Pukeutumisen tutkimus

Pukeutumisen tutkimus on tieteenala, jossa käsitellään vaatetukseen, ulkonäköön, muotiin ja kulttuuriseen ihmisruumiiseen liittyviä teemoja. Pukeutuminen on ilmiönä erittäin moniulotteinen ja tarjoaa paljon erilaisia tutkimusmahdollisuuksia. Pukeutuminen tutkimusalana on puolestaan monitieteinen ja tieteidenvälinen. Pukeutumisella on käytännöllinen, esteettinen ja kommunikatiivinen ulottuvuus, jolloin se mahdollistaa kulttuurisen vuorovaikutuksen dynaamisen prosessin. Aiheesta käytetään myös termejä pukeutumistutkimus, pukututkimus, vaatetustutkimus ja vaatetutkimus.

Meyers Konversations-Lexikon, 1885-1890, 1600–1800-lukujen eurooppalaisia asuja.

Yleistä

Vaatetusala pyrkii ymmärtämään ja tulkitsemaan vaatetuksen kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä. Vaatetusfilosofia käsittää sekä yksilön arkiset pukeutumiskäytännöt että yleiset kulttuuriset pukeutumisen toimintaperiaatteet. Filosofisesta näkökulmasta ihminen todellistuu pukeutumisen kautta. Vaatetusfilosofiseen pohdintaan kuuluu lisäksi kaikki tutkimusalueen määrittämiseen liittyvät päätökset. Pukeutumisen tutkiminen voi olla luonteeltaan taiteellista, humanistista, yhteiskuntatieteellistä, taloustieteellistä tai teknistä, riippuen siitä, mistä näkökulmasta vaatetta tai pukeutumista lähestytään. Pukeutuminen voi olla prosessi, tuote tai väline. Se on yhteyksissä materiaaliseen maailmaan, mutta on ymmärrettävissä myös laajemman aatteellisen viitekehyksen kautta. Vaatteisiin liittyy paljon hiljaista tietoa ja tietotaitoa, jota on viime aikoina nostettu tutkimuksen piiriin. Pukeutumista, estetiikkaa ja ulkonäköä tutkittaessa haasteena on ilmiöiden käsitteellistäminen ja tutkiminen laadullisten tai määrällisten menetelmien kautta.

Termistöä

Pukeutumiseen liittyvä termistö on arkikielessä hyvin laaja ja tulkinnanvarainen. Tieteellisessä tutkimuksissa termistön selkeyttäminen ja tarkka määritteleminen on kuitenkin olennaista. Vaate (cloth) viittaa yksittäisiin vaatekappaleisiin, asusteisiin ja pukimiin. Vaatetus (clothing) puolestaan on ihmisen yllä oleva vaatteiden kokonaisuus. Puvulla (costume) viitataan arkielämässä esimerkiksi miesten pukuun tai yöpukuun, mutta käsitteeseen liittyy myös historiallinen, kansallinen, taiteellinen ja sosiaalinen kytkös. Costume-termillä tarkoitetaan lisäksi teatteripukuja ja muita rooliasuja. Pukeutuminen (dress, tarkoittaa joissain yhteyksissä myös mekkoa tai leninkiä) kattaa kaiken ulkonäön manipuloinnin, tapahtui se sitten vaatetuksella, koruilla, kampauksilla, tatuoinneilla tai lävistyksillä. Pukeutumisella voi olla erilaisia merkityksiä yhteyksistä riippuen, useimmiten kuitenkin vaatetus on konkreettinen osa pukeutumista. Viime aikoina pukeutumistutkimukseen on liitetty ruumiillisuus (body), joka ottaa huomioon myös ruumiin asennot, eleet ja ilmeet. Tässä yhteydessä jotkut tutkijat käyttävät pukeutumisen sijaan ulkoasu-termiä (appearance).

Pukeutumisen kulttuuris-historiallinen näkökulma

Élisabeth Vigée-Lebrun, Arkkiherttuatar Marie Antoinette, 1783. Pukuhistoriaa on perinteisesti tutkittu taiteen avulla. Maalaus osoittaa rokokoo-tyylin koristeellisuuden, joka vaikutti vaatteiden lisäksi arkkitehtuurissa ja muotoilussa.

Vaatetus on vahvasti kulttuurinen ja vaatteet kertovat menneistä ajoista ja katoavaisuudesta. Kulttuuris-historiallinen näkökulma on vanhin pukeutumisen tutkimussuunnista. Antropologinen ja etnologinen tutkimus on määritellyt vaatteen kulttuuriseksi artefaktiksi ja näin ollen kulttuurin kannalta merkitykselliseksi. On myös tutkittu vaatteen alkumuotoja, pukeutumisen syitä sekä konkreettisesti vaatteiden valmistustapoja. Ensimmäisiä vaatetuksen tutkijoita oli J.C. Flügel, jonka mukaan pukeutumisen päämotiivit ovat koristautuminen, suojautuminen ja häveliäisyys. Koristautuminen liittyy ihmisen yleiseen esteettisyyden tarpeeseen, liittyi se sitten vartalon muokkaamiseen, vaatteisiin, koruihin, seinämaalauksiin tai tarve-esineisiin. Suojautumiseen liittyvät sekä maagiset käsitykset että fysiologiset tarpeet. Häveliäisyys liittyy sivilisaation myötä muodostuneeseen siveellisyyden ja moraalisen puhtauden käsitykseen. Tähän ovat vahvimmin vaikuttaneet kristinusko sekä ajassa ja paikassa vaihtelevat siveellisyyskäsitykset. Uusien tutkimusten ja ilmiöiden myötä motiiveihin on lisätty muun muassa kommunikaatio sekä sosiaaliset motiivit.

Pukuhistoriallista tutkimusta on tehty paljon eri tyyleihin ja aikakausiin keskittyen. Tutkimuksen apuna on käytetty kuvien lisäksi säilyneitä fyysisiä vaatekappaleita sekä kirjallisia lähteitä. Pukuhistoriaa on tutkittu perinteisesti taiteen avulla, jolloin koko pukuhistoriamme on taiteen avulla kirjoitettua. Sekä taide että vaate on useimmiten alistettu tyyliperiodiajattelun alle, jolloin kuvamme eri aikakausien pukeutumisesta on suhteellisen suppea. Lönnqvistin mukaan vaatetuksen tutkimuskenttä on rajaton, sillä siihen kuuluvat myös vaatteet vailla tyylihistoriaa, joilla hän viittaa työväestön vaatetukseen. Lisäksi oman kulttuurisen ja paikallisen kokonaisuutensa muodostavat kansanpuvut. Kansallinen herääminen 1800-luvulla nosti kansanpuvun uudenlaisen huomion kohteeksi. Etnologista pukeutumisentutkimusta tehdään nykyään runsaasti eri näkökulmista. Olennaista näissä tutkimuksissa on vaatteen kulttuurisuuden ja yhteisöllisyyden korostaminen.

Ajatus pukuhistorian ja taiteen historiallisista yhteyksistä on myös kiinnostanut tutkijoita. Anne Hollander on tutkinut vaatteen ja vartalon yhteyksiä taiteessa ja todennut, että vaatteet taiteessa on verrattavissa ennemmin taiteeseen itseensä kuin todellisiin pukeutujiin. Taiteilijoiden on myös osoitettu eri aikakausina osallistuneen konkreettisesti muodin luomiseen. Kun pukeutumista tutkitaan minkä tahansa kuvallisen representaation avulla, täytyy ottaa huomioon idealisoimisen todennäköisyys. Hollanderin mukaan vaatteella on taiteessa ideaalinen voima yli vaatteen oikeassa elämässä, sillä vaatteet taiteessa kuvataan usein niin kuin niiden pitäisi näyttää.

