Luettelo Hämeenlinnan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikimedia-luetteloartikkeli

Luettelo Hämeenlinnan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Hämeenlinnassa olevat julkiset taideteokset, eli julkisilla paikoilla olevat pysyvät veistokset, patsaat, seinämaalaukset ja muistomerkit. Hämeenlinnan kaupunkiin liitettyjä kuntia ovat Hämeenlinnan maalaiskunta, Vanaja, Hauho, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos.

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Hämeenlinnan julkisesta taiteesta muokkaa

Hämeenlinnan vanhin julkinen taideteos on Robert Stigellin Karhut (1905) Aulangon näkötornin alapuolella. Muita koristeveistoksia kaupungissa ovat Gunnar Finnen 1920-luvulla syntynyt Ilves, Into Saxelinin alun perin 1920-luvulla valmistunut Herääminen ja Viktor Janssonin Nuoruus (1931). Aukusti Veuron vuonna 1940 syntynyt Vasikanjuottaja paljastettiin taidemuseon edustalla vuonna 1957.

Alpo Sailon Paavo Cajander (1933), Kalervo Kallion Työn muistomerkki (1937) ja Oskari Jauhiaisen Nahkurien ammattikunnan muistomerkki (1958) edustavat herooista klassismia. Aimo Tukiaisen Summan taistelun muistomerkki (1964) edustaa Tukiaisen Mannerheimin ratsastajapatsaan jälkeisenä aikana omaksumaa abstraktia veistossuuntausta.

Sankarillista modernismia ovat Harry Kivijärven Uno Cygnaeuksen muistomerkki (1965) ja Kain Tapperin Sibeliuksen kokovartaloveistos (1964).

Hämeenlinnan ympäristötaidetta ovat islantilaisen Rúrín postmoderni Time Concrete (1986) Vanajaveden rannalla, Kirsti Miilumäen Maanpäällinen osa (2001) Varikonniemessä ja Olli Larjon Paikka (2004) Hattelmalan päiväkodin pihalla. Kävelykadulla on graafisesta betonista tehty yhteistyöteos Marjukka Vainion kolmiosaisesta kasviaiheisesta kuvasta sekä Riitta ja Olli Jalosen teksteistä. Olli Jalonen on lisäksi toteuttanut Hämeenlinnaan kolmiosaisen aurinkoaiheisen ympäristötaideteoksen, jonka osat sijoittuvat eri puolille kaupunkia.

Taideteokset ja muistomerkit muokkaa

Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia ja muistomerkkejä sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Alueessa on aluksi pitäjä ennen 2009 kuntaliitoksia: Hämeenlinna, Hauho, Kalvola, Lammi, Renko tai Tuulos. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).

Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
Aleksanteri II:n ratsailta jalkautumisen muistokivi[1] Kaupunginpuistossa ns. Larin-Kyöstin kotitalon ohi kulkevan tien varressa, talolta Vanajaveden suuntaan Hämeenlinna 61.0112°N, 24.4485°E  
Alvon torppareiden muistomerkki[2][3][4] Sankolantieltä ajetaan Alvontietä noin 2 km, Vanhakartano; Alvontie 200 Lammi 61.113°N, 25.0258°E 1960  
Antti Nurmesniemen muistolaatta[1] Raatihuoneenkadulta Palokunnankadulle mentäessä aivan portaiden yläpäässä, Linnankatu 6 Hämeenlinna, Keskusta 60.996°N, 24.4672°E 1998  
Aurinkolinnut[5] Virvelin Päivätoimintakeskuksen ulkoseinä, Ansarikuja 1 A Hämeenlinna 60.9839°N, 24.4673°E 2010  
Emanuel Kanajärven muistomerkki[6] Kanajärven talon itäpuolella, Kanajärventie 90 Kalvola, Kanajärvi 60.9344°N, 24.0164°E Urho Heinänen 1964
Giants[7][5] Verkatehtaan seinä Hämeenlinna 60.9972°N, 24.4782°E Katajamäki, AimoAimo Katajamäki 2007  
Hautausmaan vihkikivi, Ahvenisto[8] Ahveniston hautausmaa; alue 10, eteläosassa; Ahvenistontie 18 Hämeenlinna, Ahvenisto 60.9896°N, 24.4227°E  
Harjulan kanavan muistokivi[9] Ekojärven ja Kuohijärven välissä, hakkaus "Kusta Hariula v. 1863" luonnonkivessä kanavan rannassa; Porraskoskentie 613 (karttalinkki likimääräinen) Lammi 61.2038°N, 24.9465°E
Heikki Videnin muistokivi[10] Vuolijoki (karttalinkki likimääräinen) Hauho 61.2676°N, 24.4611°E
Herääminen[11][12] Laivarannanpuisto, Arvi Kariston kadun varrella Hämeenlinna, Keskusta 60.9982°N, 24.471°E Saxelin, IntoInto Saxelin ja Sahlberg, OlaviOlavi Sahlberg 1957 (n. 1925)    
Hugo Standertskjöldin muistomerkki[13] Aulanko, Aulangon puistossa tenniskenttien lähellä, Aulangontie 91 Hämeenlinna, Aulanko 61.0207°N, 24.4475°E    
Huojuva askel[14] Taidemuseon Lohrmann-rakennuksen edusta Hämeenlinna 60.998°N, 24.4755°E Kauhanen, PekkaPekka Kauhanen 1990  
Hämeen 25. reservikomppanian 1883-1899 muistomerkki[3][15] Vanhakartano, Mainiementie 25 Lammi 61.1077°N, 24.9931°E[16] Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1969    
Hämeenlinna ennen ja nyt[17][5][18] Ystävyydenpuisto, Arvi Kariston katu 3:n kohdalla Hämeenlinna, Keskusta 60.997°N, 24.4718°E Veuro, JaakkoJaakko Veuro 1967    
Hämeenlinna graffiti[5] Verkatehdas, Keinusaarentien puoli, sisäpiha Hämeenlinna 60.9974°N, 24.4778°E Autere, JaakkoJaakko Autere ja Hakanen, JukkaJukka Hakanen 2012  
Hämeenlinnan ensimmäisen kirkon muistokivi[19][20] Linnan kasarmilla, kaupunginpuiston puoleisessa päädyssä, kasarmin reunamilla olevan puisen asuintalon edustalla olevan sireeniaidan keskellä Hämeenlinna 61.0074°N, 24.4546°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1939  
Hämeenlinnan ensimmäisen sotilaskodin muistolaatta[19] Raatihuoneenkatu 1 Hämeenlinna 60.9972°N, 24.4706°E Kuusisto, AnttiAntti Kuusisto 2008  
Hämeenlinnan maakunta-arkiston graafinen betoniseinä[5] Aittatie 2 Hämeenlinna 60.9994°N, 24.4792°E Katajamäki, AimoAimo Katajamäki 2009  
Hätilän kivi[19] Viipurintieltä katsottuna Hätilän S-marketin takana, puistoalueella; Hätilänkatu 1 Hämeenlinna, Hätilä 61.003°N, 24.4865°E 1960  
Hätilän vuoden 1940 pommituksen uhrien muistokivi[19] Tuomelankatu 19 Hämeenlinna, Hätilä 61.007°N, 24.4798°E 2000  
Iittalan maamerkki[21] Kiertoliittymässä Iittalan keskustassa, Iittalantie 140 Kalvola, Iittala 61.0912°N, 24.1349°E Markunpoika, TuomasTuomas Markunpoika 2021  
Ilmavalvontalottien muistolaatta[22] Aulangon näkötorni Hämeenlinna, Aulanko 61.0223°N, 24.4702°E 2010    
Ilves[23][24] Raatihuoneenkatu 17 Hämeenlinna, Keskusta 60.9961°N, 24.4652°E Finne, GunnarGunnar Finne 1929    
J. K. Paasikiven muistolaatta[1] Lyseon seinä, Linnankatu 12-14 Hämeenlinna, Keskusta 60.997°N, 24.467°E 1959  
Jean Sibeliuksen muistolaatta lyseolla[1] Lyseon seinä Linnankatu 12-14 Hämeenlinna, Keskusta 60.997°N, 24.4652°E 1960  
Jean Sibelius (Nuori Sibelius)[25][26] Sibeliuksenpuisto Hämeenlinna, Keskusta 60.9983°N, 24.4641°E Tapper, KainKain Tapper 1964    
Jouset[27][28] (myös Kehityksen kaaret) Keksikatu 2-4 Hämeenlinna, Kantola 60.9815°N, 24.4953°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1963  
Jääkäripatteriston tykkimuistomerkki[29][30] Suomenkasarmi, Turuntien varrella Hämeenlinna, Myllymäki 60.9939°N, 24.4536°E Aitola, HeikkiHeikki Aitola 1976  
 
