Pihka
Pihka on enimmäkseen terpeeneistä koostuvien eteeristen öljyjen ja hartsien seos, jota kasvit erittävät pihkasolujen välissä oleviin pihkaonteloihin ja -tiehyisiin.[1] Kasvin haavoihin valuva pihka suojaa sitä bakteereilta sekä tuhohyönteisiltä ja -sieniltä.
Synty ja koostumus
muokkaaPihkaa kehittyy pääasiassa puumaisissa siemenkasveissa. Pihkan koostumus ja määrä vaihtelevat sijaintinsa mukaan. Fysiologinen pihka toimii puun ravintovarastona ja se sijaitsee puun elävissä tylppy- eli parenkyymisoluissa. Fysiologinen pihka koostuu rasvoista, vahoista sekä näiden komponenteista kuten rasvahapoista. Patologiseksi pihkaksi kutsutaan sydänpuun, kuoren ja havupuiden pihkatiehyeiden uuteaineita. Patologinen pihka suojelee puuta mikrobien ja hyönteisten aiheuttamilta vioittumilta ja se sisältää enimmäkseen fenolisia yhdisteitä ja terpenoideja, joita edustavat lähinnä monoterpeenit ja diterpenoidit. Sydänpuupihka on erilaista ja sen tarkoituksena on suojella puun ydintä.[2]
Kalluspihka on kallussolukon erittämää pihkaa ja sen eritys alkaa kun puu saa pintavaurion. Kalluspihka muodostaa vauriokohtaan ensimmäisen suojaavan kerroksen.[2]
Kalluspihka ja patologinen pihka poikkeavat koostumukseltaan lähes täysin toisistaan. Kalluspihka koostuu 4-hydroksikanelihaposta, lignaaneista ja lignaanien estereistä. Patologinen pihka puolestaan koostuu pelkästään hartsihapoista.[2]
Männyn ja kuusen pihka on väriltään kellertävää. Meripihka on fossiilista pihkaa.
Tuotanto
muokkaa
Pihkaa kerätään elävästä puusta juoksevassa tai kiinteässä muodossa. Kaadetusta puusta pihkaa voidaan erottaa kemiallisesti. Yleisimmät puut ovat lehtikuusi ja jotkin jalokuusilajit. Tavallinen metsämänty ei ole kovinkaan satoisa. 2000-luvun alussa yli puolet koko maailman hartsista saatiin juoksutetusta pihkasta. Nykyisin Suomessa ja monessa muussakin länsimaassa pihkaa saadaan lähinnä erottamalla sitä sulfaattisellun jäteliemestä.[3]
Suomessa pihka on aina kerätty kaapimalla se keruuastiaan kuivana loppukesällä. Juoksutettuna pihkaa ei ole kerätty, ja lisäksi kuusen pihka kovettuu nopeasti ulkoilmassa.[4] Pihkaa juoksutetaan puusta kaivertamalla siihen haavoja tai paljaita alueita, joista pihka valuu keräysastioihin.[5] Pihkaa voidaan myös kairata puun sisältä, jolloin se ei joudu ilman kanssa kosketuksiin, eivätkä tärpätit haihdu ja hartsihapot hapetu.[6]
Käyttö
muokkaa
Pihkasta jalostetaan monikäyttöisiä hartsia, rasvoja ja tärpättejä, joista valmistetaan edelleen muun muassa parfyymejä, painomustetta ja vanilliinia.[3] Hartsia valmistetaan erottamalla pihkasta tislaamalla terpeenit. Tislaaminen voidaan suorittaa lämpimällä alkoholilla, eetterillä, bentsolilla, asetonilla, kloroformilla tai alkalisilla aineilla.[7] Kolofoni on pihkasta vesihöyrytislauksen jälkeen jäävää kiinteää ja kovaa ainetta.[8]
Aikaisemmilla vuosisadoilla pihkaa pureksittiin purukumin lailla, Suomessa jo 5 000 vuotta sitten kivikaudella[9].
Pihkaa on Suomessa lisätty saippuaan antamaan hyvää ja raikasta tuoksua. Sitä on myös käytetty luistonestoaineena koneiden käyttöremmeissä. Keihäänheittäjät ovat käyttäneet tahmean tarttuvaa pihkaa otteensa pitävyyden varmistamiseksi. Pihkan ja tervan sekoitusta on käytetty voitelu- ja impregnointiaineena myllynrattaisiin, veneisiin, kengän- ja virsunpohjiin, suksiin, rekiin ja kärrynpyöriin. Ainetta on myös lisätty punamultakeittomaaliin parantamaan sen tartunta- ja säänkesto-ominaisuuksia. Tervaan sitä on sekoitettu kattojen tervauksessa. Pihkalla on värjätty kalanverkkoja ja pyydyksiä. Pihka on soveltunut liimaksi sellaisenaan tai sekoittamalla veteen, ja sillä on tiivistetty puuastioita, tynnyreitä ja veneitä.[10]
Kuusen pihkaa on käytetty ihotautien lääkinnässä. Kuusenpihkavoide on saanut Lääkelaitokselta myyntiluvan.[11]
Ensimmäinen suomalainen maininta pihkasta lääkkenä on Benedictus Olain lääkärikirjassa vuodelta 1578. Siinä sitä suositeltiin säärihaavoihin. Sitä on perinteisesti käytetty palovammoihin, paiseisiin ja ihottumiin. Männynpihkan ominaisuudet eivät ole yhtä hyviä.[12]
Lääkäri Arno Sipponen on tehnyt väitöskirjan, joka käsittelee pihkaa.[13] Hän tutustui pihkahoitoon Kolarissa, jossa sillä parannettiin vanhuksen painehaava, vaikka sille oli jo määrätty amputointi. Pohjois-Suomessa pihkahoito on aktiivisessa käytössä.[12]
Vuonna 2023 uutisoitiin, että Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että pihka vähentää voimakkaasti koronaviruksen infektiokykyä muovipinnalla. Tutkimuksen mukaan tavallisella muovipinnalla koronaviruksen infektointikyky alkoi vähetä vasta kolmen vuorokauden kuluttua. Sen sijaan pihkalla kyllästetyn muovin pinnalla viruksen tartuttamiskyky katosi kokonaan puolessa tunnissa.[14]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Metsälä, Harri: Pihka. Helsinki: Kustantajat Sarmala: Rakennusalan kustantajat, 2001. ISBN 951-664-074-5.
Viitteet
muokkaa- ↑ Resin United States Department of Agriculture
- ↑ a b c Pirjo Kosonen: Kuusen pihkan etanoliuuton optimointi, Jyväskylän yliopisto, Kemian laitos, Pro gradu -tutkielma, 24.1.2018 (pdf)]
- ↑ a b Metsälä 2001, s. 13.
- ↑ Metsälä 2001, s. 58.
- ↑ Metsälä 2001, s. 29.
- ↑ Metsälä 2001, s. 52–53.
- ↑ Metsälä 2001, s. 10.
- ↑ Metsälä 2001, s. 19.
- ↑ Kari Kortelainen: Suomessa jauhettiin purkkaa jo 5000 vuotta sitten – kauan ennen ksylitolin aikakauttakin hampaiden kunnossapitäjään saatiin raaka-ainetta koivusta Tekniikka&Talous. 14.5.2017. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ Metsälä 2001, s. 5, 65–68.
- ↑ Lääkelaitos hyväksyi kuusenpihkavoiteen Yle 5.9.2008.
- ↑ a b Pihkasta tuli huippulääke (Arkistoitu – Internet Archive) Yle 7.3.2012
- ↑ Väitöstilaisuus: Arno Sipponen: Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto / Tapahtumat. 2013. Viitattu 26.5.2013.
- ↑ Pihka pysäytti koronaviruksen leviämisen muovipinnalta puolessa tunnissa – tavallisesti virus voi tartuttaa kolmekin päivää Yle Uutiset. 30.1.2024. Viitattu 1.2.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Kåda (Arkistoitu – Internet Archive) (esittelee pihkan nimityksiä, käyttöä ja historiaa) (ruotsiksi)
- Pihkaa haavoihin ja loput lattialle Ylen Elävä arkisto 28.8.2013.
- Pihkan käyttö kotihoidossa 2019