Vjatšeslav Molotov

neuvostoliittolainen poliitikko ja diplomaatti
(Ohjattu sivulta Molotov)
Hakusana ”Molotov” ohjaa tänne. Polttopullosta katso Molotovin cocktail.

Vjatšeslav Mihailovitš Molotov (ven. Вячесла́в Миха́йлович Мо́лотов; 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1890 Kukarka, Venäjän keisarikunta8. marraskuuta 1986 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko ja diplomaatti. Hänet tunnetaan erityisesti natsi-Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin kanssa vuonna 1939 allekirjoittamasta hyökkäämättömyyssopimuksesta, joka tunnetaan Molotov–Ribbentrop-sopimuksena. Molotov oli Aleksandra Kollontain ohella ainoita bolševikkien johtohahmoja, joka selvisi hengissä Stalinin vainoista.

Vjatšeslav Molotov
Вячесла́в Мо́лотов
Neuvostoliiton pääministeri
Edeltäjä Aleksei Rykov
Seuraaja Josif Stalin
Neuvostoliiton ulkoministeri
Pääministeri Josif Stalin
Georgi Malenkov
Nikolai Bulganin
Edeltäjä Maksim Litvinov
Andrei Vyšinski
Seuraaja Andrei Vyšinski
Dmitri Šepilov
Henkilötiedot
Koko nimi Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin
Syntynyt25. helmikuuta 1890
Kukarka, Venäjän keisarikunta (nykyään Venäjä)
Kuollut8. marraskuuta 1986 (96 vuotta)
Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto (nykyään Venäjä)
Puoliso Polina Žemtšužina
Tiedot
Puolue NKP
Muut puolueet VSDTP (1906–1918)
Uskonto ateisti
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Nuoruus ja osallistuminen vallankumoukseen

muokkaa

Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara)[1]. Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäjäksi Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.

Sisäpoliittisia vastuutehtäviä

muokkaa
 
Molotov, Stalin ja Vorošilov.

Joulukuusta 1930 toukokuuhun 1941 Molotov oli kansankomissaarien neuvoston (Sovnarkom) puhemies eli Neuvostoliiton hallituksen pääministeri. Ukrainan suurten katovuosien aikana 1932–1933 Molotov oli viljatoimitusten erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen, hänen onnistui kerätä nälkää kärsivältä alueelta 4,2 miljoonaa tonnia viljaa 4,6 miljoonan tonnin tavoitteesta pois kuljetettavaksi.

Neuvostoliiton ulkoministerinä

muokkaa

Toukokuussa 1939 Molotovista tuli myös ulkoasioiden kansankomissaari (ulkoministeri). Hän neuvotteli Ison-Britannian ja Ranskan kanssa elokuussa 1939. Kun neuvottelut epäonnistuivat, hän allekirjoitti Molotov–Ribbentrop-sopimuksen Saksan Joachim von Ribbentropin kanssa. Sopimuksen ehtojen mukaan Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan 17. syyskuuta 1939 Saksan vallattua maan länsiosat 1. syyskuuta alkaneessa hyökkäyksessä. Puolan itäosa liitettiin Neuvostoliittoon, ja luokkavihollisten pidätykset ja siirrot alkoivat liitetyllä alueella.

Politbyroon jäsenenä Molotov hyväksyi lukuisia kansanvihollisten joukkoteloituksia. 5. maaliskuuta 1940 politbyroo hyväksyi Lavrenti Berijan valmisteleman 25 700 Puolan älymystön jäsenen teloituksen, johon sisältyi myös 14 700 puolalaista sotavankia. Katyńin verilöylynä tunnetusta tapahtumasta syytettiin sodan jälkeen saksalaisia. Molotov luopui pääministerin tehtävistä toukokuussa 1941, jolloin Stalin otti viran itselleen.

22. kesäkuuta 1941 tunteja sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon, Molotov julisti Neuvostoliiton taistelevan voittoon asti. Molotov jatkoi ulkoministerinä ja oli Neuvostoliiton edustajana liittoutuneiden kokouksissa Teheranin, Jaltan ja Potsdamin konferensseissa sekä YK:n perustavassa kokouksessa vuonna 1945.

Epäsuosio ja paluu ulkopolitiikan tehtäviin

muokkaa

Molotov toimi toisen maailmansodan jälkeen ulkoministerinä vuoteen 1949, jolloin Andrei Vyšinski korvasi hänet. Hänen vaimonsa Polina Žemtšužina pidätettiin vuonna 1948 maanpetoksesta, jota on luonnehdittu osaksi juutalaisvastaista kampanjaa Israelin ajauduttua Neuvostoliittoa vastaan kylmässä sodassa. Molotov itse erotettiin politbyroosta vuonna 1952.

Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 Molotov pääsi takaisin politbyrooseen ja toimi jälleen ulkoministerinä vuoteen 1956. Nikita Hruštšovin paheksuttua Stalinin rikoksia XX puoluekokouksessa helmikuussa 1956, ja Molotovin puolueen muiden stalinistien kanssa hävittyä valtataistelun Hruštšoville, hän joutui erinäisiin merkityksettömiin asemiin, kuten Mongolian suurlähettilääksi vuosiksi 1957–1960 ja Neuvostoliiton pysyväksi edustajaksi kansainväliseen ydinenergiakomissioon (IAEA) Wienissä vuosiksi 1960–1961. Vuonna 1961 Stalinin vastainen linja jatkui XXII puoluekokouksessa, ja vuoteen 1964 mennessä Molotov erotettiin puolueesta kokonaan.Eläkkeellä Molotov jäi katumattomaksi roolistaan ​​Stalinin vallan alla[2].Hän sai sydänkohtauksen tammikuussa 1962. Kiinan ja Neuvostoliiton välirikon jälkeen kerrottiin, että hän yhtyi Mao Zedongin kritiikkiin Hruštšovin politiikan oletetusta revisionismista.

Jälkiarvioita

muokkaa

Molotovin sallittiin liittyä puolueeseen jälleen 1984, tosin vain symbolisena eleenä. Hän kuoli 96-vuotiaana Moskovassa 8. marraskuuta 1986 viimeisenä merkittävänä Venäjän vallankumoukseen 1917 osallistuneena hahmona. Hänet haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa.

Molotovin mukaan on nimetty esimerkiksi Molotov–Ribbentrop-sopimus ja Suomen talvisodassa käyttämät Molotovin cocktailit. Hänen elämäkerturinsa Feliks Tšujev sai vuonna 1991 julkaista Molotovin muistelmat nimellä Molotov Remembers: Inside Kremlin Politics. Tšujev oli haastatellut Molotovia vuosina 1969–1986. Eräässä vuonna 1974 Tšujevin kanssa käymässään keskustelussa, joka koski Suomen valtaamista talvisodassa, Molotov oli todennut aikeen olleen virhe. Molotov totesi Tšujeville Suomesta ja suomalaisista: ”Kuinka armollisia olimme Suomea kohtaan! Olimme fiksuja, kun emme vallanneet sitä. Siitä olisi tullut märkivä haava. Ihmiset siellä ovat itsepäisiä, hyvin itsepäisiä. Epäonnistuimme Suomen demokratisoimisessa.”[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Roberts, Geoffrey: Molotov: Stalin's Cold Warrior, s. 5. Washington, DC: Potomac Books, 2012.
  2. Sebag-Montefiore, Simon (2005). Stalin: The Court of the Red Tsar. Vintage Books. ISBN 1-4000-7678-1
  3. Aittokoski, Heikki: Molotov riemuitsi siitä, ettei vallannut itsepäisten ihmisten maata Helsingin Sanomat. 22.8.2014. Viitattu 8.1.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa