Alakulttuuri
Alakulttuuri tai osakulttuuri[1] on yhteisö, jonka omanlainen yhteinen kulttuuri, elämäntapa tai identiteetti erottaa sen jollain merkittävällä tavalla pääkulttuurista eli emokulttuurista, josta se on syntynyt.[2][3] Kulttuurilla viitataan tässä yhteydessä laajasti ryhmän koko elämäntapaan. Siihen voidaan sisällyttää ryhmän maalliset ja uskonnolliset arvojärjestelmät, ja lisäksi kaikki sellaiset merkitykselliset tavat, kuten elokuva, muoti ja tyyli, ruokakulttuuri, ajanviettotavat, mainonta ja musiikki, joiden kautta ihmiset viestivät mieltymyksistään sekä ilmaisevat identiteettiään.[2]
Alakulttuuri voi perustua monenlaisen erityyppisen kiinnostuksen kohteen tai toiminnan ympärille. Yhtä alakulttuuria saattaa dominoida jokin tietty yhteiskuntaluokka, ikäryhmä, sukupuoli tai etnisyys. Alakulttuuri saattaa olla dominoivan valtakulttuurin enklaavi. Se voi myös olla poliittisesti radikaali vastakulttuuri, jota pidetään vallankumouksellisena. Kovin konsertaviivisia tai taantumuksellisia ja valtakulttuuria heijastavia ryhmiä harvoin kutsutaan alakulttuureiksi. Alakulttuuriin odotetaan liittyvän jonkinlaista epäjärjestystä, poikkeavuuksia tai väärinkäytöksiä, ja usein alakulttuurit mielletään ”undergroundiksi”.[2]
Maan rajojen sisällä kulttuuriset mallit jakautuvat niin alueellisesti kuin myös muun muassa uskonnon, yhteiskuntaluokan, sukupuolen, iän, etnisyyden ja sukupuolisen suuntautumisen mukaisesti. Alakulttuurit määriteltiinkin alun perin laajemman kansallisen kulttuurin osajoukoiksi tai jaoksiksi, ja osa alakulttuureista on edelleenkin kansallisia. Nykyajan maailmanlaajuisen viestinnän aikakaudella jotkin kulttuuriset muodot kuitenkin ylittävät kansalliset rajat.[2]
LähteetMuokkaa
- ↑ osakulttuurit YSO - Yleinen suomalainen ontologia. Viitattu 29.8.2021.
- ↑ a b c d Ritzer, George (toim.): The Blackwell Encyclopedia of Sociology, s. 4877–4878. Blackwell, 2007. ISBN 978-1-4051-2433-1.
- ↑ alakulttuuri. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy, 2020.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Lähteenmaa, Jaana: ”Alakulttuuriteorian nousu ja tuho?”, Näin nuoret : näkökulmia nuoruuden kulttuureihin, s. 95-128. Tietolipas 0562-6129. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-882-4.
- Mäki-Kulmala, Airi: Alakulttuuritutkimus : yksi vai useita paradigmoja?. (Vastine Jaana Lähteenmaan ja Helena Saarikosken arvosteluun) Sosiologia, 1994, 31. vsk, nro 2, s. 134-136.
Aiheesta muuallaMuokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alakulttuuri Wikimedia Commonsissa
