Orimattilan urheilu ja liikunta

Orimattilan urheilu ja liikunta koostuu Orimattilan kaupungin ja yksityisten yhdistysten yhteisvaikutuksesta. Orimattilassa on useita urheiluseuroja.

Urheilu- ja liikuntasuorituspaikat muokkaa

Orimattilan kaupungilla on uimahallillaan liikuntasali koulun läheisyydessä. Siellä harjoitetaan mm. kamppailulajeja ja sisäpallolajeja. Orimattilan kaupunki rakennuttaa 2018 uuden urheilusalin uimahallin jäädessä toistaiseksi vielä ennen uuden uimahallin rakentamista nykyisiin tiloihinsa.

Ammunta muokkaa

Orimattilan Seudun Urheiluampujat on perustettu 28. elokuuta 1996. Sillä on haulikkojaosto sekä luotiaseille pistooli- ja kiväärijaosto. Orimattilan ampuma- ja hiihtokeskuksella sillä on oma hirsimaja, paviljonki Olympiavoittajantiellä. Olympiavoittajantieksi nimettiin entinen Linjatie, jonka lähellä kulkee suurjännitelinja. Orimattilan Seudun Urheiluampujien Satu Mäkelä-Nummela voitti kultamitalin kesäolympialaisissa Beijingissä, minkä kunniaksi Linjatie nimettiin Olympiavoittajantieksi. [1]

Orimattilan Jymyllä on ampuma- ja golfjaosto. Jaostossa harjoitetaan mm. ilmakivääriammuntaa. [2]

Haulikkoammunta muokkaa

Orimattilan Seudun Urheiluampujien haulikkojaosto osallistuu kansalliseen trap-ammuntaan, Pohjolakiekkoon Pohjois-Hämeen Ampujien, Kanteleen Metsästysyhdistys -58, Siilinjärven Urheiluampujien, Längelmäen Seudun Ampujien, Kaustisen Pohjan-Veikkojen, SWE:n, Kaakkois-Suomen Haulikkoampujien, Kiikalan Metsästysyhdistyksen, Pieksämäen Seudun Ampujien, Trap-73:n, Satakunnan Ampujien, Sibbo Skyttegille:n, Ruotsalon Metsästysyhdistyksen, Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseuran, Ålands Sportskytteföreningenin, Viitasaaren Ampujien, Perhon Ampujien, Lohjan Ampujien, LS:n, Vihdin Ampumaseuran ja Riihimäen Ampumaseuran kanssa. [3]

Bakussa järjestettäviin Euroopan kisoihin ammunnoissa 2015 osallistui Orimattilan Seudun Urheiluampujista kaksoistrapiin Sami Ritsilä ja trapiin Satu Mäkelä-Nummela. [4] Suomalaisista ampujista sai pronssimitalin Suomussalmen Urheiluampujien Marko Kemppainen skeetistä.

Kivääriammunta muokkaa

Orimattilan Seudun Urheiluampujien pistooli- ja kiväärijaosto osallistuu ilma-asekilpailuihin maakunnallisesti Lahden Ampumaseuran, Heinolan Ampujien, Mäntsälän Urheilijoiden, Keski-Uusimaan Ampumaseuran ja Lammin Ampumaseuran kanssa. [5]

Auto- ja muu moottoriurheilu muokkaa

Orimattilan Urheiluautoilijat edustavat Orimattilassa autourheilua. Yhdistys osallistuu joka toinen vuosi Orimattila-rallin toimitsemiseen. Yhdistys päivystää toimistoaan kuukauden ensimmäisin arkimaanantaisin. [6]

Orimattilan Moottorikerho on moottoripyöräily-yhdistys. Yhdistyksellä on vuokrattava motocross-rata Kangasvuokontie 14:ssä Pakaantieltä, seututie-167:ltä poikkeavan Ollostentien lähellä. [7]

Hiihto muokkaa

Hiihtoa harjoittavat Orimattilan Jymy ja Orimattilan Toive.

Orimattilan Toive perustettiin 1934. Siitä on Juha Kanerva kirjoittanut historiikkikirjan: Toiveesta tosi : Orimattilan Toive 1934-1994. [8]

Jalkapallo muokkaa

Orimattilan Pedot voitti 2018 Suomen Palloliiton Uudenmaan piirin viidennen divisioonan neljännen lohkon.

Suomen Palloliiton Uudenmaan piirin omat viidennen divisioonan jalkapallo-ottelut
joukkue kunta divisioona 2019 divisioona 2018 lohko 2018 sijoitus 2018 sijoitus 2017
FC Kuusysi-2 Lahti 5 4 4 [9]
Jalkarannan Palloseura Lahti 5 4 2 [10]
Jäppärä Kärkölä 5 4 3 [11]
Kellokosken Alku Tuusula 5 4 7 [12]
Pallokerho-09 Hyvinkää 5 4 6 [13]
Myrskylän Myrsky Myrskylä 5 4 8 [14]
Nastolan Naseva Lahti 5 4 8 [15]
Orimattilan Pedot Orimattila 5 4 1 [10]
Rajamäen Kehitys Nurmijärvi 5 4 5 [16]
Riihimäen Palloseura -2 Riihimäki 5 4 10 [17]

Kamppailulajit muokkaa

Ratsastus muokkaa

Orimattilan Ratsastajat harjoittaa ratsastusta yhdistysmuotoisesti Orimattilassa. Se perustettiin 1980 ja aloitti toimintansa Marianne Toivosen ratsastuskoulun yhteydessä. Kun hevosten siitostoimintaa laajennettiin, lakkautettiin ratsastuskoulu. Seuraavaksi Orimattilan Ratsastajat toimivat 1986 perustetulla Kati Henttisen Orimattilan Ratsastuskoululla Tönnössä. Ratsastuskoulu päätti toimintansa 1990. Orimattilan Ratsastajat ylläpiti Tönnön tallia vuoden, minkä jälkeen Johanna Kyrö alkoi pitää ratsastuskoulua. 1993 vuokraajaksi tuli Ypäjältä Mika Malaska, joka piti Jokirannan ratsastuskoulua. Tönnössä pientaloalueet laajenivat ja alue alkoi käydä ahtaaksi asutuksen lähellä. Ratsastuskoulu siirtyi Outi Aallon tarjoamaan maneesiin Artjärvelle 1994. Malaska palasi Orimattilaan 1999 ja Orimattilan Ratsastajat olivat yhteistyössä silloisessa Orimattilassa olevien tallien, kuten Vironmäen ponitallin kanssa. [18]

Orimattilan Ratsastajissa on noin 130 jäsentä. [18]

Salibandy muokkaa

Heinämaan Pallo pelaa Suomen Salibandyliiton neljännen divisioonan kuudennessa lohkossa. [19]

Heinämaan Pallon eli HePa:n perusti Jukka Nikula vuonna 1990. Hän oli nähnyt Ruotsissa pelattavan salibandyä ja innostui kokoamaan oman kylän nuorista joukkueen. Aluksi pelattiin Heinämaan seuratalolla, joka kuitenkin kävi pelipaikkana pieneksi. Vuoden 1993 syksyllä alettiin suunnitella omaa urheiluhallia, jonka nuoret itse rakensivat talkoilla vuonna 1994 Leitsamaan puolelle. Uudessa hallissa pelattiin kolme vuotta, jonka jälkeen siirryttiin pelaamaan Orimattilan palloiluhalliin, jossa seuran harjoitukset edelleen pidetään. Seura kasvoi Heinämaan kylän yhteishankkeesta koko Orimattilan kaupungin omaksi salibandyseuraksi.

Vuonna 1991 Hepa pelasi ensimmäiset liigan sarjapelit. Syksyllä 1996 Jukka Nikula sai HePan mukaan Lahden kortteliliigaan. HePa:sta on lähtenyt kasvatteja muihin seuroihin, jopa maajoukkuetasolle saakka.

Seura on aktivoinut Heinämaalla muutakin toimintaa. Villisikajuhlia on alettu viettää Heinämaan Pallon aloitteesta.

Suomen Salibandyliiton neljännen divisioonan kuudennen lohkon ottelut
joukkue kunta divisioona 2019 divisioona 2018 lohko 2018 sijoitus 2018 urheilusuorituspaikka
AC-68 Vantaa 4 6 9 20181104 [19] [20]
Bad Company Helsinki 4 6 1 20181104 [19] [21]
Chiefs Järvenpää 4 6 4 20181104 [19] [22]
Greasers Helsinki, Korso 4 6 2 20181104 [19] [23]
Heinämaan Pallo Orimattila 4 6 8 20181104 uimahallin palloiluhalli [19] [24]
JäSen Järvenpää 4 6 7 20181104 [19]
Pitskun Sportti Helsinki 4 6 10 20181104 [19] [25]
SC Cafe Helsinki 4 6 5 20181104 [19]
SCW Vantaa 4 6 6 20181104 [19]
Uglyducks Helsinki 4 6 3 20181104 [19]

Suunnistus muokkaa

Voimistelu muokkaa

Yleisurheilu muokkaa

Orimattilan Jymy ja Orimattilan Toive harjoittavat yleisurheilua. Ne kumpikin kuuluvat Lahden seurun yleisurheilu ry:een. [26] [27]

Urheiluseurat muokkaa

Orimattilan urheiluseuroja
yhdistys laji (i) laji (ii) laji (iii) laji (iv) laji (v) laji (vi) paikka harjoituspaikka tai toimisto
Heinämaan Pallo salibandy Heinämaa [[]] [28]
Orimattilan Badminton Club sulkapallo keskustaajama uimahalli
Orimattilan Invalidit vammaisurheilu keskustaajama
Orimattilan Judoseura judo keskustaajama [29]
Orimattilan Jymy ammunta hiihto koripallo lentopallo uinti yleisurheilu
Orimattilan Karateseura karate keskustaajama
Orimattilan Latu kuntoliikunta
Orimattilan Moottorikerho moottoripyöräurheilu
Orimattilan Voimistelijat naisvoimistelu keskustaajama
Orimattilan Pedot jalkapallo jääkiekko keskustaajama
Orimattilan Seudun Urheiluampujat urheiluammunta keskustaajama
Orimattilan Seudun Ratsastajat ratsastus
Orimattilan Taekwondoseura taekwondo keskustaajama
Orimattilan Tennis tennis keskustaajama
Orimattilan Toive hiihto moottoriurheilu kuntourheilu yleisurheilu
Orimattilan Urheiluautoilijat autourheilu keskustaajama Artjärventie 201 [6]
Rastivarsat suunnistus hiihtosuunnistus kuntourheilu
Vartion Ratsutilayhdistys ratsastus

Lähteet muokkaa

  1. http://www.osu.fi
  2. https://www.orimattilanjymy.fi/ammunta/jaoston-kokoonpano
  3. http://osu-fi-bin.directo.fi/@Bin/33fdd212b102e9f81ce380ac1ebc68ca/1541356476/application/pdf/1114586/Pohjola_2018_ilmoittautuneet_ver3.pdf[vanhentunut linkki]
  4. https://yle.fi/urheilu/3-7962739
  5. http://www.osu.fi/kivaari_ja_pistooli/kivaari-ja-pistoolilajien-kilpai/
  6. a b http://www.oriua.fi
  7. https://www.orimk.fi
  8. https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1837021
  9. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&130773 (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. a b https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&6342 (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63841 (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63422 (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63472 (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63843 (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63443 (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63445 (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue&63446 (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. a b http://orimattilanratsastajat.net/site/history
  19. a b c d e f g h i j k https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/miesten-4-divisioona-etela-suomi-lohko-7-etela-suomi-lohko-6/3398?id=2167&name=HePa
  20. https://ac68.nimenhuuto.com
  21. https://badcompanysalibandy.nimenhuuto.com
  22. https://chiefs.nimenhuuto.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. https://www.greasers.net
  24. http://www.heinamaanpallo.fi
  25. https://pitskunsportti.nimenhuuto.com
  26. https://lasy.sporttisaitti.com/lasy/seurat/orimattilan_jymy (Arkistoitu – Internet Archive)
  27. https://lasy.sporttisaitti.com/lasy/seurat/orimattilan_toive (Arkistoitu – Internet Archive)
  28. http://www.he-pa.com/etusivu
  29. http://www.orimattilanjudo.net (Arkistoitu – Internet Archive) Orimattilan Judoseura