 
Jääkäritykistörykmentin muistolaatta Suomenkasarmi Turuntie 2 Hämeenlinna, Myllymäki 60.9936°N, 24.4523°E 1976  
Kaatuneiden metsureiden muistopatsas[3][31] Evon metsäopiston piha, Saarelantie 1 Lammi 61.1961°N, 25.1082°E 1936, 1946
Kansalaissodassa teloitettujen n. 50 hengen muistoksi[32] Mattilanhaka, Kilintie 21 (polun pää), Hauhontaka Hauho 61.119°N, 24.541°E 1940-1950-luku  
Kansalaissota 1918 punaisten muistomerkki, Kalvola[33][34] Kalvolan hautausmaa Kalvola 61.0953°N, 24.1077°E 1949    
Kansalaissota 1918 punaisten muistomerkki, Renko[35][36] Rengon kirkon hautausmaa Renko 60.8943°N, 24.2867°E 1920-luku    
Karhut[37][12] Aulangonvuoren juurella näkötornin alapuolella Hämeenlinna, Aulanko 61.0223°N, 24.4706°E Stigell, RobertRobert Stigell 1906    
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Hauho[38] Hauhon kirkon pihassa Hauho 61.1713°N, 24.5581°E 1953[39]  
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Vanaja[40] Vanajan hautausmaa, kirkon itäpuolella, Uusimaa-alue; Hautausmaantie 1 Hämeenlinna, Vanaja 60.9792°N, 24.5048°E 1957[41]  
Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi[19] Kirkkopuistossa, Hallituskadun puolella, Kirkkorinne Hämeenlinna, Keskusta 60.9972°N, 24.4667°E 1954  
Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi, Kalvola[42] Kalvolan kirkon pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella puistossa, Iittalantie 300 Kalvola 61.0957°N, 24.1124°E 1953    
Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi, Renko[42][36] Sankarihauta-alueen vieressä Renko 60.8945°N, 24.2863°E 1954  
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, Lammi[43][44] Lammin kirkon hautausmaa, Katariinantie 2 Lammi 61.0801°N, 25.0135°E Leppänen, VeikkoVeikko Leppänen 1954  
Kartio[45][46] Palvelu- ja pysäköintilaitos Pööli, Vanainkatu 1 Hämeenlinna, Asemanseutu 61.0024°N, 24.4757°E Külm, NeemeNeeme Külm 2020  
Katovuoden uhrien muistomerkki Vanajan hautausmaa, kirkon pohjoisseinustalla, Hautausmaantie 1 Hämeenlinna, Vanaja 60.979°N, 24.5032°E  
Kauas pilvet[5] Ohutlevykeskuksen ulkoseinä, Visakaarre 9 Hämeenlinna 60.9774°N, 24.48°E Lehtonen, KatiKati Lehtonen 2015  
Kevät[47] Hotelli Punaportin edusta, Hattelmalantie 25 Hämeenlinna, Kankaantaka 60.986°N, 24.4416°E Peltokangas, MattiMatti Peltokangas 1988    
Kohtaaminen[48] Kävelykatu, Raatihuoneenkatu Hämeenlinna, Keskusta 60.9953°N, 24.461°E Kukkonen, PerttiPertti Kukkonen 2004    
Konerytmi[49][20] Koulutuskeskus Tavastia, Puistokaarre 3:n kohdalla Hämeenlinna, Myllymäki 60.9886°N, 24.4475°E Heino, RaimoRaimo Heino 1971    
Kotirintamanaisten muistomerkki[50] Kalvolan sankarihautausmaa, Iittalantie 300 Kalvola 61.0958°N, 24.1078°E Ilveskoski, PenttiPentti Ilveskoski ja Eerola, UllaUlla Eerola 2014    
Kullervo[51][30] Kaupunginkirjaston edusta, Lukiokatu 2 Hämeenlinna, Keskusta 60.9995°N, 24.4667°E Terno, NinaNina Terno 1983    
Kuurilan junaturman muistokivi[52] Kuivassaarentie Kalvola 61.112°N, 24.0681°E 2017    
Lammin Kataloisten muistopatsas[53][3][54] Kataloisten seurantalon piha, Kataloistentie 553 Lammi, Kataloinen 61.0291°N, 24.9148°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen ja Martin, WilaWila Martin 1920  
Lammin vanhan pappilan muistokivi (Lammin biologinen asema)[55] Lammin vanhan pappilan alue, Pääjärventie 320 (karttalinkki likimääräinen) Lammi 61.0542°N, 25.0404°E
Larin-Kyösti[56][57] Toripuisto, Raatihuoneenkadun puolella Hämeenlinna, Keskusta 60.9967°N, 24.4662°E Hovi, MikkoMikko Hovi 1962    
Larin-Kyöstin syntymäkodin sija[58][28] Tampereentie, Vanhankaupunginlahden kohdalla Hämeenlinna, Ojoinen 61.0075°N, 24.4516°E Veuro, AukustiAukusti Veuro 1949    
Lasten muistolle, Ahvenisto[8] Ahveniston hautausmaa; alue 47, eteläosassa; Ahvenistontie 18 Hämeenlinna, Ahvenisto 60.9888°N, 24.4191°E  
Lehdesmäen muistokivi[59] Lehdesmäen sillan läheisyydessä, Lehdesmäentien ja Joentien risteyksessä Hauho 61.1929°N, 24.639°E  
 
Lehmäpatsas[60] Hauhontie 11 Hauho 61.1724°N, 24.5616°E 2022  
Linjaali[61] Kävelykatu, Raatihuoneenkatu Hämeenlinna, Keskusta 60.9955°N, 24.4618°E Jalonen, OlliOlli Jalonen, Jalonen, RiittaRiitta Jalonen ja Vainio, MarjukkaMarjukka Vainio 2004  
 
 
Maaherranpuiston vihkimisen muistomerkki[19] Pääkirjaston ja Vanajaveden väliin jäävällä alueella olevassa puistossa, Rauhankatu 31 Hämeenlinna, Keskusta 61°N, 24.4672°E 1997  
Maanpuolustuskivi[19] Linnan kasarmilla, lippukentän laidalla Hämeenlinna 61.0048°N, 24.4564°E 1992  
Maanpäällinen osa[62] Varikonniemi Hämeenlinna, Keinusaari 61.0014°N, 24.4717°E Miilumäki, KirstiKirsti Miilumäki 2001    
Mannerheim-ristin ritarien muistomerkki[63] Kalvolan sankarihautausmaa, Iittalantie 300 Kalvola 61.096°N, 24.1082°E Hakala, MattiMatti Hakala ja Kallionpää, OivaOiva Kallionpää 2004    
Martti Skytten patsas[64][38] Hauhon museon edustalla, Hauhon kirkon pihapiirissä Hauho 61.1719°N, 24.5585°E Wirkkala, IlmariIlmari Wirkkala 1958    
Memory waves[5] G-talon päätyseinä, Kampuskaarre 1 Hämeenlinna, Kankaantausta 60.9801°N, 24.4747°E HAMK:n lasi- ja keramiikkamuotoilun opiskelijat 2017  
Mika Aholan muistomerkki[65] Hämeenlinnan Areenan ulko-oven vieressä Hämeenlinna 61.005°N, 24.4313°E 2018  
Muistoreliefi sotalapsille[19] Rautatieasemalla raiteiden puoleisessa ulkoseinässä Hämeenlinna, Keinusaari 61.0024°N, 24.4783°E Männistö, JariJari Männistö 2005  
Muraali, viljasiilot[66][67][7][5] Viljasiiloissa, Keksikatu 2 Hämeenlinna, Kantola 60.9826°N, 24.4973°E Helten, Guido vanGuido van Helten 2017    
Musta aurinko[68] Verkatehtaan Lasipihan lattia (sisätiloissa, pääsy rajoitetusti), Paasikiventie 2 Hämeenlinna, Keinusaari 60.9975°N, 24.4768°E Jalonen, OlliOlli Jalonen, Larjo, OlliOlli Larjo ja Taulu, AnssiAnssi Taulu 2007    
Muualle haudattujen muistelupaikka, Ahvenisto[69][8] Ahveniston hautausmaa; alue 14, keskivaiheilla; Ahvenistontie 18 Hämeenlinna, Ahvenisto 60.9896°N, 24.4224°E  
Muualle haudattujen muistelupaikka, Renko[36] Rengon kirkon vieressä Renko 60.8939°N, 24.2867°E  
Myötätuuli[70] Pellavatie 2 Hämeenlinna, Kankaantaka 60.9873°N, 24.4393°E Perko, ReijoReijo Perko 2009  
Nahkurien ammattikunnan muistomerkki (Karvari, Nahkuri)[71][72][73] Postitalon edusta, Palokunnankatu 15 Hämeenlinna, Keskusta 60.9948°N, 24.4637°E Jauhiainen, OskariOskari Jauhiainen 1958    
Niemisen veljesten muistokivi[74] Kuittila, Eskolankulma, Härkätien varrella Renko 60.8937°N, 24.2577°E 1965[75]  
Nuoruus[76][77] Kirjaston puisto, Raatihuoneenkadun ja Saaristenkadun kulma Hämeenlinna, Keskusta 60.9952°N, 24.4593°E Jansson, ViktorViktor Jansson 1967 (1931)    
Nälkään kuolleiden muistokivi[19] Vanha hautausmaa, Turuntien varrella Hämeenlinna, Kauriala 60.9945°N, 24.4527°E Hämeenlinna  
Olympialaisten maahockeyotteluiden muistolaatta[19] Kaurialan kentän katsomon seinässä, Brahenkadun puolella; Brahenkatu 4 Hämeenlinna, Kauriala 60.9935°N, 24.4407°E 1988  
Ormanneito[78] Untulan ranta Lammi 61.0944°N, 24.9956°E Hossi, RaimoRaimo Hossi 2007  
Otto Rehbinderin muistolaatta ja muistokivi[1] Kaupunginpuistossa Hämeenlinna 61.0103°N, 24.4514°E Veuro, AukustiAukusti Veuro 1951  
Paavo Cajander[79][80] Toripuisto, Hallituskadun puolella Hämeenlinna, Keskusta 60.9968°N, 24.4658°E Sailo, AlpoAlpo Sailo 1933    
Paikka[81][5] Hattelmalan päiväkodin piha, Lehmusrinne 3 Hämeenlinna, Kankaantausta 60.9804°N, 24.4768°E Larjo, OlliOlli Larjo 2004    
Punainen aurinko[68] Harvoilanmäen asuntomessualue, Honkarinne 22 Hämeenlinna, Mäskälä 61.0071°N, 24.5345°E Jalonen, OlliOlli Jalonen, Larjo, OlliOlli Larjo ja Taulu, AnssiAnssi Taulu 2007    
Punaisten hauta, Alvettula[82][83] Väinöläntie 23 Hauho, Alvettula 61.1994°N, 24.4898°E    
Punaisten joukkohaudan muistokivi 1 (Ahvenisto I)[84][85] Ahvenistonjärvelle johtavan tien vasemmalla puolella, tien varressa olevan supan suunnalla polun päässä. Haudalle johtaa myös jyrkkä polku hautausmaan oikeasta peräkulmasta. Hämeenlinna 60.9901°N, 24.4251°E  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 2 (Ahvenisto II)[84][85] Ahvenistonjärvelle johtavan tien vasemmalla puolella, kiven luo johtaa portaat ja polku tien reunasta. Kaksi hautaa vierekkäin. Haudalle johtaa myös jyrkkä polku hautausmaan oikeasta peräkulmasta. Hämeenlinna 60.991°N, 24.4233°E 1940  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 3 (Ahvenisto III)[84][85] Ahvenistonjärvelle johtavan tien vasemmalla puolella, kiven luo johtaa portaat ja polku tien reunasta. Kaksi hautaa vierekkäin. Haudalle johtaa myös jyrkkä polku hautausmaan oikeasta