Tammikuun kihlaus on Suomen Työnantajain Keskusliiton 23. tammikuuta 1940 antama julistus, jossa se tunnusti ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä.[1] Osapuolet sopivat, että vastedes pyritään löytämään yhteisymmärrys neuvotteluteitse. Julkilausuma luettiin Yleisradion iltauutisissa 23. tammikuuta 1940 ja julkaistiin seuraavana päivänä sanomalehdissä. Tätä aiemmin vain kirjanpainajilla oli ollut työehtosopimus.[2]

Tammikuun kihlaus -kyltti Helsingin König-ravintolan edessä.

Sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm toimi aloitteen tekijänä ja hankkeen edistäjänä.[3] Fagerholmin mielestä kansakunnan eheytyminen edellytti työntekijöiden oikeuksien tunnustamista. Merkittävänä taustatekijänä oli käynnissä oleva talvisota ja kansallinen yhtenäisyys sotaponnistuksissa.[1]

Neuvottelujen tuloksena annettiin seuraava julkilausuma: "Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton edustajat ovat käyneet keskenään neuvotteluja, joiden tuloksena on sovittu, että sanotut keskusjärjestöt, todeten vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa, tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä".[3]

Merkitys ja hiipuminen muokkaa

Kihlaus oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta yllättäen se kesti vuosikymmeniä, jos tupo-järjestelmä tulkitaan sen seuraajaksi. Tupojen tapaisia keskusjärjestöneuvotteluja on käyty vielä 2000-luvullakin.[4]

Tammikuun kihlauksen merkitys on kiistanalainen. Osa tutkijoista antaa sille suuren arvon työmarkkinasuhteiden kehityksessä, mutta osa katsoo, että jo 1930-luvulla oli aloitettu monia keskusteluja työnantaja- ja työntekijäliittojen kesken, ja että varsinainen sopimusyhteiskunta syntyi vasta vuonna 1944. Jälkimmäisessä katsannossa ajatellaan tammikuun kihlauksen merkinneen vain järjestäytymisoikeuden tunnustamista, mutta työnantajien olleen haluttomia solmimaan yleisiä työehtosopimuksia.[5]

STK:n seuraaja Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti helmikuussa 2017, ettei se enää tee keskusjärjestösopimuksia, ja sanoi irti olemassaolevat 22 sopimusta.[6][7]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Työväenliikkeen historia: Tammikuun kihlaus 2008. SAK. Arkistoitu 21.5.2013. Viitattu 15.9.2009.
  2. Tupo - tammikuun kihlauksesta tupoihin SAK. Viitattu 15.9.2009.
  3. a b Ammattiosaston historiaa Web Archive (Turun kirjatyöntekijäin yhdistys 2008). Arkistoitu 18.6.2008. Viitattu 12.3.2021.
  4. Työmarkkinoilla tunteet pinnassa jo 80 vuotta – työnantajat ovat pyristelleet eroon tupoista, mutta silti niitä on tehty Helsingin Sanomat. 23.1.2020.
  5. Bergholm, Tapio: Sopimusyhteiskunnan synty I, s. 21–27. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20418-1.
  6. EK irtisanoi sopimukset – miten se vaikuttaa työehtoihisi? Työnantajat ja työntekijät täysin eri mieltä YLE.
  7. EK luopuu keskusjärjestösopimuksista, sopiminen jatkuu liittojen toimesta 15.2.2017. EK. Viitattu 4.11.2017.

Aiheesta muualla muokkaa