Kun tutkitaan vaatetta erityisesti taiteessa, tarvitaan uudenlaista käsitteistöä. Artistisella vaatteella tarkoitetaan taiteessa esiintyvää vaatetta. Vaatteen luonne taiteessa on aina artistinen, idealisoitu ja muunneltu taiteen/taiteellisiin tarkoituksiin. Taiteellisilla elementeillä kuten draperialla, valolla ja varjolla, väreillä, tekstuurilla ja muodoilla on tuotu esiin emootioita, persoonaa ja symbolisia merkityksiä. Vaate taiteessa on toiminut myös metaforana ruumiista, asenteista sekä ideologioista ja se kertoo aikakaudesta, ajan hengestä ja estetiikasta.

Vaatetuksen ja taiteen esteettiset ja tyylilliset pyrkimykset ovat olleet hyvin läheisessä suhteessa aina 1900-luvulle saakka. Pukuhistoria on ollut aina läheisessä suhteessa muodin ja tyylien historian tutkimisessa. Näiden kolmen oletetaan olevan riippuvaisia toisistaan. Muodilla ja taiteella on paljon yhteisiä elementtejä, sillä molemmat ovat herkkiä ajan ilmiöille. Kulttuuriset, sosiaaliset ja poliittiset muutokset näkyvät niissä usein vahvasti. Kaikessa pukeutumisen kulttuuris-historiallisessa tutkimuksessa onkin tärkeää, että pukeutumista tulkitaan nimenomaan siinä kulttuurisessa kontekstissa, jossa se esiintyy.

Pukeutumisen tutkiminen suhteessa muodin tutkimiseen

Muoti on Nykysuomen sanakirjan mukaan jollakin elämän alalla kulloinkin vallalla olevan maun mukainen yleinen tapa tai käytäntö. Muodin tutkiminen on kulkenut käsikädessä pukeutumisen tutkimisen kanssa. Muoti on ilmiönä pukeutumista hetkellisempi, se on tuote ja ajallinen ilmiö. Lisäksi siihen sisältyy näkökulma sosiaalisesta kollektiiviudesta, sillä ihminen ei voi olla yksin muodikas. Muoti alkoi tutkimusten mukaan Euroopasta 1300-luvun puolivälin jälkeen, kun historiallinen puku alkoi osoittamaan muutoksia leikkauksissa, hihoissa ja koristeluissa. Samoihin aikoihin tapahtui yhteiskunnallinen muutos, kun ihmiset alkoivat siirtyä kaupunkeihin ja syntyi uudenlainen yksilötietoisuus.

Muoti on ollut käsitteenä lähellä tyylin käsitettä ennen kuin markkinavoimat valjastivat termin käyttöönsä. Georg Simmelin mukaan muoti on ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö, sillä sen pyrkimys on toisaalta jäljittelyyn, toisaalta yhtäläisyyteen, erottautumiseen ja sulautumiseen. Muoti ei ole koskaan tässä ja nyt, se on aina menossa tai tulossa. Simmelin teorioiden mukaan muodin laajeneminen johtaa kohti sen loppua, eli kun etujoukolta omaksuttu muoti päätyy kaikkien saataville, ei ilmiöitä voi enää luonnehtia muodiksi. Näin ollen tarvitaan jälleen uutta muotia. Muoti on monissa yhteyksissä nostettu modernismin ja postmodernismin rinnalle osaksi laajempaa sosiaalista ja psykologista life-style ja identiteettikeskustelua.

Muodin ja pukeutumisen suhdetta on pohdittu useissa tutkimuksissa. Useimmiten niitä pidetään käsitteellisesti ja ilmiöllisesti synonyymeinä, mutta jotkut tutkijat tekevät selvän eron vaatteiden ja muodin välille. Kawamuran mukaan vaatteet ovat materiaalista tuotantoa, kun taas muoti symbolista. Vaatteet ovat käsinkosketeltavia ja välttämättömiä, kun taas muoti immateriaa ja ylimääräistä. Vaatteilla on hyötyfunktio, kun taas muodilla statusfunktio. Lisäksi käsitteiden eroa voidaan lähestyä sosiologisesti, sillä vaatteita on kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa kun taas muoti rakennetaan institutionaalisesti ja levitetään kulttuurisesti.

Pukeutumisen yhteiskunnallis-poliittinen näkökulma

Pukeutumisen voidaan ajatellaan heijastavan yhteiskunnan järjestäytyneisyyttä, joka näyttäytyy sekä institutionaalisessa pukeutumisessa että tapakulttuurissa. Pukeutumisen yhteiskunnallista ja poliittista ulottuvuutta voidaan tarkastella lainsäädännön sekä normien ja arvojen tutkimisen kautta. Pukeutumisessa ovat läsnä yhteiskunnan muodostamat sosiaaliset merkitykset, jolloin yksilön toimiminen eri rooleissa ja identiteeteissä on normatiivista ja rajoitettua. Yhteiskunta valvoo asetuksilla ja julkisen mielipiteen muodossa, että pukeutumisessa toteutettu roolijärjestelmä säilyy. Institutionaalisen vallan (esimerkiksi univormut) tarkoituksena on luoda tunnistettavuutta ja auktoriteettia. Lisäksi voidaan ajatella, että yrityksillä ja valtioilla on valta työntekijöidensä pukeutumiseen, yhteisöillä valta yksilöiden pukeutumiseen.

Pukeutumisen tärkeydestä kertoo myös se, että siitä on säädetty lakeja. Kaarle Suuri määräsi vuonna 808 puku- ja ylellisyysasetukset, jotka määrittivät ihmisten pukeutumista sosiaalisen aseman mukaan, ja keskiajan Lontoossa asetuksilla säädettiin, kuinka varakas henkilön tuli olla, että hän voi käyttää tiettyjä kankaita. Myös monien muiden Euroopan maiden hallitsijat ovat määrittäneet lailla eri yhteiskuntaluokille soveltuvat pukeutumissäännöt. Pukeutumisella on aina ollut lisäksi poliittisia yhteyksiä. Luokkayhteiskunnissa pukeutumista käytettiin erottautumisen välineenä, kun taas sosialistissa yhteiskunnissa pukeuduttiin yhtenäiseen kansalaisunivormuun. Nykyisin pukeutumisen yhteiskunnallis-poliittinen näkökulma näyttäytyy sekä lainsäädännössä että julkisessa keskustelussa. Pohditaan muun muassa sitä, sallitaanko uskonnolliset symbolit kouluissa ja miten kasvot täysin peittäviin burkiin ja huiveihin tulisi suhtautua.

Pukeutumisen taloudellis-tekninen näkökulma

Pukeutumista voidaan lähestyä myös ekonomisista lähtökohdista, jolloin siitä tulee kulutustuote ja sen tutkimiseen soveltuvat samat teoriat kuin muihinkin kulutustuotteisiin. Markkinoinnin näkökulmasta voidaan tutkia esimerkiksi mielikuvamarkkinointia, brändejä ja imagoa. Viime vuosikymmeninä on puhuttu yhä enemmän oman identiteetin rakentamisesta kulutusvalinnoin ja brändit ovatkin tärkeitä sosiaalisen erottumisen välineitä. Pukeutumisen ekonomis-psykologisessa näkökulmassa tutkimuksen keskiöön nousee vaatteita kuluttava subjekti. Tutkitaan muun muassa ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä.

Ruumiillisuuden näkökulmasta pukeutuminen muodostaa funktionaalisen ympäristön, jossa sen tehtävänä on toimia suojana ja turvana. Vaatteiden fysiologiset ominaisuudet nousevat tällöin pukeutumisen tärkeimmäksi syyksi. Vaatteiden tuntua, laatua, toimivuutta, ekologisuutta ja eettisyyttä tutkitaan muun muassa tekstiili- ja vaatetustekniikassa. Vaatteen valmistusprosessin vaiheita voidaan tutkia erikseen (suunnittelu, kaavoitus, ompelu), voidaan myös tutkia vaatteissa käytettäviä materiaaleja, värjäysmenetelmiä, kuituja ja saumoja. Viime vuosina on tutkittu paljon vaatteen älyllisyyttä ja materiaaliteknologian mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Pukeutumista tutkitaan myös käsityötieteissä, jossa vaatteen taideteollinen luonne on tutkimuksen kohteena. Vaate on osa ympäröivää esinemaailmaa, joka on kulttuurisessa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Vaatteen tutkimisessa voidaan hyödyntää tuotteen funktiokokonaisuutta tarkastelevia malleja, joissa keskeistä on tuotteen toimivuus, ilmaisevuus ja esteettisyys. Vaatteen tuoteominaisuuden lisäksi pukeutumista tutkitaan käsityötieteissä laajempana kulttuuri-ilmiönä.

Pukeutumisen esteettinen näkökulma

Muotisuunnittelija Alexander McQueenin suunnittema asu, 2008. Tärkeä kysymys pukeutumisen tutkimuksen kannalta on, voidaanko pukeutuminen määritellä taiteen muodoksi.

Pukeutuminen on osa esteettistä maailmaa ja sillä on samankaltaisia pyrkimyksiä muillakin taidemuodoilla. Ajassa vallitseva esteettinen näkemys ulottuu usein arkkitehtuuriin, designiin, taiteeseen ja vaatteisiin. Esimerkiksi viktoriaanisessa Englannissa yletön koristelu ulottui rakennuksiin, huonekaluihin ja vaatteisiin. Suomessa minimalismin ihanne on pitkään jatkunut arkkitehtuurissa, muotoilussa ja vaatesuunnittelussa. Taiteen estetiikan tutkimisella on pitkät perinteet, kun taas pukeutuminen, jonka oletetaan kuuluvat arjen estetiikan piiriin, on jäänyt vähemmälle huomiolle. Pukeutumisen estetiikan tutkimisessa oleellista on se, määritelläänkö pukeutuminen ja vaatteet taiteeksi vai taiteen ulkopuolella olevaksi järjestelmäksi. Uotilan mukaan pukeutumiskuva on varsinaisen taiteen ulkopuolella oleva esteettinen järjestelmä, ei siis taiteen muoto. Hollander puolestaan esittää, että pukeutuminen on visuaalisen taiteen muoto ja näkyvä minä on sen ilmaisuväline. Koskennurmi-Sivosen mukaan muotia voidaan tutkia samoin kuin taidetta, vaikkakin sen olennaiset piirteet sidoksissa ihmisen fyysisiin realiteetteihin. Vaatteen ja taiteen suhdetta hämmentää entisestään 2000-luvulla on otettu käyttöön uusi termi artwear, joka perustuu siihen, että ruumiista irrallaan vaatteista tulee puhdasta taidetta, jolloin ne eivät ole enää vaatteita.

Estetiikka on perinteisesti määritelty taiteen, kauneuden ja kritiikin filosofiaksi. Akateeminen estetiikka ei ole juurikaan käsitellyt arkipäivän estetiikkaa, vaikkakin vaatetta ja ulkonäköä on käsitelty filosofisissa kirjoituksissa siellä täällä muun muassa makukeskusteluiden yhteydessä. Muoti ei ole mahtunut filosofiseen diskurssiin, sillä filosofia on perinteisesti ollut kiinnostunut pysyvistä ilmiöistä, kun taas muoti on jatkuvasti muuttuvaa. Lisäksi muotia on pidetty filosofiaan verrattuna pinnallisena ja ruumiillisena. Postmodernisoitumisen myötä syntynyt laajempi kulttuurifilosofinen keskustelu on ottanut estetiikan osaksi yhteiskunnallista keskustelua.

Esteettisten analyysien tekeminen pukeutumisesta on hyvin nopeatempoista, vaatteet ja samalla esteettisen viestin voi vaihtaa muutamassa minuutissa ja toisen ihmisen puetun estetiikan arviointi voi olla ohi sekunneissa. Naukkarisen mukaan pukeutumisen estetiikan tutkimiseen apua voitaisiin saada ympäristöestetiikasta. Esteettisen analyysin kohteen (vaatteet) oletetaan tällöin olevan luonnonympäristön tapaan sanaton, hiljainen. Ympäristöestetiikassa on myös korostettu kohteen rajattomuutta ja sitä, että havainnoija itse vaikuttaa ympäristöönsä sen osana. Itse asiassa tällä viitataan siihen, että mitään valmista esteettistä kohdetta tai objektia ei lainkaan ole. Tarkastelijan on itse aktiivisesti päätettävä, miten hän kohteensa rajaa, ja tämä tarkoittaa sekä ajan, paikan että mittakaavan määritystä.