peräkulmasta. Hämeenlinna 60.991°N, 24.4232°E  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 4[84][86] Linnan kasarmin kaupunginpuiston puoleisessa päädyssä kävelytien varrella Hämeenlinna 61.0071°N, 24.4534°E  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 5[84][87] Viipurintien ja Myllypellontien risteyksessä Hämeenlinna, Idänpää 61.0031°N, 24.4941°E Sahlberg, OlaviOlavi Sahlberg 1947  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 6[84][88] Tampereentien ja Kärpäntien risteyksessä Hämeenlinna, Puistonmäki 61.0171°N, 24.436°E  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 7[84][89][90] Ahveniston hautausmaa; Alue 49, Ahvenistontie 18 Hämeenlinna, Ahvenisto 60.9905°N, 24.4194°E 1940  
Punaisten joukkohaudan muistokivi 8[84] Keskussairaalanmäellä lähellä vanhaa ortodoksikirkkoa, Ahvenistontie 20 Hämeenlinna 60.9878°N, 24.4149°E 1940  
Punaisten muistomerkki, Syrjäntaka[91][92][93] Ojatien ja Hosiolammintien risteys, Syrjäntaka Tuulos 61.1117°N, 24.8091°E 1967    
Punaisten muistomerkki, Konnari[94] Konnari, Turengintie 17 Lammi 61.0701°N, 25.0094°E 1950[95]  
Rakentajat (Sokkeli)[96][97] Lahdensivuntie 41, moottoritien ylittävän sillan kohdalla Hämeenlinna, Myllymäki 60.9924°N, 24.4555°E Juva, KariKari Juva 1973    
Rautatien 100-vuotismuistolaatta[19] Rautatieasemalla raiteiden puoleisessa ulkoseinässä Hämeenlinna 61.0023°N, 24.4785°E Veuro, JaakkoJaakko Veuro 1962  
Rautatien 125-vuotismuistomerkki[19] Rautatieaseman edessä Hämeenlinna 61.0022°N, 24.4781°E 1987  
Rengosta v. 1939-1945 sotaan lähteneiden muistokivi[98][74] Paloaseman pihalla, Rengonraitti Renko 60.8921°N, 24.3021°E 1991    
Saksalaisten hauta[99][93] Pannujärvellä, Tuuloksentie 2033 Tuulos 61.0909°N, 24.7988°E 1919  
Sankarimuistomerkki, Ahveniston hautausmaa[100] Ahveniston sankarihautausmaa, Ahvenistontie 18 Hämeenlinna, Ahvenisto 60.99°N, 24.4231°E Veuro, AukustiAukusti Veuro 1950    
Sankarimuistomerkki, Hauhon kirkko[101] Hauhon kirkon sankarihautausmaa Hauho 61.1711°N, 24.5587°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1949    
Sankarimuistomerkki, Kalvola (Elämän laiva)[102][103] Kalvolan sankarihautausmaa, Iittalantie 300 Kalvola 61.0958°N, 24.1081°E Wirkkala, TapioTapio Wirkkala 1959    
Sankarimuistomerkki, Lammin kirkko[43][104] Lammin kirkon sankarihautausmaa, Katariinantie 2 Lammi 61.0803°N, 25.0137°E Filén, EmilEmil Filén 1948    
Sankarimuistomerkki, Rengon kirkko[36][105][106] Rengon kirkon sankarihautausmaa Renko 60.8945°N, 24.2865°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1951    
Sankarimuistomerkki, Tuuloksen hautausmaa[107][108] Tuuloksen sankarihautausmaa, Vuorentaustantie 1 Tuulos 61.1482°N, 24.7854°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1948    
Sankarimuistomerkki, Vanajan kirkko[109][40] Vanajan hautausmaa, kirkon itäpuolella, Uusimaa-alue; Hautausmaantie 1 Hämeenlinna, Vanaja 60.979°N, 24.5049°E Teräsvirta, EinariEinari Teräsvirta 1949    
Sininen aurinko[68] Poltinahon asuinalue, Kruununkadun ja Rakuunankadun risteys Hämeenlinna, Ahvenisto 60.9915°N, 24.4351°E Jalonen, OlliOlli Jalonen, Larjo, OlliOlli Larjo ja Taulu, AnssiAnssi Taulu 2007    
Smells like teen spirit[110][7][5] Viipurintien sillan alla rautatien lounaispuolella Hämeenlinna 61.0005°N, 24.4817°E Mäenpää, TeemuTeemu Mäenpää ja Somervuori, KimKim Somervuori 2016  
Sota ja rakkaus Kirjastonpuisto Hämeenlinna, Keskusta 60.995°N, 24.4587°E Torkkeli, TiinaTiina Torkkeli, 2019    
Sotiemme veteraanien muistomerkki, Iittala[111][103] Väinö Salmen puisto Iittalan keskustassa, Lasimestarintie 1 Kalvola, Iittala 61.0907°N, 24.1296°E Kokko, ValtoValto Kokko 1994    
Sotiemme veteraanien muistomerkki, Kalvola[34] Kalvolan hautausmaa (karttalinkki likimääräinen) Kalvola 61.0955°N, 24.1109°E
Sotilaspoikareliefi[19] Linnan kasarmilla, lippukentän laidalla olevan rakennuksen nro 5 ulkoseinässä; Vanhankaupunginkatu Hämeenlinna 61.0051°N, 24.4557°E Heinemaa, JuhaniJuhani Heinemaa 1998  
Suihkukaivo[112] Kanta-Hämeen keskussairaalan edusta (aiemmin "Ahveniston parantola"), Ahvenistontie 20 Hämeenlinna 60.9876°N, 24.4139°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1956  
Summan risti[113] Kalvolan hautausmaa, Iittalantie 300 Kalvola 61.0957°N, 24.1078°E Wirkkala, TapioTapio Wirkkala ja Laine, KalleKalle Laine 1970    
Summan taistelun muistomerkki[114][28] Itsenäisyydenpuisto, Sibeliuksenkatu 22 Hämeenlinna, Keskusta 60.9991°N, 24.4621°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1964    
Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’-ampujapataljoonan muistokivi[8][115] Ahveniston hautausmaa; alue 23, aidan vieressä; Ahvenistontie 18 Hämeenlinna, Ahvenisto 60.9885°N, 24.4209°E 1937  
Suomen Weberin pisteen muistomerkki[116] Luopioistentien ja Vihavuodentien risteyksen pohjoispuolella, Sappee Hauho 61.2574°N, 24.7089°E 1995  
Syrjäntaan taistelujen muistomerkki[117][91][93] Syrjäntaka, Tuuloksen seurakuntakeskuksen takana kalliolla, Pappilantie 17 Tuulos 61.1195°N, 24.8291°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1968    
Time Concrete[118][5][119] Hotelli Vaakunan edusta, Mahlianpuisto Hämeenlinna, Keinusaari 60.9998°N, 24.4753°E Rúrí 1986    
Tres Colores[120] Miekkalinna poliisilaitos, sekä rakennuksen ulkopuolella että sisällä, Hattelmalantie 2 Hämeenlinna, Poltinaho 60.9901°N, 24.4384°E Matti Kalkamo 2013
Toramäen hauta[121] Metsäkulmantie 703 (karttalinkki likimääräinen) Hauho 61.1116°N, 24.5957°E
Trio[122][123] Jukolan tori Hämeenlinna, Voutila, Jukola 60.9849°N, 24.4175°E Smith, HowardHoward Smith 1992    
Työn muistomerkki, Viisarin alue[124][97] Vuorentaantien ja Vuorenharjuntien risteys Hämeenlinna, Pullerinmäki 61.0087°N, 24.396°E Kallio, KalervoKalervo Kallio 1937    
Uno Cygnaeuksen muistomerkki[125][28] Kaurialan yläaste, Torikatu 33 Hämeenlinna, Kauriala 60.9963°N, 24.4471°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1965    
Uusi lehti[126][7] Hyvinvointikeskus Sauvola (Kalvolan kirjasto), Sauvolan aukio 4 Kalvola, Iittala 61.0908°N, 24.1341°E Heikkilä, PetraPetra Heikkilä 2017  
Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleet, Lammi[127] Iso-Evo, Hallakorpi, pellolla tien reunasta matkaa 30m, Hallakorventie 27 Lammi 61.1711°N, 25.038°E 1970    
Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleet, Vanaja[128][84] Vanajan hautausmaa, Vanhamaa-alue, Hautausmaantie 1 Hämeenlinna, Vanaja 60.9785°N, 24.5035°E 1978    
Valkeakosken naiskomppanian hauta[129][38] Siikasentien kaakkoispuolella noin 100 m tiestä; Siikasentie 22, Mustila Hauho 61.2266°N, 24.7178°E 1968  
Vanhan ortodoksikirkon ja kirjaston muistolaatta[19] Kirjastokatu 1 Hämeenlinna, Keskusta 60.9952°N, 24.4587°E 2000  
Vapaussodan muistomerkki, Hauho[130] Hauhon hautausmaa Hauho 61.1588°N, 24.5909°E 1919  
Vapaussodassa kaatuneiden valkoisten muistomerkki, Hämeenlinna[131][19] Kirkkopuistossa, Raatihuoneenkadun puolella, Kirkkorinne Hämeenlinna, Keskusta 60.9967°N, 24.467°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1929    
Vapaussodassa kuolleiden saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkki[19] Vanha hautausmaa, Turuntien varrella Hämeenlinna 60.9945°N, 24.4528°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen ja Martin, WilaWila Martin 1921 (siirto 1962)  
Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Kalvolan kirkko[132] Kalvolan kirkko Kalvola 61.0955°N, 24.1127°E Evert Porila 1938    
Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Lammin kirkko[43][133] Lammin kirkon hautausmaa, Katariinantie 2 Lammi 61.0804°N, 25.0142°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen ja Martin, WilaWila Martin[134] 1920    
Vapaussota 1918 valkoisten muistomerkki, Rengon kirkko[135] Kolmen sodassa kuolleen muistomerkki Hakkolan sukuhaudalla Rengon kirkolla Renko 60.8945°N, 24.2867°E 1922  
Vapautemme hinta[136] Tuuloksen kauppakeskus Tuulonen, Tuulosentie 1 Tuulos 61.105°N, 24.8639°E 2005  
Vasikanjuottaja[137][138] Hämeenlinnan Taidemuseon edusta, Viipurintie 2 Hämeenlinna, Keinusaari 60.998°N, 24.475°E Veuro, AukustiAukusti Veuro 1954    
Veteraanimuistomerkki, Lammi[3][139] Lammin kirkolla, Katariinantie 2 Lammi 61.0802°N, 25.0147°E 1994[41]  
Veteraanimuistomerkki, Tuulos Syrjäntaka, Tuuloksen seurakuntakeskuksen takana kalliolla, Pappilantie 17 Tuulos 61.1195°N, 24.829°E  
Vihniön muistokivi, 1982 siirretyt[140][141][38] Vihniöntie 13 Hauho 61.1731°N, 24.5734°E  
Vihniön toveripatsas[140][141] Vihniöntie 13 Hauho 61.1731°N, 24.5733°E 1947    
Vuoden 1918 sankaripatsas[142] Hauhon kirkon pihassa, kirkon eteläisellä seinustalla Hauho 61.1713°N, 24.5586°E 1924[143]    

