Riihimäen Palloseura

Riihimäen Palloseura (RiPS) on vuonna 1928 perustettu riihimäkeläinen jalkapalloseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Suomen Palloliiton Kolmonen-divisioonassa (Uudenmaan piiri). Seura pelaa kotiottelunsa Riihimäellä Urheilupuiston Pallokentällä, joka on sanan varsinaisessa merkityksessä jalkapallostadion. Seuran toimintastrategian pääpaino on pelaajakasvatuksessa ja junioritoiminnassa. RiPS:illä on miltei 800 jäsentä.

Riihimäen Palloseura
Perustettu 1928
Kaupunki Suomi Riihimäki, Suomi
Kenttä Urheilupuiston Pallokenttä
Sarja Kolmonen Uusimaa 3
Puheenjohtaja Suomi Mikko Suomalainen
Päävalmentaja Suomi Antti Santamäki
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Jalkapallohistoria [1] muokkaa

1960- ja 1970-luvut muokkaa

Riihimäen Palloseuran ensimmäinen kulta-aika sijoittuu 1960- luvun loppuun. Vuonna 1968 seura nousi maakuntasarjasta (3. korkein sarjataso) Suomensarjaan, joka oli maan toiseksi korkein sarjataso. Seurassa panostettiin ostettuun pelaajistoon, jotta edustusjoukkue saataisiin nostettua mestaruussarjaan. Seuran junioritoiminta oli valtakunnallisestikin laadukasta, mutta silti edustusjoukkueeseen hankittiin valtavasti ulkopaikkakuntalaisia pelaajia.

18. tammikuuta 1970 perustettiin RiPS:n sisarseura Riihimäen Ilves. Seuran johtokunnasta paisui tuolloin hyvin laaja, sillä johtokunnan jäsenet toimivat Riihimäen Palloseuran, Riihimäen Ilveksen ja RiPS:n käsipallojaoston johtokuntana. Vuonna 1971 tehtiin Riihimäen voimassa oleva ja virallinen yleisöennätys, kun ottelussa Helsingin Ponnistusta vastaan Urheilupuiston Pallokentän katsomoon saapui 2 058 ihmistä.

1980-luku muokkaa

Pelaajapolitiikka johti 80- luvulla siihen, että vuosina 1982 ja 1983 Riihimäen Palloseuralla ei ollut enää omia junioreja, vaan junioritoimintaa pyöritti riihimäkeläinen sisarseura Ilves. Vuonna 1984 RiPS pyöritti vielä vuoden junioritoimintaa, mutta vuonna 1985 päätettiin perustaa Riihimäelle oma junioriseura, Riihimäen Nappulaseura (RiNS).

1990-, 2000- ja 2010-luvut muokkaa

1990-luvulla RiPS tuli vahvasti uudelleen. Vuonna 1997 seura nousi Kolmosesta Kakkoseen. Vuosi 1998 oli RiPS:lle jälleen loistava; Koko kauden aikana vain yksi tappio (tappio kärsittiin tosin paikalliskilpailija Hyvinkään Palloseuralle). Seura nousi täten historiallisesti jälleen maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykköseen. Vuonna 1999 RiPS säilytti vielä sarjapaikkansa Ykkösessä (taulukon 7:s), mutta vuonna 2000 tapahtui vääjäämätön putoaminen Kakkoseen. Jalkapallon Suomen Cupissa RiPS menestyi kuitenkin huikeasti vuonna 2000 selviten aina kilpailun neljännesfinaaliin asti[2][3].

Riihimäen Palloseuran pelaajapolitiikka oli kuitenkin 1990- luvulla ostopelaajiin perustuvaa. Esimerkiksi vuoden 2000 putoamiseen päättyneellä Ykkösen kaudella seuran joukkueessa pelasi peräti 40 eri pelaajaa (7 ulkomaanvahvistusta). Edustusjoukkueen kulut muodostuivat huomattavasti tuloja suuremmiksi. Riihimäkeläiset eivät löytäneet Riihimäen Urheilupuiston Pallokentälle enää riittävän sankoin joukoin. Heikolle taloudelle lopullisen kuoliniskun antoi Jeperos Oy, Riihimäen Palloseuran omistuksessa ollut tytäryritys, jolla pyrittiin hankkimaan tuloja ydintoiminnan ulkopuolelta. Jeperos Oy:n nimissä syyllistyttiin useisiin talousrikoksiin ja lopullinen umpisolmu oli valmis [4]. Seura ei ilmoittautunut enää Kakkoseen kaudelle 2001.

Rikoksiin syyllistyneet saivat mennä. RiPS:n talousvaikeuksissa luovuttaman sarjapaikan 5. divisioonassa otti haltuunsa Riihimäen Ilves (RIlves). RiPS:n koko toiminta lopetettiin konkurssiin vuonna 2004. RIlveksen seurastandardin alla Riihimäellä pelattiin yhteensä 10 kautta, pääasiassa Kolmosessa. RPS Papat -niminen seura piti yllä RiPS:n jalkapalloilullisesti kunniakkaita perinteitä vuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2010 lopussa RIlveksen vastanimetty johtokunta teki päätöksen seuran nimen vaihdosta takaisin Riihimäen Palloseuraan. Yleinen kansalaismielipide oli muutoksen puolella.

Vuonna 2011 päätettiin sulattaa riihimäkeläinen junioriseura Riihimäen Nappulaseura RiNS RiPSiin. Tämä kasvatti RiPS:in joukkueiden kokonaismäärää.

