskuussa 1955 hän oli jäsenenä presidentti J. K. Paasikiven johtamassa valtuuskunnassa, jonka kanssa Neuvostoliitto sopi Porkkalan vuokra-alueen palautuksesta Suomelle. Julkisen uransa päätteeksi Svento kuului Suomen YK-valtuuskuntaan vuosina 1955−1958. Presidentti Urho Kekkonen jätti hänet vuoden 1958 lopulla pois Suomen YK-valtuuskunnasta, mistä hän pahoitti mielensä syvästi.[7]

Reinhold Sventolla ja ensimmäisellä ulkoministerillä Carl Enckellillä oli usein tapana keskustella ja käydä kirjeenvaihtoa venäjäksi, millä he pitivät yllä kielitaitoaan. Molemmat olivat aikanaan toimineet virkamiehenä valtiosihteerinvirastossa Pietarissa.[8] Sventon ja Enckellin asemaa J. K. Paasikiven avustajina ja neuvonantajina korosti myös se, että ulkoministeriön korkeimman virkamiehen, poliittisen osaston päällikön paikka pidettiin heidän koko ministerikautensa ajan ilman haltijaa.[9]

Reinhold Svento sai ministerin arvonimen vuonna 1971.

PerheMuokkaa

Reinhold Sventon ensimmäinen puoliso vuosina 1907–1953 oli Antti Hackzellin sisar Evi Hackzell. Heidän poikansa oli Truvor Svento, talvisodassa kaatunut lupaava säveltäjä. Heidän tyttärensä Marina avioitui kenraaliluutnantti, Mannerheim-ristin ritari Martti Miettisen kanssa. Reinhold Sventon toinen puoliso vuodesta 1968 oli Helvi Inkeri Dillström.

TeoksiaMuokkaa

  • Sosialidemokratia ja kommunismi. 1926.
  • Työmies ja talonpoika. 1937.
  • Suomen ulkopolitiikka. 1938.
  • Vetenskapen och politikens bankrott. 1953.
  • Neuvostoliitto maailmanpolitiikan keskipisteessä. Helsinki: Suomi–Neuvostoliitto-Seura, 1959.
  • Ystäväni Juho Kusti Paasikivi. Porvoo: WSOY, 1960.
  • Tuleeko kolmas maailmansota? Helsinki: Tammi, 1965.

LähteetMuokkaa

  1. a b Reinhold Svento Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 1, s. 432, 436, 450–451, 578, 592. SDP 1975.
  3. Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 2, s. 17. SDP 1987.
  4. Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 2, s. 36, 39–40, 47, 49, 52, 93, 96. SDP 1987.
  5. Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 2, s. 411. SDP 1987.
  6. Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 2, s. 343. SDP 1987.
  7. Virolainen, Johannes: Kuvat kulkevat, s. 170. Helsinki: Otava, 1994.
  8. Fagerholm, K.-A.: Puhemiehen ääni, s. 223. Helsinki: Tammi, 1977.
  9. Jakobson, Max: Pelon ja toivon aika: 20. vuosisadan tilinpäätös II, s. 153. Helsinki: Otava, 2001.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa