Avaa päävalikko

Martti Pihkala

suomalainen poliitikko

Martti Aleksander Pihkala (vuoteen 1906 Gummerus, 18. tammikuuta 1882 Pihtipudas10. kesäkuuta 1966 Helsinki) oli kansanedustaja, joka tuli tunnetuksi 1920- ja 1930-luvulla lakkojen murtamiseen keskittyneen Vientirauha-yhtymän eli ”Pihkalan kaartin” johtajana.

Martti Aleksander Pihkala
Martti Pihkala asepuvussaan vuonna 1918.
Martti Pihkala asepuvussaan vuonna 1918.
Kansanedustaja
21.10.1930 – 31.8.1933[1]
Vaalipiiri Vaasan läänin itäinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt 18. tammikuuta 1882
Pihtipudas
Kuollut 10. kesäkuuta 1966 (84 vuotta)
Helsinki
Tiedot
Puolue Kokoomus (–1933), Isänmaallinen kansanliike (1933–)

ElämäMuokkaa

Keskikoulun suoritettuaan Pihkala valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1903. Hän toimi tämän jälkeen opettajana Jyväskylän kuuromykkäin koulussa vuosina 1904–1920. Pihkala oli mukana jääkärivärväyksessä ja kiersi vuonna 1917 yhdessä veljensä Lauri Pihkalan kanssa Keski-Suomea ja Etelä-Pohjanmaata puhumassa suojeluskuntien perustamisen tärkeydestä. Pihkala osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella Hans Kalmin johtamassa Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonassa.

LakonmurtajaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen, kun erityisesti kommunistien toiminta pääsi käyntiin ja lakkojen määrä lisääntyi, työnantajajärjestöt päättivät vuonna 1920 perustaa erityisen lakkojen murtamiseen keskittyneen organisaation. Tämän Vientirauha-nimisen järjestön johtoon tuli Martti Pihkala. Järjestöllä oli listoillaan lakonmurtajia, joita voitiin tarvittaessa lähettää lakkoja murtamaan. Erityisesti Etelä-Pohjanmaalla Pihkalan organisaatio oli hyvin vahva ja siellä muun muassa Vihtori Kosola toimi Vientirauhan asiamiehenä. Tunnetuin Vientirauhan murtamista lakoista oli vuonna 1928 alkanut vuoden kestänyt satamalakko. Vientirauhan toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1940 talvisodan aikana työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä solmittuun tammikuun kihlaukseen.

Poliittinen toimintaMuokkaa

Pihkala oli aktiivisesti mukana myös Lapuan liikkeen toiminnassa ja hänet valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi syksyllä 1930. Lapuan liikkeen toiminnan päätyttyä 1932 Mäntsälän kapinaan Pihkala liittyi liikkeen tilalle perustettuun Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL). Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa IKL:n ja Kokoomuksen yhteistyötä kannattanut Pihkala jäi kuitenkin valitsematta.

Seuraavien vuosien aikana Pihkala vieraantui kuitenkin IKL:stä, koska puolue kansankokonaisuuden nimissä koetti lähestyä työväestöä muun muassa perustamalla oman ammattijärjestön ja tuomitsemalla lakonmurtamisen. Tämän vuoksi Pihkala erosi itse IKL:stä ja erotti Vihtori Kosolan Vientirauhan asiamiehen tehtävästä.

Poliittisena kirjailijanaMuokkaa

Vuonna 1918 Pihkala julkaisi kirjan Minkälainen Suomi meidän on luotava? Kirjassaan hän piti kulttuurin suurimpana vihollisena nautinnonhimon yliotetta elämässä suvun jatkuvuuden tavoitteen sijaan.[2] Hän kannatti pakkosterilointeja[3] ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta[4] keinona jalostaa suomalaista rotua. Pihkala asetti yhteiskuntaluokkien välisen harmonian vastapainoksi moraaliselle rappiolle ja sosialismille.

Viimeinen Pihkalan yritys vaikuttaa Suomen politiikkaan tapahtui syksyllä 1944, kun hän ilman viranomaisten lupaa levitti entisen presidentin P. E. Svinhufvudin kanssa yhdessä tekemäänsä kirjaa Pehr Evind Svinhufvud: Testamentti kansalleni[5]. Tässä kirjassa vaadittiin, että Suomi pysyisi sodassa Saksan rinnalla loppuun saakka ja tuomittiin kaikki erillisrauhapyrkimykset.

Suomen katkaistua suhteensa Saksaan syyskuussa 1944 Pihkala pidätettiin, sillä Svinhufvud-kirjan levittämisen katsottiin haittaavan Suomen rauhantekoa.[5] Hänet asetettiin kotiarestiin kolmeksi vuodeksi Helsingin maalaiskunnan Rekolassa omistamalleen maatilalle. Viimeiset vuotensa Pihkala vietti syrjässä politiikasta viljellen maatilaansa.

PerheMuokkaa

Martti Pihkala kuuluu pappis- ja sivistyssukuna tunnettuun Gummerus-sukuun. Hänen vanhempansa olivat valtiopäiväedustajana toiminut Pihtiputaan rovasti Aleksander Gummerus ja Alma Maria Nordlund. Martti Pihkalan veljiä olivat Tampereen piispa Jaakko Gummerus sekä professorit Lauri ”Tahko” Pihkala ja Rurik Pihkala. Pihkalan poika oli maatalouspolitiikan professori K. U. Pihkala.[6] Hän on myös piispa Juha Pihkalan isoisä.[7]

Gummerus-kustantamon perustaja Kaarle Jaakko Gummerus oli Martti Pihkalan setä.[6]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/911252.aspx
  2. Pihkala, Martti: Minkälainen Suomi meidän on luotava?, s. 106–107. Gummerus, 1918. – – nautinto on kohotettu avioelämän tarkoitukseksi, sen sijaan että se luonnon taloudessa on asetettu vain halvaksi välikappaleeksi takaamaan suvun jatkuvaisuuden. – – Nautinnonhimo – kulttuurin suurin vihollinen – kulttuurin kuolema!
  3. Pihkala 1918, s. 129: ”– – ryhtyessämme puhdistustyöhön meidän ehdottomasti on riistettävä oikeus jatkaa sukua siltä ihmislajilta, jolta puuttuu kaikki edellytykset jättää kunnollisia jälkeläisiä.” S. 131: ”Niiden, jotka taudin saastuttamina, parantumattoman juoppouden tähden taikka muuten ovat suvun jatkamiseen kelvottomia, on alistuttava sellaisen leikkauksen alaiseksi, joka tekee heidät kykenemättömiksi jatkamaan sukua ja saastuttamaan terveitä naisia.
  4. Pihkala 1918, s. 130: ”– – kaikki ns. yleiset naiset suurkaupungeista ja tehdasseuduilta kootaan ja erikoisiin laitoksiin , joissa niitä asianmukaisesti käsitellään, eikä heitä ole koskaan päästettävä vapaaksi.
  5. a b Mikko Uola: ¨"Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 18. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999.
  6. a b Veli-Matti Autio: Gummerus (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  7. Pisara : Jakso 31. Sisällissodan varjo ja syyllisyys (video) 30.6.2018. Yle Areena. Viitattu 1.7.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa