Koru
Koru on ihmisen vartalolla tai vaatetuksessa oleva somisteena käytettävä pienehkö, yleensä arvokas koriste-esine[1].
Korulajit
muokkaaEri tavoin käytettäviä korulajeja ovat muun muassa riipukset, ketjut, helminauhat, ranne-, nilkka- korva- ja nenärenkaat, rintakorut, hiussoljet ja vyönsoljet.
Korua voidaan käyttää myös merkkinä käyttäjänsä kuulumisesta tiettyyn ihmisryhmään kuten esimerkiksi juutalaiset Daavidin tähteä ja kristityt krusifiksikorua.
Kulta on pitkään ollut tärkeä korujen valmistusaine. Muita suosittuja korumetalleja ovat hopea ja nykyaikana jopa platina, jota muinaisaikojen menetelmin ei voitu valmistaa. Nykyisin koruissa käytettyyn kultaan on seostettu vaihteleva määrä hopeaa, mikä vaikuttaa paitsi metallin väriin, myös koruesineen kovuuteen ja kulumiskestävyyteen. Metallikoruun liitetään usein lasia, helmiä tai hiottuja jalokiviä.
Nykyaikana joudutaan korujen valmistuksessa huolehtimaan EU:n nikkelidirektiivin 94/27/EY määräysten vuoksi siitä, että ihoa vasten kosketuksessa käytetty koru ei pääse altistamaan käyttäjäänsä nikkeliallergialle.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on rajoittanut korujen allergisoivuutta myynti- ja maahantuontisäädöksillä. Nikkelin, kadmiumin ja kadmiumyhdisteiden, sekä lyijyn ja lyijy-yhdisteiden käyttöä rajoitetaan myös EU-lainsäädännöllä. Nämä säädökset eivät koske antiikkikoruja, eli ennen 10.12.1961 valmistettuja koruja.[2]
Miesten korut
muokkaaLänsimaisessa puvussa miesten korujen asemassa ovat perinteisesti kello, solmioneula, vihkisormus ja kalvosinnapit. Miesten kaulakoru on perinteisessä tyylissä pieni ja melko huomaamaton.[3][4] Miesten käyttämiä koruja ovat myös esimerkiksi korvakorut ja lävistyskorut.[5]
Ympäristövaikutukset
muokkaaKullan tuotanto kuluttaa paljon luonnonvaroja. Kultaista sormusta varten saatetaan joutua louhimaan kolme-neljä tonnia malmia, ja se käsitellään sähköllä ja puhtaalla vedellä. Kultasormuksen valmistus uudesta raaka-aineesta on satoja kertoja kuluttavampaa kuin kierrätetystä kullasta valmistetun sormuksen tekeminen.[6]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Tukes - Jalometallituotteet; valmistus, maahantuonti ja myynti (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Miehen paras koru on tyylikäs ja kallis 16.1.2008. MTV3 Helmi. Viitattu 30.10.2009.
- ↑ Miesten korut ovat nyt muotia 8.3.2009. Umami. Arkistoitu 4.4.2011. Viitattu 30.10.2009.
- ↑ Korut miehille Korukaupat.fi. Arkistoitu 27.5.2014. Viitattu 26.5.2014.
- ↑ Kupari, Ritva: Uusi sormus, vanha kulta Suomen luonto. 11/2003. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto. Viitattu 26.10.2009.
Kirjallisuutta
muokkaa- Boyd, Heidi: Kieputtamalla kaunista. Kiehtovat korut kotikonstein. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-525-9.
Aiheesta muualla
muokkaa