Eugeniikka

ihmisen jalostamista valikoivan lisääntymisen avulla
"Eugeniikka on itseohjattua ihmisen evoluutiota. Kuten puu, eugeniikkakin saa materiaalinsa monesta lähteestä ja järjestää ne harmoniseksi kokonaisuudeksi." Puun juurissa on sanoja kuten genetiikka, biologia, psykologia, tilastotiede, historia, antropologia, sosiologia, uskonto, lääketiede, laki ja politiikka. Toisen kansainvälisen eugeniikkakongressin logo vuodelta 1921.

Eugeniikka (eli rodunjalostusoppi) on ihmisten jalostamista väestön parantamiseksi sukupolvien myötä. Positiivinen eugeniikka tarkoittaa parhaimpina pidettyjen yksilöiden lisääntymisen rohkaisemista ja negatiivinen eugeniikka huonoimpina pidettyjen lisääntymisen rajoittamista tai kokonaan estämistä.

Nykyaikaisen eugeniikan kehitti englantilainen Sir Francis Galton 1800-luvun loppupuolella. Hän loi eugeniikka-käsitteen vuonna 1883 kreikan sanasta "εὐγενής", ”hyväsyntyinen". Galtonin mukaan eugeniikan tavoite on kohentaa väestössä sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat yksiselitteisesti kaikkien mielestä aina hyviä. Tällaisia ominaisuuksia olivat hänen mukaansa etenkin terveys, tarmokkuus, kyvykkyys, miehekkyys, kohteliaisuus ja sopeutuvaisuus. Galtonin mukaan eugeniikan avulla luotaisiin kansa, joka olisi entistä järkevämpi, syvällisempi, harvemmin kiihtyvä sekä poliittisesti kaukokatseisempi.[1]

Jonkin etnisen ryhmän joidenkin mielestä ei-toivottavasta väestönosasta puhdistamiseen tähtäävää negatiivista eugeniikkaa kutsutaan usein rotuhygieniaksi. Sitä on toteutettu muun muassa natsi-Saksassa osana kansallissosialistista ideologiaa.

Useat negatiiviseen eugeniikkaan liittyvät toimet kuten pakkosterilisointi ovat ihmisoikeussopimusten vastaisia. Toisen maailmansodan jälkeen eugeniikka tuomittiin laajasti ja siitä tuli kielletty puheenaihe.[2]

Periaatteet ja menetelmätMuokkaa

Galtonin laatimat periaatteetMuokkaa

 
Eugeniikan kehittäjä Francis Galton 1850-luvulla

Nykyaikaisen eugeniikan perustajan Sir Francis Galtonin mukaan eugeniikan tavoitteen pitäisi olla populaation geneettisten ominaisuuksien parantaminen kolmella alueella, jotka ovat terveys, älykkyys ja ”moraalinen luonne”. Nämä ominaisuudet olivat Galtonin mukaan hyviä ja tavoiteltavia yhteiskunnan kannalta, joten niitä tulisi vaalia ja kehittää. Terveyteen Galton luki paitsi sairauksien puuttumisen, myös energian, tarmon ja ”fysiikaksi” kutsumansa ominaisuuden. Älykkyyttä Galton piti ihmispopulaatioiden kulttuuristen, tieteellisten ja taloudellisten saavutusten tärkeänä tekijänä. Moraaliseen luonteeseen Galton luki muun muassa korkean moraalin, työnhalun, luotettavuuden ja sosiaalisen sitoutumisen. Myös näitä ominaisuuksia hän piti sivilisaation edellytyksinä.[3]

Galtonin mukaan yksilön terveys, älykkyys ja moraalinen luonne määrittelivät hänen ”arvonsa”, jolla Galton tarkoitti yksilön arvoa valtiolle.[4] Galtonin mukaan eugeniikka olikin tarkoitettu etupäässä yhteiskunnan hyödyksi, vaikka siitä olisi yksilöillekin hyötyä.[5]