Muistolaatat muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Sirola, Anna: Puhukoon paatinen pylväs. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6.
  • Väriteos Henna Oy: Suomen muistomerkit osa VI Häme. Väriteos Henna Oy, 1996. ISBN 951971345X.
  • Kiuru, Uljas: Lammilaiset muistomerkit; Lammin kunta 1999;

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Henkilöiden muistolaatat; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Alvon torppareille muistomerkki 60 vuotta sitten; Keski-Häme 12.7.2020
  3. a b c d e Suomen muistomerkit, s. 91
  4. Kiuru s. 77-78
  5. a b c d e f g h i j k Taidepyöräilykierros Hämeenlinnassa; Visithame.fi
  6. Böök, Netta & Huttunen, Marko & Savolainen, Katja: Kanajärven restaurointileiri 2009, s. 21. Kallion Savo-seura; Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, 2010. ISBN 978-952-60-3047-0. ISSN 1797-352X. Arkkitehtuurin julkaisuja; 106.. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.3.2019).
  7. a b c d Muraalit Hämeenlinnassa; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. a b c d Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku / Tilat ja alueet; Kirkkomaa.fi
  9. Kiuru s. 61-62
  10. Google-kartta "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla"
  11. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Herääminen Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 27.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  12. a b Suomen muistomerkit, s. 39
  13. Hugo Standertskjöldin muistolaatta ja muistokivi Aulangolla Hämeenlinnan kaupunki. Arkistoitu 13.4.2018. Viitattu 12.4.2018.
  14. Taidekävely Hämeenlinnan keskustassa; Visithame.fi
  15. Kiuru s. 50
  16. Hämeen 25. reservikomppanian muistomerkki asiointi.maanmittauslaitos.fi.
  17. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Hämeenlinna ennen ja nyt Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Viitattu 23.7.2016.
  18. Suomen muistomerkit, s. 29
  19. a b c d e f g h i j k l m n o p Aiheiden muistolaatat; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. a b Suomen muistomerkit, s. 34
  21. Iittalan maamerkki on suomalaisen lasin koti; Iittalavillage.fi
  22. Ilmavalvontalottien muistolaatta; Sotamuistomerkit 1939-1945
  23. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Ilves Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  24. Suomen muistomerkit, s. 33
  25. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Jean Sibelius (Nuori Sibelius) Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Viitattu 23.7.2016.
  26. Suomen muistomerkit, s. 44
  27. Aimo Tukiainen Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 27.9.2020.
  28. a b c d Suomen muistomerkit, s. 38
  29. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Jääkäripatteriston tykkimuistomerkki Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  30. a b Suomen muistomerkit, s. 30
  31. Kiuru s. 69-76
  32. Kansalaissodassa teloitettujen n. 50 hengen muistoksi tyovaenliike.fi.
  33. Punaisten muistomerkki, Kalvola; Punaisten muistomerkit
  34. a b Kalvolan hautausmaa; Hameenlinna-vanajanseurakunta.fi
  35. Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki, Renko; Punaisten muistomerkit
  36. a b c d Rengon vanha hautausmaa; Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
  37. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Karhut Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Viitattu 23.7.2016.
  38. a b c d Suomen muistomerkit, s. 15
  39. Kaiverrus kivessä
  40. a b Vanajan hautausmaa; Hämeenlinna-Vanajan seurakunta (Arkistoitu – Internet Archive)
  41. a b Merkintä kivessä
  42. a b Virkki, Taisto: Karjalaan jääneiden vainajien muistokivet. Suvannon seutu, 2007, nro 7, s. 26-27. Sakkola-säätiö. Lehden verkkoversio (pdf). Viitattu 26.8.2020.
  43. a b c Lammin hautausmaa; Lammin seurakunta
  44. Kiuru s. 43-48
  45. Asemanseudun palvelu- ja pysäköintilaitos, Julkista taidetta Inaro. Viitattu 22.10.2020.
  46. Hämeenlinnas avati Eesti kunstniku Neeme Külma avaliku ruumi kunstiteos „Kartio” Eesti Kunstnike Liit. 15.10.2020. Viitattu 21.10.2020. (viroksi)
  47. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Kevät Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 25.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  48. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Kohtaaminen Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
  49. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Konerytmi Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  50. Kotirintamanaisten muistomerkki; Sotamuistomerkit 1939-1945
  51. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Kullervo Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  52. Sinikka todisti 7-vuotiaana rauhanajan tuhoisinta junaturmaa – kunta ja VR torppasivat muistomerkin, joten hän järjesti sen itse; Yle 15.3.2017
  53. T.E.K.: Lammin Kataloisten muistopatsas. Hämeen ilves, 1.5.1925, s. 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2019.
  54. Kiuru, s. 24-30
  55. Kiuru s. 58-59
  56. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Larin-Kyösti Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  57. Suomen muistomerkit, s. 36
  58. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Larin-Kyöstin syntymäkodin sija Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
  59. Lehdesmäen muistokivi; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
  60. Hämeen kovin veteraanikyntäjä tulee Pälkäneeltä – Hauhon kyntötapahtumassa ratkottiin mestaruus ja paljastettiin lehmäpatsas; Hämeen Sanomat 26.9.2022
  61. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Linjaali Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 9.8.2016. Viitattu 23.7.2016.
  62. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Maanpäällinen osa Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  63. Mannerheim-ristin ritarien muistomerkki; Sotamuistomerkit 1939-1945
  64. Skytten_patsas_ja_aukio; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
  65. Endurolegenda Mika Ahola sai näköisensä muistomerkin: lujan ja sitkeän – oman tiensä kulkija rakasti pyöräänsä; Yle 26.10.2018
  66. Nyt ne ovat valmiita! 21 upeaa seinämaalausta eri puolilla Suomea - mikä on suosikkisi?; Iltalehti 9.10.2017 (Arkistoitu – Internet Archive)
  67. Kantolan muraali; Visithameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  68. a b c Kolmen auringon kokonaisuus viimein valmis – Löydä historia, kosmos ja avain uuteen tietoon 2017. Yle. Viitattu 5.9.2017.
  69. Ahveniston hautausmaa; Hämeenlinnan seurakunnat (Arkistoitu – Internet Archive)
  70. Myötätuuli antaa vauhtia Tavastialle 26.9.2009. Yle. Viitattu 26.4.2020.
  71. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Nahkurien ammattikunnan muistomerkki (Karvari, Nahkuri) Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 27.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  72. Miki Wallenius: Poikajoukon terrorisoimasta Nahkuri-patsasta tehtiin Hämeenlinnassa entistä ehompi ja huligaaninkestävä Yle Uutiset Kotimaa. 12.6.2015. Yleisradio. Viitattu 15.8.2016.
  73. Suomen muistomerkit, s. 28
  74. a b Suomen muistomerkit, s. 116
  75. teksti kivessä
  76. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Nuoruus Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 12.7.2016. Viitattu 23.7.2016.
  77. Suomen muistomerkit, s. 32
  78. VisitLammi; Artikas.org
  79. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Paavo Cajander Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
  80. Suomen muistomerkit, s. 35
  81. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Paikka Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Viitattu 23.7.2016.
  82. Punaisten hauta ja muistomerkki Alvettulassa Häme-Wiki. Arkistoitu 28.12.2017. Viitattu 28.12.2017.
  83. Punaisten hauta, Alvettula; Punaisten muistomerkit
  84. a b c d e f g h i Punaisten joukkohautojen muistokivet; Hameenlinna.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  85. a b c Punaisten muistomerkki, Ahvenisto; Punaisten muistomerkit
  86. Punaisten muistomerkki, Linnankasarmi; Punaisten muistomerkit
  87. Punaisten muistomerkki, Idänpää; Punaisten muistomerkit
  88. Punaisten muistomerkki, Puistonmäki; Punaisten muistomerkit
  89. Ahveniston hautausmaan toverihauta; Punaisten muistomerkit
  90. Vuoden 1918 hauta-alue ja muistomerkki, Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku, kirkkomaa.fi
  91. a b Syrjäntaan taistelu; Häme-wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
  92. Punaisten muistomerkki; Syrjäntaka, Tuulos; Punaisten muistomerkit
  93. a b c Suomen muistomerkit, s. 166
  94. Punaisten muistomerkki, Konnari; Punaisten muistomerkit
  95. Kiuru, s. 91-95
  96. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Rakentajat (Sokkeli) Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 25.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  97. a b Suomen muistomerkit, s. 41
  98. Rengosta v. 1939 -1945 sotaan lähteneiden muistokiven paljastus. Sotaveteraani, 26.6.1991.
  99. Google Maps ryhmä "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla", Saksalaisten hauta
  100. Sankarihaudat, Ahveniston hautausmaan virtuaalipolku, kirkkomaa.fi
  101. Hämeenlinna, Hauho; Sotasampo
  102. Elämän laiva; Sotamuistomerkit 1939-1945
  103. a b Suomen muistomerkit, s. 183
  104. Kiuru s. 4-13
  105. Hämeenlinna, Renko; Sotasampo
  106. Suomen muistomerkit, s. 117
  107. Hämeenlinna, Tuulos; Sotasampo
  108. Tuuloksen hautausmaa; Lammin seurakunta
  109. HämeenlinVanaja (Hämeenlinna)|na, Vanaja; Sotasampo
  110. Teemu Mäenpää & Kim Somervuori upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 9.4.2019.
  111. Sotiemme veteraanien muistomerkki; Sotamuistomerkit 1939-1945
  112. Suomen muistomerkit, s. 31
  113. Summanristi; Sotamuistomerkit 1939-1945
  114. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Summan taistelun muistomerkki Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 9.8.2016. Viitattu 23.7.2016.
  115. Muistokivi Hämeenlinnaan haudatuille ent. Hämeen pataljoonan asevelvollisille. Häme, 6.9.1937, nro 102, s. 3. Hämeenlinna: Suomalainen kirjapaino oy. Artikkeli Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa. Viitattu 16.12.2023.
  116. Ruonaniemi, Antti: Väestöllinen keskipiste liikkuu kilometrin vuodessa, kun suomalaiset pakkautuvat pk-seudulle – "Jopa eteläisessä Suomessa alueet autioituvat" Yle Uutiset. 9.5.2019. Viitattu 29.6.2019.
  117. Antero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerkit, s. 139. Suomen sotilas, 1998. ISBN 9529872054.
  118. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Time Concrete Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  119. Suomen muistomerkit, s. 40
  120. Kalkamo, Matti et al.: 3 Colores (s. 122–123) Raw. 2021. Viitattu 5.2.2024.
  121. Google Maps ryhmä "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla", Toramäen hauta
  122. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Trio Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  123. Suomen muistomerkit, s. 45
  124. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Työn muistomerkki Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  125. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Uno Cygnaeuksen muistomerkki Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 26.3.2017. Viitattu 23.7.2016.
  126. Kantolan muraali 23.12.2020. Hämeenlinnan kaupunki, hameenlinna.fi. Viitattu 22.6.2021.
  127. Iso-Evo, Hallakorpi, Lammi Punaisten muistomerkit.
  128. Punaisten muistomerkki, Vanajan hautausmaa Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas.
  129. Valkeakosken naiskomppanian hauta; Punaisten muistomerkit
  130. Google Maps ryhmä "Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkit Hauhon seudulla", Vapaussodan muistomerkki
  131. Sirola s. 250
  132. Vapaussodan uhrien muistokivi Kalvolassa. Häme, 11.4.1938, s. 3. Hämeenlinna: Suomalainen Kirjapaino O/Y. Artikkeli Kansalliskirjaston digitaalisissa aineistoissa. Viitattu 5.3.2023.
  133. Kiuru s. 20-23
  134. Sirola s. 238
  135. Sirola s. 254
  136. Vapautemme hinta nousee talkoilla Tuulokseen; ESS 6.5.2005
  137. Niskanen, Inna (toim. Viherluoto, Päivi): Vasikanjuottaja Hämeenlinnan kaupunki. 2015. Arkistoitu 25.9.2015. Viitattu 23.7.2016.
  138. Suomen muistomerkit, s. 43
  139. Kiuru s. 79-90
  140. a b Vihniön toveripatsas; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
  141. a b Punaisten muistomerkki, Hauho; Punaisten muistomerkit
  142. Vuoden 1918 Sankari-patsas; Häme-Wiki (Arkistoitu – Internet Archive)
  143. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1011903?page=1

Aiheesta muualla muokkaa