Rajageminaatio

Rajakahdennus eli rajageminaatio tai alku- tai loppukahdennus (joskus myös jäännöslopuke, aspiraatio tai loppuhenkonen) on suomen kielelle tyypillinen sandhi-ilmiö eli sanarajan yli vaikuttava äänneilmiö.

Rajakahdennus näkyy seuraavan sanan alkukonsonantin geminoitumisena: esimerkiksi mene pois äännetään "meneppois" [menepːois]. Jos seuraava sana alkaa vokaalilla, sanarajalla voi esiintyä pidentynyt glottaaliklusiili: [meneʔ ʔulos]. Rajakahdennus vaikuttaa myös yhdyssanan osien rajalla ja liitepartikkelien edellä, kuten [sɑdekːatos] ja [rikkɑillekːin].[1]

Historiallisesti rajakahdennuksen laukaisevat muodot ovat päättyneet konsonanttiin, joka on kuitenkin kadonnut nykykielestä.[2] Kielitieteellisessä tekstissä rajakahdennuksen laukaisijaksi voidaan olettaa "x-morfeemi", joka merkitään rivinylisellä x-kirjaimella, esimerkiksi sadex.[3]

Rajakahdennuksen esiintyminen vaihtelee, mutta se on säännöllisintä seuraavissa sananmuototyypeissä:[4]

  • sellaisten e-päätteisten nominien yksikön nominatiivi, jotka taipuvat kuin vene - veneen: sadex, puoluex
  • nominien allatiivi: meillex, lapsillex
  • kaikilla verbeillä seuraavat muodot:
  • adverbit, joiden lopussa on johdin -nne, -tse (prolatiivi), tai sti, esim. tännex, meritsex, kauniistix.
  • eräät yksittäiset sanat kuten itsex ja kiinnix.

Muita muotoja, joissa rajakahdennus saattaa esiintyä yleiskielisessäkin puheessa, joskaan ei kaikilla puhujilla, ovat:

  • passiivin 2. partisiipin yksikön nominatiivi: tehtyx, sanottux
  • adjektiivien komitatiivi: suurinex silmineen
  • -lti -loppuiset adverbit: laajaltix
  • yksittäisiä sanoja kuten irtix, kolmex.

KirjoitustapojaMuokkaa

Jäännöslopuketta ei merkitä nykyään oikeinkirjoituksessa, mutta 1800-luvulla oli useita yrityksiä sen merkitsemiseksi. Merkiksi ehdotettiin heittomerkkiä sekä k- ja h-kirjaimia, esimerkiksi sormeta', sormetah, sormetak (sormetta). Usein merkittiin liitepartikkelin alkukonsonantin kahdentuminen kuten sanassa omillekkin.[5]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. ISK §34, Suomi et al. s. 44.
  2. ISK §34.
  3. Karlsson 1983 s. 349, Suomi et al. s. 44.
  4. ISK §34–35.
  5. Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.