Avaa päävalikko

Teheranin konferenssi oli Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain järjestämä kokous toisen maailmansodan aikana Teheranissa 28. marraskuuta – 1. joulukuuta 1943. Siihen osallistuivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Josif Stalin, Britannian pääministeri Winston Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Franklin Roosevelt avustajineen.[1]

Kokouksen pääaiheena oli toisen sotarintaman avaaminen Länsi-Eurooppaan. Stalin suostuikin hyökkäystoimiin itärintamalla samaan aikaan tulevan Länsirintaman kanssa.[1]

Kokouksessa määriteltiin liittoutuneiden sodantavoitteita tuleville vuosille, muun muassa operaatio Overlord eli Normandian maihinnousu. Churchillin tavoitteena oli estää Neuvostoliittoa valtaamasta koko Itä-Eurooppaa siten, että länsiliittoutuneet olisivat nousseet maihin Balkanilla ja edenneet etelästä kohti Itä-Eurooppaa, kun taas Neuvostoliitto ja Yhdysvallat pitävät tehokkaimpana Saksaan vaikuttamisen menetelmänä maihinnousua Ranskaan.

Sotilaallisten toimien ohella konferenssissa keskusteltiin poliittisista linjauksista ja rajalinjoista. Esimerkiksi Stalin toi esille Neuvostoliiton kiinnostuksen Baltiasta ja Itä-Preussiin kuuluneesta Itämeren rannikkoalueesta.[1][2]

Sisällysluettelo

LinjauksiaMuokkaa

Roosevelt oli valmis tiedustelemaan Neuvostoliiton kantaa brittiläisten ja yhdysvaltalaisten joukkojen tehokkaaksi käyttämiseksi. Churchill kannatti varauksin Neuvostoliiton tapaan hyökkäystä Pohjois- tai Luoteis-Ranskaan, mutta toisaalta myös operaatioita etelästä, jotka kuljetuskapasiteettivaikeuksien myötä siirtäisivät Normandian maihinnousun toteutumisajankohtaa myöhäisemmäksi, jolloin Neuvostoliitto todennäköisesti kykenisi etenemään hitaammin kohti Berliiniä. Churchill ehdotti ennen maihinnousua suoritettavaksi hyökkäystä Roomaan sen valtaamiseksi ja maihinnousua Adrianmerellä. Tarkoituksena oli lisäksi tukea Normandian maihinnousua hyökkäyksellä Etelä-Ranskasta. Näin maihinnousu olisi siirtynyt touko–kesäkuulta 1944 elokuuhun 1944.

ValtuuskunnatMuokkaa

Konferenssiin osallistuivat kolmen maan valtuuskunnat. Neuvostoliitosta olivat edustettuina Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari Vjatšeslav Molotov ja marsalkka Kliment Vorošilov. Isoa-Britanniaa edustivat pääministeri Winston Churchill, ulkoministeri Anthony Eden, Moskovan-suurlähettiläs Archibald Kerr, yleisesikunnan päällikkö Alan Brooke, sotamarsalkka John Dill, merivoimien komentaja Andrew Cunningham, ilmavoimien komentaja Hastings Ismay ja Britannian Moskovan-sotilasedustuston päällikkö, kenraali Geffard Martel. Yhdysvaltoja edustivat presidentti Franklin Roosevelt, erityisneuvonantaja Harry Hopkins, Moskovan-suurlähettiläs Averell Harriman, esikuntapäällikkö George Marshall, laivaston komentaja amiraali Ernest King, armeijan ilmavoimien komentaja Henry H. Arnold, maavoimien huoltopäällikkö Brehom Somerwell, presidentin esikuntapäällikkö William Leahy ja Yhdysvaltain Moskovan-sotilasedustuston päällikkö John Deane.

PäätöksetMuokkaa

Keskeisellä sijalla konferenssissa oli keventää Neuvostoliiton taakkaa ja nopeuttaa Saksan häviötä maihinnousulla Ranskaan. Vastineeksi Neuvostoliitto lupasi hyökätä Japania vastaan Itä-Aasiassa heti, kun Saksa olisi hävinnyt Euroopassa. Yhdysvalloille Neuvostoliiton sota Itä-Aasiassa oli hyödyllinen tässä vaiheessa siksi, että Japanin tappiota voitaisiin jouduttaa. Myöhemmin tämä tavoite ei ollut Yhdysvalloille enää välttämätön, koska Japani saatettiin kukistaa uhkaamalla sitä laajamittaisella ydinaseen käytöllä, jolloin Neuvostoliiton tuki Yhdysvalloille muodostui merkityksettömäksi. Yhdysvaltain myöhemmin muuttuneesta asenteesta huolimatta Neuvostoliitto alkuperäisen lupauksensa mukaisesti hyökkäsi elokuussa Japanin hallussa pitämään Mantšuriaan. Neuvostoliitolla ja Japanilla oli elokuussa 1945 voimassa oleva 1941 viideksi vuodeksi solmittu hyökkäämättömyyssopimus.

SotarikollisetMuokkaa

Jo ennen Teheranin konferenssia, lokakuun lopulla 1943, Moskovassa oli laadittu ja hyväksytty kolmen suuren sopimus, jossa todettiin Hitlerin Saksan armeijan syyllistyneen miehittämillään alueilla julmuuksiin, joukkomurhiin ja teloituksiin. Siksi liittoutuneet tähdensivät, että Saksan kanssa solmittavan aseleposopimuksen jälkeen kaikki saksalaiset upseerit ja sotilaat, jotka olivat sellaisista teoista vastuussa tai niihin myötävaikuttaneet, tultaisiin lähettämään niihin maihin, joissa rikokset oli tehty, ja siellä tuomitsemaan vapautuneiden maiden uusien hallitusten toimesta näiden maiden lakien mukaisesti. Tästä julistuksesta Teheranissa keskusteltaessa Stalin esitti – Winston Churchillin saaman käsityksen mukaan ilmeisesti vakavissaan – saksalaisten upseerien joukkoteloituksia, mihin Yhdysvaltain presidentti Franklin Roosevelt ja Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov olivat näyttäneet suhtautuvan hyväksyvästi. Heti tämän kuultuaan Churchill nousi raivostuneena pöydästä ja poistui toiseen huoneeseen, jonne Stalin seurasi häntä hetken kuluttua sanoen laskeneensa leikkiä.[3]

Suomen kysymysMuokkaa

Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin ruoti Teheranin konferenssissa kovasanaisesti myös Suomelle asetettavia rauhanehtoja. Hänen mielestään Suomen poliittinen johto kuvitteli yhä Saksan voivan voittaa suursodan, ja siksi suomalaisille olisi annettava kunnollinen opetus. Suomalaisten olisi alistuttava sotakorvauksiin, jotka olisivat 50 prosenttia Neuvostoliitolle aiheutettujen vahinkojen todellisesta määrästä, ja vuoden 1940 Moskovan rauhansopimuksen mukaisten rajojen palauttamiseen voimaan. Lisäksi Neuvostoliitto voisi tarvittaessa miehittää osia Suomesta sotakorvausten maksun vakuudeksi. Toisaalta Stalin sanoi jokaisen sellaisen maan, joka on taistellut itsenäisyytensä puolesta niin urhoollisesti kuin Suomi, ansaitsevan tiettyä kunnioitusta.[4]

Operaatio Pitkä hyppyMuokkaa

Otto Skorzenyn mukaan konferenssin päävieraiden surmaamiseksi tai vangitsemiseksi oli Saksan Abwehrin valmisteltavaksi annettu operaatio Pitkä hyppy. Operaatiota Iranissa valmisteli Roman Gramota. Hankkeen valmistelijat pudotettiin laskuvarjoilla Iraniin Krimiltä lähteneistä lentokoneista. Gramotan toimet Iranissa ilmoitti brittiläisille sveitsiläinen Ernst Merzer. Hän oli soluttautunut brittitiedustelun toimeksiannosta Abwehriin, jonka käskystä hän oli siirtynyt 1940 Teheraniin kaupallisten toiminimien edustajaksi. Saksalaisten jouduttua kesällä 1941 lähtemään Iranista Ernst Merzer oli jäänyt sveitsiläisenä saksalaisten tiedustelijoiden pää- ja yhdysmieheksi Teheraniin. Neuvostoliittolaiset saivat tiedon asiasta saksalaisena yliluutnanttina esiintyvältä Paul Siebertiltä, joka oli neuvostoliittolainen tiedustelija Nikolai Kuznetsov. Paul Siebert palveli Ukrainassa ja sai tietonsa SS-Sturmbannführer Ulrich von Ortelilta, joka oli luvannut tutustuttaa Paul Siebertin Otto Skorzenyyn.lähde?

Neuvostoliittolaiset varoittivat asiasta yhdysvaltalaisia, joiden turvallisuustoimista vastannut Michael Reilly ottikin asian vakavasti. Lopulta kaupungissa matkustamisen vähentämiseksi Franklin Roosevelt asui Neuvostoliiton Teheranin-suurlähetystössä konferenssin ajan.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Tehrān Conference, World War II Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 14.7.2015. (englanniksi)
  2. Teheranin pöytäkirjat kauhistuttavat 10.07.2014. ilkka.fi. Viitattu 14.7.2015.
  3. Lauri Hyvämäki: Lista 1:n vangit (toim. Hannu Rautkallio), s. 17. Tapiola: Weilin+Göös, 1983. ISBN 951-35-2799-9.
  4. Hyvämäki 1983, s. 17–18.

Aiheesta muuallaMuokkaa