Eugeniikka perustuu ihmisen ominaisuuksien perinnöllisyyteen. Galtonin mukaan terveys, älykkyys ja luonne ovat osittain perinnöllisiä ominaisuuksia, joten niitä voidaan jalostaa. Saadakseen tukea oletuksilleen Galton tutki englantilaisia sukuja, adoptoituja lapsia ja kaksosia. Hän havaitsi etsimiensä ominaisuuksien esiintyvän tietyissä menestyneissä suvuissa useammin kuin muissa suvuissa. Hän teki sen johtopäätöksen, että yksilön saavutukset ovat hänen perinnöllisen älykkyytensä ja ahkeruutensa tulosta.[6]

Galton oli huolissaan Britannian ja muiden länsimaiden geneettisestä rappeutumisesta. Hän uskoi, että 1800-luvulla luonnonvalinta ei enää karsinut heikoimpia, vaan nämä olivat alkaneet monista syistä lisääntyä tehokkaammin kuin kyvykkäimmät. Tämän seurauksena Galtonin mukaan länsimainen sivilisaatio oli rappeutumassa. Asian korjaamiseksi hän ehdotti luonnonvalinnan korvaamista muilla prosesseilla.[7]

Galtonin ehdotukset käytännöiksiMuokkaa

Eugeniikan käytäntö perustuu Galtonin mukaan samoihin periaatteisiin, joita käytetään eläinten ja kasvien jalostamisessa. Kumppanin valinnan tulisi hänen mukaansa kuitenkin olla vapaata, eikä valtion tulisi osoitaa ihmisille puolisoita. Galton luonnosteli vuonna 1905 nelivaiheisen eugeniikan toteuttamisohjelman. Ensimmäisessä vaiheessa eugeniikasta tehtäisiin hyväksytty akateeminen oppiaine, jota tutkimalla sen toimivuus osoitettaisiin. Toisessa vaiheessa eugeniikan periaatteet ja hyödyllisyys tuotaisiin suuren yleisön tietoon. Seuraavaksi laadittaisiin yksityiskohtaiset käytännöt eugeniikan tavoitteiden toteuttamiseksi. Kun yleinen mielipide hyväksyisi tämän politiikan, sitä alettaisiin toteuttaa.[8]

Galton ei itse koskaan julkaissut kovinkaan yksityiskohtaisia toimenpide-ehdotuksia. Hän ehdotti ihmisten jakamisen kolmeen luokkaan. Ensimmäisessä luokassa olisivat ne, joilla on erityisen paljon ”arvokkaita” ominaisuuksia. Kolmannessa luokassa olevilla ihmisillä näitä ominaisuuksia olisi kaikkein vähiten, ja keskimmäinen luokka olisi näiden kahden väliltä. Galton ei määritellyt ryhmien suhteellisia kokoja. Galtonin mukaan ylimmän luokan hedelmällisyyttä tulisi parantaa ja alimman luokan hedelmällisyyttä rajoittaa. Keskimmäiseen ryhmään ei kohdistettaisi mitään toimenpiteitä. Galton nimitti eliitin hedelmällisyyden lisäämistä ”positiiviseksi eugeniikaksi”, ja huonoimman aineksen hedelmällisyyden rajoittamista ”negatiiviseksi eugeniikaksi”.[9]

Positiivisen eugeniikan toteuttamiseksi Galton ehdotti paikallisten eugeniikkayhdistysten perustamista. Niiden tehtävänä olisi löytää alueeltaan laadukkaita sukuja ja tukea näiden lisääntymistä taloudellisesti. Kyvykkäimmät yksilöt pitäisi myös tehdä tietoisiksi velvollisuudestaan lisääntyä.[10]

Älyllisesti ja moraalisesti heikoimman aineksen hedelmällisyyden vähentämiseksi Galton suositteli jonkinlaista pakottamista mutta ei tarkentanut millaista.[11]

Galton uskoi maahanmuutolla olevan eugenistisia vaikutuksia. Siksi hän kannatti kyvykkäiden maahantulon edistämistä ja huonon aineksen maastamuuton edistämistä. Galtonin aikaan muuttoliike tosin ei ollut Britanniassa kovin suurta.[12]

Menetelmät ja kohteetMuokkaa

Positiivisen eugeniikan keinoiksi on esitetty taloudellisia kannustimia ja verohelpotuksia. Saksassa valtio antoi vuosina 1934–1935 lainaa laadukkaiksi arvioiduille pariskunnille, ja laina lyheni jokaisesta synnytetystä lapsesta 25 prosentilla. Singaporessa käynnistettiin vuonna 1987 eugeniikalla perusteltu ohjelma, johon kuului verohelpotuksia korkeasti koulutetuille naisille heidän lapsilukunsa kasvattamiseksi.[13]

Ei-toivottuja syntymiä on eugeniikassa pyritty vähentämään yhtäältä tarjoamalla palveluja ja neuvontaa syntyvyyttä vähentävistä keinoista, kuten ehkäisystä, pidättyvyydestä, aborteista ja sterilisoinnista, ja toisaalta tarjoamalla kannustimia tai käyttämällä pakkokeinoja, kuten sakkoja tai pakkosterilisointia.[14]

Negatiiviset eugeniikkatoimet ovat Galtonin jälkeen olleet hyväosaisten huono-osaisia kohtaan harjoittamaa politiikkaa. Toimet ovat kohdistuneet köyhiin eli köyhäinapua saaviin; sairaisiin ja vammaisiin, kuten alkoholiriippuvaisiin, kuuroihin, epileptikkoihin, Huntingtonin tautia sairastaviin, kehitysvammaisiin, skitsofreenikkoihin ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaviin; rikollisina pidettyihin kuten seksityöntekijöihin ja seksuaalirikollisiin; irtolaisiin eli työttömiin ja asunnottomiin; sekä stigmatisoituihin etnisyyksiin kuten romaneihin, alkuperäiskansoihin ja juutalaisiin.[15][16]

Sterilointilakien hyväksymistä on edesauttanut niiden etäisyys lainlaatijoiden omaan elämään; ne on laadittu "muita, kelvottomia ihmisiä varten", ei kansanedustajia itseään, heidän perheenjäseniään, tai heidän näkökulmastaan täysipäisinä ja täysivaltaisina pidettyjä kansalaisia varten. Esimerkiksi Suomessa suuri osa ihmisistä, jotka olivat pakkosterilointilain kohteina, eivät voineet vaikuttaa lain syntyyn, koska heidät oli jo aiemmin syrjäytetty poliittisesta päätöksenteosta. Toimeentuloonsa tukea tarvitsevat tai suljetuissa laitoksissa kuten psykiatrisissa sairaaloissa asuvat ihmiset eivät olleet lakien laatimisen aikaan äänioikeutettuja.[15]

HistoriaMuokkaa

VarhaishistoriaMuokkaa

Kreikkalainen filosofi Platon kuvasi teoksessaan Valtio (378 eaa.) yhteiskuntaa, jossa harjoitetaan valikoitua pariutumista.[17] Platon ehdotti, että viranomaiset valvoisivat lisääntymistä. Hän ehdotti, että valinta suoritettaisiin lavastetulla, hallinnon valvomalla arvonnalla, jotta ihmisten tunteet eivät pahoittuisi valintaperusteiden tietämisestä.

Italialainen filosofi ja runoilija Tommaso Campanella kuvaili teoksessa Aurinkokaupunki (1623) utopian, jossa vain yhteiskunnan eliitti sai lisääntyä.[17]

Nykyaikaisen eugeniikan synty 1800-luvullaMuokkaa

Vuonna 1865 Gregor Mendel löysi perinnöllisyyttä säätelevät peruslait, minkä myötä opittiin miten fyysiset ominaisuudet periytyivät kahdelta vanhemmalta. Tieto periytyvyydestä yhdessä Charles Darwinin evoluutioteorian synnyttämän sosiaalidarvinismin nousun kanssa tarjosi eugeniikalle tieteelliset perusteet ihmiskunnan kohentamiseen valikoidun pariutumisen keinoin. Eugeenikkojen mukaan luonnolla oli kasvatusta paljon suurempi merkitys ihmiskuntaan.[17]

Nykyaikaisen eugeniikan perusti englantilainen tilastotieteilijä, biologi ja psykologi Sir Francis Galton 1800-luvun loppupuolella. Hän keksi myös nimityksen eugeniikka (engl. eugenics). Galton julkaisi eugeniikasta useita artikkeleita ja kirjoja vuosien 1865–1911 välillä. Kirjoituksissaan Galton laati eugeniikan periaatteet ja hahmotteli niitä toteuttavia käytäntöjä.[18]

Konkretisoituminen 1900-luvullaMuokkaa

1900-luvun alussa eugeniikasta tuli vakava tieteenala, jota harjoittivat niin biologit kuin yhteiskuntatieteilijätkin. He pyrkivät selvittämään, missä määrin ihmisten yhteiskunnallisesti merkittävät ominaisuudet periytyvät: etenkin älykkyyttä ja tiettyjä poikkeavia käyttäytymispiirteitä tutkittiin. Eugeniikkakeskustelua käytiin myös paljon tieteen ulkopuolella ympäri maailmaa, ja se vaikutti yhteiskuntapolitiikkaan monessa maassa.[17]

Galton oli rahoittanut eugeniikan tutkimusviran, ja hän jätti testamentissaan rahaa Lontoon University Collegen eugeniikan oppituolille, joita alkoi hoitaa myöhemmin Karl Pearson. Pearsonin mukaan köyhien korkea syntyvyys uhkasi sivilisaatiota, ja hän halusi "ylempien" rotujen syrjäyttävän "alemmat".[17]

Galtonin teoriat ja hänen ehdottamansa toimenpiteet saivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä laajaa kannatusta sen ajan biologien, geneetikkojen ja yhteiskuntatieteilijöiden sekä valistuneiden maallikoiden joukossa. 1900-luvun puoliväliin mennessä eugeniikka oli yleisesti hyväksyttyä kehittyneessä maailmassa Neuvostoliittoa lukuun ottamatta, sillä Neuvostoliitossa genetiikka oli ideologisista syistä kiellettyä.[19] Eugeniikan edistämisyhdistyksiä perustettiin Ison-Britannian ja Yhdysvaltain ohella myös muualle Eurooppaan ja Amerikkaan sekä Japaniin.[20]

1900-luvun alkupuolella eugeniikka oli etenkin vasemmiston suosiossa. Muun muassa presidentti Theodore Roosevelt, H. G. Wells, Emma Goldman, George Bernard Shaw, Harold Laski, John Maynard Keynes sekä marxilaiset biologit J. B. S. Haldane ja Hermann Joseph Muller olivat sen puolestapuhujia, kun taas monet kristilliset konservatiivit pitivät eugeniikkaa tieteellisen eliitin yrityksenä "leikkiä Jumalaa." [21]

Monissa maissa, joskaan ei Britanniassa, alettiin järjestelmällisesti sterilisoida älyllisesti heikkolahjaisia ihmisiä. Suomessa ja Ruotsissa pakkosterilointilainsäädäntö omaksuttiin 1930-luvulla. Lisäksi syntyvyydensäännöstelyä ja ehkäisyvalistusta alettiin kohdentaa huonoksi katsottuihin ihmisryhmiin.[22]

BritanniassaMuokkaa

Galtonin kotimaassa Britanniassa eugeniikka hyväksyttiin jo 1800-luvun lopulla. Galtonin tukijoiksi ilmoittautuivat muun muassa Charles Darwin ja Herbert Spencer. Britanniassa perustettiin vuonna 1907 Eugenistinen kasvatusyhdistys (Eugenic Education Society, myöhemmin Eugenics Society). Tärkein eugeniikan edistäjä Britanniassa vuosisadan alussa oli Karl Pearson. Suurin osa Britannian johtavista biologeista ja yhteiskuntatieteilijöistä aina 1960-luvulle asti kannatti eugeenikkojen teorioita ja jakoi heidän pelkonsa länsimaiden geneettisestä heikkenemisestä. Heidän joukossaan olivat esimerkiksi DNA:n löytäjä ja nobelisti Francis Crick sekä filosofi Bertrand Russell.[23]

YhdysvalloissaMuokkaa

Yhdysvaltalainen jalostajajärjestö American Breeders’ Association perusti vuonna 1906 komitean edistämään eugeniikkatyötä. Vuonna 1910 perustettiin eugeniikan rekisteritoimisto Eugenics Records Office, joka toimi eugeniikkajulkaisujen ja eugeniikkatutkimuksen keskuksena. Monessa osavaltiossa otettiin 1910-luvulta alkaen käyttöön sterilisaatiolakeja. Yhdysvaltain eugeniikkayhdistys American Eugenics Society perustettiin vuonna 1923.[24]

Moni merkittävä yhdysvaltalainen biologi, geneetikko ja yhteiskuntatieteilijä kannatti eugeniikkaa 1960-luvulle saakka, ja moni teki myös alaan liittyvää tutkimusta. Heistä tunnetuimpia olivat esimerkiksi Charles Davenport, Hermann Muller, Linus Pauling ja William McDougall. Myös tieteen ulkopuolella eugeniikan kannatus oli laajaa. Eugeniikkatutkimusta tukivat 1920- ja 1930-luvuilla rahallisesti jotkin suuret säätiöt, kuten Carnegie-instituutti ja Rockefeller-säätiö.[24]

Monet ovat korostaneet sitä, että Yhdysvaltain 1920-luvulla säädetyt siirtolaislait (jotka uudistettiin kokonaan 1965) olivat eugenististen tavoitteiden motivoimat.[25]

SaksassaMuokkaa

 
Saksalainen Lebensborn-äitiyskoti, jollaisten avulla pyrittiin tukemaan "rodullisesti sopivia" aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan. Ohjelman nimissä siirrettiin miehitetyiltä alueilta tuhansia lapsia adoptoitavaksi Saksaan.

Saksan eugeniikkayhdistys perustettiin vuonna 1905, ja sen jäseniin kuului maan johtavia tieteilijöitä. Münchenin yliopistoon perustettiin vuonna 1923 rotuhygienian professuuri (sanalla rotu tarkoitettiin tuossa yhteydessä populaatiota). Vuonna 1927 Berliiniin perustettiin Keisari Vilhelmin instituutti, jonka aloja oli myös eugeniikka.[26]

Natsit käynnistivät Saksassa vuoden 1933 jälkeen oman eugeniikkaohjelmansa, jossa sterilisoitiin 300–400 henkisesti jälkeenjäänyttä saksalaista. Jotkut ovat väittäneet, että myös natsien toteuttamat juutalaisten joukkomurhat olivat eugenistisesti motivoituja, ja jotkut Saksan eugeenikoista olivatkin pitäneet juutalaisia vaarana saksalaiselle rotupuhtaudelle.[27]

Kommunistisessa TšekkoslovakiassaMuokkaa

Sosialistisen Tšekkoslovakian sterilisaatio-ohjelma oli suunnattu vammaisia lapsia synnyttäneisiin naisiin, mutta ainakin 1970-luvulla steriloitiin enimmäkseen romaneja.[28] Human Rights Watch raportoi, että Tšekkoslovakian kommunistiaikana steriloitiin huomattava määrä romaneja.[29] Osa näistä raportoi tulleensa steriloiduksi sektion yhteydessä antamatta suostumustaan, osa tulleensa painostetuksi sterilointiin.[29] Hallituksen romanikysymyksen komission muistiossa painotettiin romanien steriloinnin tärkeyttä ja valitettiin, että "takapajuisetkin romaninaiset osaavat laskea" saavansa lapsista enemmän rahaa valtiolta kuin steriloinnista, joten sterilointikorvausta pitää nostaa.[29]

RuotsissaMuokkaa

Ruotsiin perustettiin maailman ensimmäinen rotubiologinen instituutti. Ruotsalaisten kiinnostus omaan rotuunsa ja sen parantamiseen oli saanut vahvistusta Yhdysvalloista, missä ajateltiin pohjoisen ja erityisesti ruotsalaisten edustaman rodun olevan kaikkein arvokkain. Lisäksi Pohjoismaissa vallalla ollut valtiokeskeinen politiikka asetti valtion edun yksilön edun edelle. Sosialidemokraattien valtaannousun jälkeen Ruotsissa tuli 1934 voimaan sterilisaatiolaki.[30] Ruotsi steriloi noin 63 000 epäsopiviksi katsomaansa eugeniikkaohjelmassaan vuosien 1935–1975 aikana.[30] Näistä noin 27 000 steriloitiin vastoin omaa tahtoa tai siihen painostettuna.[31] Steriloiduissa yliedustettuja olivat naiset (93 %), työväenluokka, romanit, tummaihoiset, mielenterveysongelmaiset ja kehitysvammaiset.[32] Vallassa olleiden sosiaalidemokraattien kansanedustaja Karl Johan Olsson julisti vuonna 1941: "Luulen, että on parempi mennä vähän liian pitkälle kuin ottaa riski epäkelpojen ja heikkomielisten jälkeläisten saattamisesta maailmaan".[32] Myös Ruotsin hyvinvointivaltion ideologit Gunnar Myrdal ja Alva Myrdal hyväksyivät eugeniikan.[32] Kirjassaan he totesivat, että 10–20 % kansasta on epäkelpoja. Ongelmana ovat mm. "imbesillit, moraalisesti vialliset ja muuten vaikean perinnöllisen rasitteen omaavat."[33]

SuomessaMuokkaa

Suomessa säädettiin vuonna 1935 laki, jonka mukaan vajaamielisiä ja mielisairaita voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten syiden perusteella.[34]

Vuonna 1950 säädetyn lain mukaan naisen oli halutessaan mahdollista keskeyttää raskaus, mikäli hänen itsensä tai lapsen isän vaikea perinnöllinen mieli- tai ruumiillinen sairaus periytyisi myös lapselle. Vuoden 1970 jälkeen sterilointi on ollut mahdollista vain asianomaisen pyynnöstä, tai hänen laillisen edustajansa hakemuksesta jos henkilö sairauden vuoksi on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloimisen merkityksen.[35][36][37]

Vuoden 1929 avioliittolain mukaan itsesyntyinen epilepsia oli esteenä avio­liitolle, paitsi jos tasavallan presidentti myönsi luvan. Kaksi synnynnäisesti kuuromykkää ei saanut mennä avio­liittoon keskenään.[38] Nämä rajoitukset olivat voimassa vuoteen 1969 saakka. Nykyään mikään perinnöllinen sairaus ei ole avioeste.[39][35][34]

Vastustuksen herääminen ja eugeniikan hylkääminenMuokkaa

Eugeniikan vastustusta alkoi ilmetä 1910-luvulla, ja se kiihtyi 1930-luvulla. Aluksi vastustus kohdistui usein syntyvyyden säännöstelyyn, ja se johtui yleensä uskonnollisista syistä. Yhdysvalloissa heräsi epäilyksiä eugeniikkaa kohtaan, kun natsi-Saksa alkoi toteuttaa rotuhygieniapolitiikkaansa hävittääkseen juutalaisia ja muita epäarjalaisia kansallisuuksia. Sen seurauksena yhdysvaltalainen ERO-eugeniikkavirasto lakkautettiin 1939.[17]

Toisen maailmansodan jäljiltä eugeniikka sai huonon maineen, ja monet sen entisistä kannattajista tuomitsivat sen epäonnistuneena näennäistieteenä. Sanaa alettiin poistaa järjestöjen ja julkaisujen nimistä: Annals of Eugenicsista tuli vuonna 1954 Annals of Human Genetics, ja Eugenics Quarterly -julkaisusta vuonna 1969 Social Biology. Vuonna 1973 Yhdysvallat alkoi lakkauttaa osavaltioidensa sterilisointilakeja. Toisaalta esimerkiksi Kiinassa kansallisia eugeniikkaohjelmia jatkettiin edelleen avoimesti.[17]

NykyäänMuokkaa

Ihmisillä on mahdollisuus keinohedelmöityksen yhteydessä hankkia spermanluovuttajan valinnan kautta jälkeläisilleen tiettyjä ominaisuuksia hiustenvärin, ruumiinrakenteen tai älykkyyden suhteen. Tällainen valikoiva perimään vaikuttaminen on Yhdysvalloissa yleisempää kuin Euroopassa.[30] Kiinassa geeniperimän jalostamiseen suhtaudutaan laajalti myönteisesti, ja ainakin Shenzhenissä tehdään valtion tukemaa tutkimustyötä älykkyysgeenien löytämiseksi, jotta vanhemmat pystyisivät valitsemaan niitä lapsilleen.[40]

Jotkut näkevät sikiötutkimuksissa eugeniikkaa, sillä niiden avulla lasten "laatuongelmia" kuten sairauksia ja kehityshäiriöitä tunnistetaan ja karsitaan.[41]

Eugeniikka viihteessäMuokkaa

Kirjailija Ilkka Remes on käsitellyt eugeniikkaa laajasti romaanissaan Pahan perimä (2007).

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Francis Galton: Eugenics: its definition, scope, and aims. The American Journal of Sociology. 1904. Galton.org. Viitattu 31.10.2014.
  2. Paasi, Anne: Geenitieto on valtaa (Arkistoitu sivu) 8.5.2007. Turun yliopisto. Viitattu 5.12.2014.
  3. Lynn 2001, s. 4–5.
  4. Lynn 2001, s. 5.
  5. Lynn 2001, s. 17.
  6. Lynn 2001, s. 5–7.
  7. Lynn 2001, s. 7–8.
  8. Lynn 2001, s. 8–10.
  9. Lynn 2001, s. 10–11.
  10. Lynn 2001, s. 11.
  11. Lynn 2001, s. 11–12.
  12. Lynn 2001, s. 12–13.
  13. Lynn 2001, s. 215–220.
  14. Lynn 2001, s. 165, 187.
  15. a b Suomessa pakkosteriloitiin tuhansia – taustalla rotuhygienia Studio55.fi. Viitattu 26.3.2016.
  16. Geenivirhe suvussa tekee elämästä julmaa arpapeliä HS.fi. Viitattu 26.3.2016.
  17. a b c d e f g Philip K. Wilson: eugenics Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.10.2014.
  18. Lynn 2001, s. 4.
  19. Lynn 2001, s. 18.
  20. Lynn 2001, s. 27–28. 32–35.
  21. Steven Pinker, The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature, 2002. ISBN 0-670-03151-8. sitaatti.
  22. Lynn 2001, s. 32–35.
  23. Lynn 2001, s. 19–23.
  24. a b Lynn 2001, s. 24–27.
  25. Jeremy Rifkin: Biotekniikan aika, Otava 1999 (ISBN 951-1-15987-9), alkuteos The Biotech Century, 1998
  26. Lynn 2001, s. 28.
  27. Lynn 2001, s. 28–30.
  28. "Romanit – Osmanien valtakunnan paimentolaisista Itä-Euroopan lähiöasukeiksi", Historia 2/2013, sivu 31.
  29. a b c Sterilization of Romani Women in the Communist Era, Human Rights Watch, in "“Struggling for Ethnic Identity: Czechoslovakia’s Endangered Gypsies”", August 1992.
  30. a b c Risto Alatarvas: Siniset silmät, vaalea tukka ja nuhteeton moraali eugeenikkojen tavoitteena 25.8.2010. Suomen Akatemia. Viitattu 31.10.2014.
  31. Steriliseringsfrågan i Sverige 1935 - 1975 Historisk belysning - Kartläggning - Intervjuer
  32. a b c Ruotsi oli rodunjalostuksen suurvalta 1920–30-luvuilla Helsingin Sanomat. 25.1.2015.
  33. Kris i befolkningsfrågan, folkupplaga, Gunnar ja Alva Myrdal, sivut 263-265.
  34. a b Suomessa steriloitiin tuhansia rotuhygieenisin syin Ilta-Sanomat 10.1.2009 Luettu 11.9.2017
  35. a b Arno Forsius: Eugeniikka Luettu 4.7.2008
  36. Steriloimislaki (283/1970), alkuperäinen versio vuodelta 1970
  37. Steriloimislaki nykyisin voimassa olevassa muodossaan
  38. Avioliittolaki (alkuperäinen versio vuodelta 1929), 12 §
  39. Avioliittolaki nykyään voimassa olevassa muodossaan (avioesteet katso 4 - 9 §)
  40. Aleks Eror: China Is Engineering Genius Babies 15.3.2013. Vice Media. Viitattu 31.10.2014.
  41. Pruuki, Heli: Kuka on potilas? Suomalaisen sikiöseulontakäytännön sosiaalieettistä tarkastelua (s. 15.) 2007. Helsingin yliopisto. Viitattu 13.4.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa