Draperia

vaatteiden ja kankaiden taiteellinen kuvaus

Draperia (ransk. draperie) tarkoittaa taiteessa vaatteiden ja kankaiden kuvausta. Kankaita tai puvun laskoksia kuvataan harkitusti aseteltuna ja niitä käytetään usein tietoisesti tehokeinona.[1][2] Draperia tarkoittaa myös sisustustekstiilien, kuten verhojen järjestelyä laskoksille.

Leonardo da Vincin draperiatutkielma istuvaa figuuria varten, noin 1470–1484. Temperamaalaus 26.6 x 23.3 cm, Louvre, Pariisi.

Antiikin veistoksissa ja maalauksissa ihmisfiguurien yllä olevat kangasdraperiat kuvattiin taidokkaasti aseteltuina. Varsinkin hellenistisen ajan veistoksissa monimutkaisesti laskostetut kankaat toimivat tärkeinä sommitteluelementteinä. Myös aikakauden pukeutuminen loi lähtökohtia runsaiden draperioiden kuvaamiselle.

Kangasmassoja kuvattiin myöhemminkin samaan tapaan, vaikka vaatetuksessa olisi jo suosittu tyköistuvampia malleja. Aiheen puolesta irrallisia suuria kankaita on käytetty etenkin muotokuvien tehokeinona. Muun muassa gotiikan taiteelle liehuvat ja sirolinjaiset draperiat sekä laskosten korostunut kuvaaminen olivat luonteenomaisia.

Lähteet muokkaa

  1. Taiteen pikkujättiläinen, s. 98. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  2. Broby-Johansen, R.: Arkitaide – maailmantaide, Euroopan taiteen tyylin kehitys, s. 199. Helsinki: Tammi, 1977.

Aiheesta muualla muokkaa