RiPS:in miesten edustusjoukkue pelasi Kolmosessa Uudenmaan lohkossa. Joukkue sijoittui Kolmosessa 12-joukkueen sarjassa 2010-luvulla seuraavasti:

2016 (7.), 2017 (10.), 2018 (4.) ja 2019 (4.)

2020-luku muokkaa

RiPS:in miesten edustusjoukkue pelaa Kolmosessa Uudenmaan lohkossa. Joukkue on sijoittunut Kolmosessa 2020-luvulla seuraavasti:

2020 (18 joukkuetta) sijoitus 14.

2021 (12 joukkuetta) sijoitus 10.

2022 (12 joukkuetta) sijoitus 7.

RiPS jatkaa kaudella 2023 Kolmosessa.

Kausitilastot 2000- luvulla[5] muokkaa

(kaudesta 2001 kauteen 2010 nimellä RIlves)

Kausi St Loh Sij O V Ts T Tm Pm Me P
2000 1 etelä 15 26 4 5 17 26 60 -34 17
2001 5 2 2 ? ? ? ? ? ? ? ?
2002 4 2 2 ? ? ? ? ? ? ? ?
2003 3 3 4 ? ? ? ? ? ? ? ?
2004 3 3 10 ? ? ? ? ? ? ? ?
2005 3 2 3 22 13 2 7 59 37 +22 41
2006 3 2 3 22 13 5 4 52 24 +28 44
2007 3 2 6 22 10 0 12 30 48 -18 30
2008 3 3 12 22 3 3 16 22 75 -53 12
2009 4 1 1 22 17 4 1 78 21 +57 55
2010 3 3 10 22 6 4 12 41 52 -11 22
2011 3 3 7 22 10 3 9 51 37 +14 33

St = sarjataso (1 = Ykkönen, 2 = Kakkonen, 3 = Kolmonen, 4 = Nelonen, 5 = Vitonen); Loh = lohko; Sij = sarjasijoitus; O = ottelut; V = voitot; Ts = tasapelit; T = tappiot; Tm = tehdyt maalit; Pm = päästetyt maalit; Me = maaliero; P = pisteet

Väriselitteet:
nousija
putoaja

Tunnettuja entisiä pelaajia muokkaa

Käsipallohistoria lyhyesti muokkaa

Riihimäen Palloseuran käsipallojaosto aloitti toimintansa vuonna 1966. RiPS:n käsipallotoiminta loppui vuonna 1973, kun perustettiin uusi itsenäinen käsipalloseura Riihimäen Cocks. RiPS ehti pelata kolme kautta pääsarjatasolla, voitti 19 ottelua ja teki yli 1 000 maalia.

Riihimäen Nappulaseura RiNS muokkaa

Riihimäen Nappulaseura RiNS r.y.[6] oli Riihimäellä toiminut vuonna 1985 perustettu jalkapallon junioriseura. Seuralla oli suurimmillaan noin 350 jäsentä. RiNS:iin tulleet pelaajat olivat yleensä esikouluikäisiä. RiNS:in järjestelmässä jalkapalloa harrastettiin aluksi "Leikkimaailmassa" (6–11-vuotiaat), sen jälkeen siirryttiin "Kaverimaailmaan" (12–15-vuotiaat) ja lopulta "Kilpailumaailmaan". RiNS oli puhtaasti junioritoimintaan keskittyvä seura ja RiNS:istä pelaajat etenivät yleensä Riihimäen Palloseuraan. Kaudelle 2012 RiNS:in joukkueet päätettiin liittää RiPSin alaisiksi. Tämä kasvatti tuntuvasti RiPSin jäsenmäärää.[7][8]

Pesäpallo muokkaa

Miesten joukkue ja junioritoiminta muokkaa

Riihimäen Palloseura pelasi pesäpalloa miesten Suomenmestaruusturnauksessa vuonna 1929 ja Pesäpallon SM-sarjassa vuonna 1930.

Junioripuolella RIPS voitti pesäpallon SM-pronssia A-pojissa vuonna 1929.

Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue Mitalit Vuodet Yhteensä
A-pojat
  Pronssia 1929 1
Yhteensä: 1

Lähteet muokkaa

  • www.riihimaenpalloseura.fi
  • SPL Uusimaa (Arkistoitu – Internet Archive)
  • RiPS:n kauden 2000 tilastotiedot: Veikkaaja -lehti, Sarjataulukot, Ykkönen alempi loppusarja-etelälohko (lokakuu 2000)
  • RiPS:n kauden 2000 tilastotiedot: Riihimäen Sanomat (15.10.2000)

Viitteet muokkaa

  1. 1 kolumbus.fi. kolumbus.fi/rilves. Viitattu 14.12.2011.
  2. 2 annabet.com. annabet.com. Viitattu 15.12.2011.
  3. 3 bari91.com. bari91.com. Viitattu 15.12.2011.
  4. 4 taloussanomat.fi. taloussanomat.fi. Viitattu 14.12.2011.
  5. 5 resultcode.fi. resultcode.fi. Viitattu 14.12.2011.
  6. Yhdistysnetti: Riihimäen Nappulaseura Rins Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 20.9.2012.
  7. www.hyrinet.fi/rins (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. www.riihimaennappulaseura.fi / yhdistyksen purkaminen 2011[vanhentunut linkki]