Pukeutumisen psykologinen näkökulma

Psykologisessa mielessä pukeutuminen on tärkeä osa ihmisen mielensisäisiä prosesseja. Vaatetus toimii ikään kuin toisena ihona, joka kuuluu ihmiselle luonnollisena osana. Pukeutumiseen vaaditaan konkreettisesti pukeutuva ihminen, vartalo, joka kantaa vaatetta. Vaate tarvitsee vartalon ja vartalo vaatteen tehdäkseen toisensa merkityksellisiksi. Vaate saa kolmiulotteisen muodon ja sijoittuu johonkin yhteyteen sitä käyttävän subjektin avulla. Vaate on ihmisruumiin jatke ja rajaa yksityisen tilan. Vaatetus toimii myös identiteetin tärkeänä rakennusaineena, toimii johtolankana yksilön persoonallisuuteen ja antaa vaikutelman siitä, millainen henkilö on, mitä hän tekee ja mihin uskoo.

Kun pukeudumme, meissä vaikuttavat monet psyykkiset ominaisuudet, kuten maailmankuva, minäkuva, identiteetti, muisti, arvot sekä esteettiset käsitykset. Pukeutumisen merkitykset itselle vaihtelevat eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa. Tähän vaikuttavat psyykkisten ominaisuuksien lisäksi osittain sosiaalisista ja yhteiskunnallisistakin tekijöistä muodostuvat roolit, odotukset ja vaatimukset. Pukeutumisen merkityksestä itselle on tehty paljon tutkimuksia erityisesti eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa oleville naisille. Pukeutumisen psykologisessa tutkimuksessa esiintyy paljon tyyli-käsitettä. Tyyli on ulkonäön hallinnan prosessi jokapäiväisessä elämässä. Tämä prosessi ilmentää näkyvää identiteettiä.

Pukeutumisen sosiaalinen ja sosiaalipsykologinen näkökulma

Vaatetuksen sosiaalisessa näkökulmassa lähtökohtana on se, että pukeutuessamme teemme vartalomme hyväksytyksi sosiaaliseen tilanteeseen. Pukeutuminen yhdistää biologisen ruumiin ja sosiaalisen olemisen, yksityisen ja julkisen. Ruumis on kulttuurinen organismi, vaate erottaa ruumiin ja sosiaalisen maailman ja myös erottaa ne. Sosiaalipsykologisessa vaatetutkimuksessa ollaan kiinnostuneita minän tiedostamisesta sosiaalisessa ympäristössä. Lisäksi pukeutuminen käsitetään symbolisen interaktionismin kautta, jolloin minän toimiminen yhteisössä edellyttää kielen lisäksi symbolisten merkkien tulkittavuutta. Tällöin pukeutuminen tulkitaan sosiaalisessa kontekstissa ja se tuottaa kommunikaatiota.

Susan Kaiser on tutkinut pukeutumisen kontekstuaalisuutta. Hänen teorioidensa lähtökohtana on ajatus siitä, että pukeutumisen tehtävä on toimia merkkinä. Tällä hän tarkoittaa pukeutumisen sosiaalista merkitystä jollekin toiselle. Merkitys on käyttäjän antama ja muuttuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kontekstuaalisuus näyttäytyy siten, että ihmistä ei tule erottaa sosiaalisesta ympäristöstään, vaan pukeutumiselle annettu merkitys vaatii kontekstin tullakseen oikein ymmärretyksi. Pukeutumisen kontekstuaalisessa perspektiivissä on läsnä kolme näkökulmaa: kognitiivinen perspektiivi (käyttäytymistieteellinen), symbolisen vuorovaikutuksen perspektiivi ja kulttuurin perspektiivi.

Konteksti on muuttuva, tilanteet vaihtelevat ja kulttuuri muuttuu jatkuvasti. Kontekstiin vaikuttavat henkilön yksilölliset ominaisuudet, luokka sekä kulttuuri. Kontekstisidonnaisuus aiheuttaa sen, että symboleiden ymmärtäminen vaihtelee eri sosiaalisissa ryhmittymissä, vaikka esimerkiksi tyyli saattaa olla sama. Tyylit ja muodit eivät tarkoita samoja asioita kaikille yhteisön jäsenille samanaikaisesti. Koska merkitykset ovat epäselviä ja muuttuvat ajassa ja paikassa, on hankala saada ihmisiä tulkitsemaan samoja vaatesymboleita samalla tavalla. Kontekstisidonnaisuudesta huolimatta voidaan kuitenkin määritellä vaatteiden koodi. Koodi on avoinna tulkinnoille ja on ymmärrettävissä vaatteiden itsensä kautta. Pukeutumisen kontekstuaalinen näkökulma on lähellä vaatetuksen viestinnällistä näkökulmaa, sillä molemmissa korostetaan pukeutumisen tärkeimmän tehtävän olevan kommunikaation tuottaminen.

Vaatetusviestinnällinen näkökulma

Miehellä on päässään valkopunaruudullinen turbaani, jossa on pitkä takaosa, jonka tapaista Siinain niemimaan beduiinit yleisesti käyttävät. Konteksti on tärkeä vaatetusviestinnässä. Sama vaatesymboli voi saada täysin eri merkityksen kontekstista riippuen. Esimerkkinä perinteinen arabihuivi, josta tuli muodikas asuste länsimaissa 1990-luvulla.

Pukeutumisen kommunikatiivinen näkökulma on korostunut vaatetustutkimuksessa 1990-luvulta lähtien. Vaatetusviestinnän mukaan pukeutuminen on mekanismi joka tuottaa kommunikaatiota kulttuurissa, vaatteet ja asusteet ovat mekanismin käytössä olevia välineitä. Viestinnässä ovat läsnä tekijä, teos ja vastaanottaja, informaatioteoreettisesti prosessiin pätevät kaikki yleiset viestinnän periaatteet.

Pukeutuminen poikkeaa kuitenkin yleisestä viestinnästä siten, että vaatteisiin voi vain harvoin liittyä tarkkoja ja pysyviä merkityksiä. Saman vaatteen merkitys voi olla erilainen tänä ja ensi vuonna. Miten merkityksiä tulkitaan, riippuu kontekstista, eli käyttäjän identiteetistä, tilaisuudesta, paikasta ja jopa mielialasta. Koodin avaimena toimivat vaatteen fyysiset ominaisuudet, kuten kangas, väri, volyymi, siluetti ja kaava. Vaatteiden koodi on Davisin mukaan aina enemmän esteettinen kuin konventionaalinen merkkikoodi.

Pukeutumisen viestinnällisyyttä on tutkittu semiotiikan käsittein. Vaatetussemiotiikan keskeisenä ideana on hahmotella vaatteita merkkeinä ja merkkijärjestelmien osina. Vaate on semioottiselta kannalta katsottuna merkki(kokonaisuus), joka viittaa esimerkiksi valmistajansa tai käyttäjänsä esteettisiin arvostuksiin. Klassikkotekstejä tästä näkökulmasta ovat Roland Barthesin Système de la Mode (1967) ja Alison Lurien The Language of Clothes (1981). Lurien mukaan vaatetus on visuaalinen kieli jolla on oma kielioppinsa. Barthes on tutkinut vaatetusta muun muassa paradigman ja syntagman käsitteiden avulla. Pukeutumisen tutkimiseen semioottisesti soveltuvat edellä mainittujen lisäksi C.S. Peircen kolmipaikkainen merkkiteoria sekä fenomenologiset kategoriat.

Pukeutumista voi lähestyä myös strukturalismin kautta. Mary Lynn Damhorst (1989) on luonut kontekstuaalinen merkkijärjestelmämallin, jossa kuvataan pukeutumisen yksittäisten elementtien merkityssuhteiden asettumista laajaan kulttuuriyhteyteen. Eri elementtien merkitys määräytyy suhteessa toiseen, samoin kuin Ferdinand de Saussuren semiotiikassa, jossa merkitsijän ja merkityn suhde on niin tiivis, ettei muotoa voida muuttaa ilman että merkitys muuttuisi.

Pukeutumisen fenomenologinen näkökulma

Fenomenologisen näkemyksen mukaan vartalo muodostaa näkökulmamme maailmaan ja asemoi meidät fyysisesti ja ajallisesti tilaan. Tässä prosessissa vartalon ja identiteetin sekä identiteetin ja vaatetuksen suhteet ovat tärkeitä. Laajasti ottaen kyseessä on tutkimusote, joka on kiinnostunut vaatteista sellaisina kuin ne valmistajalle, käyttäjälle tai muulle tarkastelijalle ilmenevät. Voidaan keskittyä esimerkiksi siihen, miten vaatteet koetaan juuri ihmiselle ja eritoten ihmisruumiille ominaisessa maailmassa olemisessa. Suomessa Minna Uotila on pukeutumiskuvallisessa tutkimuksessaan käyttänyt hyväkseen Maurice Merleau-Pontyn ajattelua, jossa juuri ruumiillisuudella on keskeinen asema.

Uotilan mukaan pukeutuminen on kulttuurifilosofisesti ymmärretty kompleksinen merkityskokonaisuus, joka tuottaa kommunikaatiota kulttuurissa. Pukeutumisesta muodostuu pukeutumiskuva, jolla on sekä sisäinen, että ulkoinen merkityskokonaisuus. Sisäisessä merkityskokonaisuudessa on lähinnä ihmisen omat henkiset ominaisuudet ja päämäärät, jotka vaikuttavat pukeutumiseen. Ulkoinen merkityskokonaisuus on kommunikatiivinen ja esteettisesti koettava, taideteoksen kaltainen kokonaisuus. Pukeutumiskuva on objektiivinen ja yhteismitallinen tutkimusyksikkö, jonka konkreettinen kohde on jokin pukeutumisella luotu teos.

Muita näkökulmia pukeutumisen tutkimuksessa

Edellä esiteltyjen tutkimussuuntien lisäksi pukeutumista on tutkittu muun muassa alakulttuurisuuden, sukupuolisuuden ja etnisyyden näkökulmista. Alakulttuuritutkimuksessa hyödynnetään usein semiotiikkaa ja erityisesti symbolin käsitettä. Alakulttuurisymbolit ovat merkitykseltään ilmaisuvoimaisempia ja useimmiten pysyvämpiä kuin valtavirran muodissa esiintyvät symbolit. Sukupuolisuuden näkökulmasta vaatteilla tuotetaan feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Soperin mukaan vaatetus on perinteisesti yhdistetty naisellisuuteen ja siihen liitetään paljon stereotypioita, kuten luulo siitä, että nainen koristautuu miehiä varten. Vaatteita on käytetty myös sukupuolisen vallan välineenä ja naisia ja heidän liikkuvuutta onkin läpi historian rajoitettu krinoliineilla, korseteilla sekä hunnuilla. Pukeutumisen etninen näkökulma nykyisin on lähtökohdiltaan erilainen, kuin historiassa vallinnut etnologinen ja antropologinen vaatetutkimus.

Vaate ei ole pelkästään kulttuurinen artefakti, vaan sen avulla tuotetaan tietoisesti etnisyyttä. Pukeutuminen ja ruumiillisuus ovat yhä etenevässä määrin kiinnostuksen kohteena myös kuvantulkinnassa ja medialuvussa. On tutkittu diskurssianalyysin keinoin esimerkiksi naistenlehtien luomaa pukeutumiskuvaa tai muoti­kuvien viestimiä merkityksiä. Koska pukeutuminen ja muoti ovat herkkiä ajan ilmiöille ja kulttuurisille vaikutteille, on myös niiden tarjoama tutkimuskenttä melkeinpä rajaton.

Aiheesta muualla

• Ritva Koskennurmi-Sivosen kokoama kattava kirjallisuuslista pukeutumisen tutkimiseen liittyvistä teemoista