Pizzeria Julietin tuhopoltto

tuhopoltto Tampereella 22.11.2010

Pizzeria Julietin tuhopoltto oli 22. marraskuuta 2010 Tampereen keskustassa Hämeenkatu 10:ssä tehty tuhopoltto ja vakuutuspetoksen yritys, joka vaati kolmen ihmisen hengen[1] ja aiheutti noin kuuden miljoonan euron taloudelliset vahingot. Ravintolan toiminnasta vastanneista veljeksistä Araz Bibani tuomittiin kymmeneksi vuodeksi ja Aram Bibani 11 vuodeksi vankeuteen. Varsinaisen tulipalon sytyttäneistä Abbas Karim Muhammad sai yhdeksän vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta ja Zakhariya Hassan kymmenen vuotta vankeutta.

Pizzeria Julietin tuhopoltto
Hämeenkatu 10 tuhopolton jälkeen 22. marraskuuta 2010.
Hämeenkatu 10 tuhopolton jälkeen 22. marraskuuta 2010.
Päivämäärä 22. marraskuuta 2010
Tapahtumapaikka Voiman talo
Hämeenkatu 10, Tampere
Syy tuhopoltto
Kuolleita 3
Loukkaantuneita 5
Omaisuusvahinko 6 miljoonaa euroa

Taustaa

muokkaa

Ravintolan toiminnasta vastasivat irakilaiset Araz Bibani ja Aram Bibani.[2][3] Ravintolan omistaja kertoi poliisin kuulusteluissa suunnitelleensa tekoa useita kuukausia ja hankkineensa teolle tekijät, Abbas Karim Muhammadin ja Zakhariya Hassanin.[1][4] Teon toteuttajista toinen oli yrityksen toiminnasta vastanneiden veljesten sukulainen. Hän oli kiitollisuuden velassa tuhopolton suunnittelijalle ja päätekijälle, joka rahoitti hänen ja sukulaistensa tulon Irakista Suomeen. Toinen teon toteuttajista saatiin houkuteltua mukaan lupaamalla hänelle apua suomalaisen vaimon löytämisessä, sillä se olisi helpottanut oleskeluluvan myöntämistä tekijälle. Hänellä oli ongelmia oleskelulupansa kanssa.[3]

Kuulusteluissa syyksi suunnitelmilleen omistaja kertoi ravintolan huonon taloudellisen tilanteen ja ravintolan myynnin kariutumisen. Lopullinen syy tuhoamiselle oli poliisin mukaan vakuutuspetos.[1] Poliisin mukaan ravintolan omistaja otti yritykseensä muun muassa palovakuutuksen syyskuussa pari kuukautta ennen paloa. Esitutkinnassa selvisi myös, että yrityksen kirjanpitoon on toimitettu väärennettyjä kuitteja muun muassa yrityksen remontteihin liittyen, joita ei todellisuudessa kuitenkaan tehty. Kuiteilla oli tarkoitus nostaa perusteettomasti ravintolan arvoa joko myyntitarkoitukseen ja toisaalta mahdollista vakuutuskorvausta ajatellen.[5]

Tapahtumat

muokkaa

Katutasossa sijaitseva pizzeria sytytettiin palamaan aamuyöllä.[6] Varsinaiseen tuhopolttoon osallisia olivat Abbas Karim Muhammad ja Zakhariya Hassan.[4] He levittivät bensiiniä ravintolan tiloihin ennen sen sytyttämistä – poliisin mukaan määrä oli valtava, 40 litraa.[7] Palo syttyi räjähdyksenomaisesti, kun bensiini oli ehtinyt ennen sytyttämistä höyrystyä ravintolassa, joka muodosti suljetun tilan.[1] Räjähtävä palo rikkoi pizzeriaa ympäröiviä rakenteita, muun muassa liiketilan viereiseen porrashuoneeseen johtaneen ulko-oven ja oviaukkoa ympäröineet lasit. Palokaasut pääsivät näin leviämään porrashuoneeseen. Porrashuoneessa ollut lehdenjakaja pelastautui viidennen kerroksen asuntoon, josta hän poistui asunnossa olleiden kahden asukkaan kanssa ikkunan kautta sisäpihalle. Kolme asukasta pyrki poistumaan porrashuoneen kautta ulos, mutta he kaikki menehtyivät porrashuoneeseen. Palo käynnisti kadun toisella puolella olleen rakennuksen paloilmoittimen, ja hätäkeskus hälytti kohteeseen pelastusyksiköitä.[6] Palon sytyttäjät selvisivät tuhopoltosta vammoitta.[7]

Pelastustyöt

muokkaa

Pian räjähdyksen jälkeen hätäkeskus vastaanotti useita hätäpuheluja koskien paloa. Hätäpuheluja tuli sekä rakennuksessa olleilta että ohikulkijoilta. Hätäkeskus ilmoitti saamistaan hätäpuheluista päivystävälle palomestarille, joka lisäsi pelastusyksiköitä hälytykseen. Kohteeseen saapuneet pelastusyksiköt aloittivat sammutustyöt Hämeenkadun puolelta ja evakuoinnin sisäpihan puolelta. Sammutustöiden aikana etsittiin talossa olleeseen yökerhoon mahdollisesti jäänyttä siivoojaa. Myöhemmin selvisi, että yökerhon tiloissa olleet kaksi siivoojaa olivat poistuneet takaovien kautta, samoin kuin kaksi yökerhon työntekijää. Sisäpihan puolella A-portaassa toimineet pelastajat havaitsivat voimakkaan palon ensimmäisellä porrastasanteella puisen palo-oven takana. Päästyään sammutustöiden jälkeen etenemään porrashuoneeseen he löysivät ensimmäiset kaksi kuolonuhria toisen kerroksen tasanteelta ja kolmannen kuolleen viidennen ja kuudennen kerroksen välitasanteelta.[6] Kuolleista 25-vuotias nainen ja 27-vuotias mies olivat talon asukkaita. 26-vuotias mies asui muualla Tampereella.[8]

Porrashuoneen savunpoistoa yritettiin tuloksetta. Osa asuntoihin jääneistä asukkaista soitti hätäkeskukseen ja sai ohjeita odottaa palomiehiä sekä tarvittaessa yrittää estää savun leviämisen asuntoihinsa. Hätäkeskuksen välittämän tiedon perusteella seitsemännessä kerroksessa ollut asukas pelastettiin. Ylimmän kerroksen kattohuoneistosta kattoterassille paennut nainen pelastettiin B-portaan kautta. Tämän jälkeen A-portaan tiloja ja asuntoja alettiin järjestelmällisesti käydä läpi. Muiden porrashuoneiden (B, C ja D) tyhjentäminen alkoi jo aiemmin, ja asukkaat siirtyivät paikalle tilattuihin linja-autoihin. Evakuointipaikkana toimi monitoimihalli noin kolmen kilometrin päässä, jonne asukkaat kuljetettiin linja-autoilla.[6] Evakuoituja oli kaiken kaikkiaan 41.[8] Viiden uhrin vammat vaativat sairaalahoitoa.[5] Pelastettujen joukossa oli talossa asunut näyttelijäopiskelija Minka Kuustonen, joka selvisi vammoitta.[9]

Seuraukset

muokkaa

Reaktiot

muokkaa

Heti teon jälkeen julkisuudessa keskusteltiin teon mahdollisesta rasistisesta motiivista.[10] Teon mahdollisten rasististen motiivien takia silloinen sosialidemokraattien kansanedustaja Päivi Lipponen julkaisi tiedotteen. Lipposen mukaan raja oli ylittynyt, eikä Tampereen tapahtumia ei voitu enää katsoa hiljaa sivusta. Hän totesi: Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista. Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan, jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan.[11]

Toinen SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati kovempaa puuttumista viharikoksiin. Kysymys alkoi: Tampereella ravintolan tuhopoltto on osoittautumassa viharikokseksi.[12] Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin kummeksui syytösten laukomista ilman tietoa.[13] Kun poliisi oli tutkimuksissaan rajannut viharikoksen mahdollisuuden pois, Päivi Lipponen pyysi Ilta-Sanomien haastattelussa 25. marraskuuta 2010 anteeksi kirjoituksensa aiheuttamaa kohua. Myös Kimmo Kiljunen tunnusti, että hänen tekemänsä kirjallinen kysymys perustui vääriin tietoihin tapahtuneesta. Molemmat sanoivat kuitenkin olevansa huolissaan maahanmuuttajien kotoutumisesta ja viharikosten aiheuttamasta ongelmasta.[14]

Oikeudenkäynnit ja tuomiot

muokkaa

Miesnelikon tuomiot tulivat törkeästä tuhotyöstä, vakuutuspetoksesta, kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja neljästä vammantuottamuksesta, joista yksi oli törkeä. Tulipalossa surmansa saaneiden uhrien omaiset vaativat käräjillä kuolemantuottamusten muuttamista tapoiksi.[4] Nelikon lisäksi yhtä miestä vastaan nostettiin syyte törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.[15]

Pizzeriaa pitäneistä veljeksistä Araz Bibani tuomittiin kymmeneksi vuodeksi ja Aram Bibani 11 vuodeksi vankeuteen. Abbas Karim Muhammadin rangaistus koveni hovioikeudessa, sillä oikeus katsoi, ettei hän avustanut poliiseja tutkinnassa. Hänen rangaistuksensa pituudeksi tuli lopulta yhdeksän vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta. Tulipalon toinen sytyttäjä Zakhariya Hassan sai kymmenen vuotta vankeutta.[2] Lisäksi vastaajat määrättiin maksamaan korvauksia talon asukkaille.[16] Viidentenä syytettynä ollut, rikoksen ilmoittamisen laiminlyönnistä syytetty mies vapautettiin käräjäoikeudessa, mutta hovioikeus tuomitsi hänet sataan päiväsakkoon.[17]

Palo aiheutti arviolta kuuden miljoonan euron taloudelliset vahingot.[3] Pahiten vaurioitui pizzerian kanssa samalla puolella sijaitseva A-rappu.[18]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Tamperelaispitserian tuhopolttoa suunniteltiin kuukausia mtv.fi. Viitattu 22.1.2018.
  2. a b Tampereen pizzeriapalon tuomiot pysyivät pääosin ennallaan mtv.fi. Viitattu 22.1.2018.
  3. a b c Tampereen tuhotyöstä tuomio tänään: Saako päätekijä 13 vuotta? Ilta-Sanomat. 30.3.2011. Viitattu 22.1.2018.
  4. a b c Tampereen Pizzeriapalosta pitkät vankeustuomiot iltalehti.fi. Arkistoitu 23.1.2018. Viitattu 22.1.2018.
  5. a b Pitserian omistaja vakuutti yrityksen ennen paloa - kiistää osallistuneensa rikokseen mtv.fi. Viitattu 22.1.2018.
  6. a b c d Kolmen ihmisen kuolemaan johtanut tulipalo kerrostalossa Tampereella 22.11.2010 Onnettomuustutkintakeskus Olycksutredningscentralen. Viitattu 22.1.2018.
  7. a b "Pitserian tuhopolttoon käytettiin valtava määrä bensaa" mtv.fi. Viitattu 22.2.2022.
  8. a b Poliisi epäilee: Tampereen palo sytytettiin sittenkin tahallaan ts.fi. Viitattu 22.1.2018.
  9. Tulla, Anuliina: Mikko Kuustosen tytär kerrostalopalossa: Ihan hirveä juttu 23.11.2010. MTV Uutiset.
  10. Poliisi tutkii Tampereen tulipaloa rikoksena Ilta-Sanomat. 22.11.2010. Viitattu 22.1.2018.
  11. "Tuhopoltto oli rasismia" Ilta-Sanomat. 23.11.2010. Viitattu 22.1.2018.
  12. Kimmo Kiljunen: Kirjallinen kysymys 966/2010 vp Suojelupoliisin viharikosten seurannan tehostaminen (PDF) eduskunta.fi. 23.11.2010. Viitattu 27.1.2018.
  13. Ulla Appelsin: Kansa, johon ei voi luottaa? (Arkistokopio Internet Archivessa) Ilta-Sanomat. 25.11.2010. Viitattu 27.1.2018.
  14. Tampereen palo: Päivi Lipponen pyytää anteeksi rasismikirjoitustaan 25.11.2010. Ilta-Sanomat.
  15. Tampereen pizzeriapalosta raskaat syytteet 11.3.2011. Ilta-Sanomat.
  16. Niiranen, Jussi: Tampereen tuhopolttajille kovat tuomiot Ilta-Sanomat. 30.3.2011. Viitattu 26.11.2019.
  17. Tampereen pizzeriapalon tuomiot pysyivät pääosin ennallaan 27.4.2012. MTV Uutiset.
  18. A-rapun asukkaat evakossa syksyyn asti ts.fi. Viitattu 26.